Palataanpas näin Instagram Travel Thusdayn kunniaksi hieman ajassa taaksepäin ja upean Uuden-Seelannin tunnelmiin. Teinkin viime kuussa samantyyppisen postauksen maan huikeasta eteläsaaresta, joka löytyy täältä. Joten nyt tasapuolisuuden nimissä haluan esitellä myös parhaat nostot Uuden-Seelannin pohjoissaaresta.
Olen muutenkin kaipaillut takaisin campervan elämään, joten tämä oli ihan terapeuttista palata näihin maisemiin uudestaan. Olemme muuten molemmat vaan kehuneet kaikille Uutta-Seelantia maasta taivaisiin, ja ollaankin saatu muutamat kaverit ainakin jo miettimään maata tulevana lomakohteena.
Pohjoissaari & Road Trip I Ensimmäinen konkreettinen asia, jonka huomasi eteläsaarelta saavuttaessa pohjoiseen oli se, että tiet olivat paremmassa kunnossa ja ne olivat suorempia ja näin nopeammin ajettavissa. Ja myös se, että aivan koko ajan ei tarvinnut olla haukkomassa henkeään maisemien puolesta, jotka tottakai olivat vaikuttavia, mutta ehkäpä uskallan sanoa että eteläsaarella oli vaan niin paljon enemmän henkeäsalpaavia kohteita pohjoiseen verrattuna. Siltikään nämä ajoteiden maisemat tietenkään mitään rumia olleet. Varsinkin kun liikennemerkitkin ovat tätä luokkaa. Varokaa Kiwejä!
Bay of Plenty I Meitä ei valitettavasti oikein säät suosineet tuona päivänä kun saavuimme Bay of Plentyyn, pohjoissaaren itäpuolelle. Piti siis jättää mielikuvituksen varaan, miltä rantakaistale näyttäisikään aurinkoisella säällä. Sadetta uhmaten käytiin katsastamassa rantaa useasta eri kohdasta ja aikalailla keskenämme saimme rannalla ollakin. Uusi-Seelanti ei pettänyt kyllä täälläkään, sillä sateessa ja merituulessa ja pienessä usvassa oli oma taikansa. Tämä kyseinen kuva on Waihi Beachiltä. Suuntaisin Bay of Plentyyn uudestaan paremmalla säällä. Myös rannan pikkukylät olivat kerrassaan viehättäviä.
Sen sijaan tästä hetken matkaa pohjoiseen päin sijaitsee Hot Water Beach, jossa ehdottomasti kannattaa käydä myös ja heittää mukaan lapio olkapäälle. Ai mistäkö on kyse? Voit lukea lisää Hot Water Beachistä täältä.
Tongariro Alpine Crossing I Park Tongariro lienee Uuden-Seelannin pohjoissaaren yksi suosituimmista kohteista. Rankka, mutta palkitseva Tongariro Alpine Crossing haikkaus kulkee tulivuorien ympäriltä ja päällä, ja on lähes 20 kilometriä pitkä. Voin taata, että maisemat päällä ovat jokaisen tuskan ja kirosanan arvoiset. Voit lukea lisää puuskuttavan rankasta haikistamme täältä.
Lake Taupo I Tämä Italian Garda-järveä minulle muistuttanut iso järvi, Lake Taupo, on kaikkiaan 33 kilometriä leveä ja 46 kilometriä pitkä. Järvi ympäristöineen tarjoaa hurjan paljon aktiviteettejä, leirintäalueita ja hyviä ravintoloita. Lisää Tauposta voit lukea täältä.
Auckland I Tämä Uuden-Seelannin suurin kaupunki oli meidän viimeinen etappimme tässä kauniissa maassa. Aucklandista en ole muuten vielä kirjoittanutkaan enempää blogiin (tulossa kyllä jossain vaiheessa), sillä muutamia vinkkejä sieltä mieluusti jakaisin teidän reissaajien kanssa. Lyhykäisyydessään mainitsen, että trendikkäin ja coolein kaupunginosa on ehdottomasti Ponsonby. Sen lähettyvillä (os. Karangahape Rd) löytyy myös koti-ikävään Safka niminen karkkikauppa, josta saa niin Fazerin herkut kuin muutkin tutut makeiset ja joitain elintarvikkeita. Aucklandissa on helppo kävellä kaikkialle. Kaupungista löytyy iso ostoskatu, joka päättyy sataman tuntumaan. Aucklandissa yövyttiin muuten yhdessä tosi miellyttävässä hostelissa (siitä voisinkin tehdä oman jutun), sekä samalla myös yhdessä hirveimmässä hostellissa, johon jouduttiin kaiken muun majoituksen ollessa täynnä.
Oi mahtava Uusi-Seelanti! Kyllähän se nyt niin taitaa olla, että kaikkea vaan jatkossa vertaa tähän mahtimaahan ja sen upeisiin maisemiin. Olenkin sen verran vielä hurmoksessa näistä maisemista, että olenkin lupautunut lähtemään Lappiin kesällä katsastamaan ns. omat nurkkamme. Katsotaan mihin ne maisemat kykenevät ja kaikkia vinkkejä sinne otetaan mieluusti vastaan. Sitä ennen päästään kylläkin ihailemaan vielä Yosemiten luonnonpuistoa täällä Kaliforniassa. Aika mieletöntä!
Ps. Aikaisemmat "parhaat" -koostepostaukset löydät Los Angelesin osalta tästä, Thaimaan tästä ja New Yorkin tästä.
Eng // Part of the Instagram Travel Thursday -campaign I decided to make a collection from my best spot in North Island of New Zealand, based on my Instagram pictures.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday kamppista. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.
Uuden-Seelannin pohjoissaaren parhaat #IG Travel Thursday
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Tunnisteet:
IG Travel Thursday,
matkailu,
Uusi-Seelanti
SEVEN SEAS -MATKABLOGI I Seikkailuja maalla ja merellä – horisontissa siintää paratiisirannat, suurkaupungin valot ja kaunis kotimaan saaristo
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En kestä miten söpö liikennemerkki! Ja kuvat ja maisemat on upeita :)
VastaaPoistaHihh.. eikö olekin söpö! Ausseissa hihkuin puolestaan aina kun näin koala tai kenguru liikennemerkkejä!
PoistaTuo Uusi-Seelanti on vain niin maaginen!
VastaaPoistaMaaginen on oikea sana. Sitä se on. Aaah! :)
PoistaVoi NZ <3 Mä jaksan ja jaksan vain kehua sitä. On se vaan niin huikea! Ja ihan sama fiilis jäi itsellekin pohjoissaaresta. Upea toki, mutta ei ehkä ihan etelän veroinen. Ne vuoret ne vuoret :)
VastaaPoistaKyllä, samassa kuorossa ollaan :))) NZ on vaan niin mieletön <3
PoistaIhana Uusi-Seelanti! Kiva kun maa on tullut viime aikoina paljon esiin eri blogeissa. Suunnitteilla reissu ensi talvelle. Täytyy selata vielä tarkemmin näitä sunkin postauksia lähempänä lähtöä! :-)
VastaaPoistaVoi ihanaa että pääset Uuteen-Seelantiin! Blogeista itsekin löysin hurjan paljon tietoa maasta ja kohteista jonne mennä. Toivottavasti näistäkin vinkeistä on siis apuja. Ihanaa reissun suunnittelua, vitsi! :DDD
PoistaUpeita maisemia ja kivoja kuvia (: Uusi-Seelanti on ollut ajatuksissa pitkään, toivottavasti joskus saan toteutettua reissun sinne!
VastaaPoistaToivon todella että joskus pääset tuonne, jos siitä unelmoit. Kuvat ei kyllä petä yhtään vaan siellä on oikeasti näin huikeeta! :)
PoistaKiva nähdä vähän välitykselläsi näitä Pohjoissaarenkin maisemia. Me ehdimme vain olemaan muutaman päivän Aucklandissa, mutta pidimme kyllä siitä, etenkin viihdyimme rannassa veneitä katselemassa, purjehdustaustalla :-)
VastaaPoistaJa purjehduskaupunkihan (-kaupunkikin) tuo vaikutti olevan!
Joo, ranta oli upeasti täynnä purjeveneitä ja samaan aikaan siellä oli vielä Volvo Ocean Race-kilpailukin, niin johan kelpasi! :) Mies oli ihan täpinöissään ja kieltämättä oli tosi mielenkiintoista nähdä tuon tasoisia kilpaveneitä. Olen tekemässä jossain vaiheessa postausta vielä Aucklandista, niin pääset sen avulla takaisin purjevenemaisemiin :)
PoistaNiin upean ja houkuttelevan näköistä! Viihtyisin :)
VastaaPoistaEikö!;) Kieltämättä olisi mielenkiintoista tietää löytyykö ihmistä joka ei viihtyisi Uudessa-Seelannissa... Minähän olen tunnustanut, että epäilin että näinköhän tulen viihtymään siellä. Mutta pah, rakastin Uutta-Seelantia aivan kamalasti!
PoistaUudesta-Seelannista kuulee kehuja kaikkialta. Kyllä vain sinnekin on vielä päästävä.
VastaaPoistaMinäkin kuvailen liikennemerkkejä, joissa varoitellaan erilaisista eläimistä. Ainakin kameli ja lammas on, kilpikonnan taisin nähdä, mutta en tajunnut pysähtyä.
Ehdottomasti! Minä suosittelen jatkossa kaikille ensimmäisenä Uutta-Seelantia ;)
PoistaJoo, noista erilaisista liikennemerkeistä tuli otettu paljon kuvia. Mutta hahaha, kamelia (tai kilpikonnaa) ei osunut eteen. Ihan mahtavaa kuulla että sellaisiakin on! :)
Olen samaa mieltä, että pohjoissaari on kyllä hieno, mutta ei siellä ihan niin upeita maisemia ole kuin eteläsaarella. Ruma se ei tosiaan silti missään nimessä ole. :)
VastaaPoistaKyllä, juurikin näin. En tosiaan halua, että joku saisi käsityksen että pohjoissaari ei olisi näkemisen arvoinen. On todellakin! Mutta niin... etelässä oli vaan jotain maagisempaa :)
PoistaTrallallei, jos onni suo, me suunnataan tuonne heinäkuussa. Silloin on kyllä talvi, mutta ihan sama. Sua on muuten paiskattu blogihaasteella ;) http://onnenpaiva.com/2015/05/08/miksi-a-sinivaara-bloggaa/
VastaaPoistaEikä! Trallallei miten huikeeta! :) Ihanaa reissua ja hei kiitos haasteesta! Mulla olikin tänään tuplahaastepäivä. Sain nimittäin toisenkin haasteen blogiini. Lupaan ottaa haasteen vastaan ;)
PoistaTuonne mä vielä joskus lähden ja sit kaivan esiin nämä sun postaukset inspiraatioksi. :)
VastaaPoistaIhanaa kuulla! Mää oon lähes varma Kea, että tulisit viihtymään Uudessa-Seelannissa ;)
PoistaNyyh, Uusi-Seelanti..... Ja vielä Pohjoissaari, minun lempipaikka kun siellä Eteläsaarella ei ole tullut käytyä :) Tähän listaan lisäisin vielä Okere Fallsin ja Kaituna joen, Rotoruan kuumat lähteet - varsinkin ne mitä löytyy metsästä ilman mitään pääsymaksuja, Coromandelin niemimaan noin yleensä (siellähän se Hotwater beach on myös) ja Raglandin surffikylän länsirannikolla. Tuolta Bay of Plentyn rannikolta löytyi muuten meidän "kotiranta" parin kuukauden reissun aikana... Ihana postaus!
VastaaPoistaHyviä lisäyksiä Satu, sulla kun pohjoissaari on niin paljon paremmin hallussa ja koluttuna :) Meillähän tuli hieman kiire siellä. Rotoruassa mekin käytiin ja Coromandelin niemimaalla myös, josta on upeita kuvia odottamassa vielä postaustaan. Raglandin surffikylä jätettiin tietoisesti ja kaihoisasti välistä kun suunnattiin tuonne Bay of Plentyn rannikolle. Oi itku, teillä on ollut aika upea kotiranta siellä. NZ <3
Poista