Vloggausta ja lanseerausjuhlia - tervetuloa mukaan

Bloggaaminen on antanut minulle paljon. Sen lisäksi että on ihastuttavaa lukea kanssabloggaajien tarinoita ympäri maailman, olen saanut myös tutustua uusiin upeisiin ihmisiin, joista osasta on kehkeytynyt ihania ystäviä. Lisää sellaisia tuli tällä viikolla kun tavattiin ja juhlittiin yhdessä täällä Las Vegasissa Matkakuumetta-blogin Gian kanssa. 
Sen lisäksi että bloggaan, niin minusta on tänä vuonna tullut myös vloggaaja, kun liityin aikaisemmin Matkamessuilla tapaamani ParisRion remmiin. ParisRion TravelChannel kanava kerää yhteen yli 20 matkabloggaajaa ja heidän Youtube-kanavalle tuotetaan matkailuaiheisia videoita viikoittain. Kesän aikana kanavalle onkin kertynyt mukava määrä meidän suomalaisten matkabloggaajien videoita ja inspiraatioita kaikille matkailun nälkäisille.
Vloggaajaksi, eli videoita julkaisevaksi bloggaajaksi siirtyminen on ollut minulle todella mieluisaa, mutta myös haastavaa. On hauskaa kuvata pätkiä elämästä maailman eri kolkista ja koota niitä filminauhaksi ja muistoksi itselleen sekä muille. Videoita olen opetellut työstämään iMovie -ohjelmassa, joka on kohtalaisen helppo softa aloittelijalle. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa tuolla saralla, mutta sehän ei estä intoa tuottaa niitä.

Ensi viikolla siis tapahtuu paljon ja esitänkin tässä teille kaikille avoimen kutsun ParisRio TravelChannelin lanseeraustilaisuuteen Helsingissä 28.9. - 3.10. 2015. Tervetuloa paikan päälle tutustumaan bloggaajiin, katsomaan matkavideoita ja suoria lähetyksiä ympäri maailmaa sekä nauttimaan eksoottisia makukahveja ParisRio TravelCafe pop uppiin. (osoite on Unioninkatu 25, Torikorttelin katutasossa). Tarkempi ohjelma tapahtumaan löytyy täältä - ilmoittaudu mukaan!


Tässä muutamia kanavalle tekemiäni videoita, esim siitä kuinka opettelen surffaamaan Havaijilla. Oi että onkin ikävä muuten noihin aaltoihin.





Tässä videossa sen sijaan ollaan snorklaamassa Havaijin lämmössä, Hanauma Bayssa.





Ja tässä videossa pakkaan maailmanympärimatkalle, joka reissattiin pelkillä käsimatkatavaroilla. Lisää videoita on jonossa ja editointivaiheessa, mutta sillä välin voitte katsoa kaikkien meidän vloggaajien videoita TravelChannel -kanavalta täältä.





Eng // Since I´m a nowdays vlogger and part of the ParisRio TravelChannel youtube-channel please go and check also other vloggers videos on their new TravelChannel here.


4 kommenttia

  1. Moikka Sanna! Nää videot on kyllä kiva lisä perus blogiteksteihin ja kivasti toteutettu. :) Hei käythän kurkkaamassa meidän heittämän haasteen jos ehdit/haluat jakaa oman tarinasi, tässä suora linkki: http://www.rantapallo.fi/meidanmatkassa/2015/09/17/miksi-aloitimme-blogin-blogisitarina-haaste-vastaanotettu/ Terkuin, Anne ja Monna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anne ja Monna! Kiitos kaunis haasteesta, otan siitä kopin pikin miten! :)

      Poista
  2. Harmi ettei päästy paikan päälle muuten kun Skype-sessiona!

    Ihanaa treffata teidät Vegasissa, ja toivottavasti kohta taas uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skype-sessio oli mainio ja herätti niin paljon omia muistoja meidän RTW-reissulta...
      Vegas oli parhautta! Nähdään pian täällä Pohjolassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!