Kotiinpaluujuhlat sattui siis sinänsä aika osuvasti omalle kohdalleni, sillä eräänlainen kotiinpaluujuhlahan tämä oli henkilökohtaisesti minullekin. Olinhan eiliseen mennessä ollut vasta vuorokauden Suomessa, joten olipa aika huikea palata suoraan tuttujen asioiden äärelle, nähdä ystäviä ja tuttuja matkabloggaajia sekä tietysti päästä hieman kokeilemaan taas suppailua, Suomessa.


Tuossa ylemmässä kuvassa näkyykin muuten tuo poikien Suomeen ajama tuk tuk. Aika huikeaa, ei voi kyllä muuta todeta! Tuk tuk toi mieleeni Thaimaan ja muutenkin aikamme Aasiassa. Päälleni laittamani Havaijilta ostettu huppari sen sijaan löysi heti Hawaii-siskon vierelleen, kun Ullalla oli suunnittelematta samantyyppinen huppari päällä. Siis eihän tähän voi muuta todeta kuin Great minds think alike... You know. Mutta voi että oli huikeaa nähdä näitä ystäviä pitkästä aikaa!
Aurinkoisesta, mutta hieman koleasta säästä huolimatta, hypättiin rohkeasti Ullan kanssa laudoille ensimmäisten joukossa ja näin suppi-kesä on nyt osaltamme virallisesti korkattu!
Tästä on hyvä jatkaa kesää Suomessa! Vielä ehkä jos saisi toivoa, niin lämpotilat voisi kivuta hivenen ylemmäs. Siltikin nämä valoisat pitkät illat on kyllä aivan parhautta! Eikä haittaa yhtään herätä jet lageissaan aamu neljältäkään, kun ulkona on jo valoisaa. Suomen kesä, I´m ready!
Eng // It feels good to be back in Finland. I already went to do some SUP - thanks to Hakuna Matata SUP Rental in Töölönlahti.
Osa kuvista Deep Red Blue (Kea) sekä 50 State Puzzle (Ulla), kiitos.
Tervetuloa tänne viileähköön Suomeen :D Toivottavasti törmäillään jossain!
VastaaPoistaKiitos kovasti Elina! Toivotaan tosiaan että säät hieman lämpenisi, muuten kyllä näyttää jo oikein kesälle ja tuntuu kivalle ;) Ja juu, toivottavasti törmäillään!
PoistaOli kyllä todella hauska tapahtuma ja Suppailu oli kivaa vaikka vähän epäilyttikin, että pysyykö laudan päällä :P
VastaaPoistaJihaa, niin olikin hauskaa (vaikka olin kyllä niin jet lageissani etten tajunnut edes moikata ja jututtaa siellä kaikkia). Kivaa suppi-kesää! ;)
PoistaTervetuloa Suomeen, Sanna! Paljon kokemuksia ja nähtävää on varmaan karttunut matkan mukana.
VastaaPoistaHyvää kesää sinulle ja ollaan yhteyksissä :)
Kiitos kovasti :) Reissulta jäi tosiaan paljon ihania muistoja ja huikeita kokemuksia takataskuun ;) Samoin, kivaa kesää! (nimimerkki jäi valitettavasti hieman mysteeriksi) ;)
PoistaTervetuloa takas beibe! <3
VastaaPoistaThanks beibe <3
Poista