Mukavia alkufiliksiä Kroatiasta

Lomaa Kroatiassa on takana about vuorokausi ja voin jo nyt sanoa että tykkään kovastikin tästä aika pienestä Dubrovnikin vanhastakaupungista. Muutahan en juuri ole vielä nähnytkään tästä maasta.
Lento sujui ihan jees, muutamia ilmakuoppia ja laskun keinutuksia lukuunottamatta. Tähän väliin maininta, että Dubrovnikin kenttä sijaitsee aivan meren vieressä ja vuoren seinämän välissä, joten ilmavirrat sekoittuvat kovastikin. Tämä tekee laskeutumisesta, sanotaanko että hieman keinuttavamman. Ystäväpariskuntamme ensimmäinen laskuyritys ei ollut edes onnistunut. Hupsii!
Mutta jo kentällä meita hyväili tämä ihana trooppinen lämpöaalto, josta suomalaisena joutuu aika useasti maksamaan, päästäkseen tuntemaan lämmön luissaan. Tämän päivän kokemuksella täytyy ihan todeta, että täällä on kuuma. Hurjan kuuma. Lomakelit siis kohdillaan! 

Kaupungin kapeilla kujilla ei ole tuulenvirettäkään, joten sitä automaattisesti hakeutuu enemmän rannalle päin saadakseen hieman tuulta tukkaansa. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, tykkään tästä säästä. Kestää vaan taas tovi totutella paahteeseen.



Alle vuorokaudessa ollaan kierrelty kaupungin kujia, syöty jätskiä, istuttu upeassa ravintolassa merenrannalla, vaihdettu kuulumiset omalla parvekkeellamme viinilasien kera, nautittu illallinen kaupungin ainoassa vegaaniravintolassa, suunniteltu tulevaa, mietitty jo syksyn Kaliforniaa, höpötelty ja vaan chillaitu. Ostimme aamupäivästä liput Cable Car-näköalapaikalle, mutta jono olikin niin suuri, että totesimme että tulemme myöhemmin uudelleen. Lomalla katsos kun ei ole niin kiire joka paikkaan. 

Vanhan kaupungin muurikin kierretään vasta auringon hieman laskiessa... Tosin pojat (ja vähän tytötkin) haluaa tänään nähdä fudiksen avausottelun! Siispä sitä katsomaan! Ja Cable Car jonokin oli olematon näin illemmasta, joten aika bueno!



Kuuman helteisiä terveisiä siis täältä Dubrovnikista! Ensimmäinen vuorokausi on palvellut meitä hyvin.

********************************* Instagram Travel Thursday *********************************

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."


Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination UnknownKaukokaipuu ja Running with Wild Horses
Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

15 kommenttia

  1. Upeita maisemia! Mun pitää kyllä joskus päästä tuonne Kroatiaan uudemman kerran kun mulla on siellä duunikavereita entisestä elämästä, jotka aina kutsuu kylään... oon kerran vaan lentäny Zagrebiin matkalla työmatkalle Slovenian puolelle.

    Ihanaa lomaa teille, nauttikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kea, ehdottomasti kannattaa laittaa reissu vireille :) Täällä on sulle myös vuorimaisemia ja luontoa paljon <3 Ihanaa tulevaa lomaa sinulle! :)

      Poista
  2. Dubrovnik on jumalaisen ihana kaupunki ja teillä aivan mielettömät maisemat omalta terdeltä! Ihanaa loman jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kaunis kaunis kaupunki ja todella upeat maisemat partsilta ja kaikkialta täällä. Kiitos lomatoivotuksista :)

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä aivan täydelliseltä loman alulta, chillailua, rantaa, viiniä... aah! Ja ihania kuvia, Dubrovnik näyttää kyllä tosi kauniilta, siellä olisi kiva käydä joskus ihan ajan kanssa (me ollaan pysähdytty vain syömään automatkalla). Upeaa loman jatkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on kyllä maistunut ;) Aika pienihän tämä vanhakaupunki loppujen lopuksi on, että se on kyllä mahdollista kokea parissakin päivässä. Mutta huoletontahan tämä on kun ei ole kiire minnekään ;) Paljon rappusia, ja sen kyllä tuntee jaloissa ;) Kiitos loma toivotuksista!

      Poista
  4. Tämä postaus vahvistaa syntyneen käsityksen, että Kroatia on pakko nähdä! Fantastisia maisemia ja voih se lämpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä ja kuumuutta on kyllä piisannut. Tänään ripsautti muutaman pisaran, ja en ole koskaan ennen oikeestaan toivonut sadetta. Tää on ihan sekavaa minustakin, tiedän... ;) varmaan jokin auringonpistos :DDD Kroatia ja naapurimaa Montenegro on kyllä vakuuttanut meikäläisen big time!

      Poista
  5. Vitsi kun tulee ikävä tuonne, oltiin tosiaan viime vuoden heinäkuun lopussa tuolla.. Tuttuja maisemia ja se kaikki se ihanuus muistuu mieleen.. Piristää itse asiassa hyvin tätä hetkeä kun täällä sataa vettä kaatamalla ja lämpöasteita noin 14.. Nauttikaa reissusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Terhi! Oi vitsi, tiedät siis tarkalleen millaista täällä on. Nämä eurooppalaiset vanhat kaupungit on kyllä huikeita! Aurinkoterkkuja sinne Suomeen! Toivottavasti pian kelit paranee.

      Poista
  6. Oi tuo vika kuva on tosi kaunis! Ja tietty kaikki muutkin :) Välimeren seutu on mulla vielä kokematta ja etenkin itäinen Eurooppa kiinnostaisi kyllä tosi paljon. Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  7. Oioioi, on kyllä niin hienon näköistä! Kyllä tuonne on päästävä :)

    VastaaPoista
  8. Oi että! Kroatia on kyllä aivan paras. Muutama vuosia sitten kävin Splitissä, aiemmin olen käynyt Dubrovnikissä. Dubrovnik vie voiton, sillä mielestäni Split itsessään ei ollut mikään erikoinen paikka. Kroatiassa kyllä varmasti riittäisi nähtävää ja koettavaa lukemattomille reissuille, se onkin "ikikohde" matkalistallani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!