5 vinkkiä täydelliseen auringonlaskuun Griffith Observatoriossa

Los Angelesin Hollywood -kukkuloiden laella kohoava upea valkokupolinen rakennus kantaa nimeään Griffith Observatory. Paikka toimii sekä observatoriona että museona. Rakennuksen ympärille avautuva Griffith Parkin puisto tarjoaa lukuisia eritasoisia haikkauspolkuja, lyhyistä puolen tunnin haikeista, useamman tunnin hikitreeneihin. Viepä yksi polku myös legendaarisen Hollywood-kyltin taakse. Se polku on vain löydettävä lukuisten muiden kukkuloiden lomasta.
Kirkkaalla säällä Griffith parkin kukkuloilta näkee jopa merelle saakka. Harvemmin vain sää on niin puhtaan kirkas LA:ssa. Yleensä näin on vain sateen jälkeen, eli erittäin harvoin. Kun aurinko kääntyy mailleen ja tähdet syttyvät taivaalla, syttyy myös Enkelten kaupunki. Ja Griffith Parkista katsottuna kaupunki kirjaimellisesti kimaltelee jalkojesi alla.










    
    
1. Saavu ajoissa paikalle

Griffith Parkiin on helppo ajaa Hollywoodista. Matkaan tosin kannattaa lähteä jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, sillä perillä kannattaa olla viimeistään jo tuntia ennen auringon laskemista. Jos haluaa varmistaa itselleen ilmaisen parkkipaikan aivan observatorion vierestä, suosittelen saapumaan pari tuntia ennen auringonlaskua. Ajan saa kyllä helposti kulumaan posettamalla vaikka Hollywood-kyltin kera tai tutustumalla itse observatorioon. Ilmaista pysäköinti on muuallakin Griffithiin kiemurtelevan tien varrella, jonne yleensä joudutkin jättämään autosi, mikäli saavut myöhemmin. Paikka on suosittu viikonpäivään katsomatta, mutta toki pientä eroa on viikonlopun ja arki-illan välillä sekä lomakausilla.






    
    
2. Nauti picnic eväistä

Jos haluat nauttia Kalifornian lämpöisistä illoista ja Griffithin rauhallisista maisemista picnic viltillä, se onnistuu helposti observatorion pihamaalla. Nurmikolla riittää paljon tilaa ja mikä parasta, Griffithissä on useampi ilmainen wc.





    
    
3. Tarkista ohjelma

Griffith Park on suosittu kohde LA:ssa. Observatorio järjestää usein tapahtumia piha-alueellaan, joka itsessään kerää entistä enemmän ihmisiä paikalle, joka puolestaa vaikeuttaa auton kanssa perille pääsyä. Lisäksi matkan varrella oleva Greek Theatre, tapahtumailtojen aikaan, ruuhkauttaa Griffithille pääsyä merkittävästi. En siis valehtele jos sanon, että välillä parkkipaikkaa saa etsiä hullun lailla ja toisinaan auton voi joutua jättämään kilometri(e)nkin päähän rinteeseen.





   
   
4. Nappaa mukaan taskulamppu

Kun aurinko Kaliforniassa laskee, iskee päälle hyvin nopeasti täydellinen pimeys. Tämä saattaa kuulostaa oudolle vinkille, mutta mikäli puhelimessasi ei ole taskulamppua integroituna, niin sellaisen omistaminen voi olla ihan plussaa tuolla, varsinkin jos olet joutunut jättämään autosi kilometrien päähän mutkittelevan tienrinteen reunalle. Tällöin haluat todennäköisesti varmistaa jokaisen askeleesi pimeässä illassa. Lisäksi toimiihan lamppu myös hyvänä heijastimena kaikille niille autoilijoille, jotka alkavat letkassa valua pois päin Griffithistä.








    
   
5. Wifitä ja nauti

Tämähän ei tietenkään ole pakollista, mutta mainittakoon nyt jos sormesi saattaisi syyhytä julkaisemaan heti kavereille näkemääsi, että Griffith Park tarjoaa kävijöilleen ilmaisen wifin observatorion alueella. Wifitystä enemmän tietysti suosittelen nappaamaan kaverin kainaloon ja vain nauttimaan näkemästään ja ihailemaan kuinka kirkkaan keltaiset maisemat muuttuvat taivaanrannassa ensiksi hattaran pinkeiksi, ennen katoamistaan yön pimeyteen. Tässä syntyy taika, joka sytyttää maagisesti koko kaupungin jalkojesi alla. Näky on kuin timanttien avenue!



[Kuvat ovat viime syksyltä, jolloin olimme LA:ssa ystäviemme kanssa ennen heidän Las Vegasin häitään.]


Oletko sinä vieraillut Griffithissä ja mitä vinkkejä sinä jakaisit kokemastasi?



Eng // 5 tips to enjoy sunset at Griffith Observatory, CA.

12 kommenttia

  1. Griffith Observatory on loistava paikka ihailla auringonlaskua ja Losin valomerta sitten pimeän tultua. Sellaisen vinkin antaisin, että halutessaan paikalle pääsee myös ilman autoa. Metropysäkiltä voi kävellä puiston läpi eli samalla saa vähän niin kuin 2 kärpästä yhdellä iskulla, vaikka tietysti siitä tulee vähän matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Losin valomeri, ah tosiaan! :) Ja hyvä Jenni, juurikin niin, että kävellen voi myös saapua perille. Ollaan mekin kerran aiemmin haikattu Griffithille, päiväsaikaan tosin. En tiedä millaista olisi pimeällä valua sitä hiekkarinnettä alas. Taskulampun kanssa varmasti vähän helpompaa :) Mutta toisaalta, aika moni lenkkeilee siellä vielä auringonlaskun jälkeen, koska silloin siellä on paikallisten makuun kivan viileää.

      Poista
  2. Tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Huomenna alkaa Usan roadtrip ja toiveissa olisi, että Losin vierailun yhteydessä ehtisi käydä tuolla ihailemassa maisemia. Sitä tosiaan olisin tiedustellut, että miten sinne helpoiten pääsisi ilman omaa autoa, mutta vastaus tulikin tuossa aiemmassa kommentissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnellista, ihan mahtavaa USA roadtrippiä! :)
      Hyvä että bongasit Jennin kommentin tuosta ylhäältä. Julkisilla ja omin jaloinkin sinne tosiaan pääsee. Ihanaa aikaa kaikkialla Jenkeissä ja LA:ssa tietysti :)

      Poista
  3. Onpas kaunista! Me käytiin tuolla vain päiväsaikaan ja nyt kyllä vähän harmittaa, kun nämä kuvat näin. Olisihan tuota valomerta todellakin kelvannut katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ensi kerralla sitten ;) Päivälläkin Griffithin maisemat on kyllä ihanat, mutta mielestäni se taika syntyy siinä auringonlaskun aikaan <3

      Poista
  4. Upeita kuvia! <3 Nuo kaikki valot! Häikäisevää ^^ Ootte myös aivan ihanan näköisiä tuossa ensimmäisessä yhteiskuvassa, onnellisuus ja rakkaus loistaa tänne asti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaw, ihanasti sanottu <3 Kiitos kaunis, Ida! Tää paikka on mulle tosi tärkeä ja se tunne mikä siellä aina on - ja kiva jos se tunne välittyy näistä kuvistakin ;)

      Poista
  5. Anonyymi10/26/2016

    En ole koskaan ymmärtänyt, miksi suomalaiset puhuvat Los Angelesista "Losina". Los on artikkeli, jos Los Angeles olisi aikoinaan käännetty englanniksi The Angelsiksi, käytettäisiinkö Suomessa LA:sta lyhennettä "The" eli esim. "Kävin Thessä viime kuussa"? Eihän New Yorkistakaan sanota että "lähden Newiin" tai San Franciscosta että "olipa kivaa Sanissa". Erityisen hassuksi LA:n kohdalla tekee se, että kaupungin nimi typistetään artikkeliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tämän, mutta ajattelen niin että rakkaalla "lapsella" on monta nimeä. Mun suuhun taipuu kaikki, mutta Suomessa tosiaan kaupunki tunnetaan paremmin puhekielessä Losina kuin LA:na, joka on toki kieliopillisesti hassua, mutta mua se ei ainakaan haittaa :)

      Poista
  6. Anonyymi10/26/2016

    Upeita kuvia kyllä näissä blogeissa on. Ikävä tuonne, on jo liian kauan siitä, kun viimeksi siellä vierailin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä on täälläkin LA:hin :) Ja kiitos kommentistasi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!