Näytetään tekstit, joissa on tunniste Risteily. Näytä kaikki tekstit

Merellisiä kuulumisia

Olen lähdössä merille, taas. Tällä kertaa aluksena toimii Silja Serenade. Lähdetään kaveriporukalla katsomaan Grease-musikaalia, joka on vallannut Tukholman laivat. Katsotaan, josko päästäisiin käymään myös komentosillalla. En ole sellaisella nimittäin koskaan vieraillut.

Täällä etelässä asuessa saa kyllä elää siinä mielessä etuoikeutetusti, kun satama on niin kovin lähellä. Ratikka vie suoraan satamaan ja yleensä risteilymatkan saa aika edullisesti. Muutenkin maailman mittakaavassa Suomessa risteillään paljon, siis ainakin minun mielestäni. Ollaan oikeastaan aika etuoikeutettuja kaikki, että meillä on kelluvia viihdealuksia moneen lähtöön ja monesta eri satamasta. Kaikkialla ei suinkaan ole näin. Olen nimittäin muutaman Jenkin vienyt ensimmäistä kertaa laivaan, matkatessamme Tukholmaan. Heille risteilyelämä oli ihan uusi kokemus, joka sai ajattelemaan, että eihän kaikkialla tosiaan olekaan näin aktiivista risteilyelämää kuin meillä Itämerellä. Tästä muistuikin mieleeni, kun ensimmäisen kerran risteiltiin Karibialla ja Fort Lauderdalessa ennen alukseen astumista on tehtävä checkin, jossa tiedustellaan, onko henkilö risteillyt koskaan aiemmin ja jos vastaat kyllä, niin sinulta kysytään, että kuinka monta kertaa? Hih, sellaiseen kysymykseen on varmaan monen suomalaisen vaikea vastata oikein tai edes heittää oikeaa kymmenlukua -  ollaanhan me nimittäin aikamoista risteilykansaa.









Oma kevääni on mennyt lähinnä haaveillessa purjehtimisesta ja siihen liittyen opiskellen rannikkomerenkulkua. Tämä on jatkoa syksyllä käydylle saaristomerenkulunkurssille. Olen ihan pirun onnellinen, että sain suoritettu tuon ensimmäisen kurssin. Toisen kurssin tentti onkin vielä edessä, joten sen suhteen en uskalla vielä juhlia. Kunhan loputkin jäät sulaa ja kelit vähän vielä paranee, niin päästään käsiksi oman veneen kesäkuntoon laittoon. Se onkin ensimmäinen kerta, kun todistetaan itse veneemme lasku vesille. Lähipäivät näyttävät että saadaanko vene vesille uhkarohkeasti sopivasti juuri vapuksi!













Postauksen kuvat ovat uudistuneen Silja Europan ensimatkalta, sitten Australian paluun, jolloin Silja Line järjesti pressimatkan Tallinnaan. Sää oli tuolloin aivan uskomattoman keväinen ja kannella tarkeni hyvin ilman takkia. Saas nähdä, minkälainen sää meitä nyt risteilyllä odottaa ja perillä Tukholmassa. Kippistän nyt jo kuitenkin virtuaalisesti ja toivotan tämän myötä kaikille makoisaa viikonloppua! Tällä laivakoiralla se alkoi n-y-t.


Eng / Ahoy! I´m ready for cruise!


Kädet ilmaan! Tälläinen oli maailman ensimmäinen Provinssi-risteily!

Kun sain mahdollisuuden osallistua ensimmäistä kertaa järjestettävälle Viking Line goes Provinssi -risteilylle, en miettinyt sitä hetkeäkään. Eikä seurastakaan tarvinnut lähteä arpomaan. Festareille lähdettiin samalla porukalla kun nyt yleensäkin festareille lähdemme, oli kyseessä sitten tosiaan kesäkuinen Provinssi Seinäjoella tai jokin muu festivaali Suomessa tai maailmalla. Meidän timanttiseen festarikuntoon hiottu tiimimme on aika lailla aina valmiina toimimaan. Tällä kertaa vihreät niityt ja pölyiset hiekkakentät tosin vaihtuivat vaahtopäihin Itämerellä. Suuntana oli Suomen Turku ja minulle vielä kokematta jäänyt Viking Grace. Jo ennen laivaan astumista koko konsepti festareista merellä, keskellä sydäntalvea, kuulosti erinomaiselta idealta. Hurrasin jo ennen lähtöä, että näitä lisää! Mutta minkälainen se ensimmäinen Provinssi-risteily sitten oikein olikaan?

Viking Grace liikennöi siis Turusta käsin ja laivan lähtöaika on illalla hieman ennen yhdeksää. Eli kohtalaisen myöhään. Me suuntasimme ensitöiksemme buffet Auroraan illalliselle. Johan siitä oli useampi tunti, kun kotona Helsingissä olimme viimeksi syöneet. Buffa sopii myös hyvin alkuillan kippistelyille ja saipa hanasta jopa Happy Joe -siideriä. Se ilahdutti reissuseuruetta. Risteily konseptina ylipäätään on aina ollut minulle mieluinen - kaikki viihde helposti saman katon alta, ilman taksijonoja.



 

Tykkäsin muuten tosi paljon Viking Gracen, tämän lähes uuden laivan, sisustuksesta ja valaistuksesta. Buffan puolellakin oltiin uskallettu tehdä rohkeita valintoja - perinteisten ruokapöytien rinnalle oli tuotu muutamia hipsterihenkisiä keltaisia ruokailuryhmiä. Knoppitietona, että alus on muuten Itämeren hiljaisin ja Viking Grace käyttää ensimmäisenä matkustajalaivana maailmassa polttoaineenaan vähäpäästöistä nesteytettyä maakaasua*. Pisteet sille!





Mutta sitten niihin festareihin! Bileet alkoivat hieman ennen puoltayötä Club Voguessa ja ensimmäiseksi lavalle asteli suureen suosioon noussut Paperi-T. Potin räjäytti viimeistään kuitenkin seuraava artisti, Disco Ensemble, joka iskeytyi takuuvarmasti jokaisen paikalla olleen tajuntaan. Nyt lähti ne kädet ilmaan viimeistään - festival time!


 
Huonoksi eivät jääneet seuraavana päivänä esiintyneet valloittava Sanni eikä Olavi Uusivirtakaan. Eivät todellakaan! Sannin keikkaa odotin ihan eniten ja Olavi vetäisi kyllä varmaan parhaan keikkansa, jota minä olen koskaan todistanut. Iso käsi siitä. Esiintyjistä Tiisu, oli ainoa, mitä en ollut aikaisemmin livenä nähnytkään. Heidän energinen settinsä herätteli kuitenkin yleisön viimeistään tähän uuteen festaripäivään.

Mutta ennen toisen festaripäivän alkua, aamumme alkoi päivän parhaalla asialla, aamiaisella. Aika luksusta etten sanoisi, noin niinkuin festariolosuhteisiin. Tuoreet hedelmät, terveyssmoothiet ja kymmenet eri ruokavaihtoehdot saivat helposti nirvanaan. Eikä talvipäivän auringonnousussa, joka kimmelsi maagisesti ruokailusaliimme, ollut myöskään mitään huonoa sanottavaa. Tukholman edustan saaristot kruunasivat vielä kokonaisuuden. Tälläiseen olisi niin helppo tottua.



Aamupalan jälkeen ei suinkaan saavuttu vielä satamaan, kuten normaalisti risteilyiltä, vaan Viking Grace pysähtyy itseasiassa varhain aamulla Tukholmassa, mutta vain hyvin lyhyen aikaa. Päivällä se käy myös Ahvenanmaan satamassa, joka olikin minulle uusi tuttavuus. Siis nähdä Ahvenanmaa päiväsaikaan. Yleensähän Helsingistä lähtevät risteilyalukset pysähtyvät siellä yöaikaan matkalla Tukholmaan tai pois sieltä. Gracen erilaiseen aikatauluun olikin siis pienoinen totutteleminen, mutta onneksi uudella laivalla riitti tutkittavaa. Esimerkiksi laivan spa-osastolla olisi helposti voinut viettää tunnin pari loikoillen altaissa, maiseminaan suoraan nenän edessä kaunis Itämeren saaristomme.










 
Mutta ehei, festareilla kun ollaan, me menimme tietysti discoilemaan! Ja ei mihin tahansa bileisiin vaan silent discoon, joka on kyllä hulvattoman hauska konsepti. Laivalla olisi ollut mahdollista ottaa, festarimeininkiin sopivasti, myös tatuointeja. Ihan oikeita sellaisia. Kävimme katsomassa tatuointistudiota, jonne oli helppo löytää tatuointilaitteen surinan perusteella. Turkulaisen Mad Flow Tattoon -studion Tomas kertoi, että kaikki ajat olivat kuulemma menneet jo pian laivan lähdön jälkeen. Kysyntää siis oli!









Laivan saapuessa takaisin Turkuun illalla, todistimme kauniin auringonlaskun ja fiilis oli muutenkin korkealla juuri koettujen keikkojen ansiosta. Mieleen hiipi ajatus, kuten usein festareilla, että sitä toivoisi mieluusti vielä yhden lisäpäivän tätä samaa hauskaa... Mutta ei auttanut, oli tullut aika kiittää maailman ensimmäistä provinssiristeilyä ja aloittaa kotimatka yhtä hauskaa muistoa rikkaampana takaisin Helsinkiin.


Miltäpä teidän korvaan kuulostaa tälläinen festarikokeilu? Lähtisittekö, jos vastaavanlainen tulisi uudestaan? Tähän minun on helppo vastata, että kyllä ja todella toivon että vastaavanlaisia järjestetään lisää tulevaisuudessa.


Viking Line goes Provinssi-risteily toteutettiin yhteistyössä Viking Linen kanssa. Mielipiteet ja kokemukset ovat omiani.

Eng // We had so much fun at the very first Provinssi festival-cruise by Viking Grace. I would go again!