Matkalla maailman ympäri

Tämän kertainen postaus onkin harppauksellisen suurempi sisältöinen kuin aikaisempani. Tämä on tarina siitä kun unelmista tulee totta. Aiomme siis mieheni kanssa ottaa hypyn tuntemattomaan ja lähteä kiertämään maailmaa ensi syksystä eteenpäin. 
Sinänsä miehelleni tämä on turvallisempi hyppy, koska hän voi tehdä reissun vuorotteluvapaan turvin. Minulla ei sen sijaan käynyt yhtä hyvä tuuri ja jouduin pitkien ja vaikeiden, itseasiassa todella vaikeiden päätösten eteen, jotka lopulta johtivat siihen, että jos jotain todella paljon haluaa ja jos jostain on todella paljon ja pitkään unelmoinut, niin on toimittava nyt, eikä kaduttava myöhemmin. Joudun siis luopumaan tutusta ja turvallisesta -ja ihanasta- työstäni, johon nyt moni varmaan kysyy, että siis reissun vuoksiko? Johon oikeastaan vastaan että unelmani vuoksi. Intohimoni vuoksi ja sen takia kun jokin suurempi voima sisälläni vaan sanoo niin.

Matkalla maailman ympäri

Päätös ei tullut yhdessä yössä, eikä yhdessä kuukaudessakaan. Ei todellakaan. Kyllä tämä on ollut pitkä pitkä projekti, unelma. Meidän yhteinen sellainen. Ja edelleenkin päässäni jyskyttää aika ajoin ajatus, että teinköhän nyt aivan tyhmästi. Tästä tunteesta on välillä aivan hiton vaikea päästä pois, mutta onnekseni lähipiiri on takonut minuun uskomattoman paljon uskoa ja voimaa ja luottamusta. Vaikka ainahan sitä lopulta itse, yksin sen päätöksen lopulta joutuu tekemään. Täytyy vaan jaksaa toivoa, että asiat järjestyy. Ja tällä tarkoitan sitä tulevaa ajanjaksoa, kun palaan reissulta takaisin Suomeen. Se mikä lohduttaa myös tässä muutosprosessissa on se, että sain tosi paljon tsemppaavaa palautetta kolleegoiltani asian tultua julki. Ja tämä ei ole kuulemma uskon asia, vaan he kuulemma tietävät, että minun käy hyvin.

Olen työstänyt asiaa niin pitkään jo itse, että toki epävarmuus ja kaikki pelot ovat pakostakin (onneksi) väistymässä ja ajatukset alkavat väkisinkin kääntyä tulevaan reissuun, vapauteen, cruisailuihin Kaliforniassa, road trippeihin ja vuoteen pelkissä varvassandaaleissa.
Keräsin muutamia kuvia Instagram-tililtäni siivittämään tätä tulevaa seikkailua, lomaa, järjetöntä irtiottoa eli matkaamme maailmanympäri!




Tadaa! Nyt tämä asia on viimen julki ja kunhan meille selviää reittisuunnitelmat tarkemmin niin kuulisin enemmän kuin mieluusti teiltä kaiken maailman vinkkejä tälle tulevalle suurelle reissullemme!

Ensi syksystä eteenpäin näytän siis suunnilleen tämän näköiseltä seikkailijalta kuin näissä kuvissa.



PS. Onhan se ihan hullu ajatus, että emme ilmeisesti tule ensi talvea Suomessa viettämään. Mutta juuri sitä toisaalta ollaan toivottu, vuosikausia. Viimeinkin kun se alkaa olla enemmän todellisuutta kuin vain puheita, niin sitä kieltämättä alkaa hieman haikeudella ajattelemaan. Sillä onhan se upeaa kävellä merenjäällä näinkin upeassa säässä kun esimerkiksi tuona yhtene talvipäivänä saimme ystävien kanssa kävellä. 
Luotan kuitenkin, että se talvi tulee joka vuosi takaisin (halusi sitä tahi ei) ja tämä meidän hetken syrjähyppymme lämpimään ei tee poikkeusta sille. Sillä maailmahan pyörii radallaan. Ja aika kulkee eteenpäin. Halusi sitä tai ei. On vain tartuttava hetkeen.



Kaikki kuvat Instagram-tililtäni ja ovat matkoiltani Thaimaasta, Los Angelesista ja Suomen Espoosta.




************************** Instagram Travel Thursday *********************************

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."

Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses
Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

29 kommenttia

  1. Tää on jotain niin huikeeta, että halkean! Oon niin onnellinen teidän puolesta! Ihan takuulla tuut olemaan onnellinen, että koet sen kaiken mitä tuleva vuosi tuo tullesssan. En kestä, taas läksärit! :D Kai tähän täytyy tottua. Onneksi on nyt hyvä olla Helsingissä, niin ehkä tästäkin jotenkin selviän. :) Luojan kiitos sulla on blogi, niin saan elää mukana!

    Mulla alkoi heti tulla ideoita, että mitä voisitte tehdä, hih! Tietty alkuun se Nycin muotiviikko ja sit pitkä aika Calissa, mutta siihen väliin vois sopia pitkä luksukas junareissu Jenkeissä. Esim. Pullman Rail Journeysin kautta. http://www.travelpullman.com

    Mutta vielä parempi ois jos käytte Afrikassa, niin Rovos rail ois NIIIIN makee! :) http://www.rovos.com

    Hmm ja sitten sinne paratiisisaarille. Siinähän se! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ullaaa, määkään en kestä läksäreitä enää, mutta mua lohduttaa tieto että olet kovin reissaavaa sorttia. Joten luotan siihen että nähdä törmätään ties vaikka missä ;) Ja Helsingissä on onneksi ihmisen hyvä olla.
      Kiitos noista vinkeistä, kävin heti kurkkaamassa junasivut. Junalla matkaaminen kiinnostaa kovastikin. Aina parempi jos ei tarvitse lentää. Ja Afrikka! Sekin on olemassa herranen aika! Näytti todella ihanalle toi Rovos rail. Miten sitä ei kerkeä vuodessakaan kaikkialle! Epäreilua... hehh...
      Nähdään pian <3

      Poista
  2. Ihanaa! Onnea rohkeasta päätöksestä - ja onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura tsempeistä ja reissutoivotuksista. Kesä ollaan onneksi vielä Suomen suvessa, ihanaa! Ja sitten syksyllä koittaa seikkailu, jaiks! ;)

      Poista
  3. Sanna, oot mahtavan rohkea! Oot uskaltanut unelmoida isosti ja nyt toteutat rohkeasti unelmasi.

    “Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn't do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover.” - Mark Twain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiitos ihanista sanoista! Rohkeutta tähän päätökseen kyllä tarvittiin, ja nyt tuntuu kuin kivi olisi tippunut hartioilta kun se on nyt sanottu ääneen. Huh.
      Toi Mark Twainin teksti on niin totta. Explore. Dream. Discover. -love it! Kiitos :)

      Poista
  4. Täytyy jäädä ehdottomasti seurailemaan teidän reissusuunnitelmia ja itse matkaa!
    Rohkea ja erinomainen päätös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Katja, ja kiitos tsempeistä! Kaikki vinkit on tervetulleita ja reissusuunnitelma muhii aika hyvin jo päässä ja tulen sen kyllä tänne blogiin julkaisemaan myös, tottakai! Kiva että pysyt mukana :)

      Poista
  5. Aivan ihana uutinen, mahtavaa! Ja mun mielestä oot tehnyt oikein, kun oot seurannut unelmiasi. Ne kyllä tietävät tien. (;

    Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nella,
      voi kiitos ihanista tsempeistä! Merkkaa tosi paljon ja antaa tosi paljon :) Matkabloggaajien parissa on kyllä parasta hengailla <3 Kivaa kesää ja reissua!

      Poista
  6. Voi Sanna! <3 Mä lupaan sulle oman erittäin tuoreen kokemuksen pohjalta, että vaikka vähän pelottaakin, niin et tule katumaan tuota päätöstä hetkeäkään!! Mä oon nyt siinä tilanteessa, että saavuin työttömänä takas Suomeen, koska jouduin tekeen ihan saman vaikean ratkaisun ennen reissua, mut onneks miehellä on oma työnsä johon pääsee ens viikolla takaisin. Mä alan nyt pikkuhiljaa etsimään uusia haasteita ja oon ihme kyllä ainakin toistaiseksi ihan rauhallisin mielin.

    It's all worth it, have no fear! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Laura <3 Kiitos ihanasta kommentistasi (ja aamun ekasta "roska meni silmään" -hetkestä täällä toimistolla)... ;))) Tämä tuntuu tietysti erityisen osuvalta tekstiltä, kun olet elänyt saman päätöksen kanssa ja juuri saapunut unelmiesi matkalta. Mitenhän muuten miehillä toi homma onnistuu vaan työelämässä...?! Toisaalta hyvä niin. Pääasia että toisella on töitä takaisin Suomeen palatessa. Kiva että olet rauhallisin mielin, sitä tunnetilaa lähden itsekin nyt tavoittelemaan...
      Superisti tsemppiä uusien haasteiden etsimiseen - siihenhän on pakko uskoa, että kyllä hyvät tyypit saa aina töitä! ;D

      -KIITOS tästä "It's all worth it, have no fear!" <3

      Poista
  7. Oi, tämä oli siis se suuri paljastus, mahtavaa! Voin kertoa, että oma suuri matkani on ollut siisteimmät 7 kuukautta elämästäni, enkä katunut päätöstäni tuolloin enkä jälkeenpäin kertaakaan. Tietysti mulla oli vähän eri lähtötilanne, koska tiesin reissun jälkeen palaavani Suomeen opiskelemaan - mun tsempit siis tuskin hirveästi auttaa työkuvioiden suhteen, koska ne eivät mun murheena tuolloin juuri olleet. Kyllä taitaville töitä kuitenkin löytyy, asioilla on tapana järjestyä. Teille tulee huikea reissu ihan takuulla, joten kaikki on varmasti sen arvoista. Unelmat ei toteudu jos niitä ei toteuta ja on ihanaa että sä lähdet myös sitä tekemään!

    Tulipas oikein nostalginen olo, kun Kirsi oli kommentissaan kirjoittanut Mark Twainin sitaatin. Itse kirjoitin samaisen sitaatin yo-kiitoskortteihini, juuri ennen matkaan lähtöäni toissasyksynä. Joka ikinen sana on niin totta, olkoon kuinka kliseinen tahansa.

    Ai niin, ja Afrikka! Mä ainakin olen aivan menettänyt sydämeni tälle maanosalle, suosittelen tositosi lämpimästi. Roadtrippailuun Etelä-Afrikka on muuten mahtava (ja viinitiloja teiden varsilla riittää). Sansibarille itse suuntaan parin viikon päästä leffafestareille, voisin kuvitella sen olevan myös paikka, josta tykkäisit. Omalla RTW-reissullani kuljin Etelä-Amerikan halki, mutta harmitti etten ikinä ehtinyt Kolumbiaan asti enkä Väli-Amerikkaan Panamaa pidemmälle. Karibian seutu oli niin kaunis! Sinne kannattaa suunnata ihan ehdottomasti. En malta odottaa, että reittisuunnitelmanne tulee julki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tsempeistä ja ihanista sanoista. Ootkin oikein mun idoli, miten rohkee mimmi oot reissaamaan. Niin miten sitä riittäiskään aika kaikkeen, Afrikkaan ja etelä-amerikkaan jajaja Karibia kiinnostaa. Voi apua! Mutta ihanaa seurata sun Afrikan matkaa kun mun tietämys sieltä suunnalta on ollut hyvin vähäistä. Sekin suunta alkaa kovasti kiinnostaa ;)
      Sopii niin kyllä sinulle(kin) tuo Mark Twainin teksti! Kiitos kommentista ja vinkeistä ja tietty tsempeistä :)

      Poista
  8. Hyvä päätös, pointsit teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kyllä tässä on nyt hetken rohkeus-varastot käytetty ;) hihhh..

      Poista
  9. Todella hieno juttu, onneksi olkoon! Ehdottomasti kannattaa seurata unelmiaan. Itse uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat kyllä sutviutuvat joka kerta entistä paremmaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teea! Ja juurikin näin, pakko uskoa vain että asiat lutviutuu tavallla tai toisella, ja hei kirjoitat kivasti että entistä paremmaksi, wau! :) Kiitos tsempeistä!

      Poista
  10. Aivan mahtavaa!!! Rohkea ja varmasti oikea ratkaisu. Isosti onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi, on tää niin jännää että apua! ;DDD Kiitos kommentista! :)

      Poista
  11. Oooohhh... mä ihan missasin tän julkistuksen meidän ollessa reissussa! Mutta tätähän jo kuumeisesti odoteltiin julkistettavaksi. En malta odottaa kuulevani teidän tarkempia suunnitelmia... :)

    Ja komppaan myös muita yllä siinä että joskus pitää vaan repäistä, koska kaduttaa enemmän jälkikäteen jos jäi tekemättä. Niin mäkin ajattelin vuosia sitten kun jätin kaiken Suomessa taakseni ja lähdin kohti Alaskan tuntematonta. Se muutti mun elämän lopullisesti vaikka monia vaikeuksia olikin matkan varrella. Lopputulema on silti juuri se mikä pitikin. Unelmia pitää ja kuuluu seurata. Lauantaina saman ajatuksen siivittämänä hyppäsin muuten narun varassa sillalta siltakeinuun, ja kyllä sekin kannatti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kea <3 oot kyllä ollut aikoinaan rohkea kun lähdit. Ja tosiaan takashan pääsee aina ;) Kiitos kaikesta myötäelämisestä tässä prosessissa, nyt asia on viimein julki ja voi huudella maailmalle tästä itselleni suuresta ratkaisusta...
      ja mitäh, nyt äkkiä postausta kehiin, niin voidaan kaikki lukea teidän hauskan hurjasta reissusta vuonojen maassa! :)

      Poista
  12. Aivan MIELETÖNTÄ!! Upeaa että uskallat tehdä tuon irtioton, itse lähdin Suomesta reissaamaan vuonna 2009 ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa tulevaisuudelle ja hyvin, tai oikeastaan erinomaisesti kaikki on sutviintunut sen jälkeenkin. Liian usein ihmiset jäävät kiinni tuttuun ja turvalliseen, komppaan Keaa aivan täysillä siinä että ne asiat kaduttavat eniten mitä ei tullut/uskaltanut tehdä. Ja ihanaa päästä seuraamaan teidän matkaa näin virtuaalisesti!! Norja ei taida olla suunnitelmissa mutta jos on, ilmoittele kun suuntaatte meidän suunnalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Satu, ja KIITOS kommentista - olen saanut niin paljon ihania tsemppejä, että kai tässä on pakko alkaa uskomaan tehneensä hyvän, siis loistavan päätöksen! Ja antaa tulevaisuuden sitten lutviutua ajallaan, mihin suuntaan sitten lutviutuukaan ;) Ihania ootte kaikki kun kirjoitatte niin nätisti ja osa ihan kokemus taustalla.
      Minäpäs ilmoittelen jos purjeet vievät Norjaan (joskus ne vievät, kun etelä-ruotsissa ollaan oltu purjehtimassa ja sukulaisia asuu siellä) :)

      Poista
  13. Voi miten olen iloinen teidän puolesta aina vaan ja uudestaan! Siitä tulee elämän parasta aikaa ja kotiin palaatte niin monta kokemusta ja muistoa rikkaampina :) Ne onkin sitten jotain mitä teiltä ei voi koskaan viedä ja niistä tulee juurin sen näköisiä miltä haluatte itse niiden näyttävän. Sinulle töitä löytyy aivan varmasti ja kuten sanottua, eihän sitä tiedä mitä vuosi tuo tullessaan ja millaiseen elämään tänne haluatte palata ;) -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Milla! <3 Kiitos näistä sanoista...oikein otti taas mahan pohjasta, kun tiedän että puhut kokemuksella. Aijaih! :) Seikkailuja odotellessa...ja kaikki vinkit tervetulleita! :)

      Poista
  14. Oi että miten ihanaa, että sulla on tuollainen matka edessä. Meillä sellainen on takana ja haluan siksi sanoa, että se todellakin kannattaa. Kaikki menee hyvin ja asioilla on tapana järjestyä :) Me lähdettiin 2010 syksyllä yhdeksäksi kuukaudeksi maailmanympärimatkalle. Mulla oli sama rankka päätös. Irtisanoin itseni vakkariduunista. Myös mies joutui irtisanoutumaan, mutta hälle esimies sanoi, että sen kun vaan ilmoitat sitten milloin tulet takaisin. Minä hyppäsin siis ihan tyhjän päälle.

    Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin. Matkalla toki oli jotain pieniä vastoinkäymisiä, muttei mitään mistä ei olisi selvinnyt. Pari kuukautta ennen paluuta sain varmistuksen, että pääsen ainakin kesäksi takaisin vanhaan duuniini. Olisin saanut jatkaa vielä syksylläkin siellä, mutta olin muutenkin päättänyt etsiä uusia töitä, joten sen jälkeen löysin nykyisen työpaikkani.

    Elämässä pitää uskaltaa ja te selvästi uskallatte! Mieleen jäi hyvin yhden aussipariskunnan kommentti matkalla: ”te olette selvästi ymmärtäneet mistä tässä elämässä on oikein kyse”. Niin tekin :) Onnea matkaan. Jään innolla seurailemaan teidän matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elina, mitä sankareita ootte! Kiitos tuhannesti kommentistasi. Rohkaisee hurjasti ja ihan herkistyin kirjoituksestasi... Kyllä se niin vaan on, että joskus on pakko repäistä! ;D ihana aussipariskunnan kommenttikin. Pitää ihan ajan kanssa katsoa sun blogia tarkemmin ja kaikkia vinkkejä tietty otetaan vastaan :)
      Ihanaa Kesää!

      Poista
  15. Anonyymi6/18/2014

    Sannuli <3 Mä täällä kommentoin miljoona vuotta myöhässä :) Oot rohkea ja upea reissunainen! Tää on niin oikea päätös! Ja niin kuin oon jo sulle sanonutkin, oon miettinyt niin paljon tätä teidän matkaa - vähän niin kuin Ulla, joka tuolla ylempänä jo suunnittelee teidän reittiä :) Uteliaana odotan minne päädytte ja törmätäänkö maailmalla! Voi sitä olla naapureina muuallakin kuin Kalliossa... kuten esimerkiksi Kaliforniassa! Enkä epäile hetkeäkään, etteikö kaikki menisi ihan nappiin myös kotiinpaluun suhteen. -Maria

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!