Los Angeles downtownin monet kasvot

Los Angelesin keskusta, downtown, elää uutta kukoistustaan. Siinä missä ensimmäisillä vierailuilla LA:ssa reilut kymmenen vuotta sitten, downtowniin menoa peloteltiin ja varoiteltiin, on siitä tänä päivänä kasvanut varsinainen in-mesta. Kirjoitin edellisessä postauksessa mm. Grand Central Marketista ja vierailimme viikonloppuna Dtla:hin rantautuneessa Smorgasburg -ruokatapahtumassa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Downtowniin pääsee myös julkisilla, kuten metrolla ja esimerkiksi Greyhound bussiasema sijaitsee täällä. Itse olen kulkenut LA:ssa ollessani aina vain autolla, mutta tiedämpä että metrolla voi vaikka hurauttaa Holywoodista tänne keskustaan ja vielä ihan turvallisestikin. Kaikkialle en metrolla menoa Los Angelesin alueella kuitenkaan suosittele. Kutsukaa mua vaikka nössöksi, mutta en. En suosittele.






Keskustan, eli dtla:n, lähettyviltä löytyvät mm. suuria ihmismassoja vetävät konsertti ja -tapahtumakeskukset Walt Disney Concert Hall, Staples Center sekä Dodger Stadium, josta jälkimmäisessä ollaan kerran aikaisemmin oltu katsomassa baseball -peliä. Itse downtownista löytyy myös joitain vaatekauppoja ja onpa siellä myös Macy´s. Erikoisinta on kuitenkin se, että lähes vierekkäin siellä sijaitsee Fashion District sekä pahamaineinen Skid Rown alue.













 


LA:n Downtownissa sijaitsee myös koulu nimeltään FIDM (The Fashion Institute of Design and Merchandising), joka on kummitellut mielessäni jo viimeiset kymmenen vuotta. Tämä on yksi niitä asioita, tiedättekö, jos kelloa voisi pyöräyttää taaksepäin, niin toivoisin että olisin ollut rohkeampi tämän unelman tavoittelun suhteen. Olisin nimittäin joku päivä halunnut valmistua tästä koulusta. Ja jos näin onnekkaasti olisi käynyt, niin ken tietää mistä tätäkin blogia olisi tällä hetkellä kirjoitettu... Tämän asian kohdalla joudun jokainen kerta nielaisemaan syvään ja mahanpohjasta ottaa jännästi jokainen kerta kun näen FIDM-kyltin.






Los Angelesin downtownin siluetti näyttäytyy ylväänä useasta eri kohtaa kaupunkia. Muutama ilta takaperin, kun ajoimme myöhään illalla downtonin ohi, olin jo torkahtanut auton penkille, kunnes mieheni herätti minut katsomaan miten kauniilta pilvenpiirtäjät näyttivätkään yövalaistuksessa. Kauniilta!  
Ruuhkat ovat yleensä valtavat dtla:n alueella ja perille päästyä peilikirkkaana loistavien pilvenpiirtäjien lomaan mahtuu monenlaista kulkijaa. Parkkipaikan etsiminen on aina vähintäänkin haasteellista, ellet ole valmis maksamaan usean kympin parkkimaksua muutamasta tunnista. Kun löydät kohtalaisen edullisen parkkihallin, se todennäköisesti löyhkää virtsalle ja näyttää vähintäänkin epämääräiselle, mutta kyse on vanhoista hylätyistä teollisuushalleista, joita on alettu ottaa käyttöön uudelleen. Virka-ajan päätyttyä dtla hiljenee business-ihmisistä ja en itse ainakaan koe sitä paikkana, jossa välttämättä haluaisin hengailla myöhään iltaisin. Downtown kätkee sisäänsä varmastikin tuhat ja yksi tarinaa, joita en osaa tähän edes värittää. Päivisin olen kuitenkin itse viihtynyt täällä rojon kauniissa keskustassa pilvenpiirtäjien keskellä ja uutta elämää saavien loft-hallien varjossa.

Mitä ajatuksia tai kokemuksia sinulla on Los Angelesin downtownista?


Eng // Los Angeles downtown has many faces.

2 kommenttia

  1. LA ja DTLA <3 Tätä lukiessa tuli niin paljon ihania muistoja mieleen. Ja ajatus, että jos oltais siellä Marian kans, niin kuvissa ois paljon enemmän tyttöjä. :D Ehkä hyvä, ettei olla siellä, niin sulla tulee kuvattua enemmän maisemia, hih ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhh, oot ihan oikeessa! Tämä taitaakin olla harvoja postauksia, jossa jätin omakuvat pois. Niitä oli aluksi muutama mukana, mutta ne ei tuntunutkaan hyvälle, niin jätin pois. Hah, ajattele, tein oikein tälläisen ammattimaisen DTLA esittelyn ;)))
      Ja eikä oo hyvä, ettette oo täällä! Tänne ja äkkiä sieltä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!