Maui, Havaiji: Huikea auringonnousu Haleakala National Parkissa

Havaijin Mauin saari valikoitui lomakohteeksi oikeastaan yhdestä syystä; halusin kokea auringonnousun Haleakala tulivuoren päällä, pilvien yläpuolella kaukana muusta maailmasta. Kun suunnittelimme Havaijin-matkaa,  Havaijin useammasta eri saarivaihtoehdosta Maui ja aikainen herätys Haleakalaan veti pisimmän korren muun muassa vehreältä Big Islandilta ja Jurassic Parkin taikasaarelta Kauilta. Kannattiko?







 

Auringonnousu Haleakala National Parkissa

Jetlag oli puolellamme, kun kello herätti meidät yöllä klo 03. Olimme pakanneet eväät ja kaikki lämpimät vaatteet jo valmiiksi edellisenä iltana. Enää piti vain napata hotellihuoneen kaapista se inhottava ja nukkainen torkkupeite, joita komerosta aina löytyy, matkaan. Sitten oltiinkin valmiita hyppäämään autoon ja ajamaan kohti tulivuoren huippua.

Autossamme soi radiosta rauhoittava havaijilainen musiikki. Ulkona oli pilkkopimeää. Söimme eväitä ajaessa ja tarkistin samalla gps:stä reittiä. Mauilla ei oikeastaan ole kovin montaa isoa tietä, joten reittivalinta oli lopulta aika helppo. Vasta lentokentän kohdilla muutama muukin auto ilmestyy tielle. Kaikilla on selvästi sama suunta, auringonnousu Haleakala National Parkissa.

Ensimmäisten Haleakalan tienviittojen kohdalta alkaa jo kiemurainen serpentiinitie. Sitä jatkuu yli tunnin verran. Vaikka kartan mukaan Haleakala on kohtalaisen lähellä, matkaan saattaa yöllä mennä helposti parikin tuntia, riippuen hotellisi sijainnista. Kiemurainen tie pilkkopimeässä vuoren rinteellä on aika haastavaa ajettavaa. Varsinkin, kun matkalla saa väistellä tienposkessa makaavia tai ruokailemassa olevia suuria vapaana vaeltavia lehmiä. En vitsaile, jos sanon, että ne saattoivat makailla lähes keskellä tietä. Siinä piti olla jarrupoljin hollilla.

Saavuimme viimein tulivuoren tasanteelle, jonne oli tehty parkkipaikka. Edelleenkin kaikkialla oli aivan pilkkopimeää. Lisään ainoita vaatekerrastoja, joita rantalomalle on tullut pakattua mukaan auton valojen avittamana. Muutama turistiminibussikin kaartaa paikalle. Heillä on ollut kahvia ja teetä tarjolla mukaan otettavaksi. Hyvä idea, totean myöhemmin, kun hytisen muutaman asteen lämpötilassa ja kovassa tuulessa. Parkkipaikalta tulivuoren reunamalle on tosin vain muutaman minuutin matka, mutta silloin vasta jäätävän kylmä tuuli iskeekin vasten kasvojasi.

Kääriydymme yhdessä hotellilta lainatun viltin alle mahdollisimman lähelle reunaaitaa, jotta toiset ihmiset lämmittäisivät meitä ja toimisimme yhdessä tuulensuojana muille. Ja toisekseen siitä syystä, että näkisimme auringonnousun kymmenien muiden joukosta siten, ettei sataa kameraa ei olisi nenän edessä.

Viimein noin 5:20 auringon ensimmäiset säteet alkavat näkymään. Hytisimme kylmyydestä lähes nollaasteisessa kelissä ja käsiä ei olisi tehnyt mieli ottaa viltin alta pois, mutta halusin tietenkin ikuistaa näkyä, joka alkoi hetki hetkeltä näyttää vain upeammalta. Hyvä veto oli myös punnertaa viimeiset energiat ja kivuta kivisiä askelmia pitkin korkeimmalla tasanteelle. Sieltä avautui vielä jotain huikeampaa...




No kannattiko matkustaa Mauille ja kokea auringonnousu Haleakalan National Parkissa? Havaiji on itsessään minulle ainakin todella kaunis kohde lomailla, joten jo pelkästään Havaijin rennon ilmapiirin, miellyttävän trooppisen sään ja luonnon moninaisuuden puolesta uskallan suositella Havaijia matkakohteeksi.
Maui itsessään saarena oli rauhallisempi kuin aiemmin käymämme Oahu. Mauilla ei ole julkista liikennettä, joten oman auton vuokraaminen on suositeltavaa. Maui on pitkälti resort- ja häämatkakohde, mutta tarjoaa myös upeita luontoelämyksiä. Ja entäpä se aamuherätys, kannattiko? Ehdottomasti. Auringonnousu Haleakalan National Parkissa oli yksi ikimuistoisimmista reissukokemuksista. Pimeys, aikainen herätys, kylmyys, auringonsäteet ja lopulta koko komeuden näkeminen teki varmaan kokemuksesta juuri sen ikimuistoisen.



Haleakala National Parkin pysäköintialue, wt:t ja Visitor Center. Alueella voi myös patikoida.





Aamun kylmyyden jälkeen oli ihanaa cruisailla pitkin tulivuoren serpentiinimäistä tietä alas ja ihailla lukuisia matkalla nähtyjä sateenkaaria ja saaren vehreyttä. Lehmätkin olivat vetääntyneet pelloille ja tienvarsia sävytti vain alamäkipyöräilijät. Sateenkaari-shown jälkeen olimmekin pian jälleen merenrannalla lämpimässä, eikä aamuyön hyytävästä kylmyydestä ollut tietoakaan.

Haleakala National Park

  • Sisäänpääsylippu auringonnousun katseluun on varattava ja maksettava ennakkoon
  • Sisäänpääsylippua kysytään National Parkin sisäänkäynnin yhteydessä (ilman sitä ei pääse sisään)
  • Sisäänpääsy auringonnousun katseluun Haleakala Nationnal Parkissa maksaa muodollisesti 1USD ja sen voi ostaa täältä
  • Tämän lisäksi sinun tulee ostaa lippu itse Haleakala National Parkiin. Se ostetaan matkalla Haleakalaan, puiston sisäänkäynniltä.
  • Visitor Center sijaitsee 2960 metrin korkeudessa ja se avautuu auringonnousun jälkeen ja sieltä voi ostaa matkamuistoja
  • Visitor Centerin vierestä löytyy myös wc:t


Vinkki! Pakkaa autoon mukaan kaikki lämpimät vaatteesi mitä sinulla on matkalla mukanasi ja nappaa hotellilta vielä vilttejä lainaan. Hanskat ja pipo ei ole yhtään liioiteltua. Tarkista myös tarkka auringonnousun aika netistä ja varaa reippaasti aikaa ajomatkaan. Äläkä unohda ostaa ennakkoon sisäänpääsyä! Näimme kuinka autoja käännytettiin takas. Ennakkorekisteröinnillä Haleakalan luonnonpuistoa halutaan suojella ja rajoittaa yliturismilta.

Oletko sinä kokenut ikimuistoisia auringonnousuja ja missä tai oletko jopa käynyt Haleakalassa?


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita seuraavissa kanavissa:

20 kommenttia

  1. Upeita kuvia ja varmasti mahtavan näköistä livenä! Itselläni auringonnousut jäävät yleensä näkemättä, koska olen niin onnettoman huono aamuihminen. Fidzillä näin kuitenkin niin upean auringonnousun, että siitä innostuneena aion jatkossa yrittää kokea niitä enemmän��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, Fidzin aurinnousu! Muistelen nähneeni siellä vain auringonlaskuja ja samasta syystä kun kerroitkin, oon itsekin huono aamuihminen. :) Mutta muutaman kerran maailmalla olen tietoisesti herännyt ihailemaan auringonnousua ja kertaakaan ei ole kyllä tarvinnut pettyä eli eiköhän jatkossa yritetä kokea niitä enemmän! <3

      Poista
  2. Me kävimme katsomassa tuolla auringonlaskun - ja tosiaan, jäätävän kylmää oli myös illalla!
    Valitsimme auton sijaan valmiin retken tuonne ylös ja etenkään paluumatkalla pimeässä ei yhtään harmittanut, ettei itse tarvinnut ajaa tuota serpentiinitietä. Valmis retkikään ei ollut huono vaihtoehto tällaiseen kohteeseen jossa perillä, tulit sinne bussilla tai autolla, on joka tapauksessa reilusti porukkaa, eli tällaista kohdetta auringonlaskun tai -nousun aikaan ei millään saa "vain itselleen" :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmis retki ei missään nimessä ole huono vaihtoehto. Sillä juuri välttää tuon itse ajamisen haasteen tuonne. Kiva, että lukijoiden joukosta löytyi myös matkaaja, joka on kokenut auringonlaskunkin. Mieluusti kokisin sen itsekin toisella kertaa. :) Ja nyt tosiaan kaikille tiedoksi, että jäätävän kylmää on Haleakalalla myös laskun aikaan.

      Poista
  3. Oi mä muistan somesta tän <3. Näytti silloin jo niin ihanalta. Varmasti kannatti nähdä vaivaa ja kärsiä vähän kylmyydestäkin, sen verran eeppiseltä näyttää. Tuokoon tämäkin vuosi mukanaan mahdollisimman huikeita auringonnousuja – ja ylipäätänsä auringon lämpöä! Ihanaa uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirka. <3 Sitä samaa toivomme sullekin! <3
      Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  4. Näyttää kyllä kerrassaan huikealta ja on varmasti ollut vierailun arvoinen! Me olemme niin sekalaisen sään matkaajia, että melkein aina repun pohjalta löytyvät hanskat ja pipo kaiken varalta :D

    Runyon Canyon onkin sulle tuttu paikka, se on myös upea auringon nousun aikaan kun puiston portille suunnistaa jetlag-huuruissa valmiina kiipeämään ylös heti kun se aukeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa matkailuvuotta 2020 piti vielä toivottaa! <3

      Poista
    2. Ihanaa matkailuvuotta 2020 teillekin! <3
      Ja kiitos kommentista! Hanskat ja pipo olis ollut tuolla kyllä erittäin pop. Itse pyrin matkustamaan aina sellaisiin kohteisiin, ettei niitä tarvittaisi, mutta näin jälkiviisaasti olis ollut tietty hyvä. Piti tosin myös priorisoida, kun reissattiin käsimatkatavaroilla.

      Runyon Canyon on erittäin tuttu paikka, mutta piti oikein miettiä että olenko nähnyt siellä ihan kokonaista auringonnousua... Muutaman kerran ollaan lähdetty sinne kyllä ennen aamu seitsemää juurikin jetlageissaan, mutta portit on olleet auki jo siinä vaiheessa. Suljetaanko ne oikeesti yöksi? Auringonlaskuja olen Runyonilla ihaillut <3

      Poista
    3. Ainakin se portti, jonka kautta me yritimme sisään oli kiinni (N Fuller Ave), tosin emme käyneet kokeilemassa sitä, että oliko lukossa asti. Kerro sitten, kun käytte seuraavalla kerralla :)

      Poista
  5. Auringonnousu ja tulivuoret ovat parasta mitä tiedän! :) Ihanat maisemat ja aivan varmasti kannatti herätä! :) Itse vieläkin kaihoisasti muistelen Mount Rinjanille kipuamista ja siellä nähtyä auringonnousua. Ei ole kyllä parempaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihana kombo! Jotenkin epätodellista päästä korkealle, pilvien yläpuolelle ihailemaan tuollaista näytöstä! Kuten sanoit, ei kyllä parempaa. <3

      Poista
  6. Tahdon tuonne! Aivan ihana auringonnousuhetki ollut teillä ja kiitos, kun olet koonnut tähän kaikki tarvittavat tiedot vessoja myöten. <3 Havaiji kiinnostaisi muutenkin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskoisin, että viihtyisitte tuolla ja Havaijilla ylipäätään! Tuskin maltan odottaa teidän eeppisiä kuvia sieltä. <3
      Ja juu, mulla reissussa on aina mielessä ruokatauot ja vessa tai niiden saatavuus. On ihan must! Hahaha :DDD

      Poista
  7. Upeita kuvia ja varmasti upea kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kokemus oli kyllä ikimuistoinen! <3

      Poista
  8. No olihan tuo ehdottomasti kokemuksena kaiken kylmyyden ja vaivan arvoinen. Upeita kuvia! Itse muistan vähän vastaavassa tilanteessa kääriytyneeni makuupussiiin, mikä toimi muuten kanssa hyvin! Noita hotellien torkkupeittoja kun ei pestä kuin vasta kun ne oikeasti likaantuu kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuupussi olis kyllä ollut aika pop! Oma sellainen :) Tosiaan hotellien torkkupeitot on aika rousk aina, mutta täytyy sanoa, että tuossa kylmyydessä unohtui kaikki kuvottavat ajatukset peittoa kohtaan ja se oli mun ihan uus best friend! Hahaha :DDD

      Poista
  9. Kiitos vinkeistä! Upeita kuvia! Huhtikuussa ollaan Mauilla ja ehdottomasti täytyy kokea myös tämä. Aika paljon väkeä näyttää olevan mutta olette silti löytäneet kohdan, josta napsia kuvia ilman muita ihmisiä kuvissa. Onkohan näitä lippuja joku rajallinen määrä per päivä, eli myydäänkö ne loppuun kovinkin aikaisin? Ja huh, pitääköhän pakata toppatakki ja termopullo matkalle mukaan... ha ha! Ei ihan heti tulisi mieleen kun Havaijille suuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Paula! Lippuja on rajoitettu määrä per auringonnousu. Maksaa tosiaan vain taalan, eli jos sinulla on jokin haisu minä aamuna sinne menisitte, niin varaisin ennakkoon. Toki, jos menette järjestetyssä ryhmässä (pakettimatkoja pystyi ostamaan hotelleista tai sellaisista kojuista, joissa vaikka vuokrattiin surffilautoja, niin oletan, että niiden matkassa ei tarvitse itse hoitaa sisäänpääsyä lainkaan.
      Jos matkaan mahtuu kevyt untsikka, niin vannon, että tuut kiittämään siitä vielä! :D Mut ihan totta, että se ei nyt ensimmäisenä tule mieleen Havaijin lomalla, haha...

      Poista

Kiitos kommentistasi!