It will never leave your soul

Jälleen yksi huikea reissu takana. Matkalaukku purkamatta makuuhuoneen lattialla. Rusketusrajat muistona ja pää sopivasti pökkeröllä aikaerosta. Tunnustaudun niihin reissaajiin, joilla matkan jälkeen on takki vähän tyhjänä. Ikäänkuin kaikkensa reissulle antaneena ja onnellisena kaikesta kokemastaan. Tunnustaudun myös niihin reissaajiin, joille yleensä iskee loman jälkeen pieni reissulta palaamisen ahdistus... Miten kiva olisi edelleenkin upottaa ne varpaansa lämpimään hiekkaan ja katsella ilta toisensa jälkeen päräyttäviä auringonlaskuja. Mutta, on palattava, jotta voi taas lähteä.

"You can shake the sand from your shoes but 
it will never leave your soul."



Menneellä reissulla Los Angelesissa, josta kaikki postauksen kuvat ovat, juhlittiin rannalla synttäreitäni, hypittiin ilmaan ilosta ja ihailtiin niitä päräyttäviä auringonlaskuja, ystävien kanssa.

Kiitos näistä kuvista kuuluu Marikalle




Miten leppoisalta näyttikään surffipummin elämä tässä hippipakussa Venice Beachin edustalla. Kaveri oli juuri lähdössä pitämään surffikurssia turisteille ja houkutteli meitäkin mukaan. Ei sillä, surffaamista vastaanhan minulla ei ole mitään. Aika ei vain ollut sopiva juuri tuolloin.


Kuva Ulletin -IG tililtä


Rantahiekat karistelin kirjaimellisesti jaloistani pois nyt maanantaina, kun vaihdoin Miami Beachin -rannalta kertyneet hiekkaiset läpökkääni lenkkareihin lentokentän vessassa. Keho on nyt Suomessa, mutta reissusta tullut hyvä mieli harhailee vielä pitkään muistoissa ja sielussa. Matkailun tuomaa euforiaa parhaimmillaan! 


Eng // Part of the Instagram Travel Thursday -campaign, here's some pictures from my last trip to Los Angeles, based on my Instagram pictures.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

61 kommenttia

  1. En tiedä miten sulla, tai miten paljon uit, mutta 10 vuotta sitten kun olin floridassa ja taloyhtiössä oli uima-allas niin jokapäivähän lapsena piti uida. Korvat vedessä täynnä ja kun oli luullut että kaikki vesi oli korvista pois niin eiköhän sitten korvasta lorahtanut reippaasti vettä illalla tyynylle :D Toivottavasti pääsen vielä floridaan. Näin vanhempana arvostaa matkoilta vähän eri asioita kuin lapsena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uiminen on mulle tosi tärkeää ja olen myös lapsesta saakka viihtynyt hyvin vedessä. Meressä uiminen on minulle ihan mieluisinta, mutta harmiksemme Fort Lauderdalessa oli uintikielto kovan tuulen takia voimassa. Rantaan ajautui myös aika isoja meduusoja. Tuskin välttämättä kovin vaarallisia, mutta inhottavia. Toivottavasti pääset vielä Floridan lämpöön, on se vaan niin mukavaa )

      Poista
  2. Voih, ihania muistoja! Aivan hullua, että et ole enää täällä. Mutta onneksi olit täällä nämä ihanat viikot! Tätä reissua ei tulla ikinä unohtamaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä huikea reissu, jota ei unohdeta ikinä <3 Mustakin on outoa, että meidän yhteinen seikkailu ei enää jatku. Siis ainakaan nyt ;) Onneksi uusia tulee varmasti!

      Poista
    2. Pitää vielä lisätä, että terkkuja sinne aurinkoon! Nauti minunkin puolesta :)

      Poista
  3. Nää kuvat lämmittää tänne ruudun toiselle puolelle asti :) Mä olisin niiiin rantahietikon ja surffipummielämän tarpeessa, että mitähän tästä talvesta tulee, kun ei ole vielä yhtään matkavarausta minnekään. Täälläkin siis podetaan (Nykin) reissun jälkeistä alakuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin tuon tunteen... Nycin jälkeen kyllä mikään muu ei tunnu hetkeen miltään. Onneksi nämä kuvat lämmittivät kuitenkin :)

      Poista
  4. Ihanan kesäisiä kuvia. Minullekin on tuttu tuo ns. post travel blues. Joskus se iskee, joskus ei. Mutta niinhän se on kuten kirjoitit: on palattava, jotta voi taas lähteä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hienommin sanottuna tuostahan tässä oli kyse, post travel blues. Ja ihanaa että on "kohtalotovereita" :)

      Poista
  5. Ihanan onnellinen lomafiilis kuvissa! Tulee hinku aurinkorannalle, upottamaan varpaat hiekkaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Oliskin ihanaa upottaa varpaat hiekkaan, mutta toistaiseksi ne pysyy nyt villasukissa. hahaha :DDD

      Poista
  6. Ihanaa fiilistelyä :) Nuo illat rannalla kun aurinko laskee <3

    VastaaPoista
  7. Ihana lomafiilis näissä kuvissa!
    Ja miten tutulta kuulostaakaan reissusta palaamisen jälkeinen kaiho ja palo päästä pian uudelleen matkaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! :) ja kiitos sympatiasta. Niin tuttu tunne siis monelle...

      Poista
  8. Voi että, on teillä ihana reissu ollut ihanalla porukalla! Kylläpä kelpaisi upottaa varpaat hiekkaan. Losin biitseistä mulla on kylläkin hyvinkin viileä mielikuva - sen pari kertaa mitä olen kesällä käynyt, niin biitsillä on aina ollut viileää. Onkohan siellä oikeesti koskaan kuuma vai onko tuulet oikeestaan aina viilentämässä meininkiä? Teillä ei ainakaan kuvien perusteella näyttäis kovin kylmä olevan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että LA:n rannoilla tuulee lähes aina. Ainakin loppu kesästä tuolla tarkeni oikein hyvin aamulla ja päivällä, mutta iltaa kohden on pakko laittaa huppari tai takki päälle. Aurinkoa voi helposti ottaa biksuissa ihan syys- lokakuussakin. Siis me turistit. Paikalliset ei niin välttämättä ;)

      Poista
  9. Minä taas olen useimmiten reissun jälkeen onnellinen omasta suihkusta ja omista lakanoista. Jostain ihmeellisestä syystä, miten lyhyt tai pitkä reissu ikinä onkaan, se useimmiten tuntuu juuri sopivan mittaiselta. Toki monesti ajattelen, että jos olisi näin ja näin paljon enemmän aikaa, ehtisi vielä nähdä sitä ja tätä, mutta se on useimmiten suunnitteluvaiheessa ja sitten taas reissun lopulla tuntuu ihan kivalta palata kotiin. Jää minullekin tietysti kaipuu paikkoihin, mutta se on enemmän sitä halua palata takaisin, eikä välttämättä jäädä juuri sillä kerralla pidemmäksi aikaa. Uutta reissua on tietysti ryhdyttävä heti pian suunnittelemaan, mutta tykkään silti käydä kotona välissä :D Koko Yhdysvaltojen länsirannikko on minulla vielä näkemättä, sinne vielä joskus, mielellään pian...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa, että sulla on reissun jälkeen tuollaiset fiilikset. Helpottais mun elämää huomattavasti, hah ;)
      Länsirannikko on mahtava, koko Kalifornia on aivan uskomattoman monipuolinen! Suosittelen isosti.

      Poista
  10. Ihana kommentti tuo "..että voi taas lähteä". On niin totta! Usein sitä alkaa jo suunnitella seuraa pakopatkaa ja kohdetta heti suomeen saavuttaessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Usein se seuraava matka on jo varattuna, ennen kuin Hki-Vantaalle laskeutuu. Ei vain tällä kertaa ;)

      Poista
  11. Surffareiden Wolkkarit rauhanmerkkeineen ovat jotenkin niin symppiksiä!
    Sanoit niin osuvasti, että on palattava voidakseen taas lähteä. Onhan matkailussa aina kivempaa lähteä kuin palata, mutta koskaan ei voi lähteä uudelleen, jollei palaa välillä. :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä kelpaisi nyt Amerikan aurinko mullekin. Tiedän tuon reissunjälkeisen tunteen, välillä sitä miettii oliko ihan pakko palata kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta onneksi tosiaan voi aina lähteä uudestaan. Ja aurinko, se kelpaisi kyllä nyt! :D

      Poista
  13. Mä niin samaistun tuohon reissulta palaamisen ahdistukseen! Se iskee joka kerta. Kestää hetki, että alkaa taas arki rullaamaan ja on siinä hetken tyytyväinen tilanteeseen kotona ja kaikkiin kotona olemisen hyviin puoliin, mutta sitten se matkakuume taas alkaa nousta aste asteelta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume on villi tauti! Ja sehän iskee aina uudelleen ;DDD

      Poista
  14. Kivoja kuvia ja varmasti ihania muistoja :) Mulle myös tuttu matkan jälkeinen "masennus", erityisesti silloin jos seuravaa matkaa ei ole vielä varattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Jos uusi reissu olisi odottamassa, vaikka kaukanakin tulevaisuudessa, olisi helpompaa tarttua siihen :)

      Poista
  15. Ihanan aurinkoisia kuvia, lomafiilis välittyy tällekin puolelle ruutua :) Minulle viimeisin paluu reissusta oli erityisen vaikea, koska olin matkalla niin pitkään. Aina sitä kuitenkin lopulta sopeutuu takaisin Suomeen ja sitten voikin alkaa taas katsella seuraavaa kohdetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Ja niin naulan kantaan. Tuttuja fiiliksiä täälläkin päässä nuo :)

      Poista
  16. Oi, nuo on juuri niitä tunnelmia jotka matkalta palatessa ovat päällimäisenä. Tuntuu juuri siltä, että kroppa on tullut Suomeen, mutta sielu ja mieli ovat vielä jossain kaukana matkalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amen to that. Kiva kuulla että täältä tosiaan löytyy näitä "kohtalotovereitakin" ;)

      Poista
  17. Aurinko alkaakin olla jo sen verran harvinaista täällä, että kesäkuvat alkavat olla arvossaan! Juuri laskin, ihan itse, että kuukausi tästä niin olemme Afrikassa, joten viimeistään silloin näkyy varmaan taas jo aurinkokin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, pääset aurinkoon! Mun täytyy sanoa, että en millään pysy teidän reissujen perässä. Afrikkaan, huippua! :)

      Poista
  18. "mutta on palattava, jotta voi taas lähteä". Tämä kiteyttää kyllä reissaamisen hienouden ainakin omalta osaltani ihan täysin. Tavallaan on kurja palata kotiin, mutta samalla on kiva tulla aina hetkeksi levähtämään ennen seuraavaa matkaa, oli se sitten ihan kulman takana tai kuukausien päässä. Mahtavan näköistä menoa, noi surffipakut on jotenkin vain ylisöpöjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että me matkakuumeesta "kärsivät" ajatellaan niin samalla tapaa! Cheers :)

      Poista
  19. IG:ssä seurasin näitä teidän seikkailuja ihan himpun verran kateellisena tietenkin ;) Vitsi, nää on ihan mahtavia nää maisemat. Mun serkku asuu LA:n lähellä ja kutsui kylään, ehkä sitä seuraavan kerran reissusuunta on länteen - aina ennen se on ollut itään. Kiinnostaisi Kalifornia, nähdä mitä kaikkea siellä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käsken sun mennä LA:hin, jos sulla on kerran sukulaisiakin siellä! Iiiiks, kuulostaa tilaisuudelle joka on pakko käyttää ;)

      Poista
  20. Näyttää ihanalta ja olisin koska tahansa valmis lähtemään noihin maisemiin...
    Tuohon reissun jälkeiseen "masennukseen" pystyy kyllä samaistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen isosti. Kalifornia on lyhyesti sanottuna HUIPPU! :D

      Poista
  21. Tällaisia postauksia on kyllä mukavan kevyt lukea, mutta myöskin tekee lompakon kevyeksi aiheuttaman kasvavan matkakuumeen vuoksi ;-)

    Täytyy kyllä jossakin vaiheessa itsekin osallistua Instagram Travel Thursday -kampanjaan
    Nim. @kohteenamaailma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, sellainen vaikutus näillä saattaa kyllä olla - oon itsekin huomannut ;DDD
      Ja osallistu ihmeessä IGTT-kamppikseen! Pistin just sun IG:n seurantaan.

      Poista
  22. Ihania kuvia, hyvä tunnelma! :) Munkin pitäis aktivoitua IGT:n kanssa. :)

    VastaaPoista
  23. Ihania, aurinkoisia fiiliksiä näissä kuvissa! Ja tuo paluun jälkeinen olotila on niin tuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirje! Tuo olotila on näemmä tuttu kovin monelle matkakuumetta potevalle ;)

      Poista
  24. Mä olen myös tuo tyyppi, joka kärsii reissun jälkeisestä ahdistuksesta ja on aina aivan takki auki. Huoh. :) Kun vain pääsisi aurinkoon ja pian!

    VastaaPoista
  25. Kyllä siinä palaamisessa on aina jokin haikea fiilis, varsinkin suuren seikkailun jälkeen. Tavallaan mahtava tunne päästä omaan kotiin kun tietää mistä tavarat löytyvät ja miten kaikki toimii, mutta toisaalta mieli on ainakin osittain edelleen jossain kaukana. Kovaa on tämä reissaajan elämä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, rankkaa on ;DDD Ymmärrän kummatkin puolet tästä, mitä kirjoitit. Paitsi että meillä tavarat hakee vielä paikkaansa ja niitä on eksyksissä vieläkin ;)

      Poista
  26. Tiedän tunteen. Ensi viikolla koittaa lähtöö reissuun tuttuun paikkaan, mutta tilanteeseen, joka saa minut ensimmäistä kertaa innostustakin enemmän suorastaan hermostuneeksi. En edes uskalla kuvitella, kuinka tyhjä se takki on muutaman viikon päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi! Loistavaa reissua (ja siitä toipumista) :)

      Poista
  27. Mulla ei sinällään iske mikään haikeus päälle palatessa, ehkäpä enmmän sellainen "kiva tulla kotiin"- tunne, on enemmänkin tuttu. Mutta se ahdistus jos seuraavaa reissua ei ole jo varattu, on kamalaa. Siis pakko olla uusi reissu jo tiedossa. Muuten ei kestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on oikeat lääkkeet tähän "vaivaan". Arvostan :)

      Poista
  28. Surffihippeilyä pakussa, sellaista elämää voisin elää jonkin aikaa. Tuolle ahdistuneelle tunteelle on muuten kuvaus: Post holiday Blues. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinähän sen sanoit! Ja olet tainnut kirjoittaakin aiheesta :) Surffipakulle iso peukku!

      Poista
  29. Venice Beach on mulle suurin syy hinkua joskus takaisin LA:an. Vaikka musta oli ihana tulla takaisin kotiin silloin tiistaina, niin tää reissu kyllä jää mieleen päällimmäisimmäksi pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä mahtava! Kerrassaan ikimuistoinen! Siksihän se juuri haikeaa onkin, sen päättyminen... Kiitos seurasta :)
      Ja LA:hin palaaminen on aina hyvä asia <3

      Poista
  30. Nämä kuvat ovat ihan mielettömiä, tuollaisen VW pakun kun joskus vielä saisi... En tiedä kyllä olisiko sillä nyt niin kiva huristella Norjan lumisia teitä, mutta rannallehan nuo autot sopivat ihan täydellisesti. Oli varmasti upea reissu, itselläni on ollut niin paljon matkoja tänä syksynä että voisin ihan hyvin olla hetken paikoillaan. Mutta kohta taas mennään.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Reissu oli kyllä mahtava! Kerrassaan huikea ja ikimuistoinen. Vieläkin hymyilyttää kun vaan ajatteleekin kaikkea siellä tapahtunutta :)
      Kuulostaa ihanalle "ongelmalle" tuo että reissuja on riittänyt tälle syksylle enemmän kuin tarpeeksi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!