Yrittäjän päivää!

Hey, sehän on mun päivä! Ja kaikkien Suomen yrittäjien! Eli Yrittäjän päivä. Oma päiväni sujuikin loisteliaasti asiakastilaisuudessa, jossa meikkailtiin kymmeniä kymmeniä asiakkaita Laveran luonnonkosmetiikalla. Siis todellinen yrittäjän päivä :)

Nyt pakkaamaan! Aamulla kutsuu London, yay! :)



Bye bye summer

Tänään vaihtui kesä syyskuuksi. Nyt kai viimeistään on hyväksyttävä se tosiasia, että kesä alkaa olemaan ohitse. Aika ahdistava ajatus kaiken kaikkiaan. Vaikka kuinka yritän ajatella, että näin Suomalaisena olisi ihan fiksua tykätä kaikista vuoden ajoista niin kylmyys, pimeys, sateet ja räntä ei vaan ole ne asiat jotka saa minut hyppimään tasajalkaa onnesta. No, toki ensilumen hiutaleet on edelleenkin aina yhtä jänniä :)
Tänään olen chillaillut vaan kotona. Takana on aika kiireiset päivät, Eilen heräsin 04:30 ja lähdin ajelemaan toiselle paikkakunnalle meikkaamaan ja kampaamaan morsianta. Matkalla näin aivan upean auringonnousun, ja ajattelin että tälläistä en olekaan varmaan koskaan nähnyt Suomessa! Toisaalta, harvemmin tulee oltua hereillä tuohon aikaan ;) Illan huipensi ihana dinneri ystäväni Alexandran luona. Joten tänään siis vain olin ja otin syyskuuta vastaan farkkushortseissa sisätiloissa. Tein itselleni Laveran luonnonkosmetiikkameikeillä meikin, josta piti tehdä tämän päivän postaus, mutta teenkin sen myöhemmin. Nyt halusin vähän muistella vielä kulunutta kesää.

Kesäkuu
Lomalaitumet kutsuivat jo toukokuun loppupuolella. Määränpäänä pitkä loma Pohjois-Amerikassa, joista ensimmäisenä kohteena Toronto. Sukulointia, sekä äidin ensimmäinen matka Atlantin yli. Niagaran putoukset ja viinitilat. Seuraavaksi vuorossa oli pikapyrähdys Nycissä, maailman ehkäpä cooleimmassa kaupungissa! Ystäviä, picnicejä, puistoilua, chillailua. Ja joo, shoppailua.
Sykkivän New Yorkin jälkeen landasimme unelmieni kaupunkiin, Los Angelesiin. Lisää ystäviä, aurinkoa, palmuja, rentoilua, polttareita, talviturkin heittoa, pienlentokoneajelua, Hollywood Bowl -konsertti, fillarointia Venicellä, surffareita Malibussa, vuoren valloitusta Hollywoodissa, ja rakkauden täyteiset ystävien häät Juhannusaattona. Kesäkuu alkoi alkoi olla kotiin paluuta vaille valmis. Oli selvää, ettei tehnyt mieli palata kotiin yhtään. Ei yhtään. Loma oli ollut täydellinen, ja kotona odotti vain normaali arki ja työt. (perus lomaltapaluu ahdistus siis. Onko teille tuttua?).




Heinäkuu
No, totta puhuen en ennättänyt hirveästi työtuoliani kuluttaa, kun jo reilun viikon päästä paluusta nakkasin rinkan selkääni ja suuntasin kuuden hengen tiimillä kohti Belgian Rock Werchter -festivaalia. Kolman kerta toden sanoo. Ja lystiä oli taas! Mutta tämän jälkeen se arki vasta yrittikin kovasti painaa päälle, ja painoikin. Miks kaiken kivan pitää aina päättyä? Kysyn kuin kymmenvuotias...
No, aloin pyöräilemään töihin Jopollani. Reilut 34 kilometriä yhteensä. Sää varauksella. Festivaaliviikonloppu Hyvinkäällä ystäväporukalla toimii aina. Kotona Keski-Suomessa tuli myös käytyä. Tavastialla rockattiin ystäväbändin Barbe-Q-Barbiesin tahtiin. Isot purjeveneet valtasivat Helsingin edustan. Morsiamia meikattiin suureen päivään. Rakastan häitä, ja on kunnia meikata morsioita, ihanaa puuhaa. Mansikoita tuli myös popsittua. Heinäkuun lopulla kuunneltiin Musea Olympiastadionin kallioilla ja pussailtiin ja juhlittiin 16 -vuotispäiväämme, tshihhh...


Elokuu
On sanana jo vähän paha, ei ole enää kesä eikä heinä, vaan elo. Mutta iloksemme aurinkoa riitti, ja muita kivoja asioita, vaikka päivät toimistolla istuessa menivätkin. Flow oli ehdoton elokuun aloitus. Tykkäsin! Meikkailtavaa tarjosi Astu Butiikkiin.fi -lanseeraus. Elokuusta huomaa muutenkin, että työtahti tihenee, kesän rentous alkaa kadota. Sanalla sanoen on kiire. Elokuu toi mukanaan uusia kivoja juttuja syksylle. Hyvää kiirettä, ja toisinaan huonoa kiirettä. Vuorokauteen kaivattaisiin lisää tunteja, jotta muun muassa Jopoilulle jäisi aikaa. Keski-Suomi kutsui jälleen ja kesän (vikat?) grillailut ja viimeiset lämpöiset auringonsäteet(?). Suomen Amerikan suurlähetystössä leipomista, sekä Foxilta alkavan Saulin paras kaveri -ohjelman lanseeraus tilaisuutta. Helsinki tarjosin kuun päätökseksi kolmipäiväiset Helsinki Fashion Weekendin. Oma elokuun päätös tapahtui tosiaan eilen illalla ystävän dinnerillä tavaten uusia valovoimaisia ja luovia persoonia, sekä puoli kahden aikaan yöllinen paluu naapurikorttelista kotiin Kallioon, jolloin ilmassa oli vielä kesäyön taikaa. Tunne oli ihana. Ei lainkaan syyskuinen. Kiitos kesä kaksituhattakolmetoista ajattelin.


Sitä että ensi kuussa on jo lokakuu on aivan liian vaikea käsittää vielä. Olen lokakuun lapsi, ja yleensä merkkejä ensilumesta on nähtävillä syntymäpäivieni aikaan. Ajatelkaa! Elellään nyt kuitenkin ensiksi tämä syyskuu :) Ja noista riveistä jäi puuttumaan moni potutus, kuten autoremontin auheuttama lovi kukkarossa, sekä moni mieltäni askarrattuva asia ja tulevaisuuden aikeet, askareet ja suunnittelu, jotka ilahduttavat ja vihastuttavat. Paljon kysymyksiä on levällään. Pari asiaa on selvää. Nyt on syyskuu. Uusi viikko on alkamassa. Paljon mielenkiintoisia kuvioita, töitä, meikkausta ja viikon päätteksi kutsuu Lontoo. Yaay!

Jos jollakulla oli vielä vinkkejä Lontooseen, niin kuulen niistä mielelläni. Kiitos jo saaduista vinkeistä, aion ne hyödyntää :) Onko teistäkin outoa, että on jo syyskuu?

Helsinki Fashion Weekendin avaus

Eilen torstaina vietettiin Helsinki Fashion Weekendin avausiltaa Cosmopolitan Urban Fashion Day -teemalla ja samassa tilaisuudessa lanseerattiin myös MyCosmo bloggazine. Illan huipensi Paparazzi mallitoimiston 30-vuotis juhlanäytös huikeine malleineen. 
Mukava ilta, paljon tuttuja kasvoja ja suosikki bloggareita. Oman illan tähtihetkenä voidaan pitää tapaamista yhden lempibloggarini kanssa, eli L.A Madden. Hänen rento, Los Angelesiin sijoittuva blogi toimii minulle ihanana piristeenä ja helpottaa sopivasti Californian kaipuutani. Todellinen päivän pelastus siis aina arkisin - Madden blogi löytyy MyCosmon puolelta täältä, käykää ihmeessä katsomassa!

Helsinki Fashion Weekend jatkuu vielä tänään ja lauantaina. Muutamia lippuja saattaa vielä löytyä, vaikka tilaisuus hetkeksi loppuunmyyty olikin. Olitko sinä eilen liikenteessä ja mitäs tykkäsit?

 



Aina yhtä upea Madde! Ja kuten sanoinkin hänelle, niin onnittelut MyCosmosta ja paljon menestystä! :)

Alla vielä pari kuvaa kampauksestani, johon olin siinä mielessä oikein tyytyväinen, kun kyseessä oli varsinainen pikakampaus. 8 tunnin työpäivän jälkeen tulin nopeasti kotiin, otin parinkymmenen minuutin powernapit, nopea ehostus ja tukka tuolla hiusnarulla kiinni, vola! Valmista. Jopon selkään ja helmat korvissa pyöräilin Helsingin keskustaan ja vielä perilläkin kampaus oli kunnossa :) Hihh...tosi fashionia! :D



Päivän aatos

...joka on itseasiassa tatuoituna ranteeseeni, jotta joka päivä muistan tavoitella kohti unelmiani. Muistakaa tekin. Dream big!




Uudet kiilakorko korkkarit




Koska kenkiä ei voi koskaan olla liikaa... niin ostin nämä kaverit viime metreillä lomaltani Los Angelesin Macy´s tavaratalosta, ja koska nämä sopivat mielestäni parhaiten olemassa olevista, siis mukanani olevistani korkkareista juhlamekkooni, niin pakkohan nämä oli korjata alesta mukaani. Kun kengistä on kyse, niin ei varmaan tarvitse selitellä enempää...? :)
Nämä voisivat päästä seuraavan kerran jalkaani vaikka tulevana torstaina Helsinki Fashion Weekendin Urban Fashion Dayssa! Oletko sinä tulossa?







Lauantain kootut

Terveiset täältä Keski-Suomesta! Vaihteeksi täällä, vanhempia moikkaamassa, ja vähän herkuttelemassa ja aurinkoa nauttimassa. Tässä kevyt kooste menneeltä viikolta, joka piti sisällään mm. Suurlähetystössä omenapiirakan leipomista Namelaisten kanssa sekä heti perään Fox-kanavan Saulin paras kaveri-ohjelman lanseerauksen, jossa edustin avecina :)

Kuinka teidän viikko ja viikonloppu? Tuntuu haikealle kun tietää että nämä hetket ovat niitä viimeisiä kesäpäiviä, elokuun lopulla kun mennään. Eilen illalla oli vain 8 astetta. Kamalaa.. 

Ai niin, toi skumppa jota tervetulomaljana nautittiin Jenkki-lähetystössä on siis kuulema samaa jota Valkoisessa talossa tarjoillaan myös. Aika päheetä! ;)


London London



Se kutsuisi kuulkaa Lontoo parin viikon kuluttua! Keväällä varattu hiusalan-tilaisuus sen kuin vaan lähestyy. Silloin kun suunnittelimme ja varasimme matkaa, kesä ja kaikki oli vielä edessä, ja tämä matka tuntui olevan ikuisuuden päässä. Silloin jo tosin tiesin, että tästä reissusta tulee kiva syksyn piriste – siis syksyn! (äh, inhoan koko sanaa…varsinkin kun ulkona vielä paistaa ihanasti aurinko!). Joka tapauksessa eilen saatu tilaisuuden kutsu nosti aika lailla matkakuumetta. Kyseessä on nimittäin perinteisen gaalan sijaan kokonaiset festarit bändeineen! No arvatkaapas hypinkö lähes tasajalkaa ja hihittelin itsekseni että saan kuin saankin periaatteessa vielä "yhdet festarit" tälle kesälle. Peukutan siis teemaa, asiaosuutta yhtään väheksymättä. Takaisin tulen sitten uusien hiustrendi-vinkkien kanssa!

Mutta se Lontoo. Antakaas arvon ihanuudet vinkkejä sinne! Olen varma että lukijoideni joukossa on kuuliaita Lontoon kävijöitä ja olisi kiva kuulla up-to-date kohteista ja esimerkiksi kivoista brunssi ja shoppailu -paikoista? En ole reissussa yksin, joten en tiedä vielä minne tiet vievät, ja totta puhuen (normaalista poiketen) yritän välttää liika suunnittelua. Mutta jos tiedät jotain must see –juttua ja koettavaa Lontoossa niin kuulis siitä mieluusti :)

En suinkaan ole ensimmäistä kertaa menossa kyseiseen saarivaltioon, mutta omat Lontoo ajat sijoittuvat vuosituhannen vaihteeseen, hihhh (muistatteko kun oli Millennium ja kaiken tieto- ja lentoliikenteen piti seota, maailmanloppu jne?). No sekoamista tai maailmanloppua ei tapahtunut, todistin vuosituhannen vaihdetta Thames-joen varrella ystävien kera. (Paitsi jotain se Millennium kyllä sai aikaan kyseisenä viikonloppuna kun junat ja undergroundit eivät vieneet meitä ajallaan lentokentälle ja myöhästyttiin sen vuoksi sitten koko väsynyt sakki lennolta. Siis edellisen yön juhlilla ei tietenkään ollut mitään osuutta asiaan. Köhöm!). Oi näitä muistoja! :) Mutta siis Lontoo on ollut aikoinaan tuttu paikka, monesti olen siellä ollut, aikoinaan pidin sitä maailman parhaimpana paikkana ja tilasin parikymppisenä hakukirjatkin London College of Fashioniin…mutta mutta, Lontoo jäi, ja jäi myös tuo koulu. Tätä nykyähän siellä taitaa opiskella aika monta suomalaistakin *kade*.

Oikeastaan odotan tulevalta reissulta hiustrendien lisäksi aitoa London-asennetta ja kaikkea mitä tämän hetkisellä Lontoolla on tarjota. Otan avosylin kaiken vastaan.

PS. Kunhan ei vain satais koko aikaa.

Kuvat: Pinterest

CK Lydia Jenna Clutch


Tässäpä yksi ostos Pohjois-Amerikan kesälomareissultani, jota en olekaan vielä esitellyt. Tämä neon käsilaukku lähti mukaan Fashion Outletista Niagara Fallsilta (Jenkkien puolelta). Arvoin pitkään kahden värin välillä, kokonaan neon keltaisen ja tämän raidallisen mallin välillä.  Äitini vinkistä päädyin tähän. Hyvä valinta. On nimittäin paljon monikäyttöisempi!

Tässä siis Calvin Klein Lydia Jenna Clutch Wristlet. On ollut jo useamman kerran käytössä, ja lisää juhlia odottelen jotta pääsen jälleen ulkoiluttamaan tätä Lydia Jenna clutchia!






Seuraavaksi esittelenkin sitten ostamani korkkarit, samalta reissulta. Voi kun kesä vielä jatkuisi, en ole nimittäin ennättänyt noita uusia kenkiä edes vielä käyttää Suomessa.


Testattua: meikki Laveran luonnonkosmetiikka-tuotteilla

Sain Laveralta koko meikkisarjan testikäyttööni erästä isompaa tilaisuutta varten. Olin yhteistyön alusta luonnollisesti erittäin iloinen. Olen nyt käyttänyt itse vasta vajaan vuoden luonnonkosmetiikkaa, ja pidemmän aikaa mineraalimeikkejä. Päivittäiset ihonhoitotuotteeni vartalovoiteesta hammastahnaan ovat luonnonkosmetiikkaa, mutta kokonaista meikkiä en ole aikaisemmin vielä tehnyt alusta loppuun pelkällä luonnonkosmetiikalla.
Nyt siihen tarjoutui loistava mahdollisuus, ja sain mallikseni sopivasti wknd-festareille juhliin menevän Lauran, jolle tein luonnollisen mutta kuitenkin juhlameikin festareille.

Alla kuva mallista ihan au naturel ja lopputulos Laveran meikillä tehtyinä.


Pohja:
Meikin pohjana käytin ensiksi mallin kasvoille Basis Sensitiv Moisturizing cream -päivävoidetta.
Seuraavaksi halusin testata Laveran BB BeautyBalm -voidetta, ja ehkä vähän sääntöjen vastaisesti laitoin vielä BB-voiteen päälle (kun halusin vielä peittävämmän lopputuloksen ja testata useampaa tuotetta samalla) levitin meikkisienellä 2-in-1 Compact Foundation Caramel 02 -meikkivoidetta. Meikkipohjan kiinnitin Trend sensitiv Fine Loose Mineral Powder - irtopuuterilla, joka tuntui oikein hyvälle tuotteelle. Pohjan levitys vaati hieman työstöä, mutta niinhän se usein on uusilla tuotteilla ennen kuin tuote tulee tutuksi.
Muutaman näpyn leuasta peitin Trend sensitiv Natural Concealerilla (medium 02 -sävyllä) ja puuteroin päälle.
Varjostukset tein Caribbean Spirit -sarjan Mineral Sun Glow Powder (sun Touched 03) -aurinkopuuterilla joka on kivan mattamainen. Korostukset, valoa tuomaan poskipäille ja kulmaluille, käytin saman sarjan Caribbean Spiritin Beautiful Mineral Eyeshdow (Golden Bay 11). Aivan ihana kuulas helmiäishohto tässä sävyssä. Uusi lempparini! Ja poskipunana käytin Trend sensitiv So Fresh mineral Rouge Powder (Rose Light 01) -poskipunaa.



Silmät:
Mallin toiveen mukaan silmämeikki tehtiin lilan sävyillä. Ensiksi levitin koko silmäluomelle Beautiful Mineral Eyeshdow Golden Bay 11 -luomiväriä (myös kulmaluulle). Tämän jälkeen luomen ulkonurkkaan lisäsin Magic Gray 07 -luomiväriä tuomaan syvyyttä silmämeikkiin. Ja liikkuvalle luomelle on käytetty lilan sävyä Majestic Violet 04. Luomen sisänurkkaan lisäsin vielä Lily White 01 -valkoisen kuultavaa luomiväriä. Alaluomelle lisäsin lilaa ulkonurkasta noin puoleen väliin saakka häivyttäen, sekä sisänurkkaan valkoista luomiväriä.

Rajaukset tehtiin Laveran loistavalla mustalla Soft Eyeliner -rajauskynällä jonka kynä on todella pehmeä ja hyvin "piirtyvä". Lisäksi kynän toisessa päässä on kätevä "häivytyspää".

Ripsivärinä käytin mustaa Intense Volumizing Mascaraa, mutta levitin sen hygienia syistä omalla ripsivärisiveltimelläni, jolla muutenkin levitän ripsivärit asiakkaille.

Ripsiä ei taivutettu, koska mallilla oli taipuisat ripset luonnostaan ja hän ei yleensäkään taivuta ripsiä. Kuten en muuten minäkään. Olen vain muutaman kerran elämässäni taivuttanut ripsiäni. Ripsiväriä laitettaessa pystyy myös hieman taivuttamaan ripsiä, joten se riitti nyttenkin oikein hyvin.


Kulmat:
Laveralla on vain yksi kulmakynä, Eyebrow Pencil All Brows, ja vaikka sävy näyttää testattuna kämmenselkään aika harmaalle, yllätyksekseni se sopi oikein hyvin myös mallin kulmakarvoihin. Eli tämän sävyn sanotaan sopivan yleisesti kaikille kulmille. Kätevää sanon minä.
Geelasin kulmat vielä Laveran Style & Care Gel -kulmageelillä, jossa on kätevästi erikseen vielä kulmaharja mukana.

Huulet:
Huulet rajasin Soft Lipliner Apricot Beige -rajauskynällä, joka on aika hyvä nuden värinen rajauskynä. Ja huulipunaksi laitettiin Golden Kiss 07 -sävyä, joka on myös minun uusi suosikkini. Kivan nude, mutta aikas upealla hohdolla. Kuvassa näyttää muuten enemmän punaiselta kuin todellisuudessa onkaan.



Tässä muutamia lisäkuvia meikistä (kännykällä otettuja noi pikkukuvat). Mutta näistä kuvista näkee hieman miten eri valoitus vaikuttaa kuvan lopputulokseen ja täten meikin todellisen näköön. Tykkään erityisesti tuosta oikean ylälaivan kuvasta, jossa mallin luonnollinen hymy, ihanat poskipäät ja persoona tulevat esille.

Lopputulos ja mallin kokemukset:
Eilinen kostea ja sateinen sää wknd-festareilla oli haasteellinen meikille kuin meikille, mutta malli tuumasi tänään että silmämeikki pysyi hyvin koko illan (luomiväreissä tuntuikin olevan hyvä pigmentti),  mutta pohja oli alkanut hieman elämään. Siitä otan tietysti kopin itselleni. Sitä täytyy työstää ja kiinnittää paremmin seuraavalla kerralla.
Itse tykkäsin meikata näillä, itselleni uusilla meikeillä erittäin paljon. Ostin jo testien perusteella omaan käyttöön ihanan aurinkopuuterin, sekä tässäkin meikissä käytetyn eyeliner -kynän ja 07 -huulipunan.
Niin, ja mustan sisäkajalin voisi lisätä vielä meikkiin! :)


Mikä sinun suhteesi on luonnonkosmetiikkaan?
Olisi kiva kuulla mielipiteitä. Koen nimittäin että luonnonkosmetiikka on entisestään kasvava suuntaus, ja siksi haluan panostaa tähän puoleen, sekä aion investoida meikkilaukkuuni koko setin luonnonkosmetiikka. Jolloin sinä, asiakkaani, saat valita.

Meikkiterveisin

-Sanna-




Hulluja ideoita

Tuli ihan extempore ajatus tänään, että mitäs jos sen sijaan että yritän metsästää wknd-festareiden huomiselle lauantaille lippua jostain kiven alta vielä, niin viettäisin viikonlopun leipoen! Sääennustekin lupaa sadetta lauantaille... niin mikäs sen kivempaa kuin hääräillä keittiössä.
Päätös pitäisi tehdä about nyt. Kääk. Luvassa olisi paria erilaisia cupcakeseja (Nycistä ostettuja söpöliinivuokia pitäisi päästä jo käyttämään!) sekä ehkäpä karjalanpiirakoita. Hetken vedän vielä happea, mietin, selvittelen huomisaamun meikkiin tulevan asiakkaan tarvikkeet kuntoon ja sitten teen hauskoja päätöksiä. Miltäs tää niinkuin kuulostaa siellä päässä ja onko teillä minkälaisia kokemuksia ravintolapäivästä? Olisi kiva kuulla.