Ahoy, Karibian risteily kutsuu! #IG Travel Thursday

Mitä sinulla tulee mieleen Karibian -risteilyistä?
No, minäpä kerron omat ajatukseni. Se on kuulkaa maailman rennointa lomaa. Olkoonkin vähän ylenpalttista, mutta voi taivas olen kyllä niin viihtynyt noilla risteilyillä, että varsinkin näin kiireen keskellä ja matkakuumen poltellessa, olisin viivana lähdössä uudelle risteilylle jos joku rannalla "Ahoy:ta!" huutelisi ja laivaan pyytelisi...


Ensimmäisen Karibian-risteilymme kesti viisi vuorokautta, Floridan Fort Lauderdalesta Haitille ja Jamaicalle. Aluksi pelkäsimme, että tuleekohan siellä tylsää kun ollaan noinkin monta päivää laivalla, mutta ei, ei todellakaan tullut. Silloin jo päätettiin että seuraava risteily saa surutta olla pidempi. Ja niinhän se olikin. Tälle risteilylle lähdimme New Yorkista (tai oikeastaan New Jerseyn puolelta), ja risteiltiin kaikkiaan kahdeksan vuorokautta Bahamalle sekä Floridan Port Canaveraliin. Oli aika huikea fiilis seilata Vapaudenpatsaan ohitse jättäen Manhattanin siluetti hiipuvaan horisonttiin. Tosin kannella oli aivan sairaan kylmä, ja mielessä kävi ajatus, että monenkohan meripäivän jälkeen se oikein lämpenisi...

Tämä risteily oli monella tapaa erilainen kuin edellinen risteily. Matka-ajankohtamme oli huhtikuussa ja Nycistä lähtiessämme sää oli keväinen, mutta kuitenkin hyvin kylmä ja tuulinen. Tämä tarkoitti sitä, että ensimmäinen päivä pari merellä tulisi olemaan vielä kylmä, ennen kuin laiva seilaisi trooppisimmille vesille Karibialle. Mutta se tunne sinä aamuna kun Bahaman lämmin ja kostea ilmasto puski sisään hyttimme partsin oven avautuessa... Tiedätte sen saman tunteen lentokoneen tuubista tullessa. Se on sitä parhautta, lomalomalomalomaaaa! Biksut päälle ja ulos biitsille! 

Laivalla ei kuitenkaan tekeminen lopu kesken, vaan harrastaa voi kaikkea seinäkiipeilystä ja uimisesta, joogaan. Käydä erilaisilla kursseilla, shoppailla ja sitten tietysti nautiskella laivan eri ravintoloista. Niin, homman jujuhan on se, että kaikki ruokailut kuuluvat hintaan. Ainoastaan erikoisravintolat ja (alkoholi)juomat maksavat erikseen. Laivat ovat ihan käsittämättömän suuria ja upeita ja kaikki toimii (tai meillä on ainakin toiminut) erinomaisesti. Muutamaan jonoon jouduttiin jumiin ja sukellusretket olivat loppuunmyytyjä (oma moka kun ei varattu ajoissa), mutta siinäpä ne "negatiiviset" asiat oikeastaan olivatkin.

 Jenkkiomisteisessa firmassa jokainen asia on huomioitu viimeistä kivenkääntöä myöten. Ja oikeastaan omia aivoja ei tarvita vaivata kun kaikki vaan toimii soljuten... Oon vaan niin tuntenut olevani lomalla, ja autuaan tyytyväisenä jokaisella kerralla kun laivan sumutorvi on äänensä päästänyt satamasta lähdön yhteydessä. Laivalla pidetään asiakkaista loistavaa huolta.


Illalliselle meno onkin päivän kohokohta. Siis siinä mielessä, että sinne pitäisi jaksaa pukeutua mikäli nauttii illallisen a la cartessa. Mutta jos ei tunnu sille, niin läpökkäissä voi hyvin marssia buffetin puolelle syömään. A la cartessa illastaessa sinulla on koko risteilyn ajan sama pöytä ja sama pöytäseurue ja samat tarjoilijat. Olemme tavanneet kummallakin risteilyllä aivan ihania ihmisiä ja jutelleet heidän kanssaan kaikista maailman asioista monen illan ajan. Se on ehdottomasti yksi risteilyn parhaista puolista - ihmiset! Onnelliset, iloiset, lomailevat ihmiset! Ja viimeisenä (haikeana)iltana vaihdetaan yhteystiedot ja kaikki tarjoilijat tipataan.




Aamusin saavutaan yleensä uuteen satamaan. Alla olevassa kuvassa saavuttiin Nassaulle, Bahamalle. Bahama oli kaikin puolin tosi kaunis paikka! Rannat olivat aivan upeita, ja tietysti sitä toivoo aina voivansa jäädä vähän pidemmäksi aikaa jonnekin, mutta tässä tapauksessa laiva ei odota, vaan aamulla siintää jo horisontissa uusi satama. Kun aikaa on vain päivä (no Bahamalla oltiin kaksi päivää samassa kohteessa), saa tietysti vain pintaraapaisun mitä saarella olisi oikeasti tarjottavana. 

Mutta täältähän ne reppureissaajan ideat esimerkiksi Karibian saarihyppelylle syntyvät. Silloin meitä ei tosin kutsuisi illalla runsas buffet-illallinen vaan ihmeteltäisiin vain rannasta käsin näitä jumalattoman kokoisia laivoja ja niiden tuhansia muurahaisten tavoin vaeltavia asukkaita.

Meille tämä kahdeksan vuorokauden risteilykään ei tuntunut lainkaan pahalta. Ainoastaan ehkä buffetin aamupala alkoi tuntumaan samalle, vaikka vaihtoehtoja oli kyllä tarjolla pilvin pimein. Olen laivaihmisiä, ja tykkään sitten kai vaan seilata satamasta satamaan. Kai se osittain kuvastaa tätä reissunaisen luonnettanikin.

Sokerina pohjalla tälle risteilylle oli tietysti se, että saimme saapua takaisin Nyciin ja viettää siellä Sohossa pari päivää risteilyn jälkeen. Mutta melkeinpä suosittelisin, jos harkitset Karibian-risteilyä, niin lähtisin matkaan Flordidasta, jolloin itse Karibia on paljon lähempänä. Isoimmat alukset lähtevät Fort Lauderdalesta, mutta osa lähtee myös suoraan Miamista. Ollaan suosittu vain Royal Caribbean risteilyaluksia. Mutta mielenkiinnosta voisin kokeilla muitakin firmoja, kuten Carnivalia. 

Täällä ei ainakaan onneksemme ollut mitään sekoilumeininkiä. Merten kingit Allure ja Oasis on meillä vielä testaamatta... Joku päivä sitten niille ehdottomasti risteilemään! Ja olen monesti miettinyt myös Atlantin ylitystä näillä aluksilla. Säästäisi sen lentämisen ja saisi tilalle hu-hjui, tosi monta päivää merellä. Laivakoira kuittaa!



Yllä Bahaman kauneutta ja  alla olevassa kuvassa morotan meidän hytin parvekkaalta, Jamaican Montego Bayn edustalla. Kuva on meidän ensimmäiseltä 5:n vuorokauden Karibian-risteilyltä. Kummallakin risteilyllämme olemme halunneet ottaa parvekkeellisen hytin, vaikka se vähän kirpaisikin hinnassa. Mutta on se vaan niin ihanaa kun voi aloittaa aamun avaamalla partsin oven, olla ja ihmetellä satamiin saapumista ja iltaisin tuijotella keskellä pilkkopimeää merta seilaavan laivan partsilta tähtitaivasta. Snorklikamat ja uikkarit kuivuvat myös hyvin yön aikana partsilla, ja osa partsinaapureista oli viimeksi nähnyt myös delffiinejä hyppimässä laivan perällä.

Niin, ja sitten jos ei vaan jaksa, viitsi tai muuten vaan laiskotuttaa, niin aamupalan, lounaan, illallisen, mitä tahansa ruokaa voi tilata hyttiin ja nautiskella herkut ihan vaan siinä sängyllä loikoillen ja meri-ilmaa haistellen. That´s what I call a vacation!





Mites, maistuisiko sinulle kenties rentouttava Karibian risteily?


********************************* Instagram Travel Thursday *********************************
"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."

Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses

Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.


29 kommenttia

  1. Ihania kuvia sinusta! Ja upeita maisemia muutenkin. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nella, kiva kuulla :)
      Vuoden parin takaa olevia kuvia sitä itse aina vähän kriittisesti (ja haikeudella) katselee, hihhh... Maisemat on kyllä upeet noilla risteilyillä ;)

      Poista
  2. Ihastelinkin näitä kuvia Instagramissa jo eilen, ihanan näköistä! Olen aina miettinyt minkälaista olisi risteillä Karibialla isolla laivalla, ja nähdä pieni osa joka saaresta. Tietysti sitä viihtyisi pidempäänkin, mutta tosiaan se laiva ei odota. Vinkkasin poikaystävälle juuri Karibian risteilystä loma-vaihtoehtona - pitää se kerran elämässä kokea ja ottaa ihan vaan loman kannalta. Mojito kouraan ja kannelle nauttimaan Karibiasta, kuulostaapa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi ja kiitos kommenteista :) Toivottavasti tämä valoitti jollain tasolla millaista Karibian risteilyilllä on. Blogistani löytyy lisääkin juttua risteilystä, esim täältä http://siveltimella.blogspot.fi/2012/04/caribbean-cruise-part1.html
      Jos tosiaan yhtään tämän tyyppinen rentoilu ja risteilyt ylipäätään kiinnostaa, niin uskallan kyllä suositella ja kokeilla edes kerran. Sittenhän sen tosiaan tietää, tykkääkö vai ei :) Toivottavasti pääsette ja sitten mieluusti kuulen mitä tykkäsitte! Olen jo kaksi pariskuntaa saanut risteilylle omamme jälkeen ja he kummatkin rakastivat yli kaiken tuon tyyppistä lomaa ;D

      Poista
  3. Ihania kuvia! Täällä toinen risteilyistä nauttiva. Pari Karibian risteilyä takana ja Alaskan risteilyä suunnitellaan. Hauska lukea tuosta NYC-Bahama reitiltä juttua. Mietin juuri jokin aika sitten olisiko se kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Elina! Kiva kuulla että muitakin risteilyistä tykkääviä löytyy, jeee! Kävinkin kurkkaamassa blogistasi risteilyjuttuja. Kivaa! Alaskan risteily näyttää upealle. Vähänkö kiva jos menette sinne. Nyc-Bahama risteilyn ottaisin ehdottomasti vasta jostain touko-kesäkuusta eteenpäin (josko silloin vielä kulkevat reittiä. Hurrigaanien altahan ne väistyvät sitten Eurooppaan loppukesäksi?). Huhtikuussa oli aivan liian kylmä ne pari päivää Atlantilla. Mutta kuten tiedät, risteilyllähän ei tule aika pitkäksi ja saa kunnolla levätä :) Kivoja risteilyitä tulevaisuudessakin!

      Poista
  4. Lemmenlaiva... Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen!!! :) Risteilyistä ei ole kokemusta muuta kuin Norjan Hurtigrutenilta, missä ei ole pahemmin mitään huvituksia vaan luonto ja hyvä ruoka saavat viihdyttää. Tuota reissua on kyllä ikävä, se rauha ja kirjan lukeminen itsekseen kannella kuulostaa niin unelmalta tämän kiireisen lapsiarjen keskellä!

    Tuollaista risteilyä en ole koskaan miettinytkään vaihtoehtona, mutta ei kuulosta hullummalta! Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu! Totta, lemmenlaiva! hihh... Siellä mekin kannella vilkuteltiin maihin, hihhh...se oli söpöä :)
      Nämä risteilyt sopivat mielestäni hyvin myös lapsiperheille. Laivalta löytyy myös tenavaparkki, jossa taisi olla ainakin seitsemällä eri kielellä puhuvia hoitajia (ruotsalaisia oli ainakin). Ja noilla risteilyillä pääsee kyllä niin nollaamaan arjen, vaikkapa juuri rauhassa kirjan parissa. Sanotaanko että jos etsii helppoa All-inclusive meininkiä ja totaalista ylläpitoa ja helppoutta, niin risteily on very pop! :) Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  5. Todella hienoja kuvia olet ottanut! Kyllä yksi haaveeni on jossain vaiheessa lähteä tuollaiselle risteilylle! Mielelläni yhdistäisin sen johonkin vaikka pidempään reissuun ja tuon laivalla olevan osuuden ottaisin "paikallaololomana" eli söisin hyvin, liikkuisin kun mieli tekee ja lukisin kannella kirjoja. Ei kuulosta lainkaan pahalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teea kommentistasi! Juuri tuollaisena tuo risteilyoma toimiikin. Mekin yhdistettiin se siten, että oltiin joko Miamissa tai sitten Nycissä pidempään ja "käväistiin" sitten risteilyllä ;) Toivon niin että pääset kokemaan risteilyloman. Kivaa kevättä ja loman odotusta!

      Poista
    2. Miamin kanssa yhdistettynä olisikin unelma! Kivaa kevättä myös sinulle :)

      Poista
  6. Voi kyllä houkuttaisi ehdottomasti! :D Tuollainen risteily olisi juuri sellaista lomailua, mistä minä pidän!
    Jos joskus joku onnekas vie minut alttarille Karibian risteily yhdistettynä lisäviikkoon jossain toisessa kohteessa olisi aika unelma häämatka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Katja! Vinkkinähän on pakko kertoa että tuolla laivallakin voi mennä naimisiin ;) Siellä on kappelikin kauniisti merelle. Kummallakin risteilyllä on ollut hääpareja, ja heidät huomioidaan siellä kyllä mukavasti :D Peukut pystyyn että tälläinen tapahtuisi sinulle. Mutta tosiaan risteily toimii täydellisenä lomana ihan muutoinkin.

      Poista
  7. Kiitos tästä! Risteily on suunnitteilla ja nyt iski valtava innostus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sanna :) Oijoi, suosittelen lämpimästi kyllä risteilyä ja ihanaa jos sellainen on suunnitteilla. jee jee! Oon nyt ihan innoissani sinun puolesta! :) Isoimmat Royal Caribbeanin alukset Oasis ja Allure pitää päästä kyllä tsekkaamaan jossain vaiheessa ehdottomasti. Kivaa kevättä ja reissuja! :)

      Poista
  8. Hih, meilläkin on ollut suunnitteilla Karibian-risteily. Hinnat vaikuttavat ihan älyttömän halvoilta kun risteilyjärjestäjien sivuja selailee, mutta pitää tietty muistaa, että niihin tulevat päälle kaiken maailman tipit sun muut.

    Jos kerran voi joka ilta valita alacarten ja buffetin välillä, niin puuttuuko alacartesta joinain iltoina sitten pöytäseura?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jenni! Ihanaa kuulla että muutkin risteilee tai suunnittelee Karibian risteilyitä! :) Hinnat vaihtelee hyvin vähän ja mekin ollaan ihan suoraan laivavarustamolta risteilyt bookattu. Arviolta kustannus parvekkeellisesta hytistä on noin 100-150 e/vuorokausi. Mutta ensimmäinen risteilymme saatiin edullisemmin, kun varattiin se vain noin 3 viikkoa ennen lähtöä, ikäänkuin "äkkilähtönä". Ja tosiaan tuohon lisäksi tipit suositusten mukaan hlökunnalle. Näistä kaikista tulee ohjeistukset omaan hyttiin (tai tipit voi maksaa etukäteen jo varauksen yhteydessä).
      Tosiaan joo, joka ilta voi aivan vapaasti päättää missä syö ja buffetiin voi mennä milloin vain, mutta ala carteen on tietty kellonaika jolloin illallinen alkaa. Yleensä pöytäseurueelle kerrotaan kohteliaasti vain, että huomenna mennään todennäköisesti buffaan illalliselle, koska on formal-pukukoodi (on yleensä yhtenä iltana vain, muutoin casual). Meillä ei nimittäin ollut sopivaa asua mukana (toki sieltä voisi vuokratakin tähän "kapteenin illalliselle" asua, mutta me jätimme välistä. Varmasti kuitenkin upea illallinen, jos matkalaukkuun mahtuu puku (miehille) ;) Eli fiiliksen mukaan voi mennä joka päivä ja ilta.
      Aivan ihanaa risteilyn suunnittelua!

      Poista
  9. Siis ääh, tämmöinen maistuisi niin hyvin! Juuri tuollaisena Teean mainitsemana paikallaanololomana, voisi hyvillä mielin ilman mitään omantunnontuskia vaihtaa vapaalle ja vaan olla! Tuon päivä/paikka voi ottaa sellaisena tutustumiskäyntinä jonka perusteella voisi myöhemmin palata pidemmälle reissulle :)

    Tuosta ylläolevasta vastauksestasi: Onko tuo hyttihinta/päivä yhdelle henkilölle vai koko hytille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kat! Risteilyt on kyllä rentoja! :)
      Hinta esimerkillä tarkoitin per hlö hintoja. Mutta jos sitä vertaa esim Miamin hotellihintoihin ja laskee päivän ravintolakäynnit yms, niin aika samoissa ollaan. Toki risteilyllä saa vielä enemmän, kun satamat vaihtuu :) Ja niin, edukkaampia ovat sitten hytit ilman partsia.

      Poista
  10. Kuulostaa kyllä niin ihanalta ja todelliselta lomalta. Paljon kehuja olen kyllä Karibian risteilyistä kuullut. Pitää kyllä itsekin testata piakkoin, kun tuo länteen matkustaminen aina kiehtoo enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehut risteilyistä on niin totta! Suosittelen lämpimästi :) Kiitos ihanasta kommentista Miia. Ja mukavia tulevia lomareissuja!

      Poista
  11. Huhhei, kuulostaapa kertakaikkisen huikealta! :) En oo koskaan varsinaisesti haaveillut Karibian risteilylle lähtemisestä, mutta tän postauksen jälkeen sellainen intohimo syttyi palavasti ja joskus olisikin aivan älyttömän mahtavaa päästä kokemaan tuollainenkin yltäkylläinen rentoilu-luksusloma - ehkäpä juuri pidemmän reissun väliin sijoitettuna aivot narikkaan-etappina, kuten ylläolevassa kommentissa olikin mainittu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Laura! Ou wau, onpas kiva kuulla että herätin palon johonkin asiaan <3 Toivonkin että pääset reissuilemaan ja risteilemään. Rentoiluista noi risteilyt kyllä käyvät :D

      Poista
  12. Ihana postaus ja ihania kuvia! Olen haaveillut Karibian risteilystä ja toivottavasti se toteutuu lähivuosina! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta, kiitos ihanasta kommentistasi! Minäkin toivon että pääset risteilemään - varoituksena vaan että näihin kyllä jää niin koukkuun, hihhhh :)))

      Poista
  13. Tammikuinen reissu Aruballe ja jättimäiset alukset Oranjestadin satamassa kyllä pisti kipinää siihen risteilykuumeeseenkin! Tällä varalllisuudella ja ohuella lompakolla pitää kokeilla muutaman päivän Hurtigruten ensin :) mutta mainio idea myös tuo Atlantin ylitys risteily!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aruba! oih, nyt kuulen korvissani vaan Aruban kutsun :)
      Hei piti ihan googlata toi Hurtigruten - varmasti upeita risteilyitä noikin! Ainakin olen kuullut kovasti kehuja Norjan vuonojen risteilyistä, että ei lainkaan hullumpi vaihtoehto! Mukavia tulevia reissuja ja risteilyitä sinulle ;)

      Poista
  14. Ensinnäkin wau miten paljon kommentteja :) Mutta siis en yhtään ihmettele! Määki pompin täällä ihan valmiina myymään koko omaisuuden ja lähtemään suorinta tietä satamaa kohti! Aivan mahtavalta näyttää ja ihana kun olit kirjoittanut tästä. Oon miettinyt että millaistahan tuollaisella matkalla olisi, ihana saada siitä ensikäden tietoa. <3 Sää oot niin mun traveller-idoli!

    Muuten, oliko tuolla merenkäyntiä, tuliko missään vaiheessa matkapahoinvointia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey ihana Ulla! No eikö olekin huima määrä kommentteja. Mun blogin selvä ennätys :) woop! woop! Mutta ilmeisesti aihe siis puhuttelee ja kiinnostaa. Mutta voi kuule, ihan syystäkin. Mä voisin kuvitella että tekin viihtyisitte tuollaisilla risteilyillä vallan mainiosti! :)
      Vai että traveller-idoli #nytmieromahan! Oot ihana <3

      Ja merenkäynnistä sen verran, että noi Suomen Turussa rakennetut laivat on kuules niin rautaa, että vaikka seilattiin myrskyn läpi niin en tuntenut juuri mitään. Kapteeni kuulutti ja pahoitteli myrskystä, mutta eipä se heilutellut meitä. Toista se on tuolla Itämerellä, huijui, siellä heiluu ja pahasti. Eli ei kannata huolestua matkapahoinvoinnista, noi on rakennettu jotenkin siten, että eivät keilu ja heilu ihmeemmin edes myrskyssä. Ilman myrskyä meno on erittäin tasaista, ja vaikea uskoa edes olevansa merellä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!