Lentoyhtiöiden bonuspisteillä maailmalle - 2 x esimerkkiä

Ilmaiset lennot? Onko sellaisia? Bonuspisteillä ostamalla tuntuu olevan. Olen nimittäin ostanut nyt puolen vuoden sisällä kahdet meno-paluulennot Eurooppaan pelkillä bonuspisteillä. Ensimmäiset lennot ostin Kreikkaan Finnair Plus -pisteiden ilmoittaessa vanhentumisestaan ja toiset shoppailin nollan euron hintaan Norwegianin CashPoints -pisteillä Norjaan. Menemme kesäkuussa Oslon kautta Etelä-Ruotsiin juhlimaan sukulaistytön valmistujaisia ja Kreikan matka sen sijaan sai inspiraatiota viime kesän Kroatian purjehdusmatkasta ja mahdollisuudesta päästä seuraavaksi vaikkapa purjehtimaan Kreikkaan.







Olen varma, että todelliset tarjoushaukat osaisivat bonuspisteillä leikkimisen varmasti minua paremmin. Itselleni lentojen ostaminen kerätyillä bonuksilla oli pelkkä iloinen yllätys. Vaikka tietysti vuosia olen toivonut, että olispa siistiä pystyä itsekin joskus lunastamaan ns. ilmaiset lennot. En kuitenkaan osaa täysin elää pelkästään vain kerätäkseni tiettyjä bonuksia keskittämällä vain yhteen ja tiettyyn lentoyhtiöön. Mutta täytyy kyllä nyt todeta, että näiden kaksien lentolippujen ostaminen pelkillä bonuspisteillä sai mielenkiintoni vähintäänkin heräämään ja innostuksen nousemaan. 

Norwegianin visa-korttia olen käyttänyt säännöllisesti päivittäisissä ostoksissani sen saamisesta alkaen reilu vuosi sitten, eli siinä mielessä olen kyllä keskittänyt Norwegianiin. Finnair Plus kanta-asiakas olen ollut jo vuosia ja olinkin todella onnellinen, kun minut upgradettiin Silver-tasolle jokin aika sitten, koska sillä tasolla saa muun muassa yhden ilmaisen laukun ruumaan. Jos saisin valita ja hinnat olisivat useammin kilpailukykyisiä, niin lentäisin vain Finnairilla. Muutama muukin lentoyhtiö on noussut toki suosikkien joukkoon, mutta olen se ihminen, joka ruksii lentohakujen tuloksista mielikuvien perusteella pois useampia lentoyhtiöitä, vaikka niiden hinnat olisivatkin edullisemmat. Siinä mielessä siis taidan keskittää aika vahvastikin; Finnairiin, Norwegianiin ja muutamaan muuhun.





 

Lentoyhtiöiden bonuspisteillä maailmalle

Kuinka homma siis toimii? Finnair Plussalta tuli automaattisesti sähköpostimuistutuksia kanta-asiakaspisteiden vanhenemisesta. Samainen viesti tuli miehelleni, jolloin päätimme yhdistää pisteemme ja käyttää ne lentolippujen ostoon. Mies siirsi omat pisteensä minun tilille (tästä tuli pieni käsittelymaksu) ja minä ostin sitten meidän yhteisillä pisteillä kahdelle hengelle liput Ateenaan.
Norwegianin Oslon lentolippujen ostamisen suhteen toimimme siten, että sekä minulla että miehelläni oli omalla tilillään tarvittava määrä Cashpoint -pisteitä, jolloin meistä kumpikin osti itselleen omilla tunnuksillaan lennot Osloon.
Alla olevat esimerkit on kuvattu siten, että lennot on ostettu kahdelle hengelle hyödyntämällä lentoyhtiöiden bonuspisteitä, sen hetkisillä lentojen hinnoilla ja meille sopivilla päivillä. Esimerkiksi Finnairilla oli vain tiettyjä päiviä, jolloin he ensinnäkin lentävät Ateenaan ja eri päivillä oli eri arvoisia pistelentoja. Norwegianilla sen sijaan lennot tuona viikonloppuna maksoivat reilun satasen Osloon, joten menetimme suhteessa saman määrän pisteitä. Jos taas olisimme bonganneet lennot Osloon kolmellakympillä, niin olisimme säästäneet paljon pisteissä, koska Norwegianilla 10 pistettä vastaa 1 euroa.



Norwegian

Lento: Helsinki - Oslo (meno-paluu)
Laukku: Hintaan ei sisälly ruumaan menevää matkatavaraa

Hinta: Kokonaissumma (2 hlöä) 2232 Cashpoints -pistettä + 0.00 €
(Verot ja matkustajamaksut sisältyivät lentojen hintaan. Lentojen hinta kyseisenä ajankohtana oli 116.03 €/hlö eli 232, 06 €/kahdelta hengeltä. CashPoints -pisteitä meni 1116 pistettä/hlö, 2232 pistettä/2 hengeltä). Norwegian Cashpoints pisteet ovat siis selvää rahaa, 10 pistettä = 1 euro.



Finnair
Lento: Helsinki - Ateena (meno-paluu)

Laukku: Hintaan sisältää yksi ruumaan menevä matkatavara / hlö (+ lisäksi Silver-asiakkaana saan toisen matkalaukun veloituksetta)

Hinta: Kokonaissumma (2 hlöä) 78 000 Finnair Plus -pistettä + 89,02 €
(Per henkilö tuli lisäksi maksettavaksi pakolliset verot ja matkustajamaksut 44.51 €)


Kannattaako bonuspisteiden kerääminen?

Mielestäni kyllä. Pitäisi tutustua vielä tarkemmin kuinka saan kerrytettyä Finnairin pisteitä enemmän (muutoin kuin lentämällä) ja pidettyä Silver-tasoni. Todennäköisesti ratkaisu tähän olisi ottaa Finnair Plus -luottokortti, mutta en ole siitä kauhean innostunut, koska olen ymmärtänyt että se on maksullinen. Sen sijaan Norwegianin visakortti on ilmainen ja kerryttää kaikista ostoistani CashPoints -pisteitä. Käytänkin korttia lähes päivittäin ja sitä mukaa suureksi yllätyksekseni pisteet oikeuttivatkin minut ilmaisille lennoille sukulaistytön juhliin. Seuraavaksi otankin päämääräksi juhlia etappia, jolloin voisin pelkillä CashPoints -pisteillä lunastaa itselleni lennot suosikkipaikkaani Los Angelesiin.

Miten on, keskitättekö te ostoja tai lentoja lentopisteiden toivossa? Onko sinulla joitain yleisiä vinkkejä jakaa meille muillekin? Onko jotkin lentoyhtiöt toisia parempia? Mikä sinun näkemyksesi "ilmaisista lennoista" on?


Ps. Olen aiemmin kirjoittanut blogiyhteistyönä Norwegian Rewards -palkintojärjestelmästä parikin postausta. Ne löytyvät tästä: Sponsored Video: Norwegian CashPoint pisteillä Barcelonaan tai muualle maailmalle ja  Sponsored Video: Kuuletko Kalifornian road trip kutsun?


Seuraa Seven Seas -blogia myös:


15 kommenttia

  1. Ostan lähes aina lennot yhtiöltä, jolla ne ovat halvimmat. Finnair-kortin omistan myös ja pisteitä olen käyttänyt lentoihin (tai yhteen lentoon Liettuaan) sekä Marimekon tuotteisiin. Pisteitä olen kerryttänyt vain lentämällä.
    Tuosta Norwegian kortista olenkin kuullut/lukenut, kun se on ollut nyt aika paljon esillä. Kannattaisi varmasti hankkia kortti, koska usein tulee myös kyseisellä lentoyhtiöllä lennettyä. Ei kyllä ollenkaan hullumpaa ansaita ilmaiset lennot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan lainkaan hullumpaa, kun kertyvät siinä samalla pikkuhiljaa :) Mäkin olen käyttänyt Finskin pisteitä joskus joihinkin lahjatuotteisiin, varsinkin kun eivät ole riittäneet lentoihin.

      Poista
  2. Suomessahan näillä bonuspisteillä ei paljoa juhlita verrattuna Yhdysvaltoihin, mutta ehkä se on ihan hyvä asia, sillä kuluttajahan kuitenkin loppujen lopuksi sielläkin taitaa maksaa ne hullunhulppeat pistetarjoukset jos otat taas yhden luottokortin lisää.
    Meillä on Finnair- ja Norwegian-käytössä ja kun Finnair on liitettynä luottokorttina Dinersiin, joka ei käy melkein missään, niin enimmäkseen keskitämme ostokset Norwegianille ja tosiaan melkein voimme maksaa niillä lyhyemmät Norwegianin lennot, joita tulee pari tehtyä ehkä vuodessa. Lentoja emme kuitenkaan hae tietyltä yhtiöltä, vaan etsimme vaan tiettyinä päivinä ja kellonaikoina meille sopivimpia ja edullisimpia. Nyt on tullut noilla kriteereillä ostettua pari lyhyttä Easyjetin lentoa - tuskin ne ylellisiä ovat, mutta 1-2 tunnin lentoajoilla sillä tuskin on väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Jenkeissä keskittämällä tilanne olisi varmasti ihan toinen. Minusta on kiva, että pisteet kertyvät ihan arkikäytössä ja sitten tosiaan mukavana yllätyksenä niillä voi ostaa vaikkapa lennon.

      Poista
  3. Nämä pistejutut ovat mielenkiintoisia - ja niitä kannattaisi selvästi miettiä tarkemminkin! Koirien kanssa Suomeen sukuloimaan lentäessä on tullut usein käytettyä Finnairia. Käyttäisin sitä useamminkin, jos se olisi vähän edullisempaa. Pitäisi varmaan pohtia kannattaisiko tosiaan keskittää selkeämmin johonkin yhteen yhtiöön pisteiden toivossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt, että koirien kanssa Finnair on todella hyvä valinta. Muutoin valitettavasti pelaa itsensä aika usein ulos hinnallaan, vaikka olisi minulle se yksi mieluisimmista valinnoista. Minullakin Finnairin pisteet kertyy toistaiseksi vain lentämällä, eli en omista heidän luottokorttia.

      Poista
  4. Eikös Finskille tullut sellainen muutos, että niiden pisteet ei enää vanhene? Mäkin oon löytänyt Norwegian kortin ja käytän sitä ahkerasti. Vielä on epäselvää, paljonko pisteitä tarvitsee esim lentoihin jonnekkin päin Eurooppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko näin? Minulta on mennyt ihan ohitse tuo muutos, että pisteet eivät vanhenisi. Ainakin vielä silloin vanheni, kun ostimme nuo Kreikan lennot, koska saimme asiasta muistutuksen meilitse. Todella positiivinen suuntaus jos näin on. Kiitos tiedosta :)
      Norwegianin pisteet on suoraan rahaa, eli jos lento maksaa 100 euroa, niin menetät 1000 pistettä. Mutta voit maksaa myös vain osan matkasta pisteillä ja se tapahtuu varausvaiheessa.

      Poista
  5. Mä kanssa kerryttelen sekä Finskin pisteitä, että shoppailen käytännössä kaiken Norwegianin kortilla. Mulla on Finskin pisteitä nyt sen verran, että Euroopan lennot niillä irtoaa kahdelle, mutta säästelen vielä, että saataisiin lennot ehkä vähän pidemmälle. :) Norwegianin kortin heräsin tilaamaan vasta aika myöhäisessä vaiheessa, joten sinne ei ole vielä kertynyt mitään valtavaa pottia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkuttelevaa tuo, että keräilet Finskin pisteitä vielä kaukolentoa silmällä pitäen. Mun piti tyhjentää pajatso, kun olivat menossa vanhaksi, mutta juuri tuossa edellisessä kommentissa mainittiin, että siihen olisi tullut muutos. Eli että pisteet eivät vanhenisi, joka olisi just hyvä juttu.

      Poista
  6. Olen itse superhuono lentopisteiden keräämisessä/kyttäämisessä. Ainakaan One Worldilla pitkätkään lennot eivät paljoa Finskin pisteitä kerrytä, sen sijaan Norwegian tuottaa sentään jotakin säätöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tämäpä oli yllätys, kun ajattelee kuinka paljon sinä maailmanmatkaaja reissaat :) One Wordilla itsekin yritän pisteitä kerätä, mutta ihan totta, että tuntuvat verkkaisesti kertyvän.

      Poista
  7. Ei ole meillä onnistunut vaikka aika paljon lennetäänkin. :( Lennetään pääasiassa tällä hetkellä Aasiassa halpalentoyhtiöillä Jetstarilla ja AirAsialla. Riippuu varmaan vähän lentoyhtiöstä ja tilanteesta kannattaako pisteiden kerääminen, näillä kahdella pitäisi käsittääkseni esimerkiksi maksaa lennoista enemmän jos haluaa niistä pisteitä, eikä olla ajateltu sitä kannattavaksi. Ehkä sitten joskus jonkun toisen lentoyhtiön kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen aikoinaan liittyneeni AirAsian kanta-asiakkaaksi ja saankin heiltä meiliä, mutta ilmeisesti säännöt ovat jotenkin muuttunut jos lennoista pitää maksaa extraa saadakseen pisteitä. Kovin erikoiselta kuulostaa. Voisi muuten olettaa, että tekin paljon reissaavina hyötyisitte tai siis saisitte paljon lentopisteitä, mutta onhan se ihan oma jumppansa lähteä keskittämään ja ainoastaan sillä silmällä lähteä reissaamaan. En itse ainakaan osaa ihan niin laskelmoivasti reissata :)

      Poista
  8. Anonyymi6/29/2018

    Nyt oli tullut sähköpostia uudesta mallista pisteiden keräämiseksi. Se taitaa jatkossa vähän heikentää sitä kuinka paljon ja nopeasti voi lentopisteitä Norskilla kerätä..

    Uudet säännöt pisteiden kertymiseksi:

    Saat 1 % CashPoints-pisteitä ostoksistasi 10 000 euroon asti joka kalenterivuosi
    0,5 % CashPoints-pisteitä 10 000 euroa ylittävistä ostoksista
    Ei pisteitä muiden lentoyhtiöiden kuin Norwegianin lipuista
    4 % pisteitä Norwegianin LowFare-lipuista
    10 % pisteitä Norwegianin Flex-lipuista

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!