Nämä kauniit kuvat ovat isäni luota Suonenjoelta. Auringonlasku kauneimmillaan keskiyön aikaan. Kesäyönä, jolloin jokaisena iltana näyttämö on hieman erinäköinen. Ja täytyy kyllä sanoa, että en kyllä lainkaan ihmettele, miksi isäni aikoinaan päätti rakentaa majansa tämän lammen reunalle. Taiteilijasielu halusi maalata näitä maisemia.
Havahduin tänään seesteisestä lomafiiliksistä siihen tunteeseen, että apua, pianhan se loma jo päättyy! Vaikka vastahan se alkoi. Liian lyhythän se on aina, loma. Heittämällä keksisin paljon tekemistä muutamille extraviikoillekin. Loman loppumisen ahdistusta helpottaa ajatus syksystä. Vaikka syksystäni on varmasti tulossa monin tavoin tunteikas, sillä elokuussa tulee kuluneeksi vuosi isäni menetyksestä. Olen tästäkin huolimatta jollain ihmeen taikavoimilla jaksanut suunnitella sinne myös asioita, joista saan varmasti myös voimaa. Mitä sitten syksyllä on oikein luvassa?
Täytän lokakuussa pyöreitä. Ja vaikka kulunut vuosi on ollut raskain ja vaikein ikinä, on minulla ollut ympärilläni voimaihmisiä, jotka ovat puskeneet minua olemaan minä ja suunnittelemaan synttäreikseni oman näköiseni juhlat. Sillä juhlan paikkahan se on, jos saa täyttää vuosia.
Pienenä tiiserinä kerrottakaan, että tänään olen ollut ihan 'Aloha'-tunnelmissa ja varannut lennot Havaijille! Yay! Olen haaveillut jo pitkään, että pääsisin takaisin Tyynenmeren tunnelmiin ja nyt se on toteutumassa. Parin viikon reissulle mahtuu myös lomailua maailman ihanimmassa paikassa, Los Angelesissa, maailman ihanimpien ihmisten kanssa. En tiedä, pystyttekö samaistumaan seuraavaan, mutta on todella ristiriistaista varovaisesti iloita ja odottaa tulevaa, sekä samalla tuntea suurta surua ja ikävää...
Näistä upeista kesäyön tunnelmista takaisin kotisohvalle ja pakkailun pariin. Pienenä yllätyksenä ehkä itsellemmekin päädyttiin nimittäin tänään varaamaan äkkilähtö Menorcalle tapaamaan ystäviämme! Loma siis jatkuu vielä ja siitä yritetään ottaa nyt kaikki irti. Kun vaihtoehtoja on niin monia, niin välillä täytyy vaan repäistä. Valitsin voimaihmisten yhdessäolon.
Malibu-veneemme odottelee meitä kyllä satamassa ja jahka tullaan takaisin Espanjan auringosta hypätään suoraan veneelle ja kohti jotain vielä tuntematonta. Koska loma.
Oletko sinä jo lomalla ja mitä suunnitelmia sinun lomaasi kuuluu?
Seuraa Seven Seas -blogia voi seurata seuraavissa kanavissa:
Ei kommentteja
Kiitos kommentistasi!