Saarikierros Oahulla avasi erilaisen Havaijin

Havaijin Oahun-saaren upeimmat maisemat tuli koettua, kun vuokrasimme auton yhdeksi päiväksi ja lähdimme ajamaan saarta ympäri. Onneksi teimme näin, sillä muuten olisimme nähneet vain turistoituneen Waikiki Beachin (jossa kylläkin viihdyin) ja pienen palan Honolulua.
Saimme vinkit saarikierroksellemme Los Angelesissa asuvan ystävämme kautta, jonka entinen opiskelukaveri asuu Oahulla. Facebookin kautta meille tulvi vinkkejä missä kannattaa pysähtyä ja täytyy kyllä sanoa, että aika nappi valintoja olivat kaikki! Kirjoitin kohteet ylös pieneen hotellilta saamaamme karttaan ennen auton noutoa ja sen turvin lähdimme kiertämään saarta. 
Jouduimme hakemaan auton lentokentältä, koska se nyt oli vaan rahallisesti järkevämpää. Kaikki katsomamme autonvuokraushinnat olivat yli puolet edullisempia, kun ne nouti Honolulun kentältä, eikä Waikikista, jossa meidän hotelli sijaitsi. Isoista taaloista ei puhuta, mutta mielummin maksoimme päivästä 30 taalaa, kuin 70 taalaa, sillä bussilippu kustansi kentälle vain muutaman taalan. Toki se otti ajallisesti melkein 1,5 tuntia suuntaansa. Mutta kun palautimme auton illalla, jo auringon laskettua, voin kyllä rehellisesti sanoa että enää ei yhtään hotsittanut se 1,5 tunnin bussimatka takaisin hotellille, mutta minkäs teit. Joskus loistoideat ei kanna aivan loppuun saakka, hah! Mutta lähdetään nyt saarikierrokselle, jookos?


Lanai lookout I Honolulun lentokentältä vain alle puolen tunnin matkan päässä itään sijaitsee Hanauma Bay Nature Reserve, joka on suosittu snorklauskohde. Olimme sinne matkalla ensimmäiseksi, mutta yllätykseksemme sinne vievä sivutie olikin suljettu, koska sen parkkipaikat olivat tupaten täynnä. Jahas, näinkö meidän road trip sitten alkoikin... 
Ajoimme pakotetusti risteyksen pitkäksi, sillä vain muutaman mutkan takana odotti seuraava karttaan merkitty kohde, Lanai lookout.
Täällä meri tyrskysi voimakkaasti rantakallioihin ja vaikka parkkipaikalta oli rakennettu kiviaita ikäänkuin esteeksi näille kallioille, niin ihan pokkana ylitimme sen ja askellettiin varovaisesti lähemmäksi. Nämä maisemat olivat ihan timanttia! Ja jotenkin meren ja valojen kontrasti toimi nappiin tässä kohtaa ja tietämättäni tuli ikuistettua tässä kohtaa myös tuo blogini uusi bannerikuva.





Hanauma Bay Nature Reserve I
Alkuperäinen ensimmäinen kohteemme oli tämä, Hanauma Bay. Tätä varten oltiin pakattu snorkkelikamatkin mukaamme ja oltiin valmiita pulahtamaan mereen. Sisäänpääsymaksun maksettuamme meidät kuitenkin ohjattiin suoraan pakolliseen infotilaisuuteen, jossa näytettiin pieni videopätkä Hanauma Bayn luonnonsuojelukohteesta ja sen ainutlaatuisesta koralliriutasta sekä sen eläimistä. Tämä noin 10 minuutin mittainen infotilaisuus oli sikäli oikein hyvä, sillä siellä painotettiin miten tärkeää on, että korallien päällä ei seista eikä niihin muutenkaan saa koskea.

Maisemat näyttivät erinomaisilta jo kukkulan laelta ja lähdettiinkin paahtavassa helteessä kipuamaan rinnettä alas kohti lahden poukamaa.
Alhaalla meitä odotti kasa turisteja, mutta myös todella näyttävä biitsi. Ryhdyttiin heti tuumasta toimeen, sillä olihan meillä kokonainen saari vielä kierrettävänä. Lähdettiin siis snorklaamaan. Hanauma Bayn pinnanalainen maailma oli kivan monipuolista ja kaloja oli paljon. Olimme vain liikenteessä pahaan laskuveden aikaan, sillä korallit olivat todella lähellä pintaa, joka teki snorklaamisesta haastavaa. Minä näin snorklatessa kaiken värisiä kivoja kaloja, mutta napakympin veti mieheni, joka näki kilpikonnan aivan rantavedessä. Täällä olisi helposti viihtynyt pidempäänkin. Ehdoton must see, Oahun saarella.




Makapuu Lookout I Jatkettuamme snorkkeloinnin jälkeen saarikierrostamme, päädyimme Makapuun näköalatasanteelle, josta näki upeasti alapuolella siintävän Makapuu Beachin. Tämän niemen kärjessä sijaitsee myös majakka, mutta sitä emme lähteneet tällä reissulla haikkaamaan ja katsomaan tarkemmin. Jo tässä vaiheessa oltiin saatu aivan erilainen kuva koko Oahun saaresta, ja oltiin niin iloisia, että lähdettiin turistirannalta kauemmas. Täällä on niin kaunista! totesin toistamiseen.
 



Waimanalo Bay Beach I
Tämän rannan kohdalle olin karttaan kirjoittanut white sand beaches. Ja täytyy sanoa että nimi ei kaukana ollut lainkaan. Käveltyämme rannalle parkkipaikalta lyhyen polun pätkän verran, meitä odotti tämä näky. Ihan mieletöntä! jatkoin hokemista. Näky muistutti hetkittäin Vietnamin Phu Quocin Bai Sao Beachiä, sekä Thaimaan Koh Lipeä. Tämä paikka sijaitsee lähellä Kailuaa ja vaikka ei ajallisesti ole kuin noin tunnin matkan päässä Waikiki Beachiltä, ei täällä tuntunut olevan mitään viitteitä turistoituneesta meiningistä. Oli suuri vääryys jatkaa vaan matkaa, dippaamatta varpaitaan tässä vedessä.



Ps. Mielestäni loistava esimerkki siitä, mihin kokomusta vaatetus ei sovi. Paratiisiin, hah.


Ajaminen Oahun saarella oli helppoa. Periaatteessa saarta kiertää yksi tie rannan mukaisesti. Saaren pohjoispuoli oli paikallisten asuttama ja olikin hieman yllätys nähdä siellä hyvin vahvoja protestikylttejä siitä, kuinka he eivät halua turisteja tai hotelleja rakennettavan heidän mailleen. Kylttien viestit olivat vahvasti luokkaa, että pidetään Oahun saari alkuperäisenä, sekä että nautitaan simppelistä elämästä. Ja toki ymmärrän asian vallan mainiosti!

 
Saaren pohjoispuolen kärjessä pysähdyimme katsomaan myös kuuluisan ja kaiketi suositun Turtle Bay Resortin. Taisin olla siihen niin pettynyt, että en ottanut paikasta edes yhtään kuvaa. Olimme nimittäin meinanneet itsekin majoittua tänne, mutta hinnat olivat kirpaisevan kovia per yö, joten jäimme Waikikille. Ja onneksi jäimmekin. Turtle Bay oli meidän makuun liian päälle rakennettu lomakylä, jonka rannat eivät vetäneet vertojaan millekään näkemästämme. Mutta perhelomailuun se olisi kyllä passeli vaihtoehto ja mikäli tykkää golfata.



Sunset Beach I Nimensä mukaisesti, ajoimme Sunset Beachin ohi lähes auringonlaskun aikaan, joten tyydyin nappasemaan siitä nopeasti vain yhden kuvan. Tämä rantakaistale oli jo hieman erilaista rantaa ja täällä päin kuulemma harrastetaan myös paljon laitesukellusta.
Tämän rannan vieressä sijaitsee myös Banzai Pipeline, joka on siis "the surffauksen mekka", Havaijin parhaat aallot jotka ei todellakaan sovi aloittelijoille. Joka kerta kun ajattelen, että sivuutimme tämän paikan huomioimatta sitä sen enempää, alkaa ahistaa. Meillä oli nimittäin hieman hoppu seuraavaan päämääräämme, nähdä kilpikonnia Laniakea Beachillä ennen auringonlaskua, että meidän silmään ei vaan osuneet mitkään pipeline jättiaallot tällä rannalla. Missähän ihmeessä ne olivat? Mutta googlen kuvahaun mukaan siellä ne ovat ja voi taivas että aallot näyttävätkin aivan hurjan mageilta!


Laniakea Beach I Saarikierros huipentui ennen pimeän tuloa tälle rannalle. Olin ennen lähtöä tarkistanut vielä parista blogista sekä Yelpistä tarkemmin osoitteen, että missä täällä voisikaan nähdä kilpikonnia vapaana rannalla. Hieman hämmästeltiin aluksi kun saavuttiin tälle rannalle, mutta kysyttyämme kilpikonnista muutamalta rannalta olleelta ihmiseltä, he osoittivat meille suunnan rantakallioille, jossa ainakin hetki sitten oli vielä ollut kilppareita. Ja voi ei, sittenhän niitä alkoi näkymäänkin. Kilpiä vilkkui rantavedessä ja kun tarkemmin katsoi, niin olihan niitä vielä rantakallioillakin nauttimassa viimeisistä auringonsäteistä. Käsitykseni mukaan kilppareita tapaa täällä hyvin usein ja ilmeisesti hetki ennen auringonlaskua on juuri hyvä aika niiden bongaamiseen. Huikea paikka ja miten i-s-o-j-a kilppareita nämä olivatkaan!
(Tarkempi osoite 61-676 Kamehameha Hwy)


Tässä vielä saarikierroksen päätteeksi hauska postikorttikartta Havaijin eri saarista. Kuten tästäkin kuvasta näkee, niin North Shoren pipeline aallot on merkitty Oahun saarelle. Hitsi, tännehän on siis palattava takaisin, aaltojen bongaukseen! Ja onhan täällä myös monia muita mielenkiintoisia kohteita, jotka haluaisin tulevaisuudessa nähdä. Jo pelkästään Oahun saarikierros osoitti, että Havaiji on todella monipuolinen!



Onko lukijoiden joukossa muita Havaiji-faneja?

Eng // One day in Hawaii we rented a car and did the short road trip around the beautiful Oahu island.


14 kommenttia

  1. Ihana turkoosi meri ja upeita maisemia! Havaijilla en ole käynyt, mutta kyllä vaan on listalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ihastuin uudestaan taas Havaijiin kun selailin näitä kuvia. Kannattaa joo pitää kohde listalla ;)

      Poista
  2. Huh, mitä maisemia! Aivan upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oahun saarikierros kyllä vakuutti maisemillaan! Tykkäsin kanssa että olivat upeat! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja maisemia! Uusi bannerikuva on upea, pisti silmään heti kaikkien kuvien joukosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla :) Kiva kuulla! Bannerikuva muistuttaakin minua nyt ihanasta ja upeasta Havaijista :)

      Poista
  4. Huh mitä maisemia! Melkein jo harmittaa, kun skipattiin Hawaii :) Ja hyvin sopii kokomusta. Just mietin miten klassisen tyylikkäältä näytät! Mulla oli vähä eri lookit omalla rtw-matkalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havaiji oli ihana, vaikkei oltukaan kun yhdellä saarella. Mitenhän huikeita ne muut saaret sitten ovatkaan...? :)
      Mä oon taas niin onnellinen että ei skipattu Havaijia, mutta siitä ei ollut kyllä huoltakaan, sillä on ollut mun Bucket listalla jo pitkään ;)
      Ai voi kiitos kaunis kohteliaisuudesta Rimma! <3

      Poista
  5. On muitakin Havaiji-faneja! Tutuissa maisemissa autoilitte ja hienolta näytti edelleen. Hang Loose guys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiva kuulla! :) Havaiji oli kyllä upea! Milloinhan pääsisi takaisin...? ;)

      Poista
  6. Oi jestas mitä maisemia! Mä niin haluaisin Havaijille ja juurikin tällä tavalla autoilemaan saarta ympäri.

    p.s. Luin ensin lukulistaltani postauksen otsikon "Baarikierros Oahulla..." ja meinasin jättää lukematta :D Onneksi tavasin kuitenkin otsikon uudelleen, koska täällä oli erinomaista juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha... Baari... Saari... ;DDD Ei enää tällä iällä taida baarikierroksia tulla, hihhh... :))) Tai ainakaan tänne blogiin saakka ;) Suosittelen kyllä Havaijia ja toivon että pian pääset tuonne paratiisimaisemiin!

      Poista
  7. Oon lueskellut sun Havaiji-postauksia viime päivinä, kun oma reissu on suunnitteilla :) Postauksesi mahtavan informatiivisia ja samalla saa ihailla kauniita maisemia, joten kiitos niistä! Haluaisimme yöpyä yön tai pari Oahun North Shorella ja Turtle Bay Resort oli hotellilistallamme hyvän sijaintinsa takia... mutta täytynee miettiä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mooi Kirsi, ja sori että tähän vastaaminen on jäänyt. Mä luin uudestaan tämän postaukseni siitä mitä olin kirjoittanut Turtle Bay Resortista ja edelleenkin seison kyllä sanojeni takana. Tosin, en kyllä tiedä missä muuallakaan noilla nurkilla yöpyä, että siinä mielessä jos tuonne pohjoiseen haluaa, niin en sitä väitä että se kurja paikka olisi ollut :) Sinne on myös "nopea" ajaa saaren joka puolelta katsomaan ja toteamaan itse paikka. Samalla kannattaa pysähtyä katsomaan jättikilpikonnia Laniakea Beachille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!