Juhannus 2018

Perinteinen juhannussää ei pettänyt tälläkään kertaa. Kun myrskytuuli pisti parastaan ja aurinko loisti poissaolollaan juhannusaattona, mikä olisikaan parempaa, kuin kerääntyä juhannuksen viettoon ystävien rantatalolle ja kääriä villasukat jalkaan. Veneilijöinä olimme ennakoineet tulevan juhannusmyrskyn ja vieneet veneen jo päivää ennen turvaan Aurinkolahden satamaan. Näin pystyimme viettämään juhannusaaton veneellä aallonmurtajien suojissa, käymään välillä ystävien juhlissa ja jatkamaan matkaa säiden parantuessa seuraavana päivänä.







Juhannuspäivänä olikin ihanaa herätä veneen kattoikkunasta kurkistavaan auringonvaloon. Tuuli toki vihelti yhä lujasti, mutta lempeämmin kuin edellisenä päivänä. Myrskyvaroitukset olivat onneksi poistuneet ja pitkän brunssin ja päikkäreiden jälkeen nostimmekin purjeet ja jätimme Aurinkolahden taaksemme.

Tarkoituksemme oli purjehtia Aurinkolahdesta Käärmesaareen saakka, mutta kellon kääntyessä iltaan, teimme miehistön kanssa päätöksen jäädä yöksi Isosaareen, joka oli lähimpänä sillä hetkellä meidän reitillä. Näin ennätimme grillata vielä ulkona ja nauttia illallista ennen yöttömän yön "auringonlaskua", joka värjäsikin taivaan upeaksi.






Keskikesän juhlaa vietettiin siis näissä tunnelmissa. Kiitos juhannus 2018 ja ystävät. Olipa nastaa. Toivottavasti sinunkin juhannus on sujunut mukavissa merkeissä, säästä huolimatta. Minulla alkoi juhannuksesta loma ja oikeastaan nyt vasta alan tajuamaan, että koko kesä ja loma on vasta edessä, yay!


1 kommentti

  1. Ai vitsi, Aurinkolahden juhannus oli varmasti ihana, puhumattakaan juhannuspäivän purjehduksesta. :) Me nautittiin raesateesta ja yhdeksästä lämpöasteesta mökillä pohjoisessa, eli klassiset juhannuskelit. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!