Päiväretki kauniiseen Montenegroon

Dubrovnikissa ollessamme, alkuperäisen suunnitelman mukaan tuona päivänä meidän olisi pitänyt reissata naapurimaahan, Bosnia ja Hertsegovinaan. Mutta sääennusteiden pohjalta vaihdoimmekin lennosta suunnitelman etelämpään ja toiseen naapurimaahan Montenegroon, jossa lupailtiin aurinkoista säätä.



Päiväretki kauniiseen Montenegroon


Dubrovnikista Montenegron rajalle ajaa autolla vain noin 40 minuuttia, eikä karttaa juuri tarvita, koska rantaviivaa myötäilee vain yksi tie. Päämäärämme oli mennä Kotorin kaupunkiin, jossa mieheni työkaveri viettää kesälomaansa, ja osasi päivän ajan esitellä meille hieman kaupunkia. Ennen Kotoriin saapumista ajoimme autonvuokraamosta saamamme vinkin pohjalta pidemmän reitin kautta perille, eli kiersimme koko Kotorin lahden (Bay of Kotor). Nopeiten Kotoriin pääsee lautalla, mutta voi pojat!voin sanoa, että kyllähän kannatti kiertää Bay of Kotor! Maisemat ja rannat olivat aivan jumalaisen kauniita. Ja jälleen sitä sai itseltään kysellä, että miksi ihmeessä tälläinenkin kauneus on jäänyt aikaisemmin näkemättä. Ja ihan kokonaan tietämättä!



Kotorin vanha kaupunki itsessään on rakennettu muurien sisään, kuten Dubrovnikin, jota ympäröi kauniisti vuoret. Muurien sisäpuolelle piiloutui toinen toistaan kauniimpi ja vanhempi rakennus. Paahtavan seisova hellesää pisti matkaajat aika koville, en nimittäin muista koska olisin ollut niin uupunut helteestä, ja melkeinpä toivonut sadetta. Vuoren reunoilla pyörineet tummat pilvet kyllä sopivasti uumoilivat tulevaa. Sadetta ja ukkosmyrkyä oli luvassa seuraaviksi päiviksi, jopa ihan riittämiin saakka.



Päivämme Montenegrossa viimeisteli käynti satamassa, Porto Montenegrossa. Ja nyt voi olla hyvä hetki vetäistä vähän happea, nimittäin tämä muutaman vuoden rakenteilla ollut satama on koti varsinaisille superjahdeille. Todellisille miljoonaveneille, ja sen kyllä huomasi! En ole missään enkä koskaan nähnyt noin valtavan kokoisia veneitä. Satamaan mahtuu jopa 150 metrinen jahti. Ja kovin näyttivät olevan yksityisiä purkkeja kaikki parkissa olleet veneet. Googlettamalla selviää lisää tästä ökymaisesta superjahtien satamasta, joka tietysti on aivan äärettömän outo paikka kaikille normaaleille paikallisille asukkaille, joiden kk-keskitulot ovat 600-800 euron luokkaa. Satama ja sen jahdit ovat niin monelle tavoittamattomissa, kuten tietysti myös itselleni, että ero sataman ja muun ympäristön välillä oli paikoitellen räikeä. Törkeän kuumasta helteestä huolimatta työmiehet rakensivat uusia luksus-asuntoja lisää satamaan, ja itseäni hikoilutti jo pelkkä jättiveneiden katselu.
Mutta täytyy sanoa, että luonnon puolesta Montenegro ylitti kaikki odotukseni, sekä myös palvelutaso ja ravintoloiden taso sekä kansainvälisyys olivat kaikki pelkkää plussaa. Hintatasokin oli Kroatian Dubrovnikia edukkaampi. Joten uskompa että näen itseni hyvinkin mahdollisesti joskus tulevaisuudessa uudestaan Montenegrossa.


********************************* Instagram Travel Thursday *********************************

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."

Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses
Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

10 kommenttia

  1. Upean näköistä tosiaan :) Kroatia ja Montenegro on ollut jo pari vuotta vaihtoehtoisten matkakohteiden listalla, joten tämä postaus oli tosi kivaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Elina! Varsinkin nämä Kroatian saaret ovat kyllä aivan upeita! Mutta tosiaan tuo Montenegro lumosi kauneudellaan. Suosittelen! :)

      Poista
  2. Upeita kuvia!! Me käytiin jokunen vuosi sitten Montenegrossa melomassa, mutta Kotor jäi silloin käymättä. Itse muistan maan "ei niin kovin kansainvälisenä", johtuen tosin siitä että me menimme pikkukylästä toiseen :) Olisi kyllä ihana palata takaisin ja tutkia maata enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Satu! Oi wau, olet siis nähnyt meloen koko rantaviivojen kauneuden. En osaa sanoa onko kansainvälisyydessä menty vaan harppauksella eteenpäin, mutta ainakin tosiaan tuo Kotorin seutu tuntui mukavalle ja asiointi onnistui englannilla :) Minäkin luulen, että palaan kyllä uudelleen :)

      Poista
  3. Ooh, on kyllä aivan huikaisevan näköistä! Kyllä tuonne suuntaan on vain lähdettävä ja mahdollisimman pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kat! Suosittelen kyllä. Rentoa lomailua ja ei vielä ihan hurjissa hinnoissa. Tosin Aasian hintatasoon nähden lähes kaikki on "kallista" ;)

      Poista
  4. Kotorissa tuli oltua viikon verran vuosi sitten huhtikuussa. Upeat olivat reitit lahden ympäriinsä, ja lisää kauniutta ja karuutta oli kun sieltä ajoi Cetinjeen ja vuorten yli. Tosin autoilu ei sujunut ihan niin ongelmitta, kun heti Montenegron puolelle Dubrovnikista päästyämme oli poliisisetä odottamassa mutkan takana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Matti, eli Kotorin alue on sinulle tuttu :) Mutta höh, mites sen poliisisedän kanssa sitten kävi?

      Poista
  5. Wau! Todella ihania kuvia. Harmittaa, kun ei viime kesänä ehditty Montenegroon laisinkaan. Joku toinen kerta sitten. Nämä kuvat kyllä puhuvat puolestaan. Tuonne on päästävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, toisella kertaa sitten toivottavasti pääset! Itsekin jo kovasti mietin että koskahan sitä pääsisi ajan kanssa takaisin ;) Kiitos kommentistasi - upeista maistemista on helppo ottaa ihania kuvia ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!