Näytetään tekstit, joissa on tunniste festivaalit. Näytä kaikki tekstit

Love Ride -tapahtuma: Foo Fighters @Castaic Lake, California

Tämä on varmasti juuri sopiva päivä tämän postauksen julkaisemiselle. Tänään nimittäin bändi nimeltään Foo Fighters julkaisi sivuillaan ilmaiseksi LP-levyllisen biisejä sekä kirjeen bändin nokkamieheltä Dave Grohlilta. Hän puhuu kirjeessä karmeista Pariisin iskuista... Foo Fighters oli yksi bändeistä, jotka peruivat Euroopan keikkojaan tapahtuman jälkeen ja heidän olisi pitänyt esiintyä Pariisissa tapahtumasta seuraavana maanantaina. 

Mennäänpä aikaan huolettomaan ennen tuota. Kuukausi takaperin lokakuulle ja minun syksyn Kalifornian (toiselle) reissulle, jolle oli erinomainen syy! Nimittäin lempparibändini Foo Fightersin keikka. Olen fanittanut bändiä jo vuosia, eikä minusta ole lainkaan hullua reissata hyvän musiikin perässä vaikkapa nyt toiseen maahan. Musiikki ja hyvä keikka jos mikä, antaa niin paljon. Jos oikein rupean listaamaan missä kaikkialla olen tätä suosikkibändiäni nähnyt, niin onhan niitä paikkoja kertynyt. 

Olen onnekkaasti nähnyt bändin kolme kertaa Suomessa. Ensimmäistä kertaa ikinä Tavastia-klubilla täällä Helsingissä. Eli olen yksi niistä onnekkaista muutamasta sadasta ketkä voittivat aikoinaan liput Koffin tarjoamalle keikalle, jonne ei voinut ostaa lippuja, mistään. Tuolloin elettiin vuotta 2003 ja olin hiljattain alkanut fanittamaan bändiä isosti. Kiitos loisteliaan One by One -albumin julkaisun. 

Tästä ikimuistoisesta keikasta kului vuosia kunnes tapasimme seuraavan kerran, Provinssirockissa Seinäjoella. Sittemmin olen nähnyt Foo Fightersin kerran vielä Helsingissä, Juhannuksena Kalasatamassa. Lisäksi olen rokkaillut bändin musiikin tahdissa ulkomailla mm. Saksan Hurricane-festareilla ja kerran Prahassa O2 Arenalla... Ja ai niin, vuosi sitten Life is Beautiful-festareilla Vegasissa! Ja tietysti sokerina kaiken päällä, tapasin koko bändin vuosi sitten Hollywoodin Sunset Stripillä heidän levyn julkaisun yhteydessä esitettävän Sonic Highways tv-sarjan julkaisutilaisuudessa. Kun kuulin, että bändi rokkaa heidän nykyisessä kotikaupungissaan Los Angelesissa, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ostaa liput Castaic Lakella pidettävälle keikalle.



Tiesimme etukäteen tapahtumasta vain hyvin pieniä tiedonjyväsiä sieltä täältä. Tiesimme, että kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, joka on suunnattu motoristeille (hah!). Ja että itse Jay Leno on toiminut vuosia tapahtuman kunniajäsenä ja että hänen johdollaan motoristit ajaisivat Los Angelesista itse tapahtumaan pitkänä letkana. 

Castaic Laken tapahtuma vaikutti siis enemmänkin isolta mysteeriltä, kuin isolta mega bändin esiintymispaikalta. Tietoa oli todella vaikea saada mistään, vaikka yritimme kaikkemme eri somekanavien kautta. Mihinkään ei vastattu ja puhelut menivät vastaajaan. Ei auttanut kuin pakata automme hyvissä ajoin tuona aamuna ja suunnata noin tunnin ajomatkan päähän Los Angelesista pohjoiseen, kohti kaunista Castaic Lakea. 

Perillä meitä odotti festarit! Pitkät autojonot parkkipaikoille ja sekamelska mistä mitäkin tietoa on saatavilla. No, ei auttanut kuin jonotella muiden autojen perässä ja koska ensisijainen parkkipaikka täyttyi jo alta aika yksikön, niin amerikkalaiseen sukkelaan tapaan meille keksittiin uusi parkkipaikka korkean vuoren huipulta. Sieltä tasanteelta olikin huikeat näkymät Castaic Lake -maisemiin. Ja tietysti meille oli järjestetty vuoren huipulta shuttle-bussit alas tapahtumapaikalle. Olishan se ollut hurjaa, jos oltaisiin jouduttu kävelemään kukkulalta alas ihan omin voimin. Sen päivän yllätyksellisen kuuman auringon alla kiitin kyllä amerikkalaista palveluhenkisyyttä. Kävely olisi itseasiassa ollut todella uuvuttavaa tuossa helteessä.


Voi sitä ilon päivää, kun pääsi taas kirmaamaan festarilaitumelle! Päivän kohokohta oli tietysti illan toinen esiintyjä, eli pääesiintyjä Foo Fighters. Ennen sitä tapahtumassa soitti Social Distortion. Sen keikan aikana ennätimmekin hetken päähänpistosta rustailla pitkässä margarita-jonossa todella näyttävät keikkakyltit, suoraan kertakäyttölautasille, mustalla kajalilla. Toimivaa, eikö! 
No ainakin niin toimivaa, että kesken yhden välispiikin Dave halusi sanoa meille kylttejämme osoittaen, että "hetkinen, on yksi asia joka on pitänyt sanoa - so you guys are from Finland?". Yeeeeesh! Mission completed! Ja Suomi jälleen maailmankartalle! Keikan puolen välin jälkeen päästiin vielä nokkelasti motoristihenkisten ihmisten väenpaljoudessa liikkumaan lähemmäksi lavaa, joten entistä täydellisempi keikka elämys oli taattu!



  
Keikka rullasi eteenpäin hyvin rennoissa tunnelmissa. Tilaisuus tuntui enemmän tuttujen kyläjuhlilta, kuin varsinaiselta stadion keikalta. Ja sitä se olikin. Kaverit jammaili lavalla ja soittivat covereita useammaltakin bändiltä. Rumpali Taylorin jälkikasvu hengaili useamman kerran lavalla ja myös Daven perhe tyttärineen oli lavan vieressä katsomassa keikkaa. Foo Fightersin keikalla olleet tietävätkin, kuinka hauskoja Daven välispiikit ovat ja kuinka kirosanoa ei säästellä. Mutta nyt hups!, tyttärien ollessa paikalla, lipsahti Davelta useampi kirosana ja kuulemma rahaa tyttärien säästöpossuun. 

Keikka oli siis vähän erilainen ja maanläheisempi. Toisaalta, kun katsoi selkänsä taakse, niin olihan siellä paikalla varmaan toistakymmentätuhatta ihmistä. Amerikan mittakaavassa silti kyläjuhlat. Kesäkuussa Ruotsin keikalla poikki menneen Daven jalan rekvisiitaksi oli erityisesti tähän tapahtumaan tehty tuollainen prätkämallinen tuoli. Jotenkin kuvittelin tosin, että jalka ei voi enää olla paketissa, mutta niin se vaan oli, ainakin lavalla. Nimittäin Instagram-kuvat tilaisuuden backstagelta kertoivat toista. Kipsiä ei enää ollut Daven jalassa.  

Keikan jälkeen olimme about viimeisiä, jotka poistuivat alueelta. Odottelimme rauhassa jonojen lyhentymistä shuttle-bussiin. Tämä oli järjestyksessään 32. Love Ride, meidän ensimmäinen ja historian viimeinen. Fiilistelimme Castaic Laken huikeilla maisemilla ja mailleen epätodellisen näköisesti painuvasta auringosta ja juuri kokemastamme musiikista. Tuona kesäiltana (elettiin siis lokakuuta), meillä ei ollut kiire mihinkään. Maailma oli juuri nyt ja tässä.


"... And I wonder If everything could ever feel this real forever If anything could ever be this good again..." - Everlong, Foo Fighters


Näin huoletta saimme Cali-siskojen kanssa kokea tämän keikan Kalifornian pienen järven rannalla ja syvästi toivon maailman jatkossakin olevan tällä mallilla. Musiikki on voima.

 Kokosin vielä videon keikalla kuvatuista palasista, josta luonnollisesti tuli aika pitkä, soittaahan bändi yleensä aina parisen tuntia ja kerrankin näin bändin päivänvalossa, jolloin kuvaamisesta oikeasti tulikin jotain. Tämä video olkoon teille, jotka haluatte nähdä miten Dave Grohl rokkaa jalka kipsissä, aivan täysillä Kalifornian auringon alla. Peace.




Loppuun vielä lainaus Foo Fightersin kirjeestä, joka on kirjoitettu viitesanoiksi ilmaiseksi ladattavalle EP-levylle, 19. marraskuuta 2015:

 "Now, there is a new, hopeful intention that, even in the smallest way, perhaps these songs can bring a little light into this sometimes dark world. To remind us that music is life, and that hope and healing go hand in hand with song. That much can never be taken away."
- Dave Grohl 



Eng // I went to see my favorite band Foo Fighters to Castaic lake, California. Great show! Love it!
By Ei kommentteja
Tunnisteet: , , ,

How Big, How Blue, How Beautiful. Flow.

Viikonloppuna Helsingin Suvilahden auringon alla tanssittu Flow-festivaali oli jälleen ihan taikaa. Sää oli aivan helmi koko festivaalien ajan, sekä paikkana Suvilahti ei petä näemmä koskaan. Se on vain yksinkertaisesti upea!

Florence and the Machine oli myös upea ja energinen, aivan kuten reilu kuukausi sitten Belgian Rock Werchterissä. En ollut muuten koskaan aikaisemmin ajatellut että Helsingin auringonlasku voisi olla kuten suosikkikaupungissani Los Angelesissa. Mutta Flowssa silmät avautuivat tällekin asialle -  nimittäin viimeisenä päivänä esiintynyt Beck välispiikkasi kuinka kauniilta ja tutulta, vähän kuin kotona Kaliforniassa, meidän auringonlasku näyttikään. Hetken hämmästeltyäni tätä vertauskuvaa, piti ihan katsella ympärilleen ja hitsi! Näyttihän Suvilahden tummuva sininen ilta aivan upealle. Vain palmut puuttuivat siitä, että oltaisiinkin oltu Kaliforniassa. 

Myös Florence mainitsi, että kuinka kaunis ilta meillä olikaan ja omisti How Big, How Blue, How Beautiful biisinsä idolilleen Beckille ja paikkaan, jossa kappale on kirjoitettu (must be in LA). Hänen musiikin tahdissa olikin kiva heittäytyä Kalifornia fiiliksiin, sillä Los Angeles on ollut isosti tapetilla ja reissusuunnitelmien kohteena viime aikoina. Parhaillaan etsitään sieltä juuri Airbnb-majoitusta syyskuuksi, yay! Mutta tässä näitä ihania flow-tunnelmia ja värejä viikonlopulta, ilman palmuja tosin.






Ja koska Flowsta on kyse, niin tapahtuman tarjoamat överihyvät ruokaherkut on pakko nostaa myös esille. New York Ninjan burger oli edelleenkin aivan killeri. Siis anteeks, mutta saako näitä jostain pitkin vuotta? Tietääkö joku? Paljon oli taas todella laadukkaita herkkuja tarjolla ja mm. tuo Alfonsin pizza maistui aika ruhtinaallisen makoisalle. Peukut myös Sustainable Meal -konseptille, jonka aterioiden ekologisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.


Mutta kaikkein ihaninta Flown puitteissa on toki viettää aikaa ystävien kanssa. Kolme päivää kaupunkilaisten juhlaa ja siellä täällä tuttuja kasvoja. Flow on timanttia!



Flowsta jää kyllä aina hyvä ja onnistunut fiilis. Vaikka lippujen korkeaa hintaa hieman kritisoinkin, niin toivottavasti jälleen ensi vuonna uudestaan! Kiitos ystävät!

Olitko sinä Flowssa?


Eng // Last weekend in Flow festival, Helsinki.


By 6 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,

Viime viikonloppu ja Ruisrock

Menikö se kesä jo? Ainakin viime viikonloppu Turussa oli erittäin helteinen, mutta kauhulla mietin muiden kanssa samaa ajatusta, että siinäkö se kesä nyt oli? Aurinko ilmestyi, tuli helleaalto ja sitten se taas katosi sateen ja viiman jalkoihin.
No, ainakin juhlia ja festareita on tänä kesänä riittänyt, säistä huolimatta. Viime viikot kotiinpaluun jälkeen ovat olleet todella kiireisiä. Kotona on ennättänyt juuri ja juuri kääntymään. Ennätimmehän olla huimat kolme kokonaista päivää kotona edellisiltä Belgian festareilta, ennen kuin käänsimme aamuvarhain auton nokan kohti Turun Ruissaloa perjantaina. Porottava helle Turussa oli mahtava! Muuten valitettavasti täyteen tungetusta festarialueesta ei minulta ainakaan järjestyspisteitä hirveästi tipahtele. Ja ehkäpä jätän sen enempää purnaamatta myös siitä, että miten tönivää ja humalaista kansaa rokkiloissa oli.
Meillä oli oma ihana porukka kavereita rokkiloimassa ja ruuan puolestahan festarit olivat kohentaneet otettaan taas entisestään! Pisteet sille!
Oi katsokaa nyt miltä kesäpäivä voi parhaimmillaan näyttää. Tätä lisää, kiitos.


Ja miltä siellä Ruisrockissa sitten kuulosti? Mitä onkaan tapahtunut kuluneen yhdeksän kuukauden aikana musiikkirintamalla? Näin "ulkopuolisen" silmissä ja pitkään radiopimennossa olleen korvissa olin ensimmäisenä iltana todella yllättynyt, kuin ehkäpä koskaan eniten oli ruuhkaisinta rantalavalla Kaija Koon keikan aikaan! Ehkäpä tässä täytyy yllättyä myös siitä, että löysin itseni ylipäätään myös sieltä keikalta, haha. Tinakenkätyttöä lauloi aika korkealta ja kovaa tuhannet ihmiset ja kaikki kakskymppisestä lähtien osasivat tosiaan sanat ulkoa. Tämän täytyy olla Vain Elämää -ohjelman tuotosta.
Toinen huikea havainto oli se, että Peto oli todella irti! Nimittäin Antti Tuiskuhan on räjäyttänyt pankin ihan totaalisesti. En ollut kuullut enkä nähnyt ennen viikonloppua yhtään biisiä enkä musavideota suomalaisilta bändeiltä menneen yhdeksän kuukauden aikana, joten banaani-show ylläri oli melkoinen. Mitäs muuta? Lähes kaikki Vain Elämää -tähdet nähtiinkin tai kuultiin lavalla jossain muodossa, joten se jos mikä näyttää olevan artistille toimiva konsepti. (Täytyy toki tunnustaa, että sarja oli ainoita joita reissulta katselin syksyllä nenäliina kourassa. Paitsi että katselin tietty myös Ensitreffit alttarilla -sarjaa huikealla mielenkiinnolla - ja nenäliinat kourassa tietty).
Pharrell Williamsin keikka oli muuten paljon parempi täällä, kuin mitä se oli Belgiassa. Jotenkin tuntui, että kaveri oli enemmän fiiliksissä täällä. Oon tosin muutenkin todennut, että suomessa on tosi hyvä yleisö. Me jos ketkä osataan arvostaa esiintyjiä.
Myös Don Huonojen paluukeikka oli aika eeppinen. Miten niidenkin edellisistä keikoista ja Ankkarockista voi olla niin kauan... En ymmärrä(!)




Tässä siis pikaisia tunnelmia viime viikonlopusta ja kesästä. Toivotaan että vastaavat helleaallot löytäisi pian takaisin tänne pohjolaan. 
Samalla toivottelen kaikille teille superkivaa viikonloppua! Meitsi lähtee nyt purjehtimaan ja huomenna oliskin edessä kirppisvaatteiden lajittelua sunnuntain Hakaniemen kirpparia varten. Ehkäpä nähdään siellä!


Eng // Last weekend in Ruisrock-festival in Turku.
 
By Ei kommentteja
Tunnisteet: ,

Kuuma kesä ja festarit Belgiassa

Belgia ei petä koskaan, todettiin se jälleen eilen lentokentällä. Rock Werchterin festivaaleilla saatiin nimittäin jälleen nauttia aivan huimista helteistä ja yölläkin tarkeni hyvin flipflopeissa tallustella leirintään ja teltoille. Belgia toimii siis ihan etelänmatkana sekä huisin hauskana festarielämyksenä. 
Laskettiin että tämä oli kaikkiaan jo viides kerta näillä festivaaleilla ja joka kerta hyvien muistojen lisäksi sieltä on saanut palata kotiin rusketusrajojen ja palaneen nenänpään kanssa. 

Belgian pienessä Werchterin kylässä (Brysselin vieressä) pidettävät festivaalit keräävät joka päivä lähes 100 000 ihmistä peltoaukealleen. Määrä kuulostaa aika hurjalle, mutta jännä juttu on se, että kaikki vaan toimii. Sisäänpääsyporttien edessä ensimmäisenä päivänä on odottava tunnelma, kaikki haluavat sisälle kirmaamaan, mutta jonotus kestää aina ekana päivänä hieman pidempään, koska jokaiselle asennetaan festariranneke ranteeseensa. Ranneke skannataan jokaisen sisäänkäynnin yhteydessä portilla ja saapa siihen aktivoitua vaikka oman facebook-tilinsäkin, jota voi sitten loggailla eri paikoissa alueella. Muutenkin festareilla on pari erilaista käytäntöä, mitä täällä Suomessa. Esimerkiksi perinteisellä rahalla ei tuolla ostella mitään, paitsi kuponkilappusia, jotka toimivat festivaaleilla rahana. Ruuat ja juomat ovat kojuilla hinnoiteltu lappuina, esim vesi, limut ja kalja maksaa 1 kupongin, kun taas ruuat kustantavat 2-6 kuponkia. Yhden kupongin arvo on 2,5 euroa.






Festival money - tässä alimmassa kuvassa tuulettelen rahakuponkieni kanssa. Kuponkeja saa tilattua netistä etukäteen lipun oston yhteydessä hieman huokeampaan hintaan, tai voit ostaa kuponkeja paikan päältä käteisellä tai luottokortilla. Aika kätevää mielestäni. Näin kojuille ei muodostu liian tuskaisia jonoja, sillä vaihtorahaa ei tarvitse käsitellä.

Tänä vuonna saavuimme Brysseliin jo keskiviikkona. Päivää ennen festivaalien alkamista, mutta päivänä jolloin leirintäalue aukeaa. Meitä oli kaikkiaan seitsemän kaverusta reissussa ja jokainen saapui vähän eri aikaan ja eri päivinä. Meidän ryhmämme saapui ensimmäisenä maahan ja itse leirintäalueelle ja saatiinkin ihmetellä lähes tyhjää leirintäaluetta ja vapaasti valita paikkamme leirinnästä. Sen verran tiesimme ennakoida, että kasasimme kaikkien myöhemmin tulevien kavereiden teltat myös valmiiksi, jotta saatiin vierekkäiset paikat.
Ja ei aikaakaan, kun järkyttävän suuren kokoinen peltoaukea olikin jo telttoja täynnä, aivan vieri vieressä. Koska osa porukasta oli vielä saapumatta ja itse bänditkin alkoivat vasta seuraavana päivänä, olimme varanneet majoituksen Brysselin keskustasta. Lisää kaupungin suklaapuodeista ja nähtävyyksistä myöhemmin omassa postauksessa.
Teltat ja osan tavaroistamme uskalsimme jättää ihan turvallisin mielin yöksi, sillä meillä on vuosia ollut käytössä pienet lukot telttoihin, estänevät jotain tai sitten kukaan tuolla ei vain ole kiinnostunut toisten teltoista/tavaroista. So far on ollut ihan so good. Selkään tällekin reissulle lähti hyväksi todettu Tortuga Backpack, joka oli helppo kantaa mukana kaupunkiin ja takaisin leirintään seuraavana päivänä.




Kuten tuossa aluksi jo mainitsin, Belgiassa oli kesä. Muunlaista festivaalisäätä ei toivoisikaan neljän päivän 24/7 ulkona ololleen. Olemme jutelleet pariin otteeseen muutaman kyläläisen kanssa asiasta ja he sanoivat, että kylässä on aina festivaalien aikaan todella hyvä sää. Totta tai ei, mutta sellainenkin leganda liitelee ilmassa, että festivaalimoguli olisi niin taaloissaan, että voisi koneilla tuhota sadepilviä(!). No, toisen päivän aamu alkoi pilvisenä ja näytti että sateen mahdollisuus on todennäköinen. Hetken kuluttua näimme muiden lentokoneiden seassa lentävän myös kolme vanhaa pommikonetta ylitsemme ja toisen kerran sivutse. Legendaa edelleen? Mene ja tiedä, mutta kelit pysyivät koko pitkän viikonlopun kirkkaina. Vain ja ainoastaan yhtenä iltana, Pharrel Williamsin keikan aikana satoi yhden biisin ajan.


Viihtyvyys festareilla on taattu rennoilla nurmialueilla ja tänä vuonna uudella olleella North West Walls -konttialueella. Nälkää ei myöskään tuolla tarvitse nähdä. Herkkuja löytyy tosiaan smoothieista, pizzoihin ja tietysti kun Belgiassa ollaan niin ranskalaisiin majoneesilla. Myös kasvissyöjät oli huomioitu ja söimmepä tuolla erittäin herkullisen vegaaniburgerinkin. Ja mulla varsinkin meni näiden lisäksi vielä aika monta Ben & Jerry´s jäätelöä. Koska kesä.



Erikoista festarialueella on se, että lentokoneita laskeutuu lähes pään päältä melkein minuutin välein. Sama juttu toistuu leirintäalueella läpi yön, johon kyllä tottuu mielestäni ihan hyvin. Näyttävän näköistä mielestäni jokainen kerta kun A380:n tai vastaava lentelee ylitse.


Neljä festivaalipäivää soljuu aika nopeasti bändejä katsoessa. Tämän kertainen kattaus oli vähän vaisumpi kun aikaisempina vuosina ja varsinkin kun oma suosikkini Foo Fighters perui viime hetkellä, niin Faith No More oli aika laiha korvike siihen. Huikeimmiksi esiintyjiksi nousi jo toistamiseen nähty suosikkini Florence + the Machine, Pharrel Williams, Hozier sekä viimeinkin nähty Damien Rice. Ja ai niin, viimeisen illan kruunasi aika upeasti Muse sekä Die Antwoord.



Kyllä festivaalit ja ystävät ja siihen vielä aurinko on aika killeri yhdistelmä!

Yhtä juttua en vaan tajua. Miksi ihmiset roskaa? Harmillisin näky toteutuu aina viimeisenä aamuna, kun aivan liian moni jättää tavaransa purkamatta ja kotiin viemättä. Kymmenittäin, ellei sadoittain telttoja jäi kentille huojumaan tuulessa ja odottamaan kuormalavalle kärräämistä. Tämä on mielestäni hirveä epäkohta ja savu melkein nousee päästä tälläisestä käytöksestä. Varsinkin, kun kaikki ollaan varmasti kuultu mm. Madventures poikien telttakeräyksestä Nepaliin. Miksi näitä ei hyödynnetä jollain tapaa? Toki jokaisella yksilöllä on vastuu hoitaa tavaransa ja roskansa pois. Kävin itseasiassa viimeisenä aamuna kysymässä työntekijöiltä, että mitä kaikille hylätyille teltoille käy. Ja he totesivat että kaikki päätyvät roskalavalle. Kerroin Suomen telttakeräyksestä, mutta he epäilivät että teltat eivät olisi hygieenisiä toimitettavaksi Nepaliin. Jaa-a. Jotenkin epäilen. Toivon kuitenkin että tulevassa Ruisrockissa ei tälläistä näkyä näy maanantai aamuna.

Itse festivaalialueella toimii kierrätysporkkana kätevästi ja siellä saikin jokaisesta kerätystä 20:sta tuopista tai limupullosta yhden kupongin palkkioksi itselleen (arvo 2,5 euroa), jolla voi ostaa sitten juomaa (limua, vettä tai kaljaa). Aika moni meistäkin keräsi kasan kuponkeja, helppoa rahaa (juomaa) kun oli. Periaatteesta kun ei tee mieli maksaa vedestä, ja juomakelpoista ei siellä ollut tarjolla hanoista.

 
Viihdytkö sinä festivaaleilla ja onko Rock Werchter tuttu paikka?

(Rock Werchteriin pääsee parhaiten lentämällä Brysseliin, jonka kentältä on suora junayhteys Leuvenin kaupunkiin (kesto 13 min), josta taas rockkibussit kuljettavat veloituksetta festarikansaa leirintä-/festarialueelle. Junamatkankin tarjoaa festareiden kanssa yhteistyössä toimiva paikallinen rautatie, kunhan vain käy liput netistä tulostamassa itselleen. Lisätietoa festareista löydät rockwerchter.be/en).

Eng // Festival life in Rock Werchter, Belgium.
By 6 kommenttia
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)