Forumin uudistuneessa Kookengässä juhlittiin eilen syksyn- ja talven 2013 mallistoa! Illan aikana nähdyt "Fall in Love" -muotivideot syksyn mallistosta oli tehnyt, ohjannut ja mm. stailannut viime keväiseen tapaan Alexandra Alexis. Blogaajatapahtumassa riitti herkkuja (nam!) ja säpinää kenkähyllyillä, nimittäin Kookenkä tarjosi ystävällisesti tietyt merkityt parit valinnan mukaan lahjaksi. Ilta täynnä herkkuja ja kenkiä siis, yay! Vähemmästäkin naisen pään saa sekaisin ;)
Yllä kuvassa ensi kevään 2014 kenkämallistoa, jotka on suunnitellut Ivana Helsinki. Kengät nähtiin nyt pari viikkoa sitten jo Nycin muotiviikoilla Ivana Helsingin näytöksessä. Mutta tosiaan, kuulemma pienin muutoksin, saatavilla sitten ensi keväänä Kookengästä. Kevät o-hoy! :)
Tässä me tytöt hihitellään kameralle! Voitteko uskoa, että Alexandra oli samana aamuna saapunut Nycistä. Ja iloisena kuten aina, no-jetlag at all!
Katsokaa tämän ihanuuden tekemät mainosfilkat Kookengälle youtubesta täältä.
Ps. Ai mitkäkö kengät minä sitten valitsin? Vihjeenä voin sanoa että yltä löytyy kuva noista biker nilkkureista - niin yhdet niistä. Kaikki kolme olivat ihania! Ja valinta vaikea :) Mutta nämä kengät eivät kuuluneet kyllä tuohon "kenkälahja-valikoimaan", joten sain ne ihan rahalla ostamalla :) Teen niistä vielä ihan oman postauksen!
Mitä ajatuksia teille syksyn kenkämuoti herättää?
*Kaiketi asiaan kuuluu mainita, että tämä oli kuitenkin blogiyhteistyö Kookengän kanssa.
Ei kommentteja
Kiitos kommentistasi!