Meidän kajakkiseurueeseen kuului kolme venettä, joista ensimmäisen lähti jo aamulla aikaisemmin matkaan. He olivat rannalla jo vastaanottamassa meitä muita saapuvia, ja olivatpa ihanasti kirjoittaneet "tervetuloa" -tekstin hiekkaankin. Harvoinpa sitä autiolle saarelle tuollaisilla toivotuksilla pääsee saapumaan.

Jotenkin sitä oli taas aivan ihmeissään tuosta älyttömän kirkkaasta turkoosista rantevedestä, että siinä olisi voinut lillua ja uida ja sukellella koko päivän. Kuitenkin ihan yllättäen, sekunnissa alkanut nuhani vähän esti minua kekkuloimasta meressä koko päivää. Välillä piti ihan vaan istuskella kajakin nokassa eväitä syöden. Meidän ollessa rannalla, ei siellä montaa muuta henkilöä ollutkaan. Paikallinen "rannanvartija" ja pari tyttöä, jotka kävivät kajakoimassa ja snorklaamassa rannalla nopeasti. Heidän snorkliretkensä oli kuitenkin aika onnistunut, nimittäin tässä rannan tuntumassa uiskenteli myös kilpikonna. Ihan mieletöntä!
On muuten jännä, kuinka meri muuttaa heti sävyään paljon tummemmaksi, kun aurinko menee pilveen. Tuossa aivan rannassa oli kyllä todella kirkasta ja turkoosia vettä. Melkeinpä oikein häikäisi katsella sitä...
Päivän päätteeksi melottiin vielä viereiselle Seven Commando Beachille, vähän siinä toivossa että siellä olisi ollut ravintola, jonne oltaisiin päästy lounaalle. Mutta sekin oli myös lähes autio. No oli siellä yksi privahotelli, joka oli vasta avautumassa. Se kannattaa kyllä pistää korvan taakse, oli nimittäin sen verran vakuuttavan näköinen paikka ja sijainti.


Kukapa nyt autiolta rannalta lähtisi ilman hyppykuvia mihinkään? Ei hullukaan! Vaan pakkohan ne oli taas ottaa. Tämä oli mukava päivä ja kajakointi on kyllä tosi kivaa. Vaikka paikoitellen oli aika rankkaakin eteenpäin pääseminen, varsinkin paluumatkalla kun iski pientä vastatuulta. Onneksi toisinaan sain ihan luvan kanssa ottaa löysästi ja olla melomatta, ja ihailla ihan vaan maisemia. Taisi meillä tuona päivänä reilut parikilometriä tulla melomista, että ei kuitenkaan sen enempää, mutta hyvän paratiisirannan verran, joten ei turha reissu lainkaan.
Eng // Kayaking in El Nido area was so much fun.