Bananas!Fashion!OMG! New Yorkin muotiviikot

New Yorkin Muotiviikkojen aikaan kaupungin hotellit täyttyvät tuhansista muodin ammattilaisista ja silmää tekevistä julkkiksista. New York on aina muodikas, mutta muotiviikkojen aikaan se korostuu katukuvassa entisestään. Sohossa vilisee malleja ja merkkilaukkuja ja hotellien hinnat hipovat pilviä.
Viikon kestävä New Yorkin Fashion Week on ollut yksi unelmistani. Päästä siis aistimaan sen fiilistä, olla samaan aikaan kaupungissa. Jos puhutaan villeimmästä unelmastani, olisi se joskus päästä meikkiassaroimaan näytöksiin. No niin _sanottu_.

Kerroin jo aikaisemmasta käynnistäni muotiviikoilla Lincoln Centerissä täällä ja siitä että vain kutsutuilla oli asiaa ovista eteenpäin. Täysin ymmärrettävää. Ajattelin kuitenkin kokeilla vielä kerran että näkisinkö tapahtumista (näytöksiä on useissa eri paikoissa) yhtään enempää toisaalla ja kun osoitteet olivat selkeästi ilmoitettu muotiviikkojen-sivuilla, niin paineltiin paikan päälle vielä keskiviikkona kun Michael Korsilla oli näytös Tribecan Spring Studiolla. Ja voi pojat! kylläpä kannatti! Astuttiin nimittäin metrosta suoranaiseen mediasirkukseen. Salamavalot välkkyivät, toimittajia oli paikalla, kuten myös paljon bloggereita. Catwalk studion edessä kadulla jatkui noin puolisen tuntia. Eli kello kymmenestä (jonka kuvittelin olevan näytöksen aloitusaika) aina puoli yhteentoista saakka. Puolen aikaan saapuneet kutsuvieraat joutuivat laittamaan korkkarijuoksuksi, jotteivat missaisi näytöstä.

Ne henkilöt, joilla oli aikaa, pysähtyivät kuvaajien toiveesta valokuvattavaksi. Aluksi kuvasin vain itse tilannetta yleisesti, kunnes sitten rohkenin siirtyä muiden bloggareiden rivistöön kuvaamaan. Ha! Olihan muodin ilotulistusta, katsokaa miten upeita tyylejä näillä ihmisillä on!


Ja sitten, "The one and only" Voguen päätoimittaja Anna Wintour asteli paikalle. Boom! Nina Garcia Marie Claire ja Project Runway -ohjelmasta. Tuossa hauskassa keltaisessa SpongeBob Moschinon asussa oleva nainen on Chiara Ferragni, joka voitti juuri bloglovin´ Best personal style blog -palkinnon ja ruudullisessa "maitotyttö"-mekossa oleva neitokainen on Laura Brown, Harper's BAZAAR Executive Editor. Viimeksi mainitut lähtivät heti Instagramissa seurattavien joukkoon!


Oijoi, niin paljon muotia, ideoita ja tyyliä! Itse näytöshän ei kestänyt kuin reilun 13 minuuttia (voit katsoa sen muuten täältä), joten jäätiin paikan päälle vetämään vähän henkeä, kunnes sieltä jo alkoivat kutsuvieraat tupsahdella ulos näytöksestä. Ensimmäisten joukossa Heidi Klum. Lisäksi näytöksestä asteli ulos myös suomalainen nainen, joka bongasi meidät kun puhuimme suomea keskenämme. Hän oli ollut näytöksessä ja kertoi että muun muassa Suvi oli ollut mallina näytöksessä! Kumpikaan meistä ei näin jälkikäteen ymmärrä, miksi oltiin niin urpoja että ei tajuttu kysyä tämän naisen nimeä tai tahoa - hän oli kuitenkin juuri astellut ulos Michael Korsin näytöksestä! Oltiin tilanteesta jotenkin hämillämme ja ei oikein small talk:aan luonnistunut, kun suoraan sanottuna tuijottelin vain oviaukosta ulos tupsahtavia tähtösiä. Voi miksi en tosiaan tajunnut esittäytyä! Jos joku tietää jonkun tai näkee jutun näytöksestä suomalaisessa lehdessä kenties, niin olisipa hauska tietää lisää! Suomi oli siis kuitenkin hyvin edustettuna näytöksessä ja Suvi-mallistakin löytyy kuvia Instagramissa, ja jos katsotte näytöksen, niin siellä hän näkyy. Lisäksi näytöksen ohjelmalehdessä mainitaan seuraavien mallien nimet: Liisa, Kati, Hanne, Anna ja Leila. Kaikki eivät varmastikaan ole suomalaisia, vaikka niin nimi antaa olettaa. Ja että mistäkö sain käsiini tuon ohjelmalehden?



Tosiaan, joku saattoi jo ihmetellä miksi minulla oli Instagram -kuvassa kädessäni Michael Korsin näytöksen istuinpaikkalippu sekä kuvissa näkyvä ohjelmalehtinen? No, minäpä kerron; tämän bananas fashionista hetken jälkeen kävelimme parin korttelin päähän aamupala bageleille. Tai itseasiassa ostimme edukkaat bagelit katukojusta ja huomasimme erään bakeryn seinustalla auringossa olevat penkit. Menimme istumaan sinne. Tunnistin myös muita kuvaajana olleita bloggereita kahvilassa, sekä lisäksi MK:n henkilökuntaa kulkulätkineen kävi kahvilassa. Halusin ostaa vielä jotain jälkkäriksi, jolloin siirryttiin kahvilaan sisälle ja kun kävin wc:n puolella mieheni oli bongannut minulle pöydältä jonkun unohtamat(!?) paikkaliput näytökseen. Sinä joka istuit paikalla F13, häpeä. Minen ainakaan jättäisi näin upeita lappusia sinne tänne. Ajattelin että tämä on kohtaloa!

Mutta, kun tämän hehkutuksen jälkeen lähdimme kävelemään kohti Flat Iron Buildingia (kyllä, tuona päivänä käveltiin kilometritolkulla), eräissä liikennevaloissa jalkojeni juuressa lepäsi Michael Korsin Spring 2015 -näytöksen ohjelmalehti. Siinä, kadulla, New Yorkissa. Sen on täytynyt pudota joltain, sillä sitä tuskin kukaan tarkoituksella tiputtaisi.

Se on aika kiva muisto tästä kaikesta hömpästä :) Ohjelmasta näkee hienosti näytösjärjestyksen ja vaatteet listattuna mallin kanssa. Viimeisellä sivulla on listattuna luonnollisesti vielä kaikki creditit, näytöksen ohjaajasta meikki- ja hiustaiteilijoihin. Ihan huikee muisto! En tiedä mitä Herra MK yrittää viestittää, mutta eikö tämä ole selvä merkki muotijumalilta vai mitä?



Ps. En uskaltanut uhmata kohtaloani enempää ja mennä (samoista papereista löytyneeseen) Re-See -tapaamiseen neljältä samana päivänä, vaikka siinä oli osoitetiedotkin tapahtumaan Bryant Parkissa... Tiedän! Voi olla että kävelin onneni ohitse...  Anything Can Happen in New York.

Muoti voi olla vakava asia. Itse kirjoitin tämän postauksen kuitenkin pilke silmäkulmassa, puoli vakavasti. Mutta silti - ihan mieltsi päivä!


Eng // Outside of the Michael Kors Spring 2015 fashion show in Tribeca, New York.


Lauantaipäivä Brooklynissa, osa II

Edellisestä postauksesta ja aamupäivästämme Brooklyn Fleestä jatkui matkamme muutaman metropysäkin ja kävelymatkan verran kohti Williamsburgin East River State Parkia, jossa meitä odotti [suosittelen kirjoittamaan tämän muistiin] Smorgasburg niminen Street Food -tapahtuma. Smorgasburg on tapahtuma joka kestää koko kesän yli, aina marraskuun lopulle saakka ja se järjestetään joka viikonloppu Brooklynissa. Satoi tai paistoi. Ja meillehän on sattunut nyt todella helteiset säät täällä Nycissä, ja niin myös lauantaina saatiin pitää hellettä Smorgasburgissa. 
Suosittua Williamsburgin Bedford Avenueta sivutessamme kävelimme muutaman sivukorttelin ohitse kohti rantaa ja East River State Parkia. Postauksessa myös kuvia vielä toistaiseksi tyhjistä varastorakennuksista, joihin on vain ajan kysymys kun niistäkin tulee asuintaloja. On muuten järisyttävää miten upeat maisemat täältä Brooklynin puolelta onkaan Manhattanille! Oikeastaan jos leikitään ajatuksella että asuisin New Yorkissa, niin en osaisi päättää asuisinko Sohossa Manhattanilla vai kuitenkin Brooklynin puolella esimerkiksi Williamsburgissa... Hmmm, joo ei ihan ajakohtaisia pohdintoja, mutta aina voi ajatusleikkiä. Katsokaa nyt noita maisemia sieltä puolelta kaupunkia!



Smorgasburg oli helppo löytää, kun löysi perille rantaan. Seuraamalla vaan edessä avautuvaa Manhattanin siluettia se ei ole vaikeaa. Eikä tapahtumastakaan voinut erehtyä, niin paljon saman henkisiä ihmisiä oli kokoontunut paikalle. Se että olin juuri Brooklyn Fleessa syönyt aamiaisen, ei oikeastaan pienen rannalla istuskelun jälkeen enää ollut ongelma. NewYorkissa on helppo luoda nälän tunne, koska herkkuja on tarjolla joka nurkalla.

 

Pääsin muuten tänään, ensimmäistä kertaa tällä reissulla, Whole Foodsiin koska ennen tätä niitä ei ole tullut meidän reitille eteen - niin huomasin että sielläkin oli myynnissä näitä Pipcorn poppareita, joita myytiin myös tuolla Smorgasburgissa. Täytynee yrittää ennättää maistaa noitakin. Nimittäin listalla on vielä monta monta herkkua joita yritetään ennättää vielä maistaa tällä visiitillämme. Tuosta alla olevasta Mighty Quinn´s burger -kojusta saatiin vinkki Inkalta, joka oli hiljattain myös täällä Nycissä ja käväisi muun muassa Battle of the Burger -tapahtumassa. Päädyttiin kuitenkin maistamaan ruokaa (burgeria tällä kertaa) kojusta, jonne oli koko päivän pisin jono; Ramen Burger




Ramen burgerin idea syntyi herra Keizo Shimamotolle joitain vuosia sitten ja sen jälkeen loppu on ollut historiaa. Hampurilaisen idea perustuu siihen, että perinteistä sämpyläkuorta korvaa nuudeleista tehty "sämpylä". Olin vähän epäileväinen tähän makucomboon, mutta pakko se oli testata. Ja mitäkö tykättiin? No alkuihmetyksen jälkeen se oli todella hyvää. Ja itseasiassa jokin koukuttava maku tuossa on, sillä tuohon burgeriin jäi oikein himo. Onneksi meillä on vielä pari viikonloppua edessä ja ajateltiin mennä toistamiseenkin Smorgasburgiin. Just for fun!


Vikat kuvat ovat Williamsburgin kaduilta. Toi Mountain Dew:n seinämainoksen maalaus oli aika hauskan näköistä puuhaa! Williamsburgiin pitää mennä kyllä uudestaan ja uudestaan takaisin. Onneksi ollaan niin onnekkaita että tätä aikaa olemiseen on vielä täällä. Itseasiassa nyt on tasan viikko siitä kun saavuimme New Yorkiin ja niin monta monituista ja huikeaa viikkoa vielä reissua edessä.
Mutta mites on, tuliko nälkä tai fiilistä päästä Brooklyniin?


Eng // Saturday in Smorgasburg Food festival in Williamsburg.

Lauantaipäivä Brooklynissa, osa I

Oi autuus mikä Brooklyn-lauantai meillä olikaan! Pakko jakaa postaus kahteen eri osaan, koska päivämme oli vaan niin täyteläinen. Vielä kun saisin tähän sen paahtavan helteen ympättyä mukaan, niin pääsisitte täysillä messiin miten meidän lauantaipäivä Brooklynissa sujui. 
Tämä päivä olikin mieheni suunnittelema (joka herää jetlagista johtuen vielä joka aamu viideltä, joten hänellä on hyvin aikaa etsiä Time Outista parhaimmat tärpit päivälle) ja hyvä niin, nimittäin olin ihan turistina matkassa ja aika himputin tyytyväisenä sellaisena! Kaveri toi meidät ihan täydellisille hipsteriapajille, eli päivämme alkoi Fort Greene Flea -kirppikseltä Brooklynin Lafayette Avenuella.
Olin alkuun helteestäkin hieman "kiukkuisen nälkäinen", koska aamupala oli jäänyt välistä, mutta mieheni lupasi että paikan päältä saisi myös ruokaa. Ja hallelujah! Ruokaahan oli tarjolla ja fiilis kuin olisi saapunut vaikkapa Kasarmitorin Street Food Carnivaliin konsanaan. Herkkuja oli siis jos jonkin moista! Ja juurikin kaikkea über siistiä! *Päivä pelastettu*


Täältä olisi kyllä voinut ostaa matkaansa vaikka mitä, niin jos koti sattuisi olemaan täällä New Yorkissa eikä tuhansien kilometrien päässä siellä Suomessa. Tai jos paluulento olisi ollut ihan pian, eikä vasta kuukausien päästä. Tyydyimme siis vain ihailemaan myytäviä ja vaan fiilistelemään rentoa musiikin täyttämää tunnelmaa. Paikan päällä oli myös fillaripaja, koska kyllähän hipstereiden pyörät pitää olla kunnossa. On muuten ihanaa huomata miten paljon ihmiset ajavat polkupyörillä täällä Brooklynissa sekä enemmissä määrin Manhattanilla. Luinkin jokin aika sitten artikkelin, että pyöräilyyn ja pyörteihin on todella panostettu Nycissä. Hyvä niin. Mekin ajateltiin joku päivä vuokrata pyörät ja ainakin ajaa Central Park ympäri, tai sitten vaikka koko Manhattan rantaviivoja pitkin. Mutta ei vielä tiedetä tosin onko se mahdollista.
Tuon yhdessä kuvassa esiintyvän Amerikan osavaltiokartan olisin niin halunnut matkaani. Osavaltiokisaa pelaavat "Amerikka-siskoni" siellä Suomessa varmasti ymmärtävät miksi.




Kaikille kirppistelijöille ja tavarataivaan rakastajille tämä on ehdottamasti käymisen arvoinen paikka! Täällä voi kätevästi samalla lounastaa ja jammailla musiikin parissa ja mikä parasta, vain katsella ihmisiä. Lisäksi tähän on helppo yhdistää esimerkiksi Smorgasburg-ruokatapahtuma, minne me suuntaamme seuraavaksi, josta seuraavassa postauksessa lisää. Nam!


Eng // Saturday in Brooklyn Flea.

Palkintomeikissä

Näin New Yorkin muotiviikkojen ja Suomen Gloria Fashion Show:n jälkimaininkeihin sopii mielestäni luontevasti tämä meikkiaiheinen postaus. Muistattekohan kun alkukeväästä arvoin facebook-sivujen tykkääjien kesken palkinnoksi juhlameikin? Voittaja lunasti palkintomeikkinsä muutama viikko ennen meidän reissuun lähtöä.
Hänelle tehtiin toiveiden mukainen meikki, jonka oli tarkoitus olla hääjuhlaan sopiva, ei liian voimakas ja tietysti juhla-asuun käypä.
Luomiväriksi tälle kauniille asiakkaalle valikoitui persikkainen ja hentoisesti kuparisen pronssiin taittava helmiäisluomiväri. Muutoin silmämeikkiin tehtiin vain hentoiset puuterirajaukset ja lisättiin ripsiväri. Valkoinen sisäkajali on muuten ihan ehdoton tuollaiseen hentoiseen helmiäisjuhlameikkiin.
Halusin tehdä asiakkaalle vielä kaupan päällisiksi juhlavan, mutta sopivasti rennon juhlakampauksen, joka henki kepeydellään mennyttä kesää.




Onneksi olkoon vielä kerran voittajalle ja kiitos vielä kaikille jotka aikoinaan otitte osaa kisaan.

PS. Nyt tuli ehkä ihan hetkellisesti ikävä siveltimieni pariin... ;)

New York & Fashion Week

Terkkuja täältä New Yorkissa, jossa on parhaillaan menossa Mercedes-Benz Fashion Week. Kävimme paikan päällä Lincoln Centerissä perjantaina, jossa heti aamutuimaan oli Heidi Klumin luotsaaman Project Runway’s -ohjelman näytös. Pääovia lähemmäs tapahtumaa ei kuitenkaan ollut mitään asiaa. Jokaiselta kysyttiin tarkasti kulkuluvat ja kutsut, mutta tunnelma aukiolla oli silti kihelmöivä ja paparazzeja pörräsi ympäriinsä. Jälkikäteen näin uutisista että shown aikana Tim Gunn´s oli joutunut Heidi Klumin avustamana (netissä paljon pyörineeseen) Ice Bucket Challenge:seen. Alla tunnelmia kuvien muodossa Lincoln Centeristä. Mukaan näihin torstaihin 11.9 saakka kestäviin Fashion Week -tunnelmiin pääsee helposti netin välityksellä täältä tai seuraamalla Instagramista tagilla #MBFW. Itse ajattelin virittäytyä tunnelmaan ainakin 10. päivä jolloin on Michael Korsin näytös tai sitten menen paikan päälle hengittämään samaa ilmaa ja fiilistä... hahaha... Let´s see! New York kuittaa tältä erää ja toivottaa oikein muodikasta päivän jatkoa kaikille!


 


 



Eng // Mercedes-Benz Fashion Week in New York