Näytetään tekstit, joissa on tunniste Praha. Näytä kaikki tekstit

Yllätyssynttärit Prahassa

Olen ollut aina kova järjestämään ja organisoimaan kaikkia tapahtumia, juhlia, tilaisuuksia, reissuja, tapaamisia, ystävänpäiväjuhlia - you name it. Eikä sattumaa ole sekään, että teen tätä myös osittain työkseni, mutta enemmän tietysti puuhastelen tapahtumia vapaa-aikanani. Tyk-kään jär-jes-tää. Tämä vuosi alkoikin mieheni yllätyssynttärijuhlien järkkäämisellä - Prahaan!





Synttäri-illallisella Libanonilaisessa Klub Cestovatelu-ravintolassa


   

Kaikki sujui aika nopeasti, toki mielessämme oli ollut jo jonkin aikaa lähteä uudestaan käymään Prahassa ystäviemme luona, mutta koska tammikuun lopun Miamin reissu ja Matkamessut tekivät tuloaan ajateltiin että näinköhän ennätämme reissuun alkuvuodesta sittenkään. Joulukuun kiireiden keskellä kuitenkin pärähti meiliini ParisRion lentotarjoukset, joissa oli Prahan lennot satasella. Laitoin viestin ystävälleni, joka oli ilmoittanut olevansa kiinnostunut lähtemään myös mukaan, jos päätetään joskus lähteä. Vastaus tuli samoin tein. Päätin varata lennot kolmelle, kysymättä mitään mieheltäni, sillä keksin juuri että tämä tulisi olemaan kokonaan yllätys hänelle. Synttäriyllätys!

Matkaan oli siis kuukausi, mutta en hiiskunut asiasta mitään. Toki olin varmistanut Prahan ystäviltämme, että olemme kaikki tervetulleita tuona ajankohtana. Tuli joulu, uusi vuosi ja tammikuun alku. En vieläkään hiiskunut reissusta mitään, kunnes viikkoa ennen hänen syttäreitään vihjasin, että hänen pitäisi olla kotona töistä perjantaina kello kahteen mennessä. Siitä alkoi pieni kysymystulva, mutta ei paha. Vihjasin myös, että tarvitset passin. Siitä sain vain jatkokysymyksen, satama vai Helsinki-Vantaa? Jätin kertomatta (ja samalla ajattelin, että pystyisinkö itse olemaan yhtä coolisti ja esittämättä miljoonaa lisäkysymästä tuossa tilanteessa. En välttämättä). Synttäriaamuna sitten paljastin asian ja lähetin Boarding Passin tekstarina miehelleni. Se oli iloinen yllätys ja hän oli kuulemma vähän miettinytkin, että Praha voisi olla yksi potentiaalinen vaihtoehto ja siitä syystä positiivinen yllätys.

Lauantai alkoi pitkällä ja rennolla brunssilla Globe bookstore & cafessa.





Poksautettiin kotona skumppapullo ja lähdettiin innoissamme kaikki kolme matkaan. Saavuimme illalla perille Prahaan, jossa meitä odotti ystävämme sekä illallisvaraus libanonilaisessa ravintolassa. Oli ihanaa olla Prahassa! Mukanat ollut ystävämme ei ollut aiemmin käynyt kaupungissa, joten kiersimme lauantai-brunssin jälkeen kaupungin perus turrenähtävyydet. Prahan keskustan alue kun on yhtä silmäkarkkia arkkitehtuurinsa puolesta, niin ei haitannut yhtään kierrellä samoja paikkoja kuin monena edeltävänä vuonna.










Praha on ennen kaikkea herkuttelijan ja bissen ystävän kaupunki. Saa pubeista toki siideriä ja viinejäkin, mutta panimoravintolat on se juttu. Ruoka on perinteisesti aika raskasta ja lihapainoitteista, mutta lähes kaikkialta löytyy aina kasvisvaihtoehtoja sekä maukkaita ja edullisia keittoja, jotka ovat myös maan juttu.



Prahan lentokentältä keskustaan ja takaisin:

Bussilla: Lentoasemalta bussi nro 100 vie Zlicinin -metroasemalle (kyseessä on bussin päättäri, joten pysäkistä ei voi erehtyä). Zlicinin metroasemalta on yhteydet keskustan metroasemille. 
Lentoaseman lipunmyynnistä (tuloaulassa) saa sekä kertalippuja että 1-3 päivän lippuja. Yhden vuorokauden lippu maksaa 110 korunaa (n. 4,10€) ja kolmen päivän lippu 310 korunaa (n. 11 €). 
  
Priva kuljetus:  Lentokentälle ja/tai takaisin pääsee myös kätevästi keskustasta etukäteen tilatulla kuljetuksella. Tilasin meidän paluukuljetuksen päivää ennen Prague Airport Transfer-sivuilta, jota lämpimästi suosittelen. Hinta oli 550 CZK per kuljetus (meitä oli 3 henkeä), eli yhteensä noin 21 eur.

Vinkki: Lentokentän automaateilta ei saa nostettua kovin pieniä seteleitä ja Prahan hintataso on hyvin alhainen. Valuutta kannattaa nostaa kaupungilta, joiden automaateilta on jaossa myös pienempiä seteleitä. Huomaa rahaa nostettaessa, ettet vahingossa paina konversionappia, joka ei ole eduksesi. 

Tip: Ravintoloissa 10% tippi on normaali, ellei sitä ole erikseen laskuun jo laskettu.







Viikonloppu oli juuri hyvä aika tälläiselle yllätysmatkalle. Prahaan ennättää tutustua mukavasti viikonloppureissullakin. Seuraavan kerran haluttaisiin palata kaupunkiin kesäaikaan, jolloin pääsisi puistopiknikeille ja terasseille. Siihen saakka, kiitos jälleen Praha!


Eng //  Birhday weekend in Prague.

Kolea, mutta lämminhenkinen helmikuinen viikonloppu kauniissa Prahassa

Praha on täydellistä silmäkarkkia kaikille, joita viime vuosisadan alun ja vanhempikin arkkitehtuuri kiehtoo. Toki, onhan muissakin Euroopan kaupungeissa vanhoja kaupunginosia, mutta tajusin nyt vasta kolmannella käynnilläni kaupungissa, kuinka koko Praha todellakin on silmänkantamattomiin yhtä Jugend unelmaa. 

Arkkitehtuurin parhaimmistoa ajoilta, kun rakennuksissa oli vielä tyyliä, huonekorkeus hulppea ja ikkunalaudat leveitä. Kaupunki on ollut todella onnekas ja viisas säästäessään vanhoja rakennuksia uusien modernien rakennusten rakentamisen sijaan. Kukapa nyt uutta kaipaisi, jos voi näyttää niin upealta kuin kaunis Praha?
 

 
Edellisessä postauksessani pohdinkin, että kuinkahan meidän Prahan rakkauden kanssa käy tällä kertaa. Tuumasin, että näinköhän kolmas kerta nyt toden sanoo. No miten sitten kävi?
Kyllähän se toimi, mutta helmikuu antoi myös muistutuksen, että talviaikaan on leppoisampi suunnistaa jonnekin lämpimään lomalle ja jättää suosiolla kesäkausille kaupunkikohteet. Prahassa oli nimittäin kylmä. Ja harvoinpa sitä Helsingissäkään tulee aamusta iltaan pelkästään ulkona kaupungilla oltua, joten siitä vinkkelistä, en muistanutkaan enää mitä on turistoida koko päivä kylmässä säässä.

Praha tarjosi kuitenkin viluisille matkaajille paljon lämmittelymahdollisuuksia ja kun aamut sai aloittaa tälläisillä ikkunanäkymillä, niin ei se loma voi pahasti mennä pieleen!



Helmikuinen viikonloppu kauniissa Prahassa

Aloitettiin viikonloppumme Prahassa Náplavka Farmers Marketilla, jotka pidetään lauantaisin aivan Vltava joen rannalla, Palackého sillan vieressä. Vastoin yleisiä käsityksiä, torilta ja muualtakin Prahasta sai paljon kasvisruokaa ja jopa vegaanisia vaihtoehtoja oli tarjolla täällä torillakin. Osa meidän seurueesta nautti täällä aamupalan tai lounaan ja toiset tyytyivät paikallisten panimoiden herkkuihin. Otin itselleni lämmikkeeksi lämmintä siideriä. Mielenkiintoinen kokeilu sekin.





Paikallisoppaiden eli ystäviemme avustuksella onnistuimme kiertämään suurimmat turremestat, mutta yksi auringonlasku oli nähtävä kuuluisalla Charlesin sillalla ja valitsimme sille varmasti viikonlopun otollisimman illan. Värit olivat nimittäin auringonlaskun aikaan aikamoisen upeat.
Eikä Charlesin sillalla ollut edes näin helmikuisena iltana kesäaikana nähtyä ruuhkaa. Kolea keli piti ilmeisesti suurimman osan kaupustelijoitakin poissa. Charles Bridge eli Kaarlensilta on todella kaunis ja yksityiskohtainen ja sieltä on upeat näkymät kaupungille, joten ehdottomasti kävelemisen arvoinen kohde.






Petrinin kukkula Prahassa

Viikonlopun kuntoiluhetki ja kaupungin parhaat maisemat koettiin, kun lähdimme kävelemään kohti Petrinin kukkulaa ja sen laella olevaa Eiffel-tornia muistuttavalle Petřínská rozhledna -näköalatornille. Ehdottomasti suosituksen arvoinen paikka, josta näkee kirkkaalla säällä upeasti koko kaupungin.
Meidän aikaan sää oli aika usvainen ja pilvinen, mutta silti kaupunginloistoa riitti ihan ihmetykseen saakka. Kukkulalle on mahdollista nousta useampaa reittiä pitkin. Me nousimme sinne eteläisestä portista (Smíchov) ja laskeuduimme alas Charlesin sillan tietämiltä ja onneksi teimmekin näin, sillä ilman sitä nämä ihanat kirsikkapuut olisi jääneet näkemättä.







Viimeisenä päivänä Prahassa satoi ja se ei nyt varsinaisesti houkuttanut pitkille kävelyille, mutta silloin kannattaakin suunnata kaupungin lukuisiin kahviloihin ja nauttia kuppi kuumaa kaakaota. Toisinaan kaakao on tehty jopa yli 70%:sta suklaasta ja maistuukin siltä. Viimeisin kaakaokupponen jonka saimme, olikin aika tuhtia tavaraa ja muistuttikin enemmän suklaavanukasta, kuin juoksevaa kaakaota. Lämmitti kuitenkin sopivasti, vaikka itse olen enemmän noista vaihtoehdoista juoksevan kaakaon ystävä.


Prahan suosituin nähtävyys – astronominen kello

Piti myös uhmata Prahan sateista säätä ja käydä katsomassa, ehkäpä kaupungin suosituin nähtävyys, astronominen kello, joka sijaitsee vanhan kaupungin raatihuoneen torilla. Sateisena päivänä paikka oli yllättävän väljä. Kesäisinhän paikka vilisee hurjanaan ihmisiä sekä kuulemma myös taskuvarkaita.




Muutama ravintolavinkki Prahaan

Mitä tehdä siis Prahassa nähtävyyksien lisäksi? No tietenkin nauttia kaupungin monipuolisesta ja edullisesta kahvila- ja ravintolakulttuurista.
Meidän seurueessa vietettiin viikonlopun aikana myös synttäreitä, joten päätettiin testata leikkisä Vytopna Railway Restaurant, jonka konsepti on siis se, että pienoisjunat tuovat pöytiin rakennettuja raiteita pitkin tilatut juomat perille. Konsepti kuulostaa lapselliselta ja ontuvalta, mutta kummasti siitä ilo irtosi, kun juna tuuttasi tuoden vaunussaan meidän drinkit. Jokaisen isomman pikkutytön ja pojan unelma, eikö... 

Jos haluaa vähän laadukkaampaa ravintolaelämystä, niin tunnelmallinen Malý Buddha-ravintola löytyy pienen reippailun päästä Charlesin sillalta kukkulan laelta. Ensiluokkaista palvelua sai myös Cafe Lounge -ravintolassa, joka taisi mennä kärkipäähän meidän kokemuksistamme. (Ainoastaan minun peruna gnocchit eivät olleet oikein napakymppi).
Oma suosikkikahvila oli Prádelna Café, joka sijaitsee Prahan hipsteri-kaupunginosassa, vihreän metrolinjan varrella. Kahvilan tuoreet leivonnaiset ja jumalainen bataattikeitto toimisi kyllä uudestaankin. Ja ai niin, unohdan aina mainita, kun en itse olutta juo, että tietysti kaupungissa kannattaa testata (tai ainakin yrittää testata) kaikki paikalliset oluet ja mikä hauskinta - olut on todella edullisempaa kuin vesi.



Kaiken kaikkiaan Praha tarjosi meille lämpimän elämyksen, sateista ja koleasta säästään huolimatta. On aina mukavaa reissata kaveriporukalla ja vieläpä majoittua heidän luona. Prahasta, näin talviaikaan, jäivät eniten mieleen kahvilat, lämpimät keitot, kuumat kaakaot ja kirsikkapuut keskellä talvea! Jo ystävien vuoksi, ajateltiin palata takaisin. Tosin vasta lämpötilojen noustessa reippaasti plussan puolelle.


Eng //  We had a fun weekend trip in chilly Prague.

Matkalla Prahaan - kolmas kerta toden sanoo?

Olen matkalla Prahaan. Tänään. Ja minulla on paikasta ristiriitaiset fiilikset. Kun ensimmäisen kerran kävimme Prahassa reilut kymmenen vuotta sitten, vuonna 2003, ihastuimme täysin rinnoin kaupunkiin. Reissusta on jo niin kauan, että elettiin filmikameran aikaa. Liput ostettiin siihen aikaan Kilroylta ja ne saatiin paperisina kuoreen (muistatteko? Se oli ihanaa!). En kuitenkaan jaksa muistaa kuinka esimerkiksi hotellimme oli silloin varattu, sillä itse en löytänyt mitään dataa varauksista sähköpostistani. Sellainen sentään oli jo olemassa, sen tiedän. Oli miten oli, Prahan autenttisuus kiehtoi meitä. Juuri kukaan ei puhunut sanaakaan englantia ja kaikkialla oli todella edullista.






Tämän unelmakokemuksen jälkeen palasimme kaupunkiin vuoden 2012 kesällä. Odotukset olivat suuret. Ehkäpä liiankin. Maailmankuva oli laajentunut ja reissuvuosia kertynyt plakkariin lukuisia edellisen käynnin jälkeen. Praha oli muuttunut. Ja lisäksi olimme kesäflunssassa. Edessä oli vielä Foo Fightersin keikka, ja sekään ei mennyt ihan nappiin. En jostain syystä pitänyt paikasta enää niin paljon...



Mutta sille asialle odotan nyt muutosta tältä reissulta! Saamme oppaiksi suomalaisen kaveripariskunnan, jotka muuttivat sinne hiljattain. He ovat ennättäneet ottaa kaupunkia jo haltuun ja luvassa on ainakin lauantai toria ja pieni ostosreissu paikalliseen ruohonjuureen. Kuulemma kaupungista löytyy paljon myös luomu-kasvis-ravintoloita ja lisää ystäviä saadaan kaupunkiin jo heti lauantaina. Fiilis on korkealla ja se lupaa kyllä hyvää tälle reissulle! Praha, here we come...!


Kaikki ylemmät tämän postauksen kuvat ovat vuoden 2012 Prahan reissulta.

Filmikameran taikaa saman sillan luona, tosin vuosi oli 2003.

       
Jos sinulla on antaa vielä jotain vinkkejä mitä tehdä tai minne mennä Prahassa, niin kuulen niistä mieluusti. Ja hei, viikonloppuna ratkeaa Suomen euroviisuedustaja (mun suosikki on ystävien bändi Barbe-Q-Barbies - äänestäkää!) ja sunnuntain kruunaa vuoden odotetuin gaala; Oscarit! Tämä neitokainen ainakin virittäytyy Prahassa Ylen taajuuksille ja sitä kautta suoraan punaiselle matolle Hollywoodiin. Tämän myötä, kivaa viikonloppua kaikille, ciao!



Eng // We are off to Prague to see our friends, yay!