Iso ikävä

Tasan kaksi viikkoa sitten maailmani romahti. Se pysähtyi. Juttelin isäni kanssa samana iltana, vain hetkeä ennen kuin aika pysähtyi. Aika, joka vei isäni ikuisuuteen ja tyttärensä maailman pois tolaltaan. Elämässäni on nyt aika, jota kuvaan aikana ennen tämän tapahtunutta, kun kaikki oli vielä hyvin ja meillä kaikilla elämä, suunnitelmat ja toiveet ja aika sen jälkeen, kun en tiedä miten tästä eteenpäin. Aika ilman isää.







Nämä sekunnit, tunnit ja päivät tapahtuman jälkeen ovat olleet epätodellisia, kamalia, kivuliaita ja voimattomia. Ja taas toisaalta olen ollut uskomattoman rohkea ja toimelias asioiden hoitamisen suhteen. Välillä minulla on ollut olo kuin pikkutytöllä, joka on hukassa suuressa kaupungissa kaikkine virastokäynteineen ja välillä taas sisältäni on kummunnut valtameren kokoinen voima toimia, kun toimia pitää.

Yksin en tietenkään ole päivistäni selvinnyt, vaan ympärilläni on ollut paljon auttavia käsiä. Suru on kuitenkin aika yksilötyötä ja vain minä voin elää minun suruni läpi. Suru käy myös ihan kokopäivätyöstä, jolloin ihan vaan sydän-emoji ystäviltä on auttanut jaksamaan.
Tämän enempää minulla ei nyt ole sanoja täällä. On vain ikävä. Iso ikävä iskää.

Hyvää matkaa rakas iskä.



6 kommenttia

  1. Voi ei, olen niin pahoillani! Oman isäni kuolemasta on yli 18 vuotta, mutta muistan menettämisen tunteen kuin kaikki olisi tapahtunut vasta vuosi sitten. Vatsaa ihan vääntää, kun ajattelen millainen suru ja tuska sinulla nyt on. Iso halaus ja sinä kyllä selviät tästä, mutta aikaa se hieman vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Luin tämän kommentin heti, kun sen sain. Minulla ei vain ole ollut voimia vastata aiemmin. Lämmin kiitos viestistä <3

      Poista
  2. Osanottoni! Oman isäni kuolemassa, vaikka se olikin odotettu pitkään jatkuneen sairauden jälkeen, minulle jotenkin isoin asia oli alkuhämmennyksen jälkeen ymmärtää, että nyt olen sukuni vanhin, enkä voi enää kysyä mitään vanhemmiltani (äitini oli kuollut jo aikaisemmin). Minua pari vuotta nuoremmat sisareni alkoivat kysyä minulta asioita, joita ennen ehkä kysyivät isältäni ja vaikka olinkin ihan aikuinen, niin tilanne hämmensi minua joksikin aikaa. Kaikki oli muuttunut lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta, Pirkko. Kaikki on muuttunut lopullisesti - juurikin näin. Vieläkin keräilen itseäni ja voimia ja yritän tajuta asian. Tiedä sitten, tajuanko tätä koskaan saati hyväksyn, mutta päivä kerrallaan mennään. Lämmin kiitos kommentista.

      Poista
  3. Voi että, suuret osanottoni. Todella paljon voimia sulle surutyöhön ja valoa jokaiseen päivään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos osanotoista ja tsempeistä <3 Niitä on tarvittu ja tarvitaan edelleenkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!