Love Ride -tapahtuma: Foo Fighters @Castaic Lake, California

Tämä on varmasti juuri sopiva päivä tämän postauksen julkaisemiselle. Tänään nimittäin bändi nimeltään Foo Fighters julkaisi sivuillaan ilmaiseksi LP-levyllisen biisejä sekä kirjeen bändin nokkamieheltä Dave Grohlilta. Hän puhuu kirjeessä karmeista Pariisin iskuista... Foo Fighters oli yksi bändeistä, jotka peruivat Euroopan keikkojaan tapahtuman jälkeen ja heidän olisi pitänyt esiintyä Pariisissa tapahtumasta seuraavana maanantaina. 

Mennäänpä aikaan huolettomaan ennen tuota. Kuukausi takaperin lokakuulle ja minun syksyn Kalifornian (toiselle) reissulle, jolle oli erinomainen syy! Nimittäin lempparibändini Foo Fightersin keikka. Olen fanittanut bändiä jo vuosia, eikä minusta ole lainkaan hullua reissata hyvän musiikin perässä vaikkapa nyt toiseen maahan. Musiikki ja hyvä keikka jos mikä, antaa niin paljon. Jos oikein rupean listaamaan missä kaikkialla olen tätä suosikkibändiäni nähnyt, niin onhan niitä paikkoja kertynyt. 

Olen onnekkaasti nähnyt bändin kolme kertaa Suomessa. Ensimmäistä kertaa ikinä Tavastia-klubilla täällä Helsingissä. Eli olen yksi niistä onnekkaista muutamasta sadasta ketkä voittivat aikoinaan liput Koffin tarjoamalle keikalle, jonne ei voinut ostaa lippuja, mistään. Tuolloin elettiin vuotta 2003 ja olin hiljattain alkanut fanittamaan bändiä isosti. Kiitos loisteliaan One by One -albumin julkaisun. 

Tästä ikimuistoisesta keikasta kului vuosia kunnes tapasimme seuraavan kerran, Provinssirockissa Seinäjoella. Sittemmin olen nähnyt Foo Fightersin kerran vielä Helsingissä, Juhannuksena Kalasatamassa. Lisäksi olen rokkaillut bändin musiikin tahdissa ulkomailla mm. Saksan Hurricane-festareilla ja kerran Prahassa O2 Arenalla... Ja ai niin, vuosi sitten Life is Beautiful-festareilla Vegasissa! Ja tietysti sokerina kaiken päällä, tapasin koko bändin vuosi sitten Hollywoodin Sunset Stripillä heidän levyn julkaisun yhteydessä esitettävän Sonic Highways tv-sarjan julkaisutilaisuudessa. Kun kuulin, että bändi rokkaa heidän nykyisessä kotikaupungissaan Los Angelesissa, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ostaa liput Castaic Lakella pidettävälle keikalle.





Tiesimme etukäteen tapahtumasta vain hyvin pieniä tiedonjyväsiä sieltä täältä. Tiesimme, että kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, joka on suunnattu motoristeille (hah!). Ja että itse Jay Leno on toiminut vuosia tapahtuman kunniajäsenä ja että hänen johdollaan motoristit ajaisivat Los Angelesista itse tapahtumaan pitkänä letkana. 

Castaic Laken tapahtuma vaikutti siis enemmänkin isolta mysteeriltä, kuin isolta mega bändin esiintymispaikalta. Tietoa oli todella vaikea saada mistään, vaikka yritimme kaikkemme eri somekanavien kautta. Mihinkään ei vastattu ja puhelut menivät vastaajaan. Ei auttanut kuin pakata automme hyvissä ajoin tuona aamuna ja suunnata noin tunnin ajomatkan päähän Los Angelesista pohjoiseen, kohti kaunista Castaic Lakea. 

Perillä meitä odotti festarit! Pitkät autojonot parkkipaikoille ja sekamelska mistä mitäkin tietoa on saatavilla. No, ei auttanut kuin jonotella muiden autojen perässä ja koska ensisijainen parkkipaikka täyttyi jo alta aika yksikön, niin amerikkalaiseen sukkelaan tapaan meille keksittiin uusi parkkipaikka korkean vuoren huipulta. Sieltä tasanteelta olikin huikeat näkymät Castaic Lake -maisemiin. Ja tietysti meille oli järjestetty vuoren huipulta shuttle-bussit alas tapahtumapaikalle. Olishan se ollut hurjaa, jos oltaisiin jouduttu kävelemään kukkulalta alas ihan omin voimin. Sen päivän yllätyksellisen kuuman auringon alla kiitin kyllä amerikkalaista palveluhenkisyyttä. Kävely olisi itseasiassa ollut todella uuvuttavaa tuossa helteessä.




Voi sitä ilon päivää, kun pääsi taas kirmaamaan festarilaitumelle! Päivän kohokohta oli tietysti illan toinen esiintyjä, eli pääesiintyjä Foo Fighters. Ennen sitä tapahtumassa soitti Social Distortion. Sen keikan aikana ennätimmekin hetken päähänpistosta rustailla pitkässä margarita-jonossa todella näyttävät keikkakyltit, suoraan kertakäyttölautasille, mustalla kajalilla. Toimivaa, eikö! 
No ainakin niin toimivaa, että kesken yhden välispiikin Dave halusi sanoa meille kylttejämme osoittaen, että "hetkinen, on yksi asia joka on pitänyt sanoa - so you guys are from Finland?". Yeeeeesh! Mission completed! Ja Suomi jälleen maailmankartalle! Keikan puolen välin jälkeen päästiin vielä nokkelasti motoristihenkisten ihmisten väenpaljoudessa liikkumaan lähemmäksi lavaa, joten entistä täydellisempi keikka elämys oli taattu!



  

Keikka rullasi eteenpäin hyvin rennoissa tunnelmissa. Tilaisuus tuntui enemmän tuttujen kyläjuhlilta, kuin varsinaiselta stadion keikalta. Ja sitä se olikin. Kaverit jammaili lavalla ja soittivat covereita useammaltakin bändiltä. Rumpali Taylorin jälkikasvu hengaili useamman kerran lavalla ja myös Daven perhe tyttärineen oli lavan vieressä katsomassa keikkaa. Foo Fightersin keikalla olleet tietävätkin, kuinka hauskoja Daven välispiikit ovat ja kuinka kirosanoa ei säästellä. Mutta nyt hups!, tyttärien ollessa paikalla, lipsahti Davelta useampi kirosana ja kuulemma rahaa tyttärien säästöpossuun. 

Keikka oli siis vähän erilainen ja maanläheisempi. Toisaalta, kun katsoi selkänsä taakse, niin olihan siellä paikalla varmaan toistakymmentätuhatta ihmistä. Amerikan mittakaavassa silti kyläjuhlat. Kesäkuussa Ruotsin keikalla poikki menneen Daven jalan rekvisiitaksi oli erityisesti tähän tapahtumaan tehty tuollainen prätkämallinen tuoli. Jotenkin kuvittelin tosin, että jalka ei voi enää olla paketissa, mutta niin se vaan oli, ainakin lavalla. Nimittäin Instagram-kuvat tilaisuuden backstagelta kertoivat toista. Kipsiä ei enää ollut Daven jalassa.  

Keikan jälkeen olimme about viimeisiä, jotka poistuivat alueelta. Odottelimme rauhassa jonojen lyhentymistä shuttle-bussiin. Tämä oli järjestyksessään 32. Love Ride, meidän ensimmäinen ja historian viimeinen. Fiilistelimme Castaic Laken huikeilla maisemilla ja mailleen epätodellisen näköisesti painuvasta auringosta ja juuri kokemastamme musiikista. Tuona kesäiltana (elettiin siis lokakuuta), meillä ei ollut kiire mihinkään. Maailma oli juuri nyt ja tässä.





"... And I wonder If everything could ever feel this real forever If anything could ever be this good again..." - Everlong, Foo Fighters


Näin huoletta saimme Cali-siskojen kanssa kokea tämän keikan Kalifornian pienen järven rannalla ja syvästi toivon maailman jatkossakin olevan tällä mallilla. Musiikki on voima.

Kokosin vielä videon keikalla kuvatuista palasista, josta luonnollisesti tuli aika pitkä, soittaahan bändi yleensä aina parisen tuntia ja kerrankin näin bändin päivänvalossa, jolloin kuvaamisesta oikeasti tulikin jotain. Tämä video olkoon teille, jotka haluatte nähdä miten Dave Grohl rokkaa jalka kipsissä, aivan täysillä Kalifornian auringon alla. Peace.




Loppuun vielä lainaus Foo Fightersin kirjeestä, joka on kirjoitettu viitesanoiksi ilmaiseksi ladattavalle EP-levylle, 19. marraskuuta 2015:

"Now, there is a new, hopeful intention that, even in the smallest way, perhaps these songs can bring a little light into this sometimes dark world. To remind us that music is life, and that hope and healing go hand in hand with song. That much can never be taken away."
- Dave Grohl 



Eng // I went to see my favorite band Foo Fighters to Castaic lake, California. Great show! Love it!

Rakkauslukkoja ja auringonlaskua Runyon Canyonilla

Hollywoodissa sijaitseva Runyon Canyon on yksi suosikkipaikoistani koko kaupungissa. Viime syksynä asuessamme parisen kuukautta Los Angelesissa kävimme kukkuloilla usein. Ja varsinkin silloin, kun majoituimme parin viikon ajan Hollywoodiin, niin paikasta muotoutui meille joka aamuinen lenkkeilykohde.

Tänä syksynä koimme Runyonin ensimmäistä kertaa auringonlaskun aikaan. Vähän kuin vahingossa, sillä pääsimme Sunset Boulevardilla sijaitsevasta hotellistamme lähtemään liikkeelle vasta viiden jälkeen, joka syyskuussa LA:ssa tarkoittaa, että tunnin sisällä tuosta laskee aurinko. 

Kävelimme Sunsetilta Fuller Avenueta pitkin yhdelle Runyon Canyonin oviaukoista, kaunis vaaleanpunaiseksi taittuva auringonlasku kintereillämme. Kipusimme mahdollisimman nopeasti huippua kohden, samalla ihaillen tätä upeaa väriloistoa joka muodostuu miljoonakaupungin valomeren syttymisestä ja eri auringonlaskun sävyistä. Kaupungin ylle muodostuu aivan ihania erivärisiä pinkin ja liilan kerrostumia. Ilkeämielinen sanoisi, että se on saastetta (ja olisi siinä vielä oikeassakin), mutta niin huikean kaunista, että ei mitään rajaa (paitsi ne saasteet!). Tämä on se maisema ja tunnelma, mitä LA:ssa rakastan eniten.


 
LA:n taika on niin sanoin kuvaamatonta, se täytyy kokea. Siltikään se ei aukea kaikille ensikertalaisille, sillä kaupunkia on vaikea ottaa kerralla haltuun. Se on niin valtava. Se muodostuu itseasiassa useista eri kaupungeista. 
Yleensä hikisen taivalluksen jälkeen, perillä Runon Canyonin päällä, näkee huikean kauas. Sieltä näkee lukuisia Mulholland Driven luksus-taloja (eli niitä Hollywood tähtien taloja), sieltä näkee kauas Donwtowniin ja kirkkaana päivänä jopa merelle saakka. Ylhäältä näkee myös Hollywood-kyltin, mutta vain päivänvalolla. Iltaisin kylttiä ei nimittäin valaista enää. Jos haluat katsoa aikaisempia juttujani (ja hyppykuvia) Runyon Canyonilta päivän valolla, ne löytyvät täältä ja täältä (vanhempi, v2013).






Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, kuinka onnellinen olen tuolla kaupungissa. Onnea on myös löytää aina uusia asioita jo muka tutusta paikasta. Ne olivat tällä kertaa nämä rakkauslukot kiinnitettyinä canyonin verkkoaitaan. Löysimme ne tuona ihanan raikkaana iltana, auringon jo laskettua, paluumatkallamme alas Hollywoodin. Otimme nimittäin vaihteeksi alas mentäessä canyonilta eri reitin kuin normaalisti. Ja kylläpä kannatti! Rakkauslukot näyttivät upeilta taustallaan sädehtivä enkelten kaupunki, Los Angeles.






LA
 
Jos matkasi suuntaa Kaliforniaan ja enkelten kaupunkiin, niin jälleen kerran kehotan pakkaamaan lenkkarit messiin ja suuntaamaan Runyon Canyonille. Parhaita haikkaus hetkiä on ihan aamuiseen aikaan, kun ei ole vielä liian kuuma, sekä nyt uudeksi suosikiksi noussut haikkaus auringonlaskun aikaan, jolloin ilmasta tulee ihanan raikas ja voi nähdä kaupungin upeat sävyt. Äläkä unohda vesipulloa, tosin niitä myydään alaporteilla taalan edulliseen hintaan.  

Ps. Tätä kirjoittaessa tuli sydäntä raastava ikävä takaisin LA:hin...


Eng // Sunset in Runyon Canyon, Hollywood, Los Angeles.

Paris

Päässä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sanat eivät riitä, eikä pieni mieli ymmärrä tätä maailman menoa. Onneksi on toivo
Vuoden 2006 keväällä me saimme kokea Pariisin ensimmäisen kerran. Oli Pääsiäinen. Ja toivon, että jatkossakin tämän ja kaikki muutkin paikat saisi kokea näin, rauhassa.









Peace.






Eng // Paris in 2006 how I remember it. Peace.

Käsimatkatavaroilla Amerikkaan

Jos minulta olisi kysytty vaikkapa reilu vuosi sitten, että lähtisinkö käsimatkatavaroilla Jenkkeihin lomalle, niin olisin vain hörötellyt hullun naurulla, etten tietenkään! Eihän sellaisessa olisi mitään järkeä. Amerikassa kun on yleensä aina kiva tehdä shoppailuja ja dollarikin on lähes aina ollut suotuinen euroa kohden. (Paitsi kuten tiedetään, ei nyt tämän vuoden puolella).
Kuluneen vuoden aikana olin kuitenkin viettänyt paljon aikaa Pohjois-Amerikassa ja tarvittavat shoppailut olivat jo tehty. Tiesin myös aika hyvin tälle extempore-reissulle lähtiessäni, että mitä määränpäässä odottaa ja että minkälaisella varustuksella selviäisin tulevat vajaan kolme viikkoa. Norwegianin edullisia lentoja ostaessani, en siis halunnut maksaa extraa laukuista, ja kokeneena matkaajana ajattelin, että jos selvisin maailmanympärimatkan käsimatkatavaroilla, miksi en selviäisi nyt.

Mukaan 20 päivän reissulle lähti hyväksi koettu ja nyt suosikiksi noussut Tortuga Backpack -reppuni. Reissun reitti ja kohteet menivät seuraavasti: Helsinki - (Tukholma) - Los Angeles - Fort Lauderdale - (Lontoo) - Helsinki. Suluissa olevat kaupungit olivat vaihtokenttiä. Paluumatkalla Lontoossa odottelin melkein 8 tuntia koneenvaihtoa. Silloin repun kanssa sai raahautua useamman kerran paikasta toiseen, mutta toisaalta kaikki tavarat kulkivat koko ajan mukana jos jotain pitkällä odotuksella sattui tarvitsemaan. Vietin sekä LA:ssa että Floridassa saman ajan, eli noin 9 kokonaista päivää ja pari päiväähän tuosta reissusta meni puhtaasti matkan tekoon.




Mukana olleet vaatteet:
  • 3 farkkushortsit
  • 1 farkut
  • 5 toppia
  • 2 t-paitaa
  • 1 pitkähihainen paita
  • 3 mekkoa
  • 1 hame
  • pyjamashortsit ja toppi
  • 3 urheiluliivit
  • 1 urheilushortsit
  • 1 urheiluvyölaukku
  • 1 uv-märkäpaita
  • 1 lippis
  • 2 bikinit
  • 1 rantakimono
  • 1 huivi
  • 1 pienempi olkalaukku ja iltalaukku
  • 1 haikkausreppu
  • 1 villasukat
  • 3 sukat
  • alustavaatteita 
  • kiharrin
Kengät:
  • 2 sandaalit
  • 1 ballerinat
  • 1 korkkarit
Kosmetiikka ja muut pakolliset sälät:
  • kosmetiikkaa (meikkejä, kynsilakka, viila, kasvovoide, siveltimet yms)
  • aurinkorasva, body lotion, hoitoaine, hammastahna, hiuslakka (100 ml pakkauksissa)
  • palashampoo 
  • Tangle teezer harja
  • koruja
  • 2 aurinkolasit
  • selfiekeppi
  • elektroniikkaa (laturit, adapterit, autolaturi yms)
  • karttoja
  • suojapussi kännykälle
  • kannettava
  • ipad
  • järkkärikamera
  • gopro (tarvikkeineen)
  • vesipullo
Matkustettaessa minulla oli eniten tilaa vievät vaatteet päällä: 
  • nahkatakki 
  • huppari 
  • legginsit 
  • lenkkarit 

Koska käsimatkatavaroilla reissatessa, itse laukun lisäksi saa olla myös yksi henkilökohtainen käsilaukku, niin sellainen oli minullakin. Valitsin mukaani isomman nahkaisen MK:n laukkuni, johon mahtui hyvin kamerat ja ipad sekä vesipullo, kartat, passi, puhelin, aurinkolasit sekä eväät ja snackseja lennolle.



Miten Tortugan kanssa sitten kävi? Selvisin reissusta erittäin hyvin pelkillä käsimatkatavaroilla. Kosmetiikka ja aurinkorasva riittivät juuri reissun ajan ja sainkin näin painoa ja tavaraa pois laukusta paluumatkalle. Toki laukku oli tiukkaan pakattu ja pinkeänä saumoistaan, kun sorruin muutamille ostoksille sitten kuitenkin Los Angelesissa. En meinaan voinut vastustaa millään, vain kympin maksavaa ihanaa Cali-hupparia sekä hyvin edullisia uusia lenkkareita. Huivi ja pipo tuli ostettua ihan käytännön syistä, sillä pitkään jatkunut yskäni ei yhtään arvostanut sisätilojen viileänä pauhaavia ilmastointilaitteita, ja huiville tuli käyttöä lähes päivittäin. Lisäksi sain muutaman pienen jutun lahjana ystäviltäni synttäripäivänä. Mahtuipa laukkuun vielä paluumatkalle mukaan myös Key Westin Halloween-juhlista haalitut kaulakorutkin, joille en ihan heti keksi kyllä mitään käyttöä, mutta otinpa ne mukaan ihan muistomielessä. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää ne pois matkasta Fort Lauderdalen lentokentän vessassa, jossa kävin vaihtamassa nämä kesäiset vaatteet takaisin leggareihin ja huppariin, sekä lenkkareihin.

Lentokentillä checkinin yhteydessä ei laukun kanssa koskaan tullut mitään ongelmia, eikä sen painoa arvuuteltu missään. Tällä kertaa jopa luulen että laukku olisi mennytkin painorajoitusten mitoissa. Jos jotain negatiiviseen päin olevaa täytyy keksiä, niin ainoa ehkä vähän hankaloittava asia käsimatkatavaroilla ja varsinkin yksin matkatessa on se, että reppua joutuu aina kantamaan mukana kentillä ja esimerkiksi wc:ssä ja kenttien ravintoloissa se toisinaan on vähän hankalaa.



Tästä oppineena ja rohkaistuneena, säästän ehkä ensi kerrallakin muutaman kympin ja tohdin reissata Atlantin toiselle puolelle pelkillä käsimatkatavaroilla. Tässä muuten vielä linkki suosittuun videopostaukseen, jossa pakkaan tämän samaisen Tortuga-laukkuni Havaijilla meidän maailmanympärimatkallamme. Silloin tuntui että laukussa oli vielä paljon enemmän tavaraa mukana! Miten sinä reissaat Atlantin yli?


Eng // Travelling over the seas for 20 days only with hand luggage. Easy and liveable - I would say!


Miksi minä matkustan?

Tätä kysymystä on nyt viime aikoina pohdittu useammankin reissaajan blogeissa. Minut tämän asian pohtimisen äärelle innoitti ystäväni Inka Archie Gone Lebanon -blogista, joka on rohkeasti aikoinaan hypännyt maailmalle Oulun liepeiltä. Kuten Inkallekin kommenteissa mainitsin, niin kovin pienestä pitäjästä sitä itsekin on maailmalle ja reissuilleen aikoinaan lähtenyt. Olenkin aina sanonut, että yksi parhaista asioista Suonenjoella (mansikoiden lisäksi tietty) on ollut juna-asema. Siltä asemalta on tehty lähdöntunnelmaa jo toistakymmentävuotta sitten. Viisitoistakesäisenä (kun kesärahat oli hankittu mansikanpoimimisella tai -kitkemisellä ja mainostenjakamisella) olikin ihan parhautta heittää rinkka ja teltta selkään ja kiertää VR:n tarjoamalla superedullisella kesärenkaalla ympäri Suomea. Yöpyä leirintäalueilla ja vähän säästömielessä niiden vieressäkin. Välillä urheilustadioneiden penkkien välissä makuupusseissa, jos leirintäalueille ei jostain syystä päässyt tai olivat liian kaukana kaupunkien keskustoista. Syödä Jacky makupalaa ruokakauppojen tuulikaapissa ja vaihtaa vaatteita rautatieaseman vessoissa. Muistaakohan kukaan muu tätä vr:n kesärengas-diiliä, jossa kiinteällä lipun hinnalla sai kuukauden ajan reissata tiettyä lääniä ristiin rastiin Suomessa? Diili oli aivan loistava ja vastaavia soisi olevan vieläkin. Rautatiet ja juna on siivittäneet aikoinaan minut ja ystäväni moniin seikkailuihin.


Havaijin Oahun-saari, maailmanympärimatkalla keväällä 2015


Ensimmäistä kertaa lensin ulkomaille ala-asteen lopulla äitini kanssa. Kohteena oli yllätys yllätys, Kanariansaaret, joka oli tietysti yhdeksänkymmentäluvulla varmaankin se ainoa oikea kohde. Lentäminen oli super jännittävää, mutta en osannut pelätä sitä lainkaan. Muistan, että tuolloin koneessa sai polttaa, siis tupakkaa(!), mutta me onneksi istuimme koneen sellaisessa osassa, jossa oli tupakointikielto. Onneksi muuten tässä(kin) asiassa ollaan tultu valovuosi eteenpäin. Ajatelkaapa jos nykyisin lentokoneessa saisi kärytellä?
Tuolta reissulta jäi erityisesti mieleen aurinko, lämpö ja palmupuut. Sekä valtavan iso vesipuisto, jossa oli superhauskaa laskea liukumäkiä! Muistan myös käyneeni ensimmäistä kertaa elämässäni syömässä mäkissä tuolla reissulla. Ajatelkaa, vasta joskus 11-vuotiaana.

Tämän jälkeen lentämiseen tulikin vuosien tauko. Ja ilmeisesti Suomeen lamakin. Minä muutin opiskelujeni perässä rohkeasti omilleni kuusitoista vuotiaana, ja jo se, että sain reissata uuden kotikaupunkini väliä junalla entiseen kotikaupunkiini, olivat minulle mieluista matkailua. Olen aina tykännyt pakata laukkuni ja lähteä. En tiedä olenko koskaan oikein potenut edes koti-ikävää. Reissu-ikävää senkin edestä! 

Edelleenkin nuo samat asiat; palmut, aurinko ja lämpö, ovat syitä miksi minä matkustan. Puhtaasti (ja itsekkäästi sanottuna) tarpeeni matkustaa ovat siis ilmastolliset. Kaipaan palmupuiden tuomaa maisemaa ja merta silmän kantamattomiin. 
Onneksi löysin parhaan reissukaverini jo kauan aikaa sitten, jonka kanssa muutimme Helsinkiin ja joka toi lentokentänkin lähellemme, toki silloin ajateltuna asia oli hyvin toissijainen. Lisäksi jo hyvin nuorena alkanut työelämä toi toivottuja kolikoita pussin pohjalle, joka sanomattakin mahdollisti kaiken näköisiä hurjia reissusuunnitelmia. Kutenpa nyt vaikka ennustetun "maailmanlopun" eli Millenniumin eli vuosituhannen vaihtumisen todistaminen Lontoon Thamesjoen varrella ystävien kera. Onneksi maailmanloppua eikä pelättyjä tietokonebugeja tullut, lentokoneetkin pysyivät ilmassa, vaikka vähän maailmanlopun meiningiltä se meno aamuyöstä siellä Victoria Stationilla kyllä näyttikin. Reissut tuovat muistoja. Hyviä muistoja.


Euroopan Karibia eli Alcudia, Mallorca keväällä 2011
Pitkähäntäveneessä ja Thaimaassa ensi kertaa, joulukuussa 2011



Työelämän kierteissä, loma ja vapaa-aika korostuivat entisestään. Meille loma on aina tarkoittanut reissua. Matkaa ulkomaille. Arjen yläpuolelle. Uusia elämyksiä, uusia kokemuksia. Uusia seikkailuita. Muutaman vuoden Euroopassa kiertämisen jälkeen, vuonna 2004 helmikuussa koitti viimeinkin, oman henkilökohtaisen, silloisen isoimman unelman toteutus. Ensimmäinen matkani Amerikkaan, joka itse oikeutetusti suuntasi Los Angelesiin. Se matka muuttikin kaiken. Amerikka jäi sydämeeni ikuisesti ja Los Angeles paikkana kaikkein rakkaimmaksi. Valitettavaksi vastapainoksi sain LA:sta lähdettäessä jäätävän lentopelon, kun koneemme yritti nousta ilmaan kolme kertaa ja jokaisella kerralla yritys päätyi hätäjarrutukseen kiitoradalla. Hysteria- ja paniikkikohtauksien ja tuntien säätämisen jälkeen ja pitkän vuorokauden kuluttua päästiin kuitenkin ehjin nahoin kotiin. Tosin eri lentokoneella ja eri reitillä. Vaikka pelko lentämiseen jäi, matkustamisen nälkä ei onneksi kadonnut mihinkään. Nythän olin vasta korkannut Amerikan ja into uusien paikkojen näkemiseen ja uusien ihmisten tapaamiseen kasvoi entisestään. Amerikka on iso maa, totesin. Lukuisten uusien Amerikan lomien jälkeen kahmaistiin vuonna 2009 kerralla iso pala kakkua, kun ajettiin kaveriporukalla viiden viikon ajan maa rannikolta toiselle. Yksi unelmistani tuli toteeni tuolloin.

Barcelonan kapeilla kujilla. Espanjan roadtripin päätepysäkki, syksyllä 2011



  

Reissatessa tulee rohkeammaksi ja ennakkoluulet karisevat. Meni vuosia, että uskalsin Euroopan ja rakkaan Amerikan lisäksi edes ajatella muita mantereita. Mutta koska välistä raskas työ vaatii raskaat huvit (ainakin toisinaan täydellisen akkujen lataamisen), niin otettiin riski tuntemattomaan ja löydettiin kerran itsemme Thaimaasta ajatuksena latailla akkuja turkoosin veen varrella täysin tekemättä mitään. Vuoden 2011 reissu avasi minulle aivan uuden maailman. Ja vain reissaamalla voi kokea uusia asioita ja murtaa ennakkoluuloja. Thaimaa oli tuolloin minulle täysin uusi kulttuuri, täysin erimakuinen maa, kuin mikään aikaisemmin kokemani. Kesti pari päivää sopeutua Aasian elämän menoon ja tunnustan aluksi ajatelleenikin, että nyt taisi tulla tehtyä virhe. Onko lomamme pilalla? Mutta tämä kaikki kuuluu matkailuun. Kokemukset ja aidot tuntemukset. Reissatessa oppii hämmästyttävän paljon itsestään. Reissuarki saattaa yllättää joka päivä. On itsestä kiinni kääntääkö ne voitoksi vai tappioksi. Suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa (vaikka esimerkiksi Singaporen torakkahotellissa se olikin äärimmäisen vaikeaa).

Reppureissaaja matkalla Thaimaan Krabilta Phi Phi-saarelle joulukuussa 2011



Facebook oli muutama päivä sitten kaivanut muistelut-osioonsa päivitykseni seitsemän vuoden takaa, vuodelta 2008. No, eipä paljoa ole ajatukseni ja intressien kohteet näköjään vuosien saatossa muuttuneet. Hah. Huolestuttavaa tai ei, mutta ainakin mieleni on uskollinen haaveilleni ja reissaaminen jos mikä, on unelmien toteutusta

 




Yksi syy muuten myös miksi reissaan on monipuolisemmat harrastusmahdollisuudet. Sukeltamisharrastus on ehdottomasti nastempaa lämpimissä ja runsas korallisimmissa vesissä ja trooppiset vedet tarjoaa myös puitteet muille harrastuksille, kuten snorklaukselle ja suppailulle. Surffaamista unohtamatta!

Kun unelmista tulee totta! Vuonna 2015 surffasin onnistuneesti sekä Australiassa että Havaijilla








   
    
Mutta sitten, ehkäpä tärkeimpänä mitä matkailu on minulle tuonut, on avarakatseisuus. Ei ole yhtään pöllömmin sanottu, että matkailu avartaa. Sitä se toden totta tekee! Ja uskallan myös sanoa, että eniten olen elämästä oppinut juurikin matkoillani. Samoiten myös itsestäni ja muista ihmisistä sekä vieraista kulttuureista. Maailmalla reissaamalla törmää ja kohtaa niin monenlaisiin asioihin ja ihmisiin ja uskon, että jokainen kohtaaminen muokkaa meitä jollain tapaa ihmisenä.


Meidän uskomaton loma-asuntomme Lombokin saarella, Indonesiassa tammikuu 2013

 


Reissuilla näkee myös paljon elämän kurjia puolia, eritoten köyhemmissä maissa. Siksi koen, että reissaajana sinulla on myös vastuu. Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla. Ja useat kolmannet maat tarvitsevat ja ovatkin riippuvaisia turismista.
Vastuu seuraa mukanasi myös luontoon ja ympäristöön. Olen matkustaessani oppinut tulkitsemaan miten esimerkiksi kokea harvinainen koralliriutta tai vaikkapa ikiaikainen temppeli ekologisemmin ja niin, että se olisi siellä vielä kauan sinun jälkeesikin. Reissaaminen tuo siis myös vastuuta, ja sitä onneksi oppii reissaamalla ja ottamalla asioista selvää!
Matkoillani olen saanut nähdä myös paljon upeita vapaana luonnossa olevia eläimiä, kuten pingviinejä, delfiineitä, kilpikonnia, haita, kenguruita ja koaloita niiden omassa luonnollisessa ympäristössään. Vaikea niitä on enää kerran vapaana nähtyään, kuvitella mihinkään muuhun ympäristöön, kuin vapauteen. Matkailu on opettanut myös sen minulle. Ja kun on saanut olla tarpeeksi onnekas näkemään vapaana temppuilevat delffiiniparvet, niin toivoisi vain, että kaikki voisivat kokea saman.



Henkeäsalpaava auringonlasku ystävien kanssa Lombokin saarella 

Tämä oli kaukaisin paikka, jossa olin käynyt vuoteen 2013 mennessä. Lombok, Indonesia


"Travels Is The Only Thing You Buy 
That Makes You Richer."




Mitä enemmän reissaa, sitä enemmän oppii. Ja oppiminenhan on loputon prosessi, eikä nälkäni ole kadonnut mihinkään. Maailmanympärimatkan jälkeen, useampi saattoi todeta, että nyt on varmaan reissut reissattu hetkeksi. Mutta ei, oikeastaan vain päinvastoin. Toteutuneen unelman tilalle tulee uusi unelma. Uusi seikkailu.

Minä reissaan kokemusten, uteliaisuuden ja sen vapauden tunteen vuoksi. Unelmien ja seikkailun perässä. Olisi mukava kuulla lisää miksi esimerkiksi sinä reissaat? Alunperin tämän haasteen laittoi liikkeelle ihanainen Laura Laura let´s go-blogista.

 


Eng // In this blog post I´m thinking the reasons why do I travel?

It will never leave your soul

Jälleen yksi huikea reissu takana. Matkalaukku purkamatta makuuhuoneen lattialla. Rusketusrajat muistona ja pää sopivasti pökkeröllä aikaerosta. Tunnustaudun niihin reissaajiin, joilla matkan jälkeen on takki vähän tyhjänä. Ikäänkuin kaikkensa reissulle antaneena ja onnellisena kaikesta kokemastaan. Tunnustaudun myös niihin reissaajiin, joille yleensä iskee loman jälkeen pieni reissulta palaamisen ahdistus... Miten kiva olisi edelleenkin upottaa ne varpaansa lämpimään hiekkaan ja katsella ilta toisensa jälkeen päräyttäviä auringonlaskuja. Mutta, on palattava, jotta voi taas lähteä.

"You can shake the sand from your shoes but 
it will never leave your soul."



Menneellä reissulla Los Angelesissa, josta kaikki postauksen kuvat ovat, juhlittiin rannalla synttäreitäni, hypittiin ilmaan ilosta ja ihailtiin niitä päräyttäviä auringonlaskuja, ystävien kanssa.

Kiitos näistä kuvista kuuluu Marikalle




Miten leppoisalta näyttikään surffipummin elämä tässä hippipakussa Venice Beachin edustalla. Kaveri oli juuri lähdössä pitämään surffikurssia turisteille ja houkutteli meitäkin mukaan. Ei sillä, surffaamista vastaanhan minulla ei ole mitään. Aika ei vain ollut sopiva juuri tuolloin.


Kuva Ulletin -IG tililtä


Rantahiekat karistelin kirjaimellisesti jaloistani pois nyt maanantaina, kun vaihdoin Miami Beachin -rannalta kertyneet hiekkaiset läpökkääni lenkkareihin lentokentän vessassa. Keho on nyt Suomessa, mutta reissusta tullut hyvä mieli harhailee vielä pitkään muistoissa ja sielussa. Matkailun tuomaa euforiaa parhaimmillaan! 


Eng // Part of the Instagram Travel Thursday -campaign, here's some pictures from my last trip to Los Angeles, based on my Instagram pictures.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.