Road Trip USA: Amerikan halki autolla. Uusi postaussarja alkaa!

Roadtrip, matka Amerikan halki itärannikolta länsirannikolle oli todellinen unelmien täyttymys! Kymmeniin osavaltioihin tutustuminen ja loputtomalta tuntuvat tiet, vaihtuvat kaupungit ja motellit. Take-away ruokaa ja aikaisia herätyksiä tai myöhään menneitä ajopäiviä. Viiden viikon roadtrip -reissuun mahtuu paljon hetkiä ja tunteita. Yksi isoista unelmistani Route 66 -tien lisäksi oli päästä viimeinkin kokeilemaan surfausta Kaliforniassa. Tämä kaikki toteutui kymmenen vuotta sitten, vuoden 2009 syksyllä, kun neljä kaverusta lähti viiden viikon roat tripille halki Amerikan.



Meidän ihana ja urhea roadtrip -perheemme noin puolessa välin matkaa eli keskellä Amerikkaa Route 66 -museon edustalla.




Tänä syksynä on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun perustin ensimmäisen blogini. Se blogi kertoi meidän roadtripistä Amerikan halki. Siihen aikaan harva tiesi silloisesta blogistani saati löysi sinne, joten ajattelin näin vuosipäivän kunniaksi tehdä vanhojen postausten pohjalta Roadtrip -postaussarjan siitä, millaista on reissata Amerikan halki viiden viikon ajan. Lainaan postauksissa suoraan silloisia tekstejäni sekä käytän kuvituksena silloin ottamiani kuvia. Minulla on nimittäin käytössäni edelleen se sama Canonin kamera, jonka aikoinaan ostin tuolle reissulle.


Miten suunnitella Road Trip -reitti?

Kun neljä ihmistä matkustaa, on myös neljän ihmisen toiveet otettava huomioon. Me teimme ensimmäisessä suunnittelupalaverissa (reilua puolta vuotta ennen) niin, että jokainen kirjoitti lapuille suosikkikohteensa ja Amerikan karttaa tuijottamalla lopulta reittimme muotoitui suosikkikohteiden pohjalta lopulliseen muotoonsa. Osavaltioita tällaisella reissulla, kun ajetaan itärannikolta länsirannikolle kertyy joka tapauksessa kymmeniä. Muutamia kohteita oli ajan puutteen vuoksi pakko jättää pois, kuten New Orleans ja ihana Miami.

Mikä on sopiva aika Road Tripille?

Amerikka on iso maa. Itärannikolta länsirannikolle ajettaessa meille kertyi mittariin yli 8000 kilometriä. Toki reitistä riippuen kilometrimäärä hieman vaihtelee. Suorempiakin reittejä maan halki toki on. Meidän roadtrip kesti 5 viikkoa ja oli sopiva aika tälle matkalle. Ainakaan yhtään lyhyempi aika ei olisi toiminut meille. Päinvastoin viikko-pari lisää olisi mennyt mainiosti! Toki vietimme ison osan reissun alusta New Yorkissa ja loppupäästä taas Kaliforniassa. Niissä vietettyä aikaa lyhentämällä roadtrip on mahdollista toteuttaa lyhyemmässäkin ajassa. Toiset ajaa maan halki kolmessakin viikossa.

Mitä Road Trip maksaa?

Kymmenen vuotta sitten Amerikassa oli tätä päivää edullisempaa matkata. Bensa maksoi murto-osan nykyisestään. Muistelemme maksaneemme 8000 km matkan aikana bensasta vain noin 500 USD, eli silloisella kurssilla noin sata euroa mieheen.
Yövyimme kaikki neljä kaverusta lähes aina yhteisessä hotellihuoneessa ja osan reissusta ystävän luona (Los Angelesissa). Hotelliyöt maksoivat keskimäärin n. 100 USD/yö, eli vain noin 20 €/hlö/yö.
Autonvuokrakin oli edullinen; maksoimme 27 vrk:n Dodge Grand Caravan autonvuokrauksesta vajaa 1300 €, (joka sisälsi n. 200 USD jättömaksun San Franciscoon).
Tämän tarkempaa budjettia en ole kirjannut ylös ja näin jälkikäteen muistelen, että suurin kustanne taisi olla matkan aikana nautitut herkut ja tehdyt shoppailut.

Miten tekisin nyt toisin? Auton osalta menisin samantyyppisellä kalustolla. Sen kannattaa olla suuri, tuollainen 7:n hengen Caravan. Voisin myös kuvitella reissaavani Amerikan halki junalla, mutta silloin olisi haasteellista tutustua kaupunkeihin ja matkalla oleviin paikkoihin omaan tahtiin. Auto suo vapauden iskeä jarrut pohjaan missä ja milloin vain.
Minua ei myöskään haittaa yöpyä ystävien kanssa kimppamajoituksessa, mutta vaadin nykyisin hieman korkeatasoisempia majoituksia kuin ehkä tuolloin. Lisäksi hotelliöiden hinnat ovat nousseet lähes kaikkialla sitten vuoden 2009, joten yöpymisiin menisi nykyään varmasti enemmän budjetista. Niin on noussut myös bensan hinta eli enää ei noin edullisesti vastaavaa matkaa ole mahdollista toteuttaa. Keräämällä kuitenkin hyvän porukan kasaan, kustannuksien jakaminen auttaa budjetissa kummasti.




Adrian – Route 66 Midpoint USA. Tästä pisteestä on yhtä pitkä matka sekä Los Angelesiin että Chicagoon.

Legendaarinen Wigwam Motel, AZ.
Upeita maisemia ihailemassa Sandia Peak -vuorella. Albuquerque, NM.
Matkalla Sandia Peak -vuorelle. Albuquerque, NM.

Cadillac Ranch, Amarillo, Texas.

  
Palataanpa ajassa kymmenen vuotta taaksepäin Olen kirjoittanut seuraavasti blogiini päivää ennen lähtöä:

"Ajatella, huomenna tähän aikaan (paikallista aikaa) kävelemme jo pitkin kesäistä Manhattania. Mahtavaa! En ole kesällä aikaisemmin New Yorkissa ollutkaan. Ainoastaan pari kertaa helmi-maaliskuussa, jolloin Manhattanin katujen halki käy todella kylmä viima, mutta säästä huolimatta olen ristinyt New Yorkin yhdeksi parhaimmista kaupungeista koko maailmassa – ellei jopa parhaimmaksi! Ja nyt kesäaikaan... Ai jai... Luulen, että tykästyn vain entisestään!" 
17.8.2009.


Reilun viikon päästä aloitan roadtrip -postaussarjan New Yorkista. Seuraavien viikkojen aikana mennään mm. Valkoisen talon ohi ja Amish-peltojen ja preerioiden halki Teksasin kalkkarokäärmeiden kohtaamisista Vegasiin ja aina Friscoon saakka. Miten auto selviää tästä matkasta, miten me pärjätään keskenämme ja kuka meistä ajaa lähes koko matkan? Ketkä ostavat matkatyynyt autoon ensimmäisestä Wallmartista ja kuka mukiloidaan höyhensaarille Hollywoodin festareilla? Mitä jää päällimmäiseksi käteen ja miten käy Kalifornian surf-koulussa. Hyppääthän mukaan kyytiin ja matkalle Amerikan halki!


*Tästä alkaa postaussarja vuoden 2009 Road Tripistä halki Amerikan. Nostot ja kuvat ovat silloisesta blogistani, jota kirjoitin tienpäältä.

4 kommenttia

  1. Kiinnostavaa, jään odottaan lisää :) Oliko teillä kaikki kuskeina ja pitikö hommata kansainväliset ajokortit vai pärjäsittekö suomi/eu ajokorteilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihanaa kuulla! Meillä olisi kaikilla neljällä ollut ajokortti, mutta me naiset ei oltu koskaan ajettu Jenkeissä autoa, niin ei ajettu lainkaan. Mun mies teki todellinen urotyön ja ajoi lähes koko matkan. Nykyisin tekisin aivan toisin - rakastan nimittäin autolla ajamista Jenkeissä ja jakaisin ajovastuuta useamman kesken.
      Meillä ei ole koskaan ollut kansainvälistä ajokorttia missään maassa eli pärjättiin Suomen ajokortilla. Ollaan vuokrattu kymmeniä kertoja auto Jenkeissä eri osalvaltioissa ja sitä ei ole koskaan kysytty missään. Suunnitteletko roadtrippiä? :)

      Poista
  2. Ollaan puolison kanssa mietitty ehkä aika monta vuotta jo mutta harvemmin on pitkiä lomia samaan aikaan meillä, ollaan sitten menty vaan sisäsiä lentoja ja kanadassa junallakin :) Mutta joku päivä vielä usa road trip :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Pidän teile peukkuja roadtripin toteumisen suhteen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!