Tallinnan joulutori

Piipahdin viime viikolla nopeasti Tallinnassa. Päiväristeilyn aikana ennätin käydä jalkahoidossa, shoppailemassa, syömässä uuden karheassa R14 -ravintolassa ja ihailla vanhankaupungin uljaita vanhoja rakennuksia. Pääkohteena tämän kertaisella käynnillä itselläni oli kuitenkin vanhankaupungin Raatihuoneen torille rakennettu joulutori.














 
Vuosisatojen ajan Raatihuoneen joulutoria on koristanut upea joulukuusi. Joulujuhlaperinne ulottuu historiankirjojen mukaan vuoteen 1441. Vierailin itse torilla hieman ennen auringonlaskua ja silloin siellä ei ollut vielä paljon ihmisiäkään liikenteessä. Olisin mieluusti halunnut nähdä joulutorin iltavalaistuksessa ja tietysti valkoisen lumipeitteen ympäröimänä. Nyt piti kuitenkin tyytyä harmaaseen ja hieman tihkusateiseen iltapäivään. Se kieltämättä vähän vei fiilistä, mutta lempeästi soineet joululaulut taas mukavasti muistuttivat ajankohdasta.
Kuulemma saman päivän iltana tori oli täyttynyt ihmisistä ja tunnelma oli ollut lämminhenkinen, kertoi äitini, joka jäi viettämään viikonloppua kaupunkiin. Tallinnan joulutorilla järjestetään ohjelmaa perjantaisin ja lauantaisin kello 17:00-19:00 sekä sunnuntaisin kello 12:00-14:00.



Kuuluisan joulukuusen edessä moni otatti kuvia ja tai otti selfieitä.
 

Joulutorilla on myynnissä paljon paikallisia tuotteita ja käsitöitä. Päällimmäisenä vierailusta torilla jäi mieleen jouluisat tuoksut glögeistä ja leivonnaisista. Oman kokemukseni mukaan joulutori on aika nopeasti lopulta koettu, joten ihan pelkästään sen takia en matkaisi Tallinnaan. Mutta onneksi kaupungissa riittää paljon muutakin koettavaa ja nähtävää joulutorin lisäksi, joten aina on hyvä aika matkata tänne eteläiseen naapuriin.

Joulutori on avoinna joka päivä kello 10:00-19:00, 6.tammikuuta 2018 saakka. Kuumaa glögiä torilta saa aina kello 23:00 saakka.


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

2 kommenttia

  1. Aika tunnelmallisen näköistä siellä kuitenkin on sateesta huolimatta! :) Meillä on sama destination huomenna ja mä toivon todella, että olisi edes vähän aikaa valoisaa eikä satais ainakaan kauheasti. Täytyypä katsoa jopa ehtisikö näkemään sitä ohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Luin tämän kommenttisi heti silloin ja mietin, että teillä taisi käydä onni ja lunta tuli paljon vai tuliko Tallinnassa saakka? Toivottavasti teillä oli onnistunut reissu ihanassa Tallinnassa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!