Matkalla: Hangover 3 Drive-in leffoissa

Ulkona on jo niin kovin kylmä, että pakkohan tässä on palata Kalifornian lämpimiin tunnelmiin. Eli olisin nyt valmis purkamaan Kalifornian reissun pala palalta tänne blogiinkin. Ajattelin, että teen jokaisesta kohteesta oman postauksen, kuten esimerkiksi Malibusta, Runyon Canyonista, Griffith Observatoriosta, Hollywood Bowlista, Venice Beachiltä, Santa Monicasta ja Hollywoodista yleensä sekä hyvistä ruokakokemuksistamme ja tietysti meidän huikeasta pienlentokoneajelusta! Mutta aloitetaan sisämaan huveista ja Drive-in movie -kokemuksesta!



Ensimmäiset päivät Kaliforniassa vietimme tosiaan ystäviemme luona San Bernardino Countyssa, joka on noin tunnin ajomatkan päässä rannikolta. Sisämaassa on aina paljon lämpimämpi kuin rannikolla, ero saattaa olla jopa 10 astettakin. Lisäksi paljon puhuttu June Gloom ei meille onneksi toteutunut tuolla sisämaassa ollessamme, koska ihanaa hellettä ja auringopaistetta riitti joka päivälle. Aamut aloitimmekin reilun tunnin mittaisilla aamukävelyillä upeissa vuoristomaisemissa palmujen katveessa. Se mikä kuitenkin yllätti, oli koleat illat. En muistanut lainkaan, että Kaliforniassa voi tulla niinkin kylmä iltaisin.

Yhtenä iltana päätimme mennä Drive-in leffoihin, ja leffaksi valikoitui hauskasti Hangover 3. Hauskasti siksi, että edellisillan kesänaloitus BBQ-bileillä saattoi olla samaistuttavaa tuohon leffavalintaan…. Leffateatterin nimi minne menimme oli Mission Tiki Drive-in, Montclairin "kaupungissa".


Odotin niin innolla, koska drive-in leffa vaan tuntui niin mahtavalle päästä kokemaan itse! Upean auringonlaskun saattelemana saavuimme isolle parkkipaikalle, jossa pyöri kaikkiaan kolme eri leffaa. Kurvasimme auton parkkiruutuun ja siirryimme istumaan auton viereen tuoleillemme, jotka siis toimme itse mukanamme. Screeni ja kuvanlaatu oli todella hyvä. Leffaan äänet tulivat auton radiokanavalta, tai ne pystyi säätämään kuultavaksi vaikkapa iPodin kautta. Niin kätevää, että olin ihan että whaaat! Woow!


Leffa alkoi 20:30 ja silloin olikin jo ihan pimeää. Leffaeväitä ei juuri tullutkaan syötyä, kun itseasiassa aika kylmä tuuli puhalsi läpi aukion, missä istuimme. Oli kiva vain käpertyä viltin alle ja fiilistellä kokemusta. Itse leffa ei kyllä ollut mitenkään erikoinen (oletteko nähneet?), mutta se fiilis ja tähtitaivas ja yli lentävät lentokoneet tekivät hyvän tunnelman.


Monet tulivat paikalle pickup-autoilla ja katselivat leffaa auton lavalta… Ja who knows what... Onhan tällaiset drive-in tapahtumat olleet kautta historian aikamoisia kutupaikkoja, ainakin ennen. Kaiken kaikkiaan tämä oli aivan huippu kokemus, suosittelen!



Miltäs vaikuttaa, menisitkö tilaisuuden tullen itsekin?

2 kommenttia

  1. Menisiin ja ihanaa, että Kalifornia-purku on alkanut! =)) Me ajettiin San Bernardinon läpi, ihanaa lukea "tutuista" paikoista :)

    Ja kuulin tuon June gloomin ekan kerran pyörävuokraamotyöntekijälle pilvistä valittaessani. En saanut oikein kiinni kirjoitusasusta, mutta nytpä sitten tiedän. Ens kerralla vois mennä siis vaikkapa elokuussa? :)

    Kirsi kertoi tänään, kun nähtiin, että ne olivat sattuneet drive in -motelliin nyt USAn reissullaan. Sängyt oli asetettu ikkunan eteen, huoneen kaiuttimista pystyi kuulemaan äänet ja screen oli hotellin ikkunan takana. Aika hassua. Voi jenkit! <3 hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moimoimoi Ulla,
      kiitos kommenteista...täällä hymähdeltiin monesti :) Ihanaa että San Bernardino kuulosti tutulle, ja toden totta se June gloom on todellisuutta aivan rannikolla. Pöhköä. Mutta onneksi iltapäiväksi aina kirkastui, mitä me oltiin rannoilla. Elokuu, syyskuu, lokakuu no, melkein mikä vaan kuukausi voisi olla hyvä uusinnalle ;DDD
      Voih eih toi drive in-motellin...tshihhh...ihan paras! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!