Ihan lomalla

Mitä tehdä kun helteisen sään sijasta sataakin? No, silloin nukutaan univelkoja (ja jenkit jetlageja) pois ja vaan ollaan ja ihmetellään. Olen ollut muutenkin tosi väsynyt melkein koko kevään ja en ajatellut tulla lomalta takaisin ainakaan entistä väsyneempänä. Joten pelkkä tekemättömyys tänään on tehnyt oikein terää. 
Toki kävimme urheasti sateessa ostamassa liput huomiseen bussiin Splitiin ja seikkailemassa itse kaupungissa, mutta parin tunnin päikkärit teki ihan terää. On kiva kuunnella sateen ropinaa vanhan rakennuksen katolle. Vähän niinkuin olisi telttaretkellä. Päikkäreiden jälkeen kipusin yläkerran partsillemme sadetta ihmettelemään viinilasillisen ja suklaalevyn kera. Ei tosin pitkään tarvinnut sadetta ihmetellä yksikseen, kun matkakumppanit heräilivät myös, sekä koko päivän kadoksissa ollut aurinkokin ilmeistyi mestoille! Parhautta!


Viimeiset päivät ovat olleet aivan huippuja! Vesijetteilyä ja road trippi aivan uskomattoman kauniin Montenegron puolelle. Kaikki älyttömässä helteessä. Joten yöllä alkanut tajuttoman raju ukkosmyräkkä olikin ihan paikallaan. (Täytyy tunnustaa että paikoitellen vähän pelkäsinkin ukkosta. Oli meinaan aikamoista jyrinää!). Ja toinen tunnustus, että en olisi ihan rehellinen jos väittäisin että olisin innoissani jos sade jatkuisi päivä tolkulla. Joo ei kiitos. Tämän päiväinen menköön sunnuntain piikkiin ja jo huomenna toivon että aurinko ilmestyy taas jäädäkseen. Tosin huominen on matkapäivä meille. Siirrytään nimittäin  huomenna bussilla Splitin kautta Hvarin saarelle. Jeeee! Vesileikit alkakoot! Tai jatkukoon - tulossa nimittäin postaus meidän super hauskasta koko päivän jet ski-retkestä!

2 kommenttia

  1. Voi ei miten ihana postaus! Mää oon nimittäin niin lomatunnelmissa jo, että polttelee istua töissä aikas paljon! Mää oon niin mielissään, että blogien kautta voi innostua uusista kohteista, nimittäin nuo teidän nykyiset huudit on alkanut todella kiehtoa. No mutta onpas yllätys, että sielunsisko innostuu samoista jutuista ;) Me muuten muutettiin eilen meidän roadtrip-reitti sitten päälaelleen. Skipataan putoukset ja pysytellään rannan lähellä. Se sai mun matkakuumeen ihan räjähtämään käsiin, koska jotenki oon ollut niin epävarma niistä putouksista, en tiedä miksi. Nyt on tulossa lauttamatkaa ja Atlantic cityä ja kuules vaikka mitä! Mää halkeen matkakuumesta! Sitten ku oon miljonääri niin tällaisessa tilanteessa lentäisin omalla jetilläni sinne teitä tervehtimään ja vesijetteilemään ja jatkaisin suoraan omalle roadtripilleni siitä hihihihii. Ajatusleikkikin jo toimii! Ihanaa loman jatkoa!!

    Ps. Mää rakastan tätä sun blogia! Aah! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sielunsisko <3 ja sillä lailla! Reissusuunnitelmat on tehty muuttumaan, sopivalla tavalla ;) Meilläkin muuttu suunnitelma ihan vaan säätietojen perusteella. Aivan huikeaa lomaa teille ja suotuisia road trippejä Amerikan ihmemaahan <3 innolla lueskelen sitten teidän reissua kun itse istun officella ;)
      Ja voi ps. <3 <3 <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!