The Beach. The Moby. The Phi Phi.

Joka kerta kun saavun Phi Phi saarelle, alkaa päässäni soimaan Mobyn Porcelain biisi. Tuo 'The Beach' -elokuvasta tuttu tunnari. Koin tämän saman saapuessani ensimmäistä kertaa saarelle vuosia sitten. Liekö apuna ollut juuri tehty veneretki Maya Bay:hin, mutta se biisi vain alkoi soimaan päässäni ja oli huikeaa astella silloin kapeiden kujien lävitse uudelle saarelle ensimmäistä kertaa. 
Tämä taika ei ole näemmä sammunut, nimittäin Porcelain alkoi soimaan tälläkin kertaa, saavuttaessa nyt kolmatta kertaa Phi Phille. (Jos muuten mietitte, mikä biisi mahtaakaan olla kyseessä, niin linkitin sen tuonne postauksen loppuun).

Phi Phi ei siis ole menettänyt taikaansa, ainakaan minuun. Ja se oli upeaa todeta. Vietimme Phi Phillä 5 yötä. Ja kuten aina ennenkin, lähtöpäivänä minusta tuntuu aina, että olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Se on mielestäni hyvä merkki se. Yövyttiin tällä kertaa meille majoituksen osalta ihan uudella puolella saarta, koska vakkari hotellimme Andaman Legacy oli tupaten täynnä ja muutkin tutut paikat meidän tämän reissun budjetille ylihintaisia. Täytyi siis mennä riskillä, sillä hotelli sijaitsi hyvin lähellä niin kutsuttua bilerantaa (Dalum Bayta) ja haha, perille päästyämme kävi kyllä selväksi, että poolpartyt alkoivat jo päivällä ja ainoa hiljainen hetki vuorokaudessa sijoittui johonkin aamuyön tunneille, hieman ennen auringonnousua ja aamupalaa. Tällä saarella bileet raikaa siis melkein 24/7, joka oli sinänsä mielenkiintoinen kokemus, koska ollaan aikaisemmin uinuttu makoisasti ihan toisenlaisessa majoituksessa, hieman sivummassa kaikesta. Ja luulenpa, että jatkossa pidättäydyn samoilla seuduilla. Mutta tämäkään ei silti tuonut tummia pilviä päämme päälle vaan kyllä Phi Phi on minulle rakkautta. Niin kaunis paikka.
 



Phi Phillä ollessa kannattaa suunnata rantapäivän viettoon Long Beachille. Tai niin me ainakin lähes joka päivä teemme. Sinne pääsee joko pitkähäntäveneellä tai kävellen pienen ja osittain vaikeakulkuisen metsän halki. Se kuitenkin kannattaa, jos haluaa päästä ihanalle rannalle. Muita minun makuun varteen otettavia rantoja ei Phi Phillä oikeastaan ole. Paitsi tietysti jos lähtee päiväksi saarihyppelylle, niin kaikki lähistöllä on upeaa. Long Beachillä on myös aivan mahtavat snoklausmahdollisuudet ja kävinkin snorklaamassa siellä parina päivänä. Siitä kerroinkin jo aikaisemmassa postauksessani täällä.




Phi Phille pääsee helpoiten lautalla Phuketista tai Krabilta. Toki yhteydet lähisaarilta, kuten esimerkiksi Koh Lantalta ovat päivittäiset. Muutoinkin Thaimaassa on todella helppo reissata saarelta toiselle. Lauttoja on jopa useita päivässä. Meillä lauttalippu Phuketista maksoi noin 10 e/hlö ja matka kesti kuljetuksineen hotellilta noin 3 tuntia.

 
Phi Phillä on useita kapeita katuja halki kahden päärannan ja näiden katujen ympärille oikeastaan koko saari rakentuukin. Nyt oli kyllä nähtävillä laajentumista myös sataman hiljaisempaan puoleen, joten kuten niin moneen muuhunkin paikkaan, niin myös tännekin rakennetaan jatkuvasti lisää. 
Näissä kapeissa kaduissa piilee kuitenkin jokin tietty fiilis. Vaikea selittää tarkemmin, mutta kujilta löytyy hyviä ravintoloita, pikku kauppoja, sukellusmestoja sekä tatuointistudioita. Siinäpä ne oikeastaan. Auringonlaskun jälkeen kuuluisa bileranta alkaa täyttymään juhlijoista, ja eihän sitä voi kieltää, etteikö se ole siistiä tanssia varpaat rantahiekassa tähtitaivaan alla ystävien kanssa. Onhan se vaan niin pirun siistiä! Siksipä kai tuonne saarelle niin monet tulevatkin.





Phi Phin taika jäi yhä kytemään, joten innolla odotan jo mahdollista seuraavaa kertaa. Jolloin muuten haluaisin nähdä The Beach -leffan siellä. Elokuvaa näytetään kuulemma edelleenkin kerran viikossa erään baarin kattoterassilla, tähtitaivaan alla. Think about that.
 






Ps. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhonella, järkkärikamerani hajotessa mystisesti matkalla Kambodzasta Thaimaahan.

 
Eng // There´s something magical in Phi Phi Island. I love spending time in there.

-----------
Majoitus:
Sabai House, 5 yötä 211 eur 


8 kommenttia

  1. Ihana Phi Phi! Ihana fiilis näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Phi Phi on kyllä parhautta ja fiilistä täynnä! Toimii aina vaan ;)

      Poista
  2. Anonyymi10/06/2016

    Moi ! Tuli tässä mieleen, että hankitteko lauttaliput Phuketista lähteviin saarihyppelyihin aina etukäteen (netistä tms?) vai paikan päältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, lauttaliput ja kaikki kuljetuksiin liittyvät saa helposti ostettua paikan päältä. Lentokentältä tai melkein mistä vaan kadun kojulta tai hotellilta, joten ei hätää sen suhteen. Me ei olla koskaan ostettu niitä etukäteen. Ihanaa tulevaa reissua, jos olet tuonne suuntaamassa! :)

      Poista
  3. Anonyymi10/10/2016

    Kiitos Sanna! :) Tosiaan ajatuksena lähteä Phuketista saarihyppelemään, ja aina Malesiaan asti. Mikäli ymmärsin oikein tekin olette Thaimaasta siirtyneet suoraan Malesiaan Penangiin..? Tämä olisi myös meillä ajatuksena. Saavuitteko siis Malesiaan myös lautalla vai miten ylititte rajan vai oliko teillä esim. lento jostain sitten Malesiaan. Kun tosiaan mietityttää pitäisikö olla juuri jokin lento tiettynä päivänä, että pystyisi todistamaan olevansa lähdössä Thaimaasta enne kuin 30 pvää tulee täyteen(näihin viisumijuttuihin liittyen..)
    Kiitos jo taas etukäteen. Näistä vinkeistä on iso apu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarihyppelyt on just parhaita! Ja onnistuvat hirmu helposti Thaimaassa, tosin aina kannattaa muistaa että aikataulut ovat suuntaa antavia ja parin kolmen tunnin heittoja saattaa olla helposti perille saapumisessa :) (omat eväät on ihan kiva juttu siinä vaiheessa kun nälkä alkaa kurnimaan vatsassa).
      Phuketista saakka pääsee saaria pitkin tosiaan Malesiaan saakka. Ollaan menty kahdesti näin, aina Koh Lipe viimeisenä kohteena Thaimaassa (koska on meidän suosikkisaari Thaikuissa, muualtakin pääsee toki) ja siitä Langkawille ja/tai Penangin saarelle.
      Meiltä ei ole kysytty paluulippuja ja viimeksi maailmanympärimatkalla ei sellaista edes ollut. Poistuttiin vaan Thaimaasta laivalla Malesiaan. Ennen laivaa saarella on pieni passintarkastuspiste (Koh Lipellä siis ainakin, koska on viimeinen saari ennen Malesiaa), josta checkkaavat poistuneeksi maasta. Ei kannata muuten säikähtää, kun passit lähtee hetkeksi veks ja joudut laivaankin aluksi ilman passia. Vaikka homma näyttää kovasti säätämiseltä, on kaverit kuitenkin aina palauttaneet passit ja me päästy toivottuun määränpäähän :)
      Laivalippuja saa ostettua aina kultakin saarelta, sitten kun tietää milloin haluaa jatkaa matkaa eteenpäin. High seasonin aikaan toki kannattaa pari päivää ennen ostaa lippu, jotta mahtuu varmasti kyytiin. Kannattaa tiedustella hintoja aina parilta eri myyjältä, mutta ovat pitkälti saman hintaisia kaikkialla.
      Ihanaa saarihyppelyä ja kysy ihmeessä, jos jokin asia vielä askaruttaa. Vastailen mieluusti :)

      Poista
    2. Lisäyksenä vielä, että esim tältä sivulta näkee aikatauluja ja laivareittejä http://www.kohlipe.net/schedule.html

      Poista
  4. Anonyymi10/11/2016

    Jee kiitokset nopeasta vastaamisesta! Ollaan yhteyksissä, jos ja kun vielä herää kysymyksiä... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!