Suppailua ja purjehdusta sydämen kyllyydestä

Aloha! raikui Vasikkasaaren vierasvenesatamassa yksi kesäviikonloppu, jonne olimme saapuneet viikonlopun viettoon kaveriporukalla. Alkujaan meidän piti jatkaa matkaa purjehtien etäämmälle, Lähteelään saakka, mutta jäimme kaikki yksimielisesti ja tyytyväisenä Isoon Vasikkasaareen, sillä aurinko paistoi, meillä oli paljon hyvää ruokaa ja juomaa, sekä tietenkin suppilaudat* koko viikonlopun ajaksi! Tuona viikonloppuna kaikki oli enemmän kuin mallillaan; aurinko, kesä ja sup. Siinä aika toimiva kombo meikäläiselle.




Pulleat purjeet toivat meidät illan suussa perille Isoon Vasikkasaareen, jossa melkein ensitöikseen ryhdyttiinkin pumppaamaan ilmatäytteisiin sup-lautoihimme täytettä. Uskaliaimmat hyppäsivät vielä auringonlaskun aikaan vesille ja olihan kuulkaas huikeaa meloa suhisevan kaislikon lävitse saaren toiselle puolelle ja nähdä Espoon kaupungin valot vastarannalla. Meri oli tuolloin lähes tyyni ja kaikkialla hyvin rauhallista. Niin myös mielellä...



Pumppaa, pumppaa! Lauta on valmiina noin 5-10 minuutin tehokkaan pumppauksen jälkeen.


Aurinko alkoi jo laskea mailleen, mutta ihan hyvin iltakympinkin jälkeen voi vielä hypätä vesille.





Seuraavana aamuna saatiin herätä veneen kajuutan kansiluukusta tulvivaan auringonpaisteeseen. Se jos mikä on ihanaa! Pitkän aamupalan jälkeen oli aika aloittaa vesileikit, osa jo korkkasi ne uskaliaasti aamu-uinnilla veneen rappusilta. Itse hyppäsin laudan päälle kiertämään saarta lisää päivänvalolla, eilisen auringonlaskusuppailun jälkeen. Kuvissa näkyvä pinkkilauta on muuten Astro Paddle For Hope 11’6″ -lauta ja on toiseen lautaan (Red Paddle Co 12'6" Explorer) aika paljonkin kiikkerämpi. Selvisin sillä kuitenkin ihan hyvin ja pysyin pystyssä vähän isommassakin aallokossa (myrsky tosin yllätti seuraavana päivänä ja silloin laudan päällä seisominen olikin jo haastavampaa ja päätin pahimmissa aallokoissa suppailla istualleen), mutta täydellisen vakauden tunteen tarjosi kyllä tuo Red Paddlen 12.6" lauta, mutta olihan se fyysisestikin isompi lauta. Laudoissa ja niiden ominaisuuksissa on siis eroja ja parhaiten niistä saa tuntuman oikeastaan vain kokeilemalla.

Ison Vasikkasaaren vierasvenesataman laituri on mukavan leveä. Siinä mahtuu helposti pumppaamaan isompaakin lautaa ja istumaan porukalla vaikka auringonottopuuhissa tai vaikkapa picnicille. Laiturilta löytyy myös ruokailupöytiä, mikäli laituripicnic ei ole se omin juttu. Meidän kyllä kelpasi löhöillä siinä, välillä supaten ja uiden. Nää on just niitä hetkiä ja viikonloppuja, kun ei haluaisi ajan loppuvan koskaan. Sunnuntaista paluuta olisikin halunnut viivästyttää enemmänkin, ellei lähestyvä ukkosrintama olisi pistänyt meihin lähtövauhtia.









Haaveena oma lauta

Itse olin todella tyytyväinen kumpaankin testissä olleeseen lautaan ja siihen, miten ilmatäytteinen lauta voi todellakin olla niin kova ja vakaa ja kuinka niiden liikuteltavuus on näppärää. Alan entistä enemmän kallistumaan siihen suuntaan, että oma hankintani on ilmatäytteinen lauta, sillä se kulkisi kätevämmin mukana (kuvan mukaisessa kuljetuskassissa). Kassissa on lisäksi rullat helpottaakseen sen liikuttamista ja tiedänpä yhden ystävän, joka on ottanut laudan mukaansa etelän lomalleenkin. 
Meillä lauta kulkisi kätevästi mukana purjeveneessä ja tarvittaessa muuallakin. Laudan säilytys onkin yksi huomioitava asia, sillä pituutta korkeimmilla laudoilla saattaa olla melkein neljä metriä. Luulen että itse olen päätymässä 10.0" lautaan.




Tämä 11'6" lauta on 3,5 metrinen kainalokaveri.



Meille tämä sup-lautojen vuokraviikonloppu tarjosi hyvän tuntuman siihen, millaista olisi omistaa omat laudat. Kokeilu oli erittäin onnistunut ja suppilautakuume on entistä korkeammalla. Jos muuten sinua kiinnostaa laudan vuokraus vaikkapa juuri viikonlopun ajaksi, niin katso lisää täältä. Nimittäin, minä en ainakaan ole vielä luovuttanut tämän elokuun suhteen, vaan kesä ja suppikelithän jatkuu vielä pitkälle syyskuun puolelle, eikö! 


Kuva: Janne Koistinen
Kuva: Janne Koistinen
Kuva: Janne Koistinen



Tätä lisää mieluusti kiitos ja käsi ylös, ketkä muut ovat hurahtaneet suppailuun? Omistatko kenties oman laudan? Olisi kiva kuulla mielipiteitä ennen suuren ostopäätöksen tekemistä.

*Suppilaudat meille viikonlopuksi tarjosi Helsinki Surf Shop.



Eng // We had a super fun SUP (stand up paddle) weekend with friends in Iso Vasikkasaari, Espoo, Finland.

6 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja voi että varmasti oli mukava viikonloppua! Me Lauran kanssa jo ilmoittauduttiin SUP-tutustumisiltaan, mutta sää oli sitten lopulta niin karmea, että jouduttiin perumaan. Harmittaa hirmuisesti, kun tuntuu että tää ois just mun laji! Ehkä vielä tälle kesälle ehdin uudestaan ja sitten pitää kyllä ehdottomasti saada myös lauta vuokrattua viikonlopuksi, jotta pääsee kunnolla tutustumaan lajiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeeei, oon ollut niin paljon merillä joko purjehtimassa tai suppaamassa että kaikki vastaamiset teidän ihaniin kommentteihin on vallan jäänet (hyi minua).
      Toivottavasti oot päässyt jo laudan päälle? Sillä uskon todellakin että tykkäisit lajista. Paras vapaus siinä kyllä tulee, kun saa oikein ajan kanssa mennä ja meloa eli joko vuokraa tai sit ostaa oman laudan :)

      Poista
  2. Oon vaan 3 kertaa suppaillu (2krt töölöönlahti, kerran keväällä/alkukesästä SUP-retki) mutta kanssa NIIN haaveilen omasta laudasta, mutta se vaan ei oo tällähetkellä järkevää sijainnin vuoksi, ja toki autolla voi lähteä, mutta en uskalla yksin lähteä jos sattuu jotain, tai jään tuuleen jumiin (niinkuin retkellä meinasin jäädä jos ei olisi ollu kokeneempia ohjaajia mukana) 250e:n viikkovuokraus tuntuu hieman paljolta, mutta isän ollessa suomessa, sanoin että seuraavalla kerralla kun lähdetään veneilemään (ja mä NIIN toivon että jo ensi kesänä.) niin vuokraan laudan venereissun ajaksi. Ainoa vaan, miten pumpatut laudat saa säilytettyä (eli millainen vene on). Sitä odotellessa ja sormet ristissä että pääsisi jo ensi kesänä. Sitten on töistä lomiakin jo kerennyt kertymään. Toi pinkki lauta on kyllä aika ihana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me säilytettiin viikonlopun ajan kannella lautoja, mutta kyllähän ne siinä vedessäkin kelluvat yön yli aina kun niitä ei käytä :) Toivottavasti suppailu kelit jatkuu vielä pitkän aikaa. En ole yhtään valmis lopettamaan kautta vielä kesken :)

      Poista
  3. Voi miten ihanan kesäistä, aurinkoista ja onnellisen näköistä! Aaah! Nuo laudat tuolla veneen kyydissä näyttää kyllä aivan ihanalle ja sille, että ne kuuluu teidän veneeseen ehdottomasti! Tuo pinkki lauta on ihana! <3 Ja ai että nytkö te ootte päässy hyppimään mereen. Voi voi määki haluan! Oon vaan hautautunut tänne kämppään ja kehittänyt opiskelustressin. Nyt pitäis saada kesäfiilis jotenkin takaisin koska vielä on kesää jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - noi laudat kuuluu meidän veneelle! Onneksi teidän laudat on hyvin paikanneet tuota tyhjiötä toistaiseksi :)
      Kesä jatkuu todellakin, siitä oli oivana esimerkkinä tämä mennyt viikonloppua. Kiitos seurasta <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!