Oikoreitit oli selvillä ja haikattiin urheasti kylttejä kohden. Parin tunnin haikkauksen jälkeen alettiinkin olemaan jo aika lähellä "kohdetta" ja päätettiin tässä vaiheessa saavutusta jäädä ottamaan kasa selfiitä sekä "parit" pakolliset hyppykuvat.
Ja kerrankin voi sanoa, että olipa hyvä että jäätiin omahyväisesti ottamaan ne selfiet. Nimittäin juteltiin näköalatasanteella hetki erään pojan kanssa, joka oli Minnesotasta ja hän oli päättänyt vain kävellä rinnettä ylös kyltille. Hän oli niin itsevarman oloinen asiastaan, että huikattiin vaan perään, että nähdään kohta huipulla! Perästä tullaan... Tähän väliin täytyy todeta, että sen verran olin itse asiaan perehtynyt, että kylttiä lähemmäksi pääsee vain niiden yläpuolelta, eikä näin alhaalta päin kavuten kuten tämä herra lähti matkaan. Eikä mennyt aikaakaan kun yläpuolelle ilmestyi helikopteri pörräämään LAPD:n logoissa. Lisäksi ylhäältä tälle pojalle huudettiin kovaäänisiin jonkun sorttisia perääntymiskehoituksia. Olihan kuulkaas villiä! Poitsu lähti kiltisti perääntymään ja laskeutui takaisin kukkulalta, ja me sen kuin jatkoimme selfieiden ottoa - siis onneksi ei oltu niin tyhmiä että oltais lähdetty tarpomaan samaa reittiä... Helikopteri pörräsi uudestaan vielä muutaman lisäkeikan, ikään kuin varmistaakseen asian ja häipyi sitten horisonttiin.
Siispä kuinka suoriuduttiin? No emme päässeet koskemaan kylttiä, eikä edes hullun rohkeesti saatu LAPD:tä peräämme vaan ihan coolisti tyydyttiin ottamaan vaan kuvamme tässä näköalatasanteella, joka osoittautui oikein passeliksi kohteeksi kylttien ihailuun. Matkalla näimme ratsastajia ja ranchin, jonne minun on tarkoitus yrittää ennättää mennä vielä ratsastamaan.
Eng // Our second time hiking in Griffith Park did get us closer to the Hollywood-sign. It was worth it.
