Synttärit x3 ja kuulumisia

Synttäriviikko on nyt taputeltu ja oi että, siihenhän mahtui aika paljon kaikkea – synttärijuhlintaa kolmella tapaa! Normaalisti lokakuisin olen lämmitellyt luitani Kaliforniassa ja siitä onkin muodostunut mieluinen traditio ottaa synttärikuukausi vastaan. Muutaman kerran olen viettänyt ihan virallista synttäripäivääkin Los Angelesissa ja rehellisesti sanottuna, kun meidän ensimmäiset lennot sinne peruttiin pandemian alun jälkeen maaliskuussa 2020, niin enpä olisi uskonut, että maailman tilanne on edelleen tämä, että en ole päässyt moikkaamaan siellä asuvia kavereitani nyt kahteen vuoteen.


Ikävä Kaliforniaan on iso ja siksipä yritin synttäripäivänä tehdä asioita, joita tekisin L.A.:ssa, siellä "toisessa kodissani". Siellä synttäripäivä alkaisi varmaan Santa Monican Urth Caffessa. Siksipä erittäin hyvänä kahvilakorvikkeena toimi Kallion Green Hippo kahvila. Vihersmoothie on aina ihan must ja banaaniletut Nutellalla oli kerrassaan suussa sulavia. Green Hippo lunasti kaikki odotukset ja vihdoin ja viimein pääsin tosiaan testaamaan paikan. Jatkossa aion käydä kyllä useammin siellä ihan vaan herkuttelemassa tuollaisen ihanan aamiaisen, ilman sen kummempaa syytä.

Virallisen synttäripäivän kruunasi illallinen ystävien kesken Ravintola Madonnassa italialaisesta ruuasta nauttien. Ravintolasali oli aivan täynnä ja tunnelma puheensorinan keskellä ihanan kansainvälinen, joten olo tuntui kiireisen työpäivän jälkeen vähintäänkin epätodelliselle, kun astuin ravintolaan jossa ystävät odotti. Tykkäsin Madonnan ruuasta ja gluteeniton pizza oli maukasta. Virallinen synttäripäivä oli siis aika makeasti taputeltu.

Synttärit jatkuivat seuraavana päivänä (työpäivän jälkeen) staycation -lomalla Helsingin Grand Central Hotellissa, jonka olin kaukaa viisaana varannut jo joskus kesällä. Olin odottanut keväästä saakka, jolloin kyseinen hotelli avautui, että pääsen tutustumaan tähän hotelliin ja täytyy todeta, että kaikki odotus oli sen arvoista. Entinen VR:n toimistorakennus oli muuntautunut upeaksi hotelliksi ja lumouduin koko rakennukseen samoin tein. Kerrassaan upea! Teen staycation-lomasta Grand Central hotelliin erillisen postauksen blogiin, josta voit lukea lisää.


Synttäriviikko huipentui pieniin illanistujaisiin kotona, koska miksi ei. Aina on hyvä syy tavata ystäviä ja kippistää elämää yhdessä. Tässä avautuvassa maailmantilanteessa synttärit ihan kotinurkillakin juhlittuna oli oikein mukavat. Kalifornia antaa vielä odotuttaa itseään, joskin viimeisin tietohan on, että matkustus USA:han vapautuu täysin rokotetuille 8.11. alkaen. Tästä pitäisi tulla vielä lisätietoa lokakuun lopulla ja sitä tietoa kyllä odotan kuumeisesti.


Olen pystynyt pitämään reissukuumeeni aika maltillisena viimeiset 1,5 vuotta, ja vasta ihan viime aikoina olen antanut itselleni luvan toivoa reissua aurinkoon. Ja oikeastaan matkakohdekin on nyt päätetty ja liput ostettu, sillä tulevan reissun kohteen on päättänyt seuraavia pyöreitä synttäreitään juhliva ystäväni, Cali-siskoni Ulla. En ole koskaan aiemmin vieruillut tässä maassa, enkä oikeastaan uskonut, että ihan ensimmäisenä suuntaakaan tulevaan lomakohteeseen, koska aina jokin toinen kohde on ollut kiehtovampi tai jotenkin vain kiilannut sen ohitse... Mutta nyt kuitenkin, kun olen kuullut muiden reissukokemuksia paikasta, aavikkosafareista, tulevasta maailmannäyttelystä ja suunnitellut reissuseurueen kanssa uuden vuoden viettoa ja mitä kaikkea tulemme kohteessa tekemäänkään, niin täytyy sanoa, että fiilis alkaa olla jo aika korkealla. Joko arvaat minne me suunnataan reissuun? No, me lähdetään Dubaihin! Ja lasken kyllä jo päiviä reissuun. Ja jotenkin on fiilis, että tulossa aika loistokas reissu erinomaisessa seurassa.

Tällaisia synttäri- ja reissukuulumisia pitkästä aikaa blogiinkin päivitettynä. Mites, onko sulla reissuja suunnitteilla tai antaa vinkkejä Dubaihin?

3 kommenttia

  1. Kesällä 2020 matkustelin Alpeilla joitain viikkoja, kun koronatilanne oli parempi. Sen jälkeen ulkomailla ole käynyt enkä myöskään oikein edes miettinyt asiaa. Hiljattain päätettiin, että talvella oltaisiin lähdössä Meksikoon. Saapa nähdä saisiko Yhdysvaltoja yhdistettyä siihen jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli Meksiko yksi talven reissukohteista, mutta ei saatu aikatauluja natsaamaan niin päädyttiin Dubaihin. Nyt alkaa näyttää siltä Amerikan suhteen, että matkailu olisi mahdollsista, joten tsemppiä suunnitteluun! :)

      Poista
    2. Meilläkin pyöri mielessä Meksiko, kun suunniteltiin talven reissua, mutta siinä ei aikataulut sitten natsannut yksiin, niin se jäi... Nyt alkaa näyttää kyllä sille, että uskoisin, että saisitte USA:n yhdistettyä reissuun. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!