Ystäväni Amerikka

Sitä se on minulle ollut. Paljon ystävyyttä, onnea ja iloa. Amerikka on rikastuttanut minua matkoillaan, mahtavilla rannoillaan ja upeilla vuorillaan. Olen kulkenut maan halki myötäillen legendaarista Route 66-tietä. Nähnyt auringonnousun Grand Canyonilla. Surffannut Havaijilla ja asunut pienen hetken New Yorkissa ja Los Angelesissa. Viettänyt ystäväni polttareita ja häitä Las Vegasissa, sekä juhlinut toisia Kalifornian palmujen alla. Tehnyt hyväntekeväisyystyötä farmilla ja juhlinut ystävien kanssa lukuisilla eri festivaaleilla sekä itä- että länsirannikolla. Tavannut lukemattoman määrän uusia ihmisiä. Vaihtanut kuulumisia ja kertonut asioita Suomesta. Amerikka on ollut ystäväni kaikki nämä vuodet. Ja tärkeimpänä, Amerikka on antanut minulle ystäviä. Niin täällä Suomessa kuin itse Jenkeissäkin. Siksi, sydämeni sanoo edelleen kyllä, vaalituloksesta riippumatta.

Amerikka on yhdistänyt meidät Amerikka-siskot yhteen.


 


Viime viikkoina olen kuitenkin saanut vastailla aika usein kysymykseen, että miten minun Amerikan rakkauden nyt käy? Mitä nyt tapahtuu? Oikeastaan vasta nyt, kun jollain tasolla suurin tomu on laskeutunut Amerikan vaalituloksesta (vaikka tiedän, että itse todellinen show on vasta edessä), niin pystyn vasta nyt jäsenöimään ajatuksiani kunnolla. Aivan ensimmäinen ajatus oli nimittäin shokki. Katsoin valitun presidentin voitonpuhetta suu auki, epätodellisena, miettien että mitähän tässä juuri tapahtui. Kuten varmaan moni muukin meistä. Lähes koko yön vaalivalvomisen jälkeen olin vain sanaton. Ja surullinen niiden amerikkalaisten ystävieni puolesta, jotka oikeasti olivat kauhuissaan tilanteesta. Jytky tuli. Tyydyin perustelemaan asiaa sillä, että kuitenkin suurin osa äänestäneistä äänesti vastaehdokasta, mutta vaikka hän sai enemmän ääniä, ei se valitettavasti riittänyt voittoon. Näin Amerikassa. Harmillisintahan on se, kuinka moni jätti äänestämättä. Huomasin kuitenkin keskusteluissa, että jouduin hieman puolustelemaan, koska Amerikka ja koska asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia.

Viimeiset kahdeksan vuotta tosin ovat olleet, ainakin omasta näkökulmastani oikeaa unelma-aikaa Amerikoissa. Ei ole nimittäin tarvinnut puolustella kenellekään miksi kerta toisensa jälkeen suuntaamme lomamatkalla Amerikkaan. Toista se oli silloin vuosituhannen alussa. Silloin toden teolla sai puolustella, miksi ihmeessä kukaan haluaa matkustaa maahan, joka on täynnä niin tyhmiä ihmisiä... Apua, sillä tuo lause on aina kuulostanut korviini pahalle. Oikeasti ihan satuttanut minun ystävääni, Amerikkaa. Olenkin siis ollut näissä tilanteissa tietoisestikin puolustuskannalla, sillä maa on valtava ja mielestäni on epäreilua yleistää koko kansaa isolla kädellä. Olen reissannut siellä yli kahdessakymmenessä osavaltiossa ja se jos mikä avartaa sitä näkemystä, että yhtä ainoaa Amerikkaa tai Amerikkalaista ei ole.

Ja koska en ole valtavan poliittinen ihminen, en halua antaa tämän tuloksen vaikuttaa asioihin liiaksi. Olen oikeastaan eniten huolissani ympäristöasioista. Ja siinä lohduttavinta on se, että jopa ihan pienilläkin teoilla voi itse vaikuttaa asioihin. Kaikki me kuitenkin tarvitsemme ystäviä. Amerikka tarvitsee ystäviä. Maapallomme tarvitsee ystäviä. Itse haluankin kiittää Amerikkaa, joka on tuonut mulle oman Amerikka-perheen Helsinkiin ja saamme nauttia burgerijuhlia aina hyvässä ja rakentavassa hengessä.

Jos aihe askarruttaa sinuakin enemmän, niin käythän lukemassa Amerikka-siskoni Ullan kirjoittaman postauksen aiheesta.

Peace.


Eng // My thoughts about America.

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!