Tarinani matkailijana

Pitkästä aikaa haasteen pariin, jonka tällä kertaa sain Globe Called Home-blogin Jenniltä. Näitä haasteita on kyllä kiva tehdä, koska aiheet vaihtelevat usein ihan randomisti, sekä usein saa sukeltaa muistoihinkin näitä kysymyksiä pohtiessa. Tällä kertaa avataan tarinaani matkailijana. Aloitetaan!



"Experience is what you get when you were expecting
 something else."

    Selfie vuosimallia yhdeksänkymmentä ja jotain! Miia ystävän kanssa reissattiin jo ripari ikäisenä yhdessä ja nyt myös viimeksi kuukausi sitten Adelen keikalle Tukholmaan #FriendsForever






         

    Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle? 
    Tähän en tältä istumalta osaa sanoa absoluuttista totuutta ja koska teen tämän postauksen muistin (ja fiiliksen) varassa, niin en lähde edes kilauttamaan kotiin. Luulen kohteen ollen kuitenkin Ruotsi, koska sellaisia hataria muistikuvia minulla on risteilystä ja autoilusta Ruotsin maalla. Ensimmäistä kertaa olin lentokoneessa ala-asteella, kun lennettiin äidin kanssa Espanjaan.


    Paras matkamuisto lapsuudestasi?

    Ainakin isin tekemä kuuma kaakao maistui maailman parhaalle pitkän laskettelupäivän päätteeksi hiihtokeskuksen parkkipaikalla auton takapenkillä. Laskettelin lapsuudessani aika paljonkin ja Lapissakin tuli käytyä laskemassa. Nykyisin en edes tiedä pysyisinkö suksilla pystyssä. Jotenkin luulen, että lautailu voisi kiinnostaa enemmänkin, sillä fanitan surffaamista.

    Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
    Tähän on epäreilua vastata vain yhtä paikkaa tai asiaa, koska ikimuistoisia kohtaamisia ja kokemuksia maailmalla on ollut niin monia. Kuitenkin ensimmäisenä tätä miettiessä mieleeni nousi ensirakkauteni, eli se hetki kun ensimmäistä kertaa laskeuduin Los Angelesiin, helmikuussa 2004, ja näin enkelten kaupungin miljoonat tuikkivat valot iltahämärässä. Koko timanttien avenuen, joksi se myöhemmin on nimetty ja jonka nähtyäni olin valmis siis about kuolemaan, koska ajattelin, että nyt olen nähnyt kaiken. Hah, kuinka väärässä olinkaan! Siltikin, koin samanlaiset vibat (ja kyyneleet) kun laskeuduin sinne vuosi sitten ilta hämärässä keväällä maailmanympärimatkan päätteeksi Havaijilta. Jos siis voit valita, niin iltalento LA:hin ei ole lainkaan hullumpi juttu. LA:ssa on muutenkin jotain sanoin kuvaamatonta taikaa.

    Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluaisit uudelleen?

    Tää on paha, sillä pääsääntöisesti rakastun jokaiseen käymääni paikkaan ja palaan niihin yleensä aina uudestaan. Tälläisiä kestosuosikkejani ovat New York, Barcelona, Berliini, Thaimaan saaret ja Los Angeles. Mutta kohde, jossa olen vasta vain kerran käynyt ja haluaisin uudelleen (eikä haittaa vaikka se tapahtuisi hyvinkin pian) on Havaiji.


    Aloha!



    Mitä kieliä osaat puhua?
    Valitettavasti vain suomen lisäksi englantia. Sanon siksi valitettavasti, koska olisi ihanaa osata espanjaa, jota olen opiskellutkin ja eipä tuosta ruotsistakaan haittaa olisi täällä kotimaassakaan. Onneksi kuitenkin kaikkialla maailmassa missä olen ollutkaan, pärjää yllättävän hyvin elekielellä ja hymyllä. 
     

    Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
    Vuotta ollaan eletty tämän kirjoituksen tekohetkellä vajaat viisi kuukautta, eli melkein puolessa välin ollaan. Kuluneen vuoden aikana olen ennättänyt käydä aurinkoa moikkaamassa Thaimaan kolmella eri saarella (Koh Lantalla, Koh Lipellä, Koh Bulonella sekä Krabilla). Lisäksi olen pyörähtänyt Prahassa, Tallinnassa ja Tukholmassa, pariinkiin otteeseen.


     

        
    Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

    Lempparikysymykseni! Hieman on vielä hakusessa, että mitä festarikesän reissut tuovat tullessaan ja se on paljolti vielä esiintyjistä kiinni. Mutta ainakin se on varmaa, että nostamme kesän aluksi purjeet Itämerellä ja tavoitteena olisi purjehtia tänä kesänä Tallinnaan saakka. Heinäkuussa odottaakin TBEX-blogikonferenssi Tukholmassa ja syyskuun lopulla kutsuu jälleen (tähän rumpujen pärinää...!) Los Angeles. (yay! Tähän paljon sydämiä). Suurempia suunnitelmia ei vielä Kalifornialle ole, mutta jotain roadtrippiä on tarkoituksena tehdä, ehkä Vegasiin tai Yosemiteen. LA ei onneksi tarvitse sen enempää suunnitelmia, koska mahdollisuudet on rajattomat ja fiiliksen mukaan mennään. Koska LA.
     
    Tortugan luottolaukku on jälleen lähdössä syyskuussa Amerikkaan!



        



    Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
    Mulla on vain muutamia paikkoja, joista muistan ajatelleeni, että tänne ei ehkä tarvitse palata enää, mutta se ei välttämättä johdu siitä, että paikka olisi ollut kamala, vaan ei vaan tarjonnut minulle sitä jotain. Kamalimpia matkakohteita ovat sen sijaan olleet sotamuseo (Coconut Tree Prison, Phu Quoc, Vietnamissa) ja keskitysleiri (Berliinin lähellä oleva Sachsenhausen). Kamalia ja silti kohteita, joissa on vaan pakko käydä, vaikka puistattaa


     

    Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
    Toisinaan luen, mutta riippuu kyllä hyvin paljon kohteesta. Sanotaanko näin, että ennen luin enemmän ja nykyisin selvitän tiedot netistä ja matkablogeista. Toisinaan on hauskaa myös reissata kohteisiin ja olla selvittämättä mitään etukäteen. Rakastan kyllä matkaoppaita ja ne ovatkin kauniita sisustuselementteinä ja hyviä inspiraation lähteitä!


    Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

    Olen tässä lajissa aika kokematon. Suomessa voin toki reissata ja reissaankin yksin toisinaan, mutta koska pelkään lentämistä, niin kauemmaksi reissuun lähteminen yksin ei ole minun juttuni. Tosin jollekin helpolle rantalomalle voisin ehkä lähteä yksinkin, mutta mieluiten reissaan kyllä seuran kanssa. Arvostan siis kovasti yksin matkaavia. He on mun mielestä rohkeita!


    Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?
    Innokas, seikkaileva ja haasteet positiiviseksi kokemukseksi kääntävä matkailija.



        


    Ja jotta haaste jatkuisi eteenpäin, heitän nämä samat kysymykset seuraaville blogeille: 50 State Puzzle, Deep Red Blues, Pingviinimatkat, Archie Gone Lebanon, Tuntemattomaan ja takaisin. Mutta haasteeseen saa tarttua kuka vaan, joka haluaa pohtia tarinaansa matkailijana.

    Mitäs tuumitte? Tuliko yllätyksiä minusta matkailijana? :)

    Tässä vielä kysymykset kootusti kaikille haasteeseen tarttujille:
    Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle? 
    Paras matkamuisto lapsuudestasi?
    Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
    Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluaisit uudelleen?
    Mitä kieliä osaat puhua?
    Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
    Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?
    Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
    Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
    Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?
    Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

     
    Eng // My story as a traveller.

    3 kommenttia

    1. Näitä on kyllä kiva lukea. Barcelona on myös miun kestosuosikki, ja veikkaan että Havaijista tulee toinen. Mie oon myös alkanut pelkäämään lentämistä. Tuntuu, että se vaan kasvaa joka lennon myötä. Ja se on myös itsellä suurin syy siihen, miksi yksin reissaaminen ei houkuta. Ei se silti poissuljettu vaihtoehto ole. Yksin reissatessa tutustuu niin paljon enemmän muihin ihmisiin, ja se on sillä tavalla antoisampaa. Mutta kaverin kanssa on vaan... helpompaa. Ja onhan se kiva, että on joku, jonka kanssa jakaa kokemukset. Ja joku, joka voi ottaa kuvia :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Ihanaa, Barcelona faneja! :) Tuo lentäminen on kinkkinen juttu. Onneksi en pelkää niin paljoa, etten uskaltaisi lähteä. Ja onneksi usein tulee hyviä lentokokemuksia, joiden pohjalta on paljon rohkeampaa lähteä uudestaan lentämään.
        Aaah, Havaiji! En taida tietää ketään kuka siitä ei tykkäisi ;)))

        Poista
    2. Hei ai LA! Mä olen miettinyt, että sinne pitäisi lähteä syksyllä pitkäksi viikonlopuksi... eli huikkaa, jos reissuseura kiinnostaa. ;)

      VastaaPoista

    Kiitos kommentistasi!