Hyvän ruokapaikan löytäminen reissuilla tekee matkasta vähintäänkin aina asteen pari onnistuneemman. Niin kävi meidän Kööpenhaminan minilomallakin, kun viimeisenä päivänä, jolloin taivas oli ihanan pinkkinen, testasimme suositulla Paper Islandilla sijaitsevan Papirøen. Tämä street food -market sijaitsee aivan kävelymatkan päässä Nyhavnin satamasta ja oikeastaan Papirøen iso tehdashalli näkyykin Nyhavnin vastarannalla.
Kävelymatka siltojen ylitse perille kannattaa siis tehdä. Matkalla voi ihailla inspiroivaa uutta tanskalaista rakennustyyliä sekä kanaalien venesatamia. Pienen mutkan kautta päädyt takaisin meren äärelle ja ison valkoisen teollisuushallin eteen. Ulkona olevat terassipöydät eivät näin talvikautena houkutelleet, vaikka niissä tuonakin sunnuntaina kahvitteli useampi ihminen. Voin vain kuvitella miten siistiä tuolla on kesäisin! Lämpöä ja hyvää fiilistä riitti onneksi hallin sisällä kylliksi saakka. Kymmenet street food-ruokakojut saivat veden kielelle ja lopuksi oli se kaikkein vaiken päätös edessä - mistä tilata lounaansa? Päädyin tilaamaan thaimaalaista kasvisruokaa, joka oli ihanan autenttista ja tulista ja sopi tuuliseen päivään sopivasti lämmikkeeksi. Mieheni tilasi herkullisen näköisen kreikkalais-twistillä olevan kana-avokado rullan. Jälkkärikierros jäi tekemättä, koska minun piti rientää jo lentokentälle, mutta mieluusti tuolla olisi pidempäänkin viettynyt aikaa. Mukava paikka myös vaikkapa lauantai-illan etkoille.
Tosin, jos kiinnostuit paikasta, niin nyt on jo kiire toimia! Nimittäin tämä kaupunkikulttuurin urbaanitapaus sulkeutuu vuoden loppuun mennessä, koska vuokrasopimus on päättymässä ja kaupunki rakentaa tilalle uimahallin. Näinhän näille alkuunsa hylätyille ja rohkeiden yrittäjien suosituksi nostamille tiloille usein tuppaa käymään. En tosin tiedä tämän taustoja yhtään enempää, muuta kuin tosiaan että, jos olet suuntaamassa nyt Kööpenhaminaan, niin tälle paikalle isos suositus. Käy vielä kun voit. Tai oletko kenties jo käynyt?
Kööpenhaminan Street Food Market Papirøen
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Tunnisteet:
Kööpenhamina,
Tanska
SEVEN SEAS -MATKABLOGI I Seikkailuja maalla ja merellä – horisontissa siintää paratiisirannat, suurkaupungin valot ja kaunis kotimaan saaristo
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja
Kiitos kommentistasi!