Muutos suunnitelmiin: viikonlopun viettoon Big Bearille

Elämässä ei aina mene asiat, kuten on suunniteltu. Eikä sitä voi aina oikein edes suunnitella, koska on niin paljon muita liikkuvia tekijöitä. Se, että emme ole parhaillaan ajamassa pohjoisemmaksi ihailemaan Yosemiten kansallispuistoa on useita syitä. Olemme saaneet olla koko viikon suomalaisten ystävien seurassa täällä Los Angelesissa. Mutta vastapainoksi olen saanut todellisen suru-uutisen kantaakseni ja se on vienyt voimia. Suru ottaa vallan yleensä iltaisin tai aikaisin aamulla, kun herään ja olen yhteydessä Suomeen. Eikä mene oikeastaan hetkeäkään, ettenkö ajattelisi asiaa, mutta yritän samalla myös nauttia täällä olosta. 

Palmut, meri ja ystävät ympärillä toki auttavat. Suru on kuitenkin yksilötyötä ja jokainen purkaa sen tavallaan. Tänä viikonloppuna, emme halunneet lähteä kahdelleen Yosemiteen karhujen keskelle, vaan suuntaamme ystäväpariskunnan kanssa vuorille tähän lähelle, Big Bearille.

Big Bearilla kymmenen vuotta (ja kiloa) takaperin. On korkea aika palata nyt takaisin.



  
    
Yllä oleva kuva on vuodelta 2006, jolloin kävimme ensimmäisen kerran Big Bearilla. Onkin siis korkea aika virkistää muistoja ja palata tuon karhun syleilyyn. Big Bear on varmasti monelle tutun kuuloinen paikka Kaunareista aka Kauniista ja Rohkeista. Siitä ohjelmasta minäkin paikan ensimmäistä kertaa bongasin. Onkin siis vähintäänkin hassua, että kyseinen paikka on todellinen ja ihmiset oikeasti menevät sinne viikonlopun viettoon. Toisin kuin Kaunareissa, toivon ja oletan että lumimyräkkä ei yllätä meitä vaan tiet ovat hyväkulkuiset molempiin suuntiin ja kelit suotuisat. 

Tarkoituksena olisi lähteä haikkaamaan ja istuskella iltaisin takkatulen äärellä nautiskellen lasillinen paikallisen suosikkiviinitilani Almont shampanjaa. Sain tosin juuri korvanappiini tiedon maanjäristyksestä Etelä-Kaliforniassa, jonka jälkijäristyksestä varoilteltiin. Iski kieltämättä pienimuotoinen hätä, sillä en ole koskaan kokenut maanjäristystä. Ystävämme, jossa juuri olemme, asuvat suoraan San Andreas liittymän päällä. Jokainen joka on nähnyt kyseisen leffan, tietää about mistä puhun. Paikalliset ystävämme lohduttivat minua juuri asiasta ja sanoivat, että se on heille niin joka päiväistä, ettei huolta. Mutta täytyy kyllä sanoa, että hieman uutinen sai minut varpailleen. 

Peukut pystyyn ja toivon kuitenkin kaikille mukavaa ja huoletonta viikonloppua. Pidetään toisistamme huolta.


Eng // Going for the weekend to the Big Bear, California.

6 kommenttia

  1. Minäkin kuulin tänään varoituksen mahdollisista maanjäristyksistä. Hassua, en ole koskaan ennen kuullut, että niistä varoitettaisiin etukäteen. San Diegossa ei ole ainakaan toistaiseksi järissyt - Toivottavasti Big Bear pysyy myöskin viikonlopun yli aloillaan. Olen käynyt siellä pari kertaa lautailemassa ja maisemat ovat kyllä valtavan upeita. Hauskaa reissua ja voimia suru-uutisen käsittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidettiin selvitä järistyksistä pelkällä säikähdyksellä, onneksi!
      Big Bear on kyllä mahtava paikka. Niin lähellä rantaa, mutta siellä on aivan erilainen elämä. Varmasti huikeaa päästä laskettelemaan sinne ja saada noin läheltä vähän suomifiilistä :)

      Poista
  2. Be safe! <3 Ihanalta on näyttänyt teidän seikkailu. Se Kalifornian auringon ja valon väri on niin ihana! Huh! <3 En muuten aluksi edes tajunnut, että sää oot tuossa kuvassa, kun niin tummat hiukset! :) Näytät kyllä vähintään yhtä hyvälle edelleen, ei huolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tunnistat kaikki muutkin kuvasta? ;)
      Kaliforniassa on kyllä just parhautta tämä valon määrä ja tuntuu että täällä on ihan oma taikafiltteri päällä koko ajan. Millon tullaan taas yhdessä seikkailemaan tänne? ;)

      Poista
  3. Voihan Kaunarit ja Big Bear! :D Tuntuu jotenkin hassulta, että se on ihan oikea paikka, vaikka tietenkin sen tiesi jo silloin Kaunareiden kulta-aikaan.

    PS. Nyt alkaa tapahtua tälläkin puolen ruutua! ;) http://loputonromaanimaailmasta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhh, eikö! Väitin ihan pokkana Big Bearilaisille että about koko Suomi tietää Kaunareiden johdosta tämän paikan :))) Niistä se oli hassua.

      Onnittelut blogin perustamisesta! Laitanpa lukulistalle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!