Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lifestyle. Näytä kaikki tekstit

Uusi-Seelanti: Curio Bay oli wow!

Tämän huikean leirintäalueen löytäminen Curio Bayssa oli oikeastaan ihan vahinko. Gps sekosi sillä tavalla, että ei tunnistanut alueen pieniä katuja ja ei näin osannut johdattaa meitä ennalta etsittyyn majapaikkaan, joten ajeltiin illan hämärtyessä vain tienviittojen opasteiden pohjalta johonkin leirintään ja luotettiin että kyllä sieltä ihan hyvä leirintä varmasti löytyy. No löytyi jotain paljon parempaa! Aivan huikealla sijainnilla oleva törkeän edullinen leirintäalue surffikoulun kera!




 
Campervanimme tuulilasistamme oli tosiaan tälläinen huikea näkymä suoraan merelle. Kyllä kelpasi. Meillä itsellämme ei ollut telttaa, mutta sen sai laittaa pystyyn mihin vaan nurmialueella ja tuossa edessämmekin niitä oli muutama. Muutenkin leirintäalue oli aika rennoin oloinen. Vähän ehkä alkeellinen, mutta toisaalta sopivan hippihenkinen. Ja tosiaan tällä samalla alueella sijaitsi surffikoulu. Ajattelin, että senhän täytyy olla kohtaloa. Valitettavasti surffikoulu oli kiinni sinne saavuttaessamme. Tosin sen ovessa oli ilmoittautumislistaus seuraavan päivän osallistujista ja listalla oli vielä muutama paikka vapaana. Olin aivan tulisilla hiilillä että uskallanko ilmoittautua vai en. Lista huusi nimeäni...
Mutta kun kävelimme leirinnän merenrannalla ensimmäistä kertaa ja dippasin varpaat veteen, olin saada sydärin. Merivesi oli todella jäätävää. Silloin kyllä ajattelin, että no way, en missään nimessä ole menossa surffaamaan noin jäätävään veteen. Mutta toisaalta, uiminen vedessä kiinnosti, sillä tämä oli juuri se paikka jossa voi uidessaan nähdä delfiineitä. Delfiinit kuulemma tulevat yllättävän lähelle ihmistä heidän uidessaan tuossa poukamassa. Aivan huikeaa. Meillä ei kuitenkaan kantti riittänyt hypätä tuohon jääkylmään veteen, joten tyydyttiin vaan katselemaan aavalle merelle siinä toivossa että josko nähtäisiin yhtään hyppivää delfiiniä, mutta tuloksetta sinä päivänä.

Tuloksetta kävi myös minun surffikurssin. Aamulla herätessäni ilmoittautumislista oli täynnä. Olin harmissani ja eniten inhotti menetetty mahdollisuus. Ajateltiin kuitenkin että ollaan kärppänä paikalla kun kurssi rannalla alkaa, ja niinhän me oltiinkin. Katselin kauempaa kuinka kurssilaiset kuivaharjoittelivat rannalla ja sitten siirtyivät veteen surffaamaan. Märkäpuvut päällä olevat aloittelijat nousivat aika hyvin kerta toisensa jälkeen laudalle ja olin ihan innoissani heidän puolesta! Ja tietenkin vihoissani itselleni etten rohjennut itse mukaan. Tästä harmituksesta oppineena päätinkin, että enää en halua antaa mahdollisuuksien mennä ohitseni. Enää en missaa selvää mahdollistuutta! Ja kappas, kuinkas kävikään eilen? Minähän surffasin! Näin jälkikäteenhän on helppo hymyillä, sillä toteutin unelmani viimein. Mutta kyllä tuolla Uudessa-Seelannissa ollessani harmitti, että en uskaltanut silloin jo yrittää.

Leirinnässä sai vielä kaupan päällisiksi ihailla omalla rannalla köllötteleviä merileijonia, kyllä! Sekä pienen iltalenkin päässä olevia Yellow Eyed pingviinejä, jotka rantautuvat mereltä noin ilta seitsemän ja yhdeksän välillä. Pingviinien bongausalueelle on helppo päästä rappusia pitkin ja täällä katsojat pääsevät aivan rantakallioille saakka ihmettelemään pingviinien elämää. Mekin istua kökötettiin rantakalliolla varmaan parisen tuntia katsomassa näiden kavereiden elämää, jotka kyllä aika hyvin maastoituivat rantakallioihin.


Näissä muutamissa viimeisissä kuvissa nämä kaksi pingviinipoikasta tapaavat mereltä saapuvan isänsä. ja voi että mikä piipitys kävikään kun he riensivät vastaan isukkiaan. Rannalla ollut biologi kertoi meille siis oman näkemyksensä tästä pingviini perheestä.

Ja niin, miten kävikään niiden delfiinien suhteen? Ei valitettavasti nähty itse kahden päivän aikana yhtäkään. Mutta, hassu yhteensattuma tapahtui vain joitain päiviä myöhemmin, kun eräs suomalainen tyttö löysi kuvani Instagramista ja vinkkasin delfiinipaikasta hänelle, jonka jälkeen hän oli vieraillut Curio Bayssa ja uinut delfiinien kanssa. Voitteko uskoa! Siis uinut delfiinien kanssa, ihan mieletöntä! Mutta oli kuulemma ollut jäätävän kylmää vettä. Varmasti!

Koko eteläinen Catlinsin alue ja sen rantatie oli aivan huikeaa tietää ajella. Välillä ajoimme lähes sademetsän uumeksissa ja välistä taas aavaa merta katsellen. Uusi-Seelanti on maa, jossa riittää huikeita maisemia ja joissa eläimet näyttävät saavan temmeltää ja elää uljailla niityillä ja maa joissa lehmilläkin on oma infinity pool. Katsokaa vaikka kuvaa alla.






Mitenhän näistä maisemista pääsee koskaan yli? Ei varmaan pääsekään...

Eng // This camping area in Curio Bay, NZ was amazing place with a great view.


---------------
Majoitus
Curio Bay Holiday Park, 2 yötä, 26 eur

Merileijonia Cannibal Bayssa

Etelän Newhavenin alueella yöpyessämme kävimme seuraavana aamuna katsomassa vinkin pohjalta Surat Bayssa josko nähtäisiin merileijonia. Iloksemme rannalla odottikin kolme yksilöä, jotka selvästi olivat perhe. Pikkuinen merileijona leikki ja pyöriskeli rannalla, kun selvästikin naaraalla ja uroksella oli jokin välienselvittely meneillään. Ainakin rajun näköisesti murjoivat välistä toisiaan ja näytti että uroksella ei olisi asiaa nousta rannalle lainkaan. Mene ja tiedä, mutta kaiketi kuuluu normaaliin käytökseen, tai sitten ei. Pidimme ihan suosiolla hyvää välimatkaa, sillä kaverit olivat keskenään ainakin aika aktiivisia.

Mielenkiinnosta käveltiin vielä niemen kärjen toiselle puolelle, jossa rannalla mötköttelikin päiväunillaan useampi todella iso merileijona mukaviin asentoihin ja hiekkaan peiteltynä. Lisäksi olivat vekkulit keksineet käyttää rannalle ajautuneita merilevien oksia tyynyinä. Siltä se ainakin näytti. Osa oli jo raahautunut takaisin mereen. Se näkyi selvästi jäljistä hiekassa.


Vastaantulevalta naiselta saimme vinkin että rannan niemenkärjestä pääsee niittyjen halki Cannibal Bayhin, jossa merileijonia olisi kuulemma todella paljon. Houkutus voitti ja vaikka olimme ajatelleet aamupäiväksi vain pientä nopeaa rantalenkkiä, lopulta meiltä kului kolmisen tuntia täällä, mutta kylläpä kannatti. Seuramme rannalla oli tosin hyvin hiljaista, sillä lähes jokainen näistä kavereista oli päiväunilla. Muutamien merileijonien pää hieman nousi ohi kävellessämme, mutta muuten eivät näyttäneet olevan moksiskaan meistä. Ohjeiden mukaisesti eläinten nukkuessa on hyvä pitää välimatkaa 10 metrin verran ja niiden hereillä/liikkeellä ollessaan 20 metrin välimatka on suositeltava.


 
Osa näistä nöpönenistä veteli tirsoja ihan yksikseen ja osa kumppanin kanssa ihan lusikassa. Aika söpöjä olivat. Näimme kaikkiaan reilun kolmekymmentä merileijonaa rannalla. Ihan huikeaa!

Tällä rannalla saimme myös vinkin jatkaa vielä matkaamme etelässä, Curio Bayhin, jossa kuulemma voisi uida delfiinien kanssa. Siis uida vapaasti delfiinien kanssa, whaaat! Curio Baysta lisää seuraavaksi. Mutta eivätkö ole söpöjä kölliköitä nämä kaverit?


Ps. Tässä viimeisessä kuvassa, meidän paluumatkalla näimme kuinka alussa mainitsemani perhe kölli sulassa sovussa vierekkäin. Aaaaaw...


Eng // In New Zealand south island you can see many sea lions in Cannibal Bay. Woow!

Paluulippu ja lakit hukassa

Väistämättä se aika-ajoin pumpsahtelee esille, nimittäin meidän paluu. (okei, tunnustan. Suunnittelin tänään puoliunessa ollessani jo mahdollisia paluujuhlia ja sisustan kotiani mielessä uusilla jutuilla ja tiedän jo nyt mitä ruokaa kokkailen äidin kanssa ja mitä pyydän iskän grillaamaan). Ja oikeastaan ei mene viikkoakaan, etteikö joku ihana ystävämme siellä Suomen maassa kyselisi, että koska me tullaan takaisin? Ja edelleenkään ei osata vastata vielä kenellekään sen tarkemmin siitä aiheesta. Sori. (ja ihanaa jos siellä jo odotellaan meitä). Ajatukset paluun osalta ovat vielä aikalailla auki. Mietittiin nimittäin jo ennen lähtöä, että olispa siistiä taittaa toinen osuus Atlantin ylityksestä isolla risteilyaluksella, kuten Royal Caribbeanilla, jolla ollaan Karibianristeilty muutenkin. Lähdin tuota asiaa selvittelemään tässä yksi päivä, mutta pettymykseksi kävi ilmi, että laivat seilaavat Atlantin yli Euroopan vesille jo aikaisin toukokuussa. Siihen meidän aikataulu ei tällä haava kyllä ole taipumassa, koska halutaan olla kuukauden verran vielä Los Angelesissakin nyt keväällä. Se mitä nyt tiedämme, on että reittimme kulkee täältä Australiasta, jossa nyt olemme, seuraavaksi Fidzille, Hawaijille ja Los Angelesiin.



Los Angelesin jälkeen arvotaan vielä New Yorkin ja Toronton väliä. Ja nyt kun oikeastaan ratkesi, että Atlantin ylitys botskilla ei taida onnistua, niin keksin käydä katsomassa yhdensuuntaisia lentoja Icelandairilla (koska Finski valitettavasti hinnoittelee itsensä aina ulos one-way lennoissa), ja jotta josko sitä pysähtyisi vielä paluumatkalla Islannissakin(?). Maassa jossa olen pitkään halunnut käydä. Hyvä puoli on se, että sekä Torontosta että Nycistä tuo lento onnistuu, joten enää tarvitsisi päättää tuo viimeinen kohde Amerikan mantereella. Oikeastaan pieniä kohtalon vinkkejä on tipahdellut viime aikoina siihen suuntaan, että New Yorkiin on pakko päästä. Sillä minun sieltä syyskuussa ostamani hellelakki on kadonnut. Siis kadonnut(!). Vähintäänkin kohtalon johdatusta siihen, että New Yorkiin on palattava. Keksin kyllä vähintäänkin noin tuhat muuta tekosyytä, miksi siihen kaupunkiin on aina vaan palattava, hah... Ja oon aikalailla kallistumassa siihen, että josko meidän ei tarvitsisi edes valita noiden kahden väliltä, vaan voitaisiin mennään molempiin. Win-Win situation, you know.



Los Angelesin osalta kohtalon johdatusta ei sen enempiä tarvitse tullakaan. Sinne tiemme vie joka tapauksessa, mm. uuden lippiksen ostoon ja tuon ihanan tyttösen ja kaikkien teidän muidenkin kavereiden tapaamiseen siellä. Uuden lippiksen ostoon siksi, sillä olen kadottanut tällä reissulla myös tämän kuvassa olevan Cali-girl lippiksenikin(!). Minä, joka en koskaan ikinä hävitä mitään (koputtaa puuta), on nyt onnistunut kadottamaan molemmat lakkinsa tänne maailmalle. Aivan uskomatonta. Lippiksen osalta tiedänkin, että sen on täytynyt tippua laukun lenkistä laivamatkalla Thaimaassa, mutta tuon hellehatun kohtalo on aivan mysteeri. Tai siis kohtalo.



Tänään skypessä setänikin kysyi paluustamme. On ihan kreisiä että on jo maaliskuu. En oikeastaan osaa sanoa tässä kohtaa, että onko se lasi nyt puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. Eihän tää lysti nyt vaan vielä voi loppua? No toki eihän se nyt vielä lopukaan. Koalatkin on vielä näkemättä. Ja minä surffaamatta. Kärrynpyörät rantahiekassa ikuistamatta. Delfiinejäkin olisi huikeaa nähdä. Kaikki Losin uudet tuulet haistamatta, ja ehkäpä Nycin Shake Shack jälleen maistamatta ja sitten vasta. Vasta kaikkien näiden jälkeen ollaan valmiita kotiin. Sitten nähdään kamut ja perhe. Lupaamme kyllä ilmoitella kun paluulippu löytyy, ja uudet lakit.


Ps. Lisäsin juuri tuonne oikeaan palkkiin Rantapallon Matkakumppanit -widgetin. Aika jees, eikö vaan! Tuo widget näyttää Rantapallo-verkoston kolme tuoreinta blogipostausta, joten sieltä löytyy reissuinspistä meistä jokaiselle ja roppakaupalla!



Eng // We haven´t booked our return flights to home yet. Still thinking which way to go back, New York or via Toronto or both. And we also might do a short layover in Iceland. How about that?


Reissun huikeimmat maisemat!

Kyllä. Reissun huikeimmat maisemat (jos näitä toinen toistaan huikeimpia maisemia nyt millään voi pistää järjestyseen) koettiin varmastikin matkalla Wanakasta Arrowtowniin (juttu täällä) ja vähän kuin puolivahingossa. Puolivahingossa siitä syystä, että valittiin gps:n vinkin pohjalta tieksemme pienempi vuoristotie, kartassa olleen isomman tien sijaan. Ja voi jumankekka, että kylläpä kannatti! En tiedä onko maisemareitti aina näin upea, vai tekivätkö nämä pilvet tällä kertaa tästä hetkestä niin huikean. Mutta huh heijaa, tämän levähdyspaikan maisemat olivat vaan jotain niin päräyttävää, että ei mitään rajaa.




Tässä on muuten myös reissun harvoja yhteiskuviakin meistä. Kiitos vain eräälle sveitsiläiselle miehelle joka kuvan otti. Aasiasta ostamani selfietikkukaan kun ei enää toimi, kun menin päivittämään uuden käyttiksen iphoneeni, niin veikkaan että tästä syystä selfiepainikkeen Bluetooth-laite meni mykäksi (pöh!). Siitäkin laitteesta oli sitten vallan pitkä ilo, haha... 

Tuon päiväinen ajotiemme kiemurteli upeasti pilvien peittämien vuoriteiden keskellä. Koko seutu oli niin maaginen, että oli vaikea uskoa näkemäänsä. Henkeä salpaavan kaunista! Ja sanonko vielä kerran, ihan huikeeta!







Uudessa-Seelannissa on kyllä mahdoton ajella ja olla huokailematta tuon tuosta maisemien kauneutta. Mietittiinkin, että tajuavatkohan paikalliset missä kangastuksessa elävät. Kerran huoltoasemalla sitten kehuttiin jälleen maan kauneutta, johon paikallinen totesi, että kaipa he pitäävät niitä itsestäänselvyytenä. Mutta kyllä sen kauneuden sitten kuulemma huomaa, kun käy jossain muualla.
Minä vähän luulen, että tulen jatkossa väkisinkin vertaamaan kaikkea nyt Uuden-Seelannin mittarilla. Aika voittamattomathan nämä maisemat ovat vai mitä olet mieltä?


Eng // These were propably our best views of our trip here in New Zealand.