Hei hei mitä kuuluu?

Kysyy Apulanta biisillään. No kaikki on ok. Harmittaa vain, kun aina ei tätä blogia tule päivitettyä ajan tasalle. Vaikka mielessä se on toki päivittäin... Pahoitteluni siis siitä. Kunnostaudun kyllä reippaammin sitten Instagramin puolella. Mutta ihan elossa täällä ollaan, nyt taas.
Aikaani on kyllä viime viikkoina verottanut parin päivän ykätaudin vierailu joka vei k-a-i-k-k-i voimat, Olympialätkä (jeee, hyvä Suomi!), työt, siis tietysti työt (kun tuppaavat viemään kaikki mehut) ja tokihan minun tuli pyörähdettyä puolikuntoisena myös Tallinnassakin. Siitä onkin ihan oma postaus tulossa...
Tänään on tapetilla kuitenkin pientä pintaremonttia, pari taulun poraaminen seinään kiinni (ostettiin Thaimaasta tauluja, ja nyt ne tänään toivottavasti päätyvät viimein myös arvoiseensa paikkaan, seinälle). Lisäksi Yhdysvaltojen osavaltioiden pääkaupunkien opiskelu (?). Siis häh, no sanopas muuta!

Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota ja jokaisella niillä myös pääkaupunki. Mutta miten muistaa ne kaikki? Voin kertoa, ei sitten mitenkään. Muutama muistisääntö minulla jo onkin, mutta en millään pysty muistamaan kaikkia, saati tiennytkään niitä kaikkia. Katsoin hetki sitten Nebraska elokuvan (Oscar-gaala ensi maanantai yönä, jeeee), ja yritin muistaa ja muistaa Lincolnin leffasta, kun se siinä useasti mainittiin. Mutta ei, ei meinaa pysyä mielessä tuon rakkaan maan monet monet kaupungit.... Paitsi ehkä huomisen jälkeen. Saan nimittäin kylään ihania naisia, jotka tulee kyllä lyömään mut sata-nolla tässä osavaltiokisassa, mutta se ei kuulkaa haittaa - huikeaa vain nähdä näitä naisia: Kea, Ulla ja Maria, tervetuloa!

Mutta kaiken tämän kiireen keskellä, tämä oli oikeastaan eilisen kaunein opetus. Löytyi tietysti Tallinnasta ostetun Yogi-teen teepussista tämä viesti. Tähän hiljennyin ja ajattelin jakaa sen täällä.






Mutta mitäs teille kuuluu? Kuvan kukat ovat muuten myös Tallinnasta. Tiedättekö sen kadunpätkän vanhankaupungin portin edessä, jossa myydään aina kukkia. Ja joka kerta olen ajatellut ostaa niitä, kuitenkaan saamatta aikaiseksi tehtyä sitä. Nyt sunnuntaina sen tein. Ostin kukkia kotiin tuomisiksi, ha! Olen happy.



2 kommenttia

  1. Ihana postaus! Mää olen myös katsonut kaihoisasti Tallinnassa niitä ihania kukkia - kiva pääsen siis huomenna nauttimaan niistä! =) Jeii mahtavaa päästä sun luo kylään ja käydä historian kenties ensimmäiset osavaltio-olympialaiset! It's gonna be fun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa <3 hiiihhhhihh, joo historian ensimmäiset osavaltio-olympialaiset! Sure it´s gonna be fun :D En tosin tiedä olisinko oikeesti päässyt edes kisoihin, jos niihin olisi ollut karsinnat. Mutta ootte ihania että päästätte myös vajavaiset messiin ;D Nähdääään pian!

      Poista

Kiitos kommentistasi!