Ollaan muuten siinä mielessä varmaan monen mielestä liiankin rennolla otteella reissussa, koska ei todellakaan päntätty lukea matkaoppaita kohteistamme tulevien maiden osalta ennakkoon. Eikä sillä, ettenkö tykkäisi matkakirjoista - rakastan niitä! Ja ovatkin niitä harvoja kirjoja joita luen. Mutta se vain jäi, jo siitäkin syystä että urakka olisi tuntunut aika mahdottomalta. Niin monta uutta maata ja niin monta uutta kohdetta. Ja ehkäpä minulla ei mukamas ollut aikaa vaan lukea tietoa kymmenistä uusista kohteista, järjestellessä reissua ja siihen liittyviä muita asioita kuntoon. Siihenhän oltaisiin tarvittu toinen mokoma vapaata. Lisäksi luotettiin ja luotetaan selviytymiseen niiden kokemusten pohjalta, joita ollaan aikaisemmilla reissulla saatu - nähtävyydet ja "must see”-kohteet onkin sitten aika helppo selvittää tien päällä netin avulla. Lisäksi ollaan lueskeltu kanssabloggaajien edesottamuksia - joten blogeissa on voimaa ja luottoa löytyy!
Takaisin Kambodzaan. Siem Reap valikoitui kohteekseemme arvatenkin maailmankuulujen Angkorin temppeleiden johdosta. Lensimme Siem Reapiin suoraan Vietnamin Phu Quocin saarelta ja Kambodzaan saavuttaessa on hyvä huomioida, että rajamuodollisuudet ottavat hetken aikaa. Saavuttaessa joudut täyttämään ensiksi terveydentilapaperin (sama on ollut muuten muuallakin Aasiassa), jonka läpäistyä pääset seuraavan lapun pariin, eli viisumin täyttöön. Kambodzaan et tarvitse etukäteen hakea viisumia, vaan sen saa rahaa vastaan kentältä 30:ksi päiväksi. Lisäksi jos sinulla ei ole valokuvaa omasta takaa (joka ”vaaditaan”), senkin saa 2 taalan lisähintaan. Viisumi itsessään maksaa 30 taalaa ja se maksetaan käteisellä. AInakin Siem Reapin lentokentällä oli automaatti, josta sai nostettua rahaa, jenkkidollareita. Paikallisen valuutan lisäksi Kambodzassa voi maksaa siis jenkkitaaloilla.
Se yllätti! Vaikka asiasta tietoinen olinkin, silti, taaloilla! Ja Jenkkilältähän se meno paikoitellen kaupungissa näyttikin. Oli jenkkiketjuja ja tyylikkäitä kahviloita. Mekin kävimme yhdessä sellaisessa, Blue Pumpkin:ssa. Tykkäsin!
Hotellimme oli kiva ja kaikinpuolin tyylikäs uima-altaallinen, niinkuin itseasiassa hyvin moni Siem Reapin hotelli on. Koska rantaa ei ole, löytyy tosiaan uima-allas lähes kaikista hotelleista.
Meidän neljän päivän kosketuksemme Kambodzaan lyheni entisestään, kun toisena päivänä paineltiin tuk tukilla suoraan sairaalaan, minun melkein kiinni turvonneen ja punoittavan silmäni kanssa. Vietnamissa taas alkanut silmätulehdus oli ärtynyt niin pahaksi, että oli pakko siirtyä lääkärin puoleen. Ja hah, seuraa tunnustus - ja tähän väliin voisi lisätä jokin aika sitten lukemani Riku Rantalan kolumnin, siitä miten kannattaa itse mennä paikan päälle ja kokea, eikä vaan olettaa asiota (luittekohan jutun?). Minähän nimittäin oletin ja näin mielessäni kaikkia urpoja mielikuvia, miten kehnoon sairaalan joudunkaan ja miten emme tule ymmärtämään yhtään mitään koko käynnistä. Ja miten jokin epäpätevä tyyppi tarkistaa silmääni...jatkanko? En. Sillä miten sitten kävikään? Palvelu oli ensiluokkaista, sairaala kiilti uutuuttaan. Kaikki oli modernia ja hygienistä ja minua palveltiin asiakkaana ensiluokkaisesti. Kirjautumisen jälkeen, hoitajat ottivat minusta yleistiedot ja kyselivät taustoja, mittasivat verenpaineen, pituuden ja painon(!). Tämän konsultaation jälkeen pääsin vasta lääkärin puheille. Otin mieheni mukaan sinne, tai siis ”bodyguardin”, kuten hoitaja häntä leikkisästi nimitti, ihan vaan sen takia, jos oma sanavarastoni ei riitä/ymmärrä asioiden hoitoon. Lääkäri oli oikein pro, ja tutki silmäni ja siinä vaiheessa kun lekuri sanoo tutkiessaan että ”aijaijai” ja kutsuu bodyguardini myös katsomaan, silmässä täytyy olla jotain vialla. Sain lopulta tuomioksi jonkin bakteerin aiheuttaman silmätulehduksen, joka usein Aasiassa johtuu paikallisesta likaisesta vedestä, pölyävästä maaperästä tai vaikkapa auringosta, sekä antibiootit poskiontelotulehduksen jälkioireisiin. Lääkkeitä tuli matkaan siis kourallinen ja lepoa ja auringosta poissaoloa koko loppupäivä.
Minun levätessäni lääkepöllyissäni (syötiin vielä malarialääkkeitäkin samaan aikaan), mieheni lähti tutustumaan enemmän kaupunkiin. Se että eilen olimme nopeasti kiertäneet Siem Reapin keskustan Pub Streetin, jonka ympärillä oikeastaan kaikki tapahtuu ja nähneet hienojen hotellien ja kahviloiden keskellä myös kurjuutta ja kerjääviä lapsia, äitinsä kainalossa vastasyntyneen lapsen kerjäämässä rahaa maitoon, osoitti kaupunki vielä yhden kurjan puolensa miehelleni. Seksiturismin. Siis uskomatonta, että kun mies kävelee yksin kadulla niin silloin aletaan tarjoilemaan hävyttömästi ”Happy Endejä”, viidellä taalalla, ja he kuulemma olivat melkein käsiksi käyneet, kun kieltäytyi tarjouksesta, joka laski vielä neljään taalaan. Nämä tälläiset matkailun ja turismin tuomat negatiiviset vaikutukset, jotka korostuvat ennen kaikkea täällä Aasiassa, ovatkin sitten se kurjin puoli näissä maissa. Kyllä pisti inhottamaan, että tätäkö tää oli, täälläkin.
Siem Reapin kaupunki itsessään on aika pieni ja helposti käveltävissä ympäriinsä. Hiostavan kuuma aurinko ja seisova ilma tekee pitkistä kävelyretkistä kyllä aika mahdottomia. Toki ravintoloita löytyy kaikkialta ja siinäpä se oikeastaan meidän silmään olikin se kaupunki. Hotelleja, uima-altaita ja uima-allasbileitä ja ravintoloita. Ja sitten se syy, miksi olimme tulleet tähän uuteen maahan. Angkor Watin temppelit. Nuo huikeat rauniot kertomassa historiaansa. Sen takia me tänne tulimme ja heräisimme aikaisin aamulla ennen kukonlaulua ja suuntaisimme katsomaan auringonnousua temppeleille. Se oli meidän syymme tähän kaupunkiin, ja niin monen monen muunkin. Ja onneksi tulimme. Siirtyi sivuun niin moni ennakkoluulo, taas. Olen niin paljon rikkaampi, taas. Ja olen saanut kokea auringonnousun noilla ikuisilla temppeleillä. Onkohan muuten Angelina kokenut sen?
Oletko sinä kokenut Angkorin?
Eng // First timers in Cambodia.
-----------
Majoitus: Mekong Angkor Palace Hotel, 3 yötä 78 eur
