"The Human story matters more than the Data."
- Gerd Leonhard

Ja siksipä haluan kertoa teille, ihmiseltä ihmiselle, kuinka huikea ja monipuolinen perjantainen PING sisällöntuotantoseminaari olikaan! Ensinnäkin, olen vieläkin nöyrän kiitollinen siitä, että blogini ja minut valittiin content gurujen joukkoon. Sillä se valtava tieto-taito joka päivän aikana vyöryi päälleni ja ne kaikki tutut isot bloggaajat, jotka vilisivät silmieni edessä, hämmensivät mutta muistuttivat minua samaan aikaan, että minunkin sisällölläni on pakko olla merkitystä. Olenhan täällä.
Huikean puheenvuoron piti myös Minna Salami (@MsAfropolitan). Tämä Tampereella syntynyt, mutta Nigeriassa kasvanut nainen, piti koskettavan ja vaikuttavan puheevuoron somen voimasta. Hänen kirjoituksiaan voi lukea myös Guardian ja Huffington Post -lehdistä.
Sen lisäksi että silmäkulmani kostuivat hänen puheenvuoronsa aikana, enimmäkseen kylläkin pidettiin lystiä ja kuunneltiin viisaita. Ja tietysti, syötiin erinomaisesti!



![]() |
Kekkoselta ei kuulemma voinut välttyä silloin ennen vanhaankaan Långvikissa, niin ei voinut nytkään. Kekkonen juhli kanssamme lähes joka huoneessa! Kuultiinpa huhuja myös jatkoista... |
![]() |
Kuvassa bloggaajakolleegoita: Pupulandian Jenni, jonka olen tavannut tänä keväänä yhteisen projektin parissa, kun meikkasin hänet Vero Modan juhlakatalogiin. Voitte ihailla lopputulosta Jennin Pupulandia-blogista. Lisäksi kuvassa valloittavat Ulla sekä Kuu. |
![]() |
Kuten Veera Bianca asian twitterissä muotoili: "Alotettiin tällanen #TuomoFanClub tässä tyttöjen kanssa. @meretniemi @Ulletin @sannasevenseas @akuvaramaki @henriikkasi". Ei lisättävää, paitsi että fanitan. |
![]() |
Tässä PING Helsingin järjestävää tahoa (@innastus, @nellahelsinki, @akuvaramaki, @emminuorgam) sekä tämän vuoden tapahtuman juontajat. Ei voi muuta kyllä todeta, kuin että huikeaa työtä! Kiitos. |
Ja sitten siihen etsintäkuulutukseen: Koska en millään ennättänyt minglata kaikkien neljänsadan PING Helsinki osallistujan kesken, niin haluaisinkin että jättäisit muistijäljen itsestäsi ja kanavastasi, niin seuraan sinua mieluusti! Sama koskee teitä kaikkia lukijoitani. Kirjoitan blogiani ihmiseltä ihmiselle ja olisikin ihanaa kuulla kuka siellä ruudun toisella puolella onkaan? Olkoon se sitten blogi, twitter tai instatilisi, tahdon kuulla sinusta.
Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:
Ihana sinä <3 Oli kyllä niin käsittämättömän huikea PING <3
VastaaPoistaIhana ite <3 PING oli kyllä ihan mahtavuutta teidän kaikkien huipputyyppien ansiosta!
PoistaNäyttää hyviltä noi herkut. Ja 6 vuoden purjehdus aika mielenkiintoselta. Mistäköhän niiden menoa voi seurata. Itekkin voisin fiilistellä vanhoilla venereissu kuvilla kunhan kovalevyn
VastaaPoistasaa kuntoon.
Herkut ja kaikki tarjoilut olivat erittäin onnistuneet, nams! Taattua Långvik laatua :)
PoistaMeretniemen perheen huikeaa 6 vuoden purjehdusta voi seurata heidän sivuillaan http://www.sailforgood.org/ - sieltä löytyy kaikki somekanavat, joiden taajuuksille kannattaa virittäytyä! Itse odotan heidän matkaa ihan hurjalla mielenkiinnolla myös :)
Jätänpä jälkeni tähän. Joka kanavalla löytyy joko Pinkit korkokengät tai korkokengät ;)
VastaaPoistaKiitos Maiju! Laitoin kanavat seurantaan ja eikös me kuule olla tavattu Siljalla? Näytät tutulle :)
PoistaMähän jäänkin seuraamaan tätä kommenttiketjua, niin saan itsellenikin seurantaan lisää uusia tuttavuuksia. Mut löytää veerarusanen.com ja samalla nimellä joka tuutista. :)
VastaaPoistaJesh, pistinkin heti seurantaan :) Toivottavasti tästä lyhyehköstä viestiketjusta löytyy uusiakin seurattavia :)
PoistaMerkki multakin. Rauharentola löytyy blogina, instassa ja Facebookista. Mukavaa alkanutta viikkoa!
VastaaPoistaKiitos Satu! Kiva että löydettiin toisemme :)
PoistaHeiii tässä mun merkki, eli blogi: www.peaceandstyle.fi
VastaaPoistaOli ihan huippu ping! :)
♡
Kivaa viikkoa! :)
Ping oli kyllä ihan huippu! Vieläkin ikävöin sitä :)
PoistaLaitoin sut seurantaan ja bongasinkin itseni sun IG videolta, hihhh :)
Olipas hyvä idea huudella ihmisiltä virtuaalisia käyntikortteja! Tässä omani, blogia voi seurata osoitteesta: http://naiseudesta.blogikoti.fi.
VastaaPoistaEnkös mä sua hännystellyt silloin Pingin etkoilla? Kun snäppäsit ulkona?
Kiitos käyntikortista! :) Ja kyllä me vaan Pingissä törmättiin ja tavattiin ;)))
Poista