Explore. Dream. Discover.

Hei blogi. Vihdoinkin hetki aikaa kirjoitella jotain. Hurjaa kiirettä on pitänyt, mutta suurimmalta osin kiireet ovat olleet onneksi sellaisia kivoja menoja. On menty Tukholmaa ja Keski-Suomea myöten, nautiskeltu hawaijilaisessa ravintolassa illallista mahtityyppien kanssa, kukistettu orastava flunssa, meikkailtu ja suunniteltu ja ihmetelty elämää. Flunssasta selvittyä jäi päällä ihan kamala matkakuume, ja olenkin enemmän lukenut toisten reissaajien blogeja kuin jaksanut kirjoittaa omaani. 
Rakastan lukea toisten blogeja, mutta olen tosi kehno kommentoimaan niihin. Siihen haluan muutosta, koska tiedän miten ihanalta tuntuu saada kommentti postaukseen. Parhaalta! 

Reilun kahden kuukauden päästä koittaa kuitenkin loma, kun reissataan Kroatiaan. Odotan reissua niin innolla, vaikken ole suunnitellut sen eteen juuri mitään. Ei ole nimittäin tarvinnut. Meillä on matkasuunnittelija! Hah, nimittäin reissulla on mukana se Jenkkipariskunta, joiden häissä olimme viime kesänä, ja he ovat hoitaneet kaikki suunnitelmat hotellibookkauksista eteenpäin. Yksinkertaisesti love it! Sen verran tiedän, että menolento meillä on Dubrovnikiin ja paluu on Splitistä. Ja että matkalle mahtuu Hvarin saari, jota odotan ehkä eniten! Niin, ja kyllä meillä on tarkoitus käydä naapurimaissakin. Vuokrata ehkä auto tai sitten seikkailla junalla... En ole aivan varma. Yleensä suunnittelu ja varausten hoitaminen on se minun roolini, joten tuntuu jotenkin loistavalle (ja hivenen oudollekin ja tietysti kiitolliselle) ettei itse tarvitse tehdä asialle juuri mitään. Opettelen selvästi päästämään irti rutiineistani... Päässäni on muutoinkin tuhat ja yksi asiaa mahdollisiin muihin tuleviin reissuihin liittyen, joten aika loistavaa että olen voinut ulkoistaa tämän alkukesän loman hyville harteille. Ja miten voinkaan olla koko ajan näin väsynyt... Työväsymys? Kevät väsymys...? Hääh, en ole koskaan ymmärtänyt sitä. keväthän on ihanaa aikaa!

Tänään eteeni osui erään maailmaa kiertävän suomalaisen pojan blogi, jossa hän lainasi Mark Twainia. Jotenkin tämä tuttu virke vaan toimii, aina. Osuu ja uppoaa.


Mites siellä, onko teillä jo kesälomasuunnitelmat täydessä vauhdissa?

Boulevard-H -lehden Beauty-kuva

Aikaisemmin esittelinkin jo Boulevard-H -lehden Editorial-kuvausten lopulliset kuvat ja tässä alla toisen lehden jutun, eli beauty-kuvausten lopullinen kuva. Mallina toimi heleä katseinen Zusanna ja tätä kuvausta oli niin hauskaa olla taas tekemässä. Kiitos vielä kertaalleen koko kuvaustiimille. Kuvaan liittyvän beauty-jutun voit käydä lukemassa osoitteessa www.boulevard-h.com


Kuvaus: Marko Saari
Meikki: Sanna K / Studio SMAG
Malli: Zusanna

Facebook arvonnan voittaja

Hei, ajattelin teitä ihania blogin lukijoita myös vinkata facebook-sivuistani, joilla esimerkiksi juuri päättyi arvonta jossa palkintona oli juhlameikki! Tämän arvonnan voitti Carola E, mutta kuka tietää vaikka ensi kerralla juuri sinä :) Käy siis tykkäämässä sivuistani, jos sille tuntuu :)


Arvonnan virallisena onnettarena toimi mieheni, joka simmut kiinni tästä lasipurkista nosti voittajan nimen. Ja ai niin, minun arvonnoissahan voittomahdollisuudet on aika hyvät - kuten näette, kulhossa ei montaa lappua ole. Mutta niin kovin onnellinen olen jokaisesta. Kiitos osallistumisesta ja tykkäyksistä<3>

Festarireissuja ympäri maailman #IG Travel Thursday

Tätä se elämä on parhaimmillaan. Kesä ja festivaalit... Ja vielä kun tähän täydelliseen comboon yhdistetään reissuaminen ympäriinsä hyvän musiikin perässä, ollaan asian ytimessä. Elämän parhaissa puolissa ja siinä käsittämättömässä vapauden tunteessa jota edustaa aina kaikki ne kymmenet tuhannet ihmiset jotka kokoontuvat lähes viikoksi festivaalialueen aukeille pelloille telttansa kanssa. Kaverit kainalossa he kirmaavat musiikin perässä festivaaliporteista sisään "paratiisiin" jota viettelee monta päivää kestävä musiikin ilotulitus. Jossa läsnä on vapaus - ja aina toivon mukaan aurinkoinen sää.
Mielestäni tähän Instagram Travel Thursdayhin sopii myös esitellä matkakohteita näin festivaalimatkaajan silmin.

Sziget-festival. Budapest 2012

Kiertäessä vuosi toisensa (vuosikymmenen) perään Suomen festareita, siis kaikkia niitä (ja osaa niitä joita ei enää ole edes olemassa -joo, olen vähän vanha jo), jossain vaiheessa alkoi vain muhia ajatus, että miksi sitä ei lähtisi merta edemmäs kalaan ja katsastaisi muiden maiden festaritarjonnan. No niinhän siinä tietysti kävi, että ensimmäisen ulkomaanfestarin koettua, ei oikeastaan paluuta entiseen ollut. Siellä kaikki (anteeksi nyt vaan) toimi niin paljon paremmin, kaikki vaan oli niin paljon paremmin ja kaikki vaan tuntui niin paljon paremmalta. Yksi suosikeistani on ollut Chicagon Lollapalooza-festivaali, jossa oli aivan tolkuttoman siistiä festaroida keskellä isoa Grand Parkia ja katsella auringonlaskua pilvenpiirtäjät siluetissa ja rokkailla samalla Green dayta. Siis vaan niin siistiä! Mutta festareiden ei välttämättä tarvitse olla isot, ollakseen ikimuistoiset. Myös Hollywoodin Sunset Stripillä järjestettävä pieni SSMF on jääny ikuisesti mieleen. Suljetaanhan festareiden vuoksi osa legendaarista Sunset Stripiä ja sitten party-paikkoihin kuuluvat kadun kaikki kuuluisimmat baarit Viperista eteenpäin. Ne oli aika epätodelliset partyt, monella tapaa. Ozzy Osbourne esiintyi kadulla ja olin unelmieni kaupungissa, Coast to coast road trip melken päätöksessä, ystävieni kanssa, The Roxy-ravintolan katolla ihmettelemässä meininkiä... Sillä hetkellä se oli maailman täydellisin hetki :)
Mutta Belgiassa pidettävä Rock Werchter -festivaali on vakiinnuttanut paikkansa meidän festarikalenterissa ja jollain tapaa tie on vienyt sinne jo neljänä kesänä. Veisi tänäkin kesänä, ellei oltaisi oltu tosi amatöörejä ja myöhästytty lippujen hankinnassa... Harmittaa aivan vietävästi, koska tilanne on tällä hetkellä se että kaikki liput on loppuunmyyty! Yhyy... ja iso krokotiilinkyynel... Eli jos joku tietää jonkun jolta noita lippuja saisi, saa lämpimästi ilmoitella minulle. Harmitus los maximus...!
Mutta tokihan toisen oven sulkeutuminen tietää aina toisen avautumista... Kyllähän näitä juhlia maailmalla riittää. Ja olisikin kiva kuulla jos sinulla on jokin suositus kivoista festeistä?

Ystävät & Rock Werchter-festival, Belgium 2013
Matkalla lentokentälle aamuvarhaisella Helsingin Kalliossa...
Sziget-festival, Budapest 2012

Ja toisaalta, kesän päättää kuitenkin aina onnellisesti Helsingin oma Flow. Joka kiilaa kyllä kaikilla tavoin noiden itse kokemieni ulkomaan festivaalien kärkeen. Flow on parhautta ja on upea päätös kesälle! Mutta niissä kesän viimeisissä festivaaleissa piilee aina se kamala haikeus... Sama haikeus kuin joka valtaa viimeisenä lomapäivänä... Pitääkö tämän loppua, jo nyt...? Tiedättekö...

Flow-festival, Helsinki 2013
Flow-festival, Helsinki 2013

Flow-festival, Helsinki 2013
Sunset Strip Music festival, Hollywood Los Angeles, USA. Road Tripin ikimuistoinen päätös, 2009.

Lollapalooza-festival Chicago, USA. Syyskuussa 2011

Joskus festareilla voi nähdä lemppariartistin näin läheltä. Minä ja kuumaakin kuumempi the Soundsin Maja! Hurricane-festival, Germany

Helteinen kesäpäivä kääntyy illaksi festivaaliniityllä... Niin kaunista - Rock Werchter-festival, Belgium 2013


Ja vaikka se kesä ja festarit aina syksyyn kääntyvätkin, haikeudella. Ei mikään taas tunnu niin hyvälle kuin uusi kevät ja tulevan kesän pikku hiljaa tietoon tippuvat festarikiinnitykset alku keväästä...
Näihin kuviin ja tunnelmiin, ja intiaanikesää odotellen. Peace. Life is a festival... :)


*********************************

Instagram Travel Thursday 

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."


Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses

 
Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasmag nimellä.


*********************************

Boulevard-H -lehden Editorial-kuvat



Tykkään todella paljon näistä Boulevard-H -lehden uusimman numeron intohimo editorialin mustavalko kuvista! Sain kuvaajalta nämä lopulliset kuvat ja on ilo laittaa ne nyt tänne blogiini jakoon. Kävin lisäämässä myös nämä kuvat blogini ja yritykseni Studio SMAG:n facebook-sivuilla olevaan "portfolio"-kansiooni - käykää ihmeessä tykkäämässä sivujani. Ja niin, kävittehän jo lukemassa www.boulevard-h.com/ sivuilta uuden lehden? Jos ette, käykää ihmeessä lukemassa.
Mutta nyt, nauttikaa näistä kauniista ja intohimoisista kuvista...



Kuvaus: Marko Saari
Tyyli: Jenna Mäkinen
Meikki: Sanna K / Studio SMAG
Hiukset: Tuuli Okkonen / Glam!
Mallit: Yacine ja Samu / promodel