The Beach. The Moby. The Phi Phi.

Joka kerta kun saavun Phi Phi saarelle, alkaa päässäni soimaan Mobyn Porcelain biisi. Tuo 'The Beach' -elokuvasta tuttu tunnari. Koin tämän saman saapuessani ensimmäistä kertaa saarelle vuosia sitten. Liekö apuna ollut juuri tehty veneretki Maya Bay:hin, mutta se biisi vain alkoi soimaan päässäni ja oli huikeaa astella silloin kapeiden kujien lävitse uudelle saarelle ensimmäistä kertaa. 
Tämä taika ei ole näemmä sammunut, nimittäin Porcelain alkoi soimaan tälläkin kertaa, saavuttaessa nyt kolmatta kertaa Phi Phille. (Jos muuten mietitte, mikä biisi mahtaakaan olla kyseessä, niin linkitin sen tuonne postauksen loppuun).

Phi Phi ei siis ole menettänyt taikaansa, ainakaan minuun. Ja se oli upeaa todeta. Vietimme Phi Phillä 5 yötä. Ja kuten aina ennenkin, lähtöpäivänä minusta tuntuu aina, että olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Se on mielestäni hyvä merkki se. Yövyttiin tällä kertaa meille majoituksen osalta ihan uudella puolella saarta, koska vakkari hotellimme Andaman Legacy oli tupaten täynnä ja muutkin tutut paikat meidän tämän reissun budjetille ylihintaisia. Täytyi siis mennä riskillä, sillä hotelli sijaitsi hyvin lähellä niin kutsuttua bilerantaa (Dalum Bayta) ja haha, perille päästyämme kävi kyllä selväksi, että poolpartyt alkoivat jo päivällä ja ainoa hiljainen hetki vuorokaudessa sijoittui johonkin aamuyön tunneille, hieman ennen auringonnousua ja aamupalaa. Tällä saarella bileet raikaa siis melkein 24/7, joka oli sinänsä mielenkiintoinen kokemus, koska ollaan aikaisemmin uinuttu makoisasti ihan toisenlaisessa majoituksessa, hieman sivummassa kaikesta. Ja luulenpa, että jatkossa pidättäydyn samoilla seuduilla. Mutta tämäkään ei silti tuonut tummia pilviä päämme päälle vaan kyllä Phi Phi on minulle rakkautta. Niin kaunis paikka.
 



Phi Phillä ollessa kannattaa suunnata rantapäivän viettoon Long Beachille. Tai niin me ainakin lähes joka päivä teemme. Sinne pääsee joko pitkähäntäveneellä tai kävellen pienen ja osittain vaikeakulkuisen metsän halki. Se kuitenkin kannattaa, jos haluaa päästä ihanalle rannalle. Muita minun makuun varteen otettavia rantoja ei Phi Phillä oikeastaan ole. Paitsi tietysti jos lähtee päiväksi saarihyppelylle, niin kaikki lähistöllä on upeaa. Long Beachillä on myös aivan mahtavat snoklausmahdollisuudet ja kävinkin snorklaamassa siellä parina päivänä. Siitä kerroinkin jo aikaisemmassa postauksessani täällä.




Phi Phille pääsee helpoiten lautalla Phuketista tai Krabilta. Toki yhteydet lähisaarilta, kuten esimerkiksi Koh Lantalta ovat päivittäiset. Muutoinkin Thaimaassa on todella helppo reissata saarelta toiselle. Lauttoja on jopa useita päivässä. Meillä lauttalippu Phuketista maksoi noin 10 e/hlö ja matka kesti kuljetuksineen hotellilta noin 3 tuntia.

 
Phi Phillä on useita kapeita katuja halki kahden päärannan ja näiden katujen ympärille oikeastaan koko saari rakentuukin. Nyt oli kyllä nähtävillä laajentumista myös sataman hiljaisempaan puoleen, joten kuten niin moneen muuhunkin paikkaan, niin myös tännekin rakennetaan jatkuvasti lisää. 
Näissä kapeissa kaduissa piilee kuitenkin jokin tietty fiilis. Vaikea selittää tarkemmin, mutta kujilta löytyy hyviä ravintoloita, pikku kauppoja, sukellusmestoja sekä tatuointistudioita. Siinäpä ne oikeastaan. Auringonlaskun jälkeen kuuluisa bileranta alkaa täyttymään juhlijoista, ja eihän sitä voi kieltää, etteikö se ole siistiä tanssia varpaat rantahiekassa tähtitaivaan alla ystävien kanssa. Onhan se vaan niin pirun siistiä! Siksipä kai tuonne saarelle niin monet tulevatkin.





Phi Phin taika jäi yhä kytemään, joten innolla odotan jo mahdollista seuraavaa kertaa. Jolloin muuten haluaisin nähdä The Beach -leffan siellä. Elokuvaa näytetään kuulemma edelleenkin kerran viikossa erään baarin kattoterassilla, tähtitaivaan alla. Think about that.
 






Ps. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhonella, järkkärikamerani hajotessa mystisesti matkalla Kambodzasta Thaimaahan.

 
Eng // There´s something magical in Phi Phi Island. I love spending time in there.

-----------
Majoitus:
Sabai House, 5 yötä 211 eur 


Ystävänpäivänä

Tutustuimme toissa iltana kahteen uuteen ystävään, Penangin saarella Malesiassa. Heidän hipster-henkinen ravintola oli juuri mitä oltiin kaivattu ja onneksemme löydettiin tuo ehkäpä hieman pimennossa oleva kadunpätkä viimeisenä iltanamme, ja jopa aivan meidän hotellin takaa. Näin ne monet asiat ovat aivan silmiemme edessä. Kuten ystävät, aina lähellä, vaikka olisi itse kuinka kaukana.



Tänä Ystävänpäivänä olen erityisen kiitollinen kaikista ystävistämme. Ilman heidän järkkymätöntä tukea en varmaan olisi uskaltanut ottaa ja repäistä, irtisanoutua ja lähteä reissuun. Muistelen niin usein lämmöllä meidän Konttiaukion läksiäisiä, miten moni teistä tuli paikalle sanomaan meille morot... Ja miten moni elää mukana tätä reissuamme, suurta unelmaamme. 
Ja miten monta ystävää olemme jo nähneet reissumme aikana täällä maailmalla ja miten monta uutta ystävää olemme saanetkaan.
Olen kiitollinen siitä, että siellä kaukana kotona yksi ystävistämme pitää mm. huolta meidän kodistamme ja toiset ihanat meidän kukistamme. Ja voitteko uskoa, että elokuussa kukinnan aloittanut orkideamme edelleen kuulemma kukkii. Miten ihanaa, ja kertoo tietysti vain siitä, että sillä on hyvä sijaiskoti. Kiitos siitä.

Olen myös kiitollinen kaikista blogiystävistä. Te kaikki siellä ja etenkin te kaikki kehen olen saanut oikein livenäkin tutustua tämän rakkaan harrastuksen kautta. Ootte tärkeitä. Ja jokainen kommenttinne lämmittää hurjasti mieltä. Ette arvaakaan! Olen saanut teistä useasta ystäviäni.

Sitten on Namelaiset, nuo ihanat amerikka-hullut, teitä on kyllä kova ikävä.

Kaunista Ystävänpäivää teille kaikille ja nauttikaa viikonlopusta! Minäpä nappaan nyt tuon minun maailman parhaan ystäväni, minun Valentinen kainaloon ja suunnataan tutustumaan meille ihan uuteen kaupunkiin (ellei siellä ihan kamalasti sada, sitä nimittäin luvattiin). Ja ollaan muuten siis Kuala Lumpurissa!



Eng // Happy Valentine´s Day! And greetings from Kuala Lumpur!

Hyvä Paha Phuket

Kukapa olisi arvannut että päädytään Phuketiin tällä reissulla? En minä ainakaan vielä viime vuoden puolella. Mutta sinne menoon ilmaantui ihan loppuvuodesta pari hyvää syytä (suomikaveri ja karkkilähetys!), joten otettiin riskillä haaste vastaan ja lähdettiin toteamaan itse paikan päälle ennakkoluulomme todeksi tai/vaiko vain kuvitelluksi.





Lennettiin Phuketiin Siem Reapista, Kambodzasta, ensiksi suoraan Bangkokiin, josta vaihdolla Phuketiin. Lentoyhtiönä oli AirAsia, joten aika rohkeaa siltäkin osin. Phuketin lentokentällä nakattiin itsemme seuraavaksi minibussiin, joka vei lastillisen asiakkaita eri hotelleihin saarella. Meidän jäädessä viimeisenä pois kyydistä, näimme kätevästi jo jonkin verran saarta ja ajoimme jopa itse Bangla Roadin ohitse. Siinä auringonlaskun valaistuksessa en kokenut vielä ihmeempiä kauhun hetkiä, vaan olin aika into pinkeenä kun saavuimme meidän Karon Beachillä olevaan hotelliimme, joka oli just niin hieno kuin pitikin. Olin ovelana kettuna saanut hyvän hotellin meille todella edulliseen hintaan ja meidän huone olikin aika luksus ja pirun iso.


Ensimmäisenä aamuna aamupalalle mentäessä, piti ihan palautella mieliin, että heräsinkö kuitenkin Kaliforniasta vai ollaanko oikeesti täällä paljon parjatussa Phuketissa? Noi palmut. Olin myyty.






Treffattiin heti samana päivänä meidän kaiffarit Suomesta, joita oltiin siis tultu moikkaamaan tänne. Sillä kyllähän reissussa on vaan niin siistiä treffata tuttuja tyyppejä, että äkkiäkös sitä nyt puoltaa puheensa Phuketista ja siitä, etten kyllä koskaan mene sinne ja löytää lopulta itsensä juuri sieltä.

Meidän Karon beach saa kyllä täydet peukut. En kokenut siellä olevan mitään vikaa ja voisinkin viettää siellä uudestaan lomaa. Mehän ihan viihdyttiin senkin verran, että varattiin alkuperäisen viiden päivän sijaan vielä pari yötä lisää Karon Beachillä, mutta valitettavasti samaan hotelliin emme enää päässeet, vaan jouduttiin muuttamaan muutaman sadan metrin päähän.
Meille muotoutui muutama suosikkipaikka Karonilla ja herkuteltiinkin useana iltana Mövenpick Resort -hotellin ravintolassa. Myös ranta oli jees Karonilla. Se mikä pisti ensimmäisenä silmään siellä oli, että rannalla ei ollut ensimmäistäkään rantatuolia ja näytti ikäänkuin ranta huutaisi tyhjyyttään. Se oli täysin eri näkymä kuin olin kuvitellut, Phuketista. Tämäkin selvisi myöhemmin. Kuulemma sotilasjuntta on määrännyt rannat puhtaaksi nyt vuoden alusta kaikkialla Thaimaassa ja sillä toivotaan kytkevän kaiken maailman kaupustelijoita sekä palauttavan rannat luonnollisempaan tilaan.







Käveltiin parina päivänä suomifrendien luo naapurirannalle, Kata Beachille, joka kävi mukavasti niissä lämmöissä lenkkisuorituksesta. Kata Beach itsessään olikin sitten jo paljon enemmän turistien täyttämämpi ja jotenkin rauhattomamman oloinen kuin Karon Beach. Paikalliset räätälikojut ja matkamyyjät osasivat täälläkin morottaa suomeksi, kun hoksasivat tai tunnistivat että ollaan Suomesta. Olipa täällä myynnissä myös Iltapäivälehtiä ja Hesari. Osassa ravintoloissa myös menut olivat suomeksi. Hah, perusmeininkiä. Tämä vain valoitti sen asian, kuinka pieneksi maailma käy. Ja kuinka suomalaiset todella reissaavat. Ollaan nähty nimittäin meikäläisiä kaikkialla.



Mutta mikä siellä Phuketissa sitten oikein mättää? Toden totta kuten sanoin, niin viihdyttiin itse oikein hyvin Karonilla, mutta se negatiivisin puoli asuukin Phuketin Patongin Bangla Roadilla. Pitihän siellä käydä, että on tullut käytyä, mutta täytyy sanoa, että jos jostain Thaimaassa haluttaisiin ”putsata”, niin miksi sitä ei alotettaisi tuosta saastaisimmasta  kadunpätkästä? Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta eipä ollut Bangla Road mun pala kakkua lainkaan, vaikka olihan meillä hetkittäin siellä ihan hauskaakin. Voi toki myös olla, että olen vaan liian vanha tuollaisiin bileisiin… Mutta se mitä luettiin Banglasta ennakkoon, että vessaankin saattaa tulla kiristäjiä, tapahtui miehelleni pari kertaa saman illan aikana. Elikäs kolme tyyppiä hyökkäsi yhtäkkiä vessaan perässä ja vaati "polisiiksi" esittäytyneenä rahaa... En osaa arvaillakaan mitä kaikkea tuosta kenellekin aina voi seurata. Mutta tässä tapauksessa minun mies kun oli juuri lukenut aiheesta ja tuollaisesta käytöksestä tietoinen, niin hän oli vaan tylysti todennut, että ei aio antaa heille rahaa. Onneksi kaverilla on sen verran kokoa, että uskaltaa ja voi sanoakin vastaan. Ikäviä kyllä tuollaiset tilanteet ja tämähän on nyt vain yksi lieveilmiö tuolla kuppaisella (anteeksi nyt vaan) tienpätkällä...


Jos multa siis kysytään että tykkäsinkö Phuketista, vastaan mieluusti että tykkäsin Karon Beachistä sekä myös Kata Beachistä, jotka mielestäni voisi erottaa ihan omakseen ja irti kokonaan Phuketin ja Patongin tuomasta negatiivisesta leimasta. Patongin ja Bangla Roadin asiakasta minusta ei kyllä saa tulevaisuudessakaan.

Jätetään Phuketista kuitenkin hyvät fiilikset päällimmäiseksi ja kyllähän Karon Beachillä kelpasi tälläisiä auringonlaskuja katsella. Phuket tulee jatkossa varmaan myös olemaan meille Krabia mieluisampi vaihtokenttä saarihyppelyjä silmällä pitäen. Lauttoja näytti menevän sieltä paremmin ja hieman edullisempaan hintaan kuin Krabilta.



Oletko sinä käynyt Phuketissa ja mikä sinun mielipiteesi paikasta on?

Ps. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhonella, järkkärikamerani hajotessa mystisesti matkalla Kambodzasta Thaimaahan.


Eng // There´s a many good things in Phuket, Thailand. And there´s also a many not so good things in Phuket. What I liked there was Karon and Kata beach areas.


-----------
Majoitus:
Woraburi Phuket Resort & Spa, 5 yötä 206 eur 
sekä Center Point Village, 2 yötä 81eur  

6 kuukautta

Meidän reissun "6 months travel-anniversary" oli tällä viikolla. Miten aika voikaan mennä niin nopeasti? Mutta lohdutuksena itselleni täytyy kyllä todeta, että onneksi se ei ole tuntunut siltä. Suomen talvi on tosin tuntunut kestävän pienen ikuisuuden, kun katselen sitä IG-feedistä tai perheen viesteistä. Miten siellä jaksellaan?
Välillä sitä vaan tosiaan havahtuu, että voiko syyskuusta ja reissun alusta olla jo niin kauan? Mikä maa - mikä valuutta, on välillä mikä päivä - mikä kuukausi? Olemme pian olleet Thaimaassa jo kuukauden. Ensi viikolla meidän 30 päivän viisumi umpeutuu, jolloin lähdemme jatkamaan matkaa. Niinkuin vapautemme suo, reissukarttamme muuttui sen verran, että menemme tosiaan täältä Koh Lipeltä ensiksi Langkawille, josta jatkamme suoraan Penangin-saarelle. Sieltä lautta-maateitse Kuala Lumpuriin, jossa ollaan pari päivää. Ja josta ei lennetäkään suoraan Ausseihin, koska ei saatu mitään järkevän hintaisia lentoja sieltä ja sori nyt vaan, AirAsialla en halunnut uskaltanut lentää. Joten napataan edullinen bussi alle ja körötellään sillä Singaporeen. Sen jälkeen onkin pakko nousta koneeseen, koska mantere loppuu, hah. Ja sieltä me sitten lennämme Melbourneen. Viimeinkin, pääsen Australiaan, wohoo!



Täällä Etelä-Thaimaan Koh Lipen saarella kyllä viihtyisi niin paljon pidempäänkin. Mulla on jo nyt haikea mieli, kun täältä parin päivän päästä joutuu lähtemään taas pois. Mieleen kiirii ajatus, että koskahan tänne pääsee takaisin?
Sitten taas, edessä on jälleen uusia paikkoja, kokonainen uusi manner ja kirsikkana kaiken päällä Havaiji, joten olen odottanut ikuisuuden. Ja tietysti toinen "kotini", LA, odottaa... Mutta kun olen niin pirun huono luopumaan mistään. Nyt ollaan ja nautitaan siis Lipestä. Ehkäpä siis osaan elää hetkessä. Josta tulikin mieleen, että lähden heti vikkelään nauttimaan tuosta turkoosista unelmasta ja pulahdan hetkeksi sinne viilentymään. Täällä etelässä on muuten huomattavasti kuumempi kuin esimerkiksi Koh Lantalla, josta tulimme. Ja jossa parina iltana, mulla oli jopa viileää siellä(!). Tiedän, ei ehkä ihan reilua sanoa niin teille, jotka siellä Suomessa nyt yritätte kaikenmaailman lumimyrskyistä selvitä. Mutta pienen maistiaisen kylmyydestä tosiaan Lantalla sain, ja voinpa vaan sanoa, että en tykännyt...hrrr! Täällä Lipellä on hyvä olla ja varpit pysyy lämpiminä. Toivottavasti siellä kaikki hyvin. Ciao!




Eng // It´s our trip 6 months anniversary. Gosh, time flies.

Auringonnousu Angkor Watin temppeleillä

Kuten niin moni muukin, mekin halusimme kokea auringonnousun Angkor Watilla. Mistään tavattomasta haaveesta ei ole kyse, kaupunki elää ja hengittää temppelien tuomalla turismilla ja retkiä kohteeseen järjestetään auringonnoususta laskuun saakka.
Me varasimme oman tuk tuk-kuljettajamme hotelliltamme ja aikaisesta lähdöstä saimme pulittaa muutaman taalan lisää. Me maksoimme omasta retkestämme 17 taalaa, mutta olen varma että halvemmallakin kuljetuksia sinne saa. Emme vaan jaksaneet lähteä tinkaamaan muualta hinnasta, koska hotelliltakin retki onnistui. Matkaan täytyi lähteä noin viiden aikaan aamulla. 

Kun aamuyöstä tapasimme kuljettajamme (sama, joka oli vienyt minut edellisenä päivänä sairaalaan), hän oli pukeutunut toppatakkiin ja pipoon. Naureskelimme ja ihmettelimme asiaa aikalailla respassa ja mieheni totesikin hänelle hymyillen että c´mon, ei täällä nyt niin kylmä voi olla. Mutta kuinkas kävikään… Puolisen tuntia yön pimeydessä tuk tukin kyydissä oli todella jäätävää menoa! Onneksi olin pukenut päälleni legginsit ja pitkähihaisen paidan, kunnioittaakseni temppeleitä (olkapäät, eivätkä polvet saa naisilla näkyä), sillä hytisin koko matkan kylmää keliä. Kyllä paikalliset tietää. Kääräisin vielä laukussa olleen huivinikin kaulaani ja kasvojen eteen, jotta maasta nouseva pöly ja lika ei menisi silmääni.


 
Emme olleet yön pimeydessä yksin, vaan näemmä jälleen kerran yksi uusi kiireinen päivä temppelialueella oli sarastamassa ja tuk tukit toisensa perään viemässä turistejaan kohti Angkoria. Liput temppeleille ostetaan isoilta porteilta hieman ennen Angkor Watia, jossa saa varautua jonottamaan hetkisen. Lipputyyppejä on kolme 1, 3 tai 5 päivän liput. Me ostimme vain yhden päivän lipun, 20 taalaa. Sillä saa päivän passin omalla kuvalla varustettuna. Meille tuolla päivällä oli myös merkitystä, sillä vietimme samalla mieheni synttäreitä, ja nyt se on ikuistettuna meidän Angkor-passiin.





Meillä oli mukanamme hotellilta saatu temppelialueen kartta, mutta juurikaan enempää ei sinun välttämättä tarvitse tietää. Seuraat vain yön pimeydessä taskulamppujen ja puhelinten kanssa vaeltavaa kansanjoukkoa ja päädyt Angkor Watin pienen lammen eteen seuraamaan auringonnousua. Sadat, ellei jopa tuhannet, älypuhelinten ja ipadien valot vilkkuvat kohti temppelien figuureja, ja tiedät olevasi perillä. Tunnelma on odottava. Muutamat alueelle pystytetyt ravintolat kaupittelevat kahvia ja aamupalaa - perille toimitettuna. Minä odotan että nouseva aurinko tuo myös lämmön mukanaan, sillä edelleenkin lämpötila on aika alhainen. Olen kateellinen mieheni kenkävalinnasta, lenkkareista läpökkäiden sijaan. Suosittelen tätä, ja lämmintä vaatetusta, myös muille.

Jokainen päivä on aina uusi ja erilainen, niin myös auringonnousut. Uskallan sanoa, että meille tuo tuon päiväinen auringonnousu oli juuri niin upea kuin se tuona tammikuisena aamuna pystyi olemaan, mutta hiemanhan sitä toki jäi miettimään, että mitenhän huikea se huikeimmillaan voikaan olla! Tahi sitten auringonlaskut. Sitä voin vain arvuutella.

Aamun sarastaessa oli myös melkoinen yllätys nähdä mikä määrä ihmisiä meidän kanssa oli todistamassa tuota samaa auringonnousua lammen reunalla, huh. Valtava määrä.








Päivänvalon sarastaessa olikin jo turvallista tehdä lähempää tuttavuutta Angkor Watin raunioiden kanssa ja voi että niissä riittikin ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Olimme vähän ovelia kettuja, ja lähdimme vastoin opastettua kulkusuuntaa päinvastaiseen suuntaan, jolloin saimme koko temppelin hetkeksi itsellemme. Emme hetkeen nimittäin törmänneet kehenkään muuhun, paitsi munkkiin joka asetteli rukouspaikkaansa ja selkeästi turisteille tarkoitettuja rukousnauhoja riviin. Ja jotenkin tunsin että halusin kokea sen hetken ja niinpä ei aikaakaan, kuin Kambodzalainen munkki siunasi minulle ranteeseeni rukousnauhan liturgioineen. Ja ainoa mitä ymmärsin lopussa oli englanniksi sanottuna ”Happy New Year and Good Luck”. Kiitos, sitä toivotaan.





Tästä päästäänkin seuraavaan jallitukseen, jota temppeleillä tapahtuu; paikallinen ojentaa sinulle suitsukekynttilän väkipakolla käteen ja ohjaa sinut rukouspaikalle, jossa kauniisti toivotetaan hyvää onnea koskemalla tietyn kaavan mukaan jumalpatsasta. Tämä kaikki on minusta ookoo, mutta siinä vaiheessa hommalta vedetään matto alta, kun seuraavaksi katse ohjataan pienelle tarjottimelle, jonka liinan alta pilkottaa dollareita. Selvä viittaus siihen, että tämä olikin maksullista. No ei, ei elämä ole taalasta tai kahdesta kiinni. Se on ihan ookoo ojentaa heille, mutta myöhemmin temppeleillä näimme kuinka paria aasialaista naista aika vahvasti vihjattiin maksamaan ”ten dollar”, ikäänkuin pienempää vaihtoehtoa ei olisi.



Huikean Angkor Wat kokemuksen jälkeen siirryimme nälkäisinä aamupalalle tuk tuk-parkin viereiseen kahvilaan, joka osoittautuikin samaksi Blue Pumpkin -kahvilaksi, jossa olimme jo kaupungissakin käyneet. Tähän huomioitavana se, että törmäsin blogeissa paljon kirjoituksiin joissa sanottiin että kuljettaja oli yrittänyt viedä eri ravintoloihin aamupalalle ja lounaille kesken temppeleiden, kysymättä mitään. Mutta en tiedä, johtuiko siitä että varasimme tuk tukin hotellilta vai ilmoitimmeko vain niin selkeästi että menemme tähän aamupalalla, että ei meitä millään tavalla yritetty viedä minnekään. Hotelli oli muuten luvannut jättää meille respaan aamupalan, joka oltaisiin sitten temppeleillä syöty piknik-tyyliin, mutta pettymys oli melkoinen aamulla, kun ei siellä mitään eväitä ollutkaan odottamassa. Onneksi tuoltakin sai siis murua rinnan alle.


Jaksoimme aamupalan voimalla hyvin puoleen päivään saakka ja käytiin vielä Angkor Thom -temppelillä sekä Ta Prohm -temppelillä, jonka jälkeen pyysimme kuljettajaamme ajamaan takaisin hotellille. Meille riitti mukavasti aikaisesta aamusta alkaen se kahdeksan tuntia temppeleitä, mutta ymmärrän kyllä myös heitä, jotka ostavat useamman päivän passin alueelle. Tällöin on mahdollista tutusta tarkemmin ja ajan kanssa yksityiskohtaisemmin eri temppeleihin ja kokea myös auringonlaskut, vaikkapa tuplasti.

Tämä on niin monella tapaa väärin. Ensiksikin norsu turistinähtävyytenä sekä isäntä, joka räplää älypuhelintaan.







Ennen kaikkea muuten tuolla Ta Prohmin temppelillä näkee, kuinka vuosisatojen saatossa luonto on vallannut osan temppelin raunioista. Aikaisemmin temppelialue oli tiheämminkin viidakon vallassa, mutta entisöinnin ja turismin johdosta, viidakko on saanut väistyä. Samaan aikaan raunioita myös entisöidään ja sitäkin pystyi seuraamaan aika läheltä. Kuulemma rakentajat etsivät ensiksi kivikasoista sopivaa tai alkuperäistä palaa puuttuvan tilalle ja mikäli sellaista ei löydy, he pyrkivät tekemään alkuperäisen kaltaisen. Vaikea sanoa, mitä tämä valtava turismin määrä temppelin raunioille aikojen saatossa tulee tekemään. Kivihän toki materiaalina on hyvin aikaa kestävää. Temppeleillä pääsee lähes kaikkialle katsomaan ja koskemaan ja jos antaa mahdollisuuden, niin voi todella kuulla ja melkein nähdä miten seinät puhuvat historiaa ja tuota historiallista glooriaa, joita temppelit edustivat.



Olen onnellinen että olen kokenut Angkor Watin. Näissä temppeleissä on kyllä jokin taika. Ja kun katselen kuvia nyt uudestaan, niin ei sitä muuta voi kyllä todeta, kuin että aivan mieletön paikka. Huikea!



Eng // Angkor Wat temples in sunrise is worth to wakeup in 5 am. Whole temple area is just purely amazing. You just have to see it for yourself.