Kolea, mutta lämminhenkinen helmikuinen viikonloppu kauniissa Prahassa

Praha on täydellistä silmäkarkkia kaikille, joita viime vuosisadan alun ja vanhempikin arkkitehtuuri kiehtoo. Toki, onhan muissakin Euroopan kaupungeissa vanhoja kaupunginosia, mutta tajusin nyt vasta kolmannella käynnilläni kaupungissa, kuinka koko Praha todellakin on silmänkantamattomiin yhtä Jugend unelmaa. 

Arkkitehtuurin parhaimmistoa ajoilta, kun rakennuksissa oli vielä tyyliä, huonekorkeus hulppea ja ikkunalaudat leveitä. Kaupunki on ollut todella onnekas ja viisas säästäessään vanhoja rakennuksia uusien modernien rakennusten rakentamisen sijaan. Kukapa nyt uutta kaipaisi, jos voi näyttää niin upealta kuin kaunis Praha?
 

 
Edellisessä postauksessani pohdinkin, että kuinkahan meidän Prahan rakkauden kanssa käy tällä kertaa. Tuumasin, että näinköhän kolmas kerta nyt toden sanoo. No miten sitten kävi?
Kyllähän se toimi, mutta helmikuu antoi myös muistutuksen, että talviaikaan on leppoisampi suunnistaa jonnekin lämpimään lomalle ja jättää suosiolla kesäkausille kaupunkikohteet. Prahassa oli nimittäin kylmä. Ja harvoinpa sitä Helsingissäkään tulee aamusta iltaan pelkästään ulkona kaupungilla oltua, joten siitä vinkkelistä, en muistanutkaan enää mitä on turistoida koko päivä kylmässä säässä.

Praha tarjosi kuitenkin viluisille matkaajille paljon lämmittelymahdollisuuksia ja kun aamut sai aloittaa tälläisillä ikkunanäkymillä, niin ei se loma voi pahasti mennä pieleen!



Helmikuinen viikonloppu kauniissa Prahassa

Aloitettiin viikonloppumme Prahassa Náplavka Farmers Marketilla, jotka pidetään lauantaisin aivan Vltava joen rannalla, Palackého sillan vieressä. Vastoin yleisiä käsityksiä, torilta ja muualtakin Prahasta sai paljon kasvisruokaa ja jopa vegaanisia vaihtoehtoja oli tarjolla täällä torillakin. Osa meidän seurueesta nautti täällä aamupalan tai lounaan ja toiset tyytyivät paikallisten panimoiden herkkuihin. Otin itselleni lämmikkeeksi lämmintä siideriä. Mielenkiintoinen kokeilu sekin.





Paikallisoppaiden eli ystäviemme avustuksella onnistuimme kiertämään suurimmat turremestat, mutta yksi auringonlasku oli nähtävä kuuluisalla Charlesin sillalla ja valitsimme sille varmasti viikonlopun otollisimman illan. Värit olivat nimittäin auringonlaskun aikaan aikamoisen upeat.
Eikä Charlesin sillalla ollut edes näin helmikuisena iltana kesäaikana nähtyä ruuhkaa. Kolea keli piti ilmeisesti suurimman osan kaupustelijoitakin poissa. Charles Bridge eli Kaarlensilta on todella kaunis ja yksityiskohtainen ja sieltä on upeat näkymät kaupungille, joten ehdottomasti kävelemisen arvoinen kohde.






Petrinin kukkula Prahassa

Viikonlopun kuntoiluhetki ja kaupungin parhaat maisemat koettiin, kun lähdimme kävelemään kohti Petrinin kukkulaa ja sen laella olevaa Eiffel-tornia muistuttavalle Petřínská rozhledna -näköalatornille. Ehdottomasti suosituksen arvoinen paikka, josta näkee kirkkaalla säällä upeasti koko kaupungin.
Meidän aikaan sää oli aika usvainen ja pilvinen, mutta silti kaupunginloistoa riitti ihan ihmetykseen saakka. Kukkulalle on mahdollista nousta useampaa reittiä pitkin. Me nousimme sinne eteläisestä portista (Smíchov) ja laskeuduimme alas Charlesin sillan tietämiltä ja onneksi teimmekin näin, sillä ilman sitä nämä ihanat kirsikkapuut olisi jääneet näkemättä.







Viimeisenä päivänä Prahassa satoi ja se ei nyt varsinaisesti houkuttanut pitkille kävelyille, mutta silloin kannattaakin suunnata kaupungin lukuisiin kahviloihin ja nauttia kuppi kuumaa kaakaota. Toisinaan kaakao on tehty jopa yli 70%:sta suklaasta ja maistuukin siltä. Viimeisin kaakaokupponen jonka saimme, olikin aika tuhtia tavaraa ja muistuttikin enemmän suklaavanukasta, kuin juoksevaa kaakaota. Lämmitti kuitenkin sopivasti, vaikka itse olen enemmän noista vaihtoehdoista juoksevan kaakaon ystävä.


Prahan suosituin nähtävyys – astronominen kello

Piti myös uhmata Prahan sateista säätä ja käydä katsomassa, ehkäpä kaupungin suosituin nähtävyys, astronominen kello, joka sijaitsee vanhan kaupungin raatihuoneen torilla. Sateisena päivänä paikka oli yllättävän väljä. Kesäisinhän paikka vilisee hurjanaan ihmisiä sekä kuulemma myös taskuvarkaita.




Muutama ravintolavinkki Prahaan

Mitä tehdä siis Prahassa nähtävyyksien lisäksi? No tietenkin nauttia kaupungin monipuolisesta ja edullisesta kahvila- ja ravintolakulttuurista.
Meidän seurueessa vietettiin viikonlopun aikana myös synttäreitä, joten päätettiin testata leikkisä Vytopna Railway Restaurant, jonka konsepti on siis se, että pienoisjunat tuovat pöytiin rakennettuja raiteita pitkin tilatut juomat perille. Konsepti kuulostaa lapselliselta ja ontuvalta, mutta kummasti siitä ilo irtosi, kun juna tuuttasi tuoden vaunussaan meidän drinkit. Jokaisen isomman pikkutytön ja pojan unelma, eikö... 

Jos haluaa vähän laadukkaampaa ravintolaelämystä, niin tunnelmallinen Malý Buddha-ravintola löytyy pienen reippailun päästä Charlesin sillalta kukkulan laelta. Ensiluokkaista palvelua sai myös Cafe Lounge -ravintolassa, joka taisi mennä kärkipäähän meidän kokemuksistamme. (Ainoastaan minun peruna gnocchit eivät olleet oikein napakymppi).
Oma suosikkikahvila oli Prádelna Café, joka sijaitsee Prahan hipsteri-kaupunginosassa, vihreän metrolinjan varrella. Kahvilan tuoreet leivonnaiset ja jumalainen bataattikeitto toimisi kyllä uudestaankin. Ja ai niin, unohdan aina mainita, kun en itse olutta juo, että tietysti kaupungissa kannattaa testata (tai ainakin yrittää testata) kaikki paikalliset oluet ja mikä hauskinta - olut on todella edullisempaa kuin vesi.



Kaiken kaikkiaan Praha tarjosi meille lämpimän elämyksen, sateista ja koleasta säästään huolimatta. On aina mukavaa reissata kaveriporukalla ja vieläpä majoittua heidän luona. Prahasta, näin talviaikaan, jäivät eniten mieleen kahvilat, lämpimät keitot, kuumat kaakaot ja kirsikkapuut keskellä talvea! Jo ystävien vuoksi, ajateltiin palata takaisin. Tosin vasta lämpötilojen noustessa reippaasti plussan puolelle.


Eng //  We had a fun weekend trip in chilly Prague.

54 kommenttia

  1. Mukavan näköistä ja kauniit kuvat etenkin tuolta kukkulalta! Minulle on monet Euroopan kaupungit vielä vieraita, joten Prahaa ollaankin vähän katseltu sillä silmällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Praha on kyllä kaunis kaupunki, etenkin arkkitehtuallisesti. Euroopasta toki löytyy vastaavia kaupunkeja muitakin, kuten esimerkiksi Budapest, mutta Praha on kyllä kompaktimman kokoinen. Prahaa kannattaa kyllä katsella sillä silmällä ;)

      Poista
  2. Oottepas te ehtineet nähdä ihan hurjana viikonlopun aikana!
    Samanlainen sää oli Prahassa lokakuussakin, joskin lämpöasteita oli varmaan vähän enemmän. Praha oli kuin mulle tehty juuri sellainen ulkoilmamuseo koko keskusta. Kaarlen silta oli niin kaunis ja harmittaa, kun tosiaan harmaan sään vuoksi ei saanut itse auringonlaskua nähdyksi. Mun suurin lemppari oli ehkä kuitenkin tuo kukkula ja ne maisemat sieltä tornista. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilmamuseo on hyvä sana kuvaamaan Prahaa :) Petrinin kukkalan näkymät oli myös mun suosikki! Harmi ettette nähneet auringonlaskua sään vuoksi. Meilläkin osui hyvä munkki tuona yhtenä iltana vaan.

      Poista
  3. Mä tykkään myös Prahasta, ihana kaupunki. Mä olin siellä alkukeväästä ja ilmojenkin puolesta kaupunki kyllä silloin oli parhaimmillaan. Petrinin kukkula on mun lemppari, vaikka torniin en kavunnutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväinen Praha on varmasti ollut kaunis! Aikaisemmin olen tosiaan ollut kesäaikaan siellä. Petrinin kukkulalla olisi kiva pikniköidä paremmalla säällä :)

      Poista
  4. Olen itsekin bongaillut viikonloppureissuja Prahaan, niitä on jatkuvasti tarjouksessa, muttei viikonloput ole vielä toistaiseksi sopineet yksiin. Ehkä voisikin olla parempi ajoittaa Praha lähemmäksi lämpöisiä kelejä. Tosi ihania kuvia kylläkin, koleasta kelistä huolimatta! :) Lapsellinen tai ei, se minijunaravintola kuulosti hurjan hauskalta, oisipa ollut kiva nähdä siitä kuvakin! :D Pitää muistaa vierailla, sitten kun Prahan-matka on vihdoin varattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on varmaan asenne kysymys, mutta itse pidän tosiaan vähän lämpöisemmistä keleistä ja että kuvia ottaessa ei sormet heti jäädy :) Praha varmaan toimii aina, mutta keväällä ja kesällä voi tehdä vielä enemmän asioita ulkona.
      Googlaapas kuule toi junaravintola (Vytopna Railway Restaurant), niin löytyy kuvia. Kyllä me kuvattiin siellä videokin, jossa vaan tosin hihitellään junan tuloa pöytään. Hauska paikka se on, tosin valaistukselle siellä tekisin muutoksia.

      Poista
    2. Ei ihan mennyt vuotta tuosta edellisestä kommentista, mutta huomenna on viimein lähtö Prahaan ajankohtainen! :) Ja tuo junaravintola on ehdottomasti listalla. Sain muutenkin tsekkiläiseltä ex-kämppikseltä kivoja vinkkejä paikallisen ruoan pariin, vaikkei ruoka yleensä meidän reissujen keskiössä olekaan (silti aina pitää herkutella paikallisilla sapuskoilla). Katsotaan, miten tammikuu säiden puolesta meitä kohtelee. Tämänhetkisen ennusteen mukaan saatetaan nähdä jopa auringonpaistetta! ;)

      Poista
    3. Jeee! Oot varmaan jo reissussa, mutta toivotan silti mahtavaa reissua Prahaan! Kävin itse siellä reilu viikko sitten ja sää oli paljon leppoisampi kuin vuosi sitten helmikuussa. Tosin nyt sielläkin oli lunta joka näytti kauniille Petrinin kukkulalla. Mekin nähtiin vilaus aurinkoa, joten toivotaan teillekin :)

      Poista
  5. Praha on ihana, mutta emme ole uskaltaneet palata sinne koskaan uudestaan. Meille kaupunki oli kohteena ensimmäiselle yhteiselle ulkomaan kokemukselle. Itse tulin kaupunkiin Juhanaa tapaamaan Interrailini loppumetreillä. Voit uskoa, että nuoren parin kohdatessa tuossa kaupungissa parin viikon erillään olon jälkeen, niin oli kolme kaupungissa vietettyä vuorokautta niin romanttiset, että sen taikaa ei uskalla hevillä lähteä kokeilemaan uudestaan :D Vastaava kylmähkö kokemus meillä taas on Budabestista, missä pitäisi päästä käymään kesäisempään aikaan ja antaa kaupungille ihan tosissaan mahdollisuus. Ihanaa, että teillä on Prahassa ystäviä joiden luokse palata kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijui... Tuollaista taikaa ei uskalla kyllä hevillä lähteä sorkkimaan. Voi teitä, ihanaa <3 Ymmärrän täysin tämän tiedon valossa että Prahalla on teille aivan erityinen merkitys.

      Mitä tulee Budapestiin, niin olen ollut siellä pääsiäisenä viileähköön aikaan ja loppukesän helteissä kun kaikki on vihreää ja vehreää, niin toki kaupunki pääsi silloin vielä enemmän oikeuksiinsa.

      Poista
  6. Nam - kaakao, jossa 70 % suklaata :)
    Tosi kauniita kuvia olet ottanut! Mekin suunniteltiin Prahaa marraskuulle, mutta ajateltiin siirtää se kesäaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan kaakaota ja ensiksi juuri kysymään että kuinka monta prosenttia aitoa suklaata siinä on :) Reissun siirto kesäaikaan on varmaan hyvä veto. Loppusyksykin varmasti tosi jees!

      Poista
  7. Ihania nuo auringonlaskukuvat <3 Mä en kyllä voi käsittää, miten kylmä Prahassa tuona viikonloppuna oli. Me missattiin tuo auringonlaskukin sen takia, kun oltiin sisällä lämmittelemässä. Vytopna-ravintola oli kyllä niin jees! Praha on oikein kiva kaupunkikohde. Tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Kylmä, niin kylmä ja en olis mitenkään uskonut että siellä voi olla...
      Junaravintola toimi kyllä näin vähän isommillekin pojille ja tytöille ;) Kiitos siis vinkistä!

      Poista
  8. Olin Prahassa nyt kesällä, tosin työmatkalla. Akaa jäi kuitenkin kiivetä Petrinin kukkulalle ja tehdä sielllä pitkä lenkki. Todella kaunis paikka. Tosin kirsikkapuut olivat kukkansa jo kukkineet loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä Praha onkin parhaimmillaan, mun mielestä. Ja toi Petrinin kukkula onkin hyvä kohde nähdä lyhyellä reissulla.

      Poista
  9. Aivan ihania kuvia! Nuo kukkivat kirsikkapuut antavat kuville mielenkiintoisen kontrastin, kun sää on kuitenkin hiukan utuinen ja viileän näköinen. Ehkä olen tottunut näkemään niitä vain keväisen aurinkoisissa kuvissa. Silti, tosi kaunista! Praha on yksi kohde, jonne joskus täytyy matkustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi :) Kirsikkapuut olivat hämmentäviä nähdä keskellä talvea, josko nyt sitten olivat edes kirsikkapuita..? Prahassa kannattaa kyllä vierailla joskus.

      Poista
  10. Ihania kuvia Prahasta. Talvella mekin joskus siellä kävimme, mukana matkassa silloin teini-ikäinen siskontytär. Ja katukahviloihin lämpimien juomien (ja kreppien) äärelle päädyimme moneen kertaan. Oikeassa olet, karkkimaisen kaunis kaupunki tuo on monesta kohtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nams, olette saaneet siis mukavasti istua kahviloissa myös. Kuulosta kivalle reissulle :)

      Poista
  11. Kvaakut ja muut vesilinnut ovat tietysti minulle kohokohta. Jännittävästi myös nokikana on oppinut pullasorsien tavoille. Nokikana viihtyi pullan kimpussa niinkin lähellä Härmää kuin Pietarissa, mutta ei täällä vain ikinä.
    Etunimikaimani teki ohjelman töllöttimeen Prahasta, kun brittiturret menevät sinne ja siellä on heidän "stag party":nsä, jossa he juovat itsensä tiedottomaan tilaan ja sitten on prostituutiota, strippareita. Minä haluan välttää kaikkea tuollaista, koska siihen liittyy myös minuun kohdistettua häirintää ja kenties jopa varkauksia, kaikkea ylimääräistä häslinkiä.
    Kirsikankukat on hienoja, mutta mieleen tulee jokin toinen valkokukkainen puu (manteli, appelsiini?), jolle olin erittäin allerginen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä bongasit kuvasta tuttuja lintuja? :)
      Enpäs ole kuullut tai onneksi törmännytkään tuollaisiin polttariporukoihin. Kuulostaa todella typerälle... En arvosta yhtään.

      Poista
  12. Anonyymi3/09/2016

    Ihania sumukuvia - varsin romanttisen näköistä. Kaupunkilomat on kivempi tehdä turistisesongin ulkopuolella, niin välttyy enemmiltä tungoksilta, itsekin lähtisin Prahaan juuri näihin aikoihin tai loppusyksystä. Kävin Prahassa yli kymmenen vuotta sitten, enkä ehtinyt nähdä juuri mitään (pirun Interrail...), mutta muistan kuinka halpaa siellä oli! Tämän kommentoi Sateenmuru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihan totta joo, että nyt välttyi tungoksilta, mutta siellä oli oikeasti tosi kylmää. Joten lämpöinen vaatetus päälle jos tähän aikaan reissaa sinne :)

      Poista
  13. Mä oon kyllä vakaasti sitä mieltä että kaupunkilomat tällaisina vuodenaikoina on lähes rahanhukkaa. ;) Se kylmyys ja harmaus usein vaan latistaa tunnelmaa niin paljon. Tosin parempihan on kylmä ja harmaa matka kuin ei matkaa ollenkaan, mutta... Kyllä Euroopan kaupungit ovat parhaimmillaan keväästä alkusyksyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Välillä reissukuume on tosin niin suuri, että matka on parempi kuin ei matkaa lainkaan. Tässä ei tosin ollut kyse siitä, vaan kaverien moikkaamisesta. Samaa mieltä, että Eurooppaan kannattaa reissata keväästä alkusyksyyn!

      Poista
  14. Muutaman kuukauden päästä Praha voisi olla varsin kiva. Talvisin omat rahat kyllä menevät sataprosenttisesti tropiikkiin.. Nyt ei mitään budjettia ole vielä seuraavaa reissua varten :P. Mutta silti tässä elättelen toiveita, että Euroopassa voisin jonkun reissun kesän tullen tehdä. Voisin lähteä tutustumaan siihen hipsterikaupunginosaan mielelläni. Viime kesän Ostravan matkan jälkeen tuli sellainen fiilis, että kyllä minä voisin Tsekkeihin palata. Mutta tosiaan, Aasia talvella ja Eurooppa kesällä, niin hyvä tulee :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella onkin hyvä suunnata tropiikkiin! Kannatetaan ehdottomasti :)
      Ja muistankin sun viime kesäisen reissun.

      Poista
  15. Olen menossa lokakuussa toista kertaa Prahaan. Kai tällä kertaa on käytävä Petřínská rozhlednaa katsomassa, vaikka on kyllä totta, ettei talvisaikaan oikein jaksa (tai tarkene) olla ulkosalla yhtä kauan. Sormetkin jäätyy kuvia ottaessa. Tuo junaravintola olisi kyllä myös hauska kokea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa reissun odotusta! Ja toivotaan että lokakuussa ei vielä olisi niin koleaa kuin meillä helmikuun lopussa :)

      Poista
  16. Praha on tosi kaunis ja arkkitehtuuri upeaa - se jäi mieleeni vuosia sitten, kun olin siellä kesällä, ja kuvasi palauttivat sen taas mieleen. Minusta talvisenkoleat, utuiset kaupungitkin voivat olla ihania - kunhan löytyy hyvää lämmikettö ;) Paksu suklaajuoma on juuri sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prahan arkkitehtuuri on kyllä niin herkkua silmille! Ja hyvältä näytti myös hieman koleammassa säässä :)

      Poista
  17. Ihania kuvia! Minäkin olen rakastunut Prahaan ja oikeastaan koko Tsekkiin, sillä lähes kaikki maan kaupungit ja kyläpahasetkin ovat aivan hirveän kauniita. Prahassa on tullutkin käytyä useamman kerran, sillä olin vain 100 km päässä vaihdossa. Tekisi kyllä mieli mennä taas käymään, ja onneksi meilläkin asuu siellä ystäviä. Prahasta löytyy muuten pari aivan loistavaa ja tunnelmallista kasvisravintolaa, Lehka Hlava ja Maitrea, jotka taitavat olla jotenkin kytköksissä toisiinsa. Ja joo, siitä oluesta ja sen hinnasta nyt ei tarvitse edes sanoa mitään. Voi Tsekki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, no sulle paikka on sitten hyvinkin tuttu :) Kiitos noista ravintolavinkeistä. Pitää laittaa ne ylös seuraavaa reissua ajatellen. Toivottavasti sinäkin pääset pian takaisin kauniiseen maahan.

      Poista
  18. On jo tovi kun olemme olleet Prahassa. Olimme maaliskuussa ja oli hieman koleaa. Minun suosikki oli gluhwein. Ja me sitten tottakai syötiin kunnon raavasta rasvasta perinteistä mykyä ja potkaa. Ihana auringonlasku. Komeat näköalat. Tuolta linna/kirkkokukkulalta on komeat näkymät myös. Harmi, että keli ei ollut teillä mitä parhain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli maaliskuussakin on vielä hieman koleaa? Hyvä tietää. Ens kerralla jos tarvitsen lämmikettä niin täyty maistaa tuota hehkuviiniä :)

      Poista
  19. Oih, Praha on kyllä yksi kohde, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Lentojakin saa välillä todella edullisesti, että ehdottomasti on joskus käytävä. Arkkitehtuurista olen täysin samaa mieltä. Miten ennen laitettiinkin arvoa talojen kauneudelle, pienille koristeellisille yksityiskohdille ja valtaville huonekorkeuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amen to that. Juurikin näin. Korkea huonekorkeus ja kaikki pienet yksityiskohdat on juuri parhautta vanhoissa taloissa. Meidän lennot maksoi 98 eur norwegianilla, eli hyvin edullisesti sinne pääsee toisinaan.

      Poista
  20. Praha on ihana! Itse olen päässyt käymään vain pikaisesti kertaalleen, mutta heti jäi olo että takaisin on päästävä. :) Todella kaunis kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kaupunki todellakin! Ja toivottavasti pääset käymään ajan kanssa ja nauttimaan kaikista kaupungin tarjoamista herkuista :)

      Poista
  21. Olen ollut Prahassa kerran, yli kymmenen vuotta sitten ja olen siitä lähtien ajatellut että vielä menen takaisin, niin mukava kiva kaupungista jäi. Tässä tuli hyviä vinkkejä, tuo näköalapaikka näyttää olevan mainio kuvien ottamiseen! Ja junaravintola kuulostaa juuri sellaiselta konseptilta jonka haluaisin kokea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla sitten sinun mielipide myös siitä miten kaupunki on 10 vuodessa muuttunut. Sillä sitä se on tehnyt ja pajon. Petrinin kukkala oli itselle uusi tuttavuus ja ehdottomasti käymisen arvoinen.

      Poista
  22. Ensimmäinen kerta itselle Prahassa oli toissa viikolla ja veti kyllä mukanaan. Taatusti tulee käytyä uudestaan! Erikoista oli kun osa luonnosta alkoi jo vihertää ja satoikin vielä lumet maahan yksi yö. Puut puistoissa näyttivät upeilta. // Sir Bizler

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin koettiin molemmat näyt, eli vihreät nurtsit sekä kirsikkapuut ja sitten täydellinen lumimyrällä, haha. Kuulostaa siis tutulle :)

      Poista
  23. Praha on kyllä ihana! Voi, olin siellä vuosi sitten tarkalleen, voisin mennä samantien uudelleen. Katseltavaa riittää ja tosiaan ravintoloita. Kiitos, tämä toi mieleen kivoja muistoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että hyvät muistot tuli tästä mieliin :)

      Poista
  24. Meillä on sama kuin Pingviineillä, että ollaan oltu ekalla ulkomaanmatkallamme Prahassa :). Siitä on kyllä jo aikaa, joten miksei sitä vois jo käydä uudestaankin, vaikka romanttisella hemmottelumatkalla muistelemassa alkuaikoja =D. Upeita maisemia olet onnistunut vangitsemaan, vaikka uskon kyllä, että kaupunki on parhaimmillaan kesällä.

    VastaaPoista
  25. Oi miten kaunista! Pysähdyin ihan miettimään ja jouduin häpeäkseni tajuamaan, etten tuolla(kaan) ole vielä ehtint käymään. PS: Eivät kai nuo voi kirsikankukkia olla? Nyt jo?

    VastaaPoista
  26. Voi mitä kuvia näköalapaikalta ja auringonlaskun aikaan Kaarlen sillalla. Jotenkin voisin ajatella, että Praha olisi parhaimmillaan nyt. Okei, sää vähän ankea, mutta ei turistimassoja ja kaupunki sellaisena, kuin se on paikallisille. Esimerkiksi minusta oli mukava olla New Yorkissa nyt talvella (pari viikkoa sitten) tai sitä ennen Barcelonassa muutamaa viikkoa aikaisemmin. Sää ei ihan paras, mutta ei tungosta.

    VastaaPoista
  27. Kiva kooste! Itselläni on käytännössä kaikki Euroopan kaupungit käymättä, jotenkin sitä aina ajattelee että "ehtiihän sitä" ja suuntaa kauemmas nyt "kun voi". :D Pitänee korjata asia.

    VastaaPoista
  28. Olipa ihana katsella Praha-kuvia. Praha oli ensimmäinen kaupunkikohde, jonne mieheni kanssa menin joskus vuosia, vuosia sitten. Silloinkin oli vähän koleaa. Kevät teki tuloaan ja tulppaanit kukkivat ja me yritimme väkisin istua terassilla viinillä - ja joka kerta sadekuuro pääsi yllättämään. Siloi oli ihanaa ja romanttista. Haluan sinne takaisin <3.

    VastaaPoista
  29. Hahah, allekirjoitan täysin tuon kommenttisi talven kaupunkilomista ja ulkona samoilusta, nimim. vietimme juuri kolme päivää amsterdamissa lumiukon muotoisiksi kerrospukeutuneena :). Mutta kuten sanotkin, maisemat korvaavat kyllä kylmätkin säät - Praha näyttää koleudesta huolimatta teidän kuvissa erittäin kauniilta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!