Meidän reissun "6 months travel-anniversary" oli tällä viikolla. Miten aika voikaan mennä niin nopeasti? Mutta lohdutuksena itselleni täytyy kyllä todeta, että onneksi se ei ole tuntunut siltä. Suomen talvi on tosin tuntunut kestävän pienen ikuisuuden, kun katselen sitä IG-feedistä tai perheen viesteistä. Miten siellä jaksellaan?
Välillä sitä vaan tosiaan havahtuu, että voiko syyskuusta ja reissun alusta olla jo niin kauan? Mikä maa - mikä valuutta, on välillä mikä päivä - mikä kuukausi? Olemme pian olleet Thaimaassa jo kuukauden. Ensi viikolla meidän 30 päivän viisumi umpeutuu, jolloin lähdemme jatkamaan matkaa. Niinkuin vapautemme suo, reissukarttamme muuttui sen verran, että menemme tosiaan täältä Koh Lipeltä ensiksi Langkawille, josta jatkamme suoraan Penangin-saarelle. Sieltä lautta-maateitse Kuala Lumpuriin, jossa ollaan pari päivää. Ja josta ei lennetäkään suoraan Ausseihin, koska ei saatu mitään järkevän hintaisia lentoja sieltä ja sori nyt vaan, AirAsialla en halunnut uskaltanut lentää. Joten napataan edullinen bussi alle ja körötellään sillä Singaporeen. Sen jälkeen onkin pakko nousta koneeseen, koska mantere loppuu, hah. Ja sieltä me sitten lennämme Melbourneen. Viimeinkin, pääsen Australiaan, wohoo!



Täällä Etelä-Thaimaan Koh Lipen saarella kyllä viihtyisi niin paljon pidempäänkin. Mulla on jo nyt haikea mieli, kun täältä parin päivän päästä joutuu lähtemään taas pois. Mieleen kiirii ajatus, että koskahan tänne pääsee takaisin?
Sitten taas, edessä on jälleen uusia paikkoja, kokonainen uusi manner ja kirsikkana kaiken päällä Havaiji, joten olen odottanut ikuisuuden. Ja tietysti toinen "kotini", LA, odottaa... Mutta kun olen niin pirun huono luopumaan mistään. Nyt ollaan ja nautitaan siis Lipestä. Ehkäpä siis osaan elää hetkessä. Josta tulikin mieleen, että lähden heti vikkelään nauttimaan tuosta turkoosista unelmasta ja pulahdan hetkeksi sinne viilentymään. Täällä etelässä on muuten huomattavasti kuumempi kuin esimerkiksi Koh Lantalla, josta tulimme. Ja jossa parina iltana, mulla oli jopa viileää siellä(!). Tiedän, ei ehkä ihan reilua sanoa niin teille, jotka siellä Suomessa nyt yritätte kaikenmaailman lumimyrskyistä selvitä. Mutta pienen maistiaisen kylmyydestä tosiaan Lantalla sain, ja voinpa vaan sanoa, että en tykännyt...hrrr! Täällä Lipellä on hyvä olla ja varpit pysyy lämpiminä. Toivottavasti siellä kaikki hyvin. Ciao!




Eng // It´s our trip 6 months anniversary. Gosh, time flies.

Kuten niin moni muukin, mekin halusimme kokea auringonnousun Angkor Watilla. Mistään tavattomasta haaveesta ei ole kyse, kaupunki elää ja hengittää temppelien tuomalla turismilla ja retkiä kohteeseen järjestetään auringonnoususta laskuun saakka.
Me varasimme oman tuk tuk-kuljettajamme hotelliltamme ja aikaisesta lähdöstä saimme pulittaa muutaman taalan lisää. Me maksoimme omasta retkestämme 17 taalaa, mutta olen varma että halvemmallakin kuljetuksia sinne saa. Emme vaan jaksaneet lähteä tinkaamaan muualta hinnasta, koska hotelliltakin retki onnistui. Matkaan täytyi lähteä noin viiden aikaan aamulla. 
Kun aamuyöstä tapasimme kuljettajamme (sama, joka oli vienyt minut edellisenä päivänä sairaalaan), hän oli pukeutunut toppatakkiin ja pipoon. Naureskelimme ja ihmettelimme asiaa aikalailla respassa ja mieheni totesikin hänelle hymyillen että c´mon, ei täällä nyt niin kylmä voi olla. Mutta kuinkas kävikään… Puolisen tuntia yön pimeydessä tuk tukin kyydissä oli todella jäätävää menoa! Onneksi olin pukenut päälleni legginsit ja pitkähihaisen paidan, kunnioittaakseni temppeleitä (olkapäät, eivätkä polvet saa naisilla näkyä), sillä hytisin koko matkan kylmää keliä. Kyllä paikalliset tietää. Kääräisin vielä laukussa olleen huivinikin kaulaani ja kasvojen eteen, jotta maasta nouseva pöly ja lika ei menisi silmääni.


 
Emme olleet yön pimeydessä yksin, vaan näemmä jälleen kerran yksi uusi kiireinen päivä temppelialueella oli sarastamassa ja tuk tukit toisensa perään viemässä turistejaan kohti Angkoria. Liput temppeleille ostetaan isoilta porteilta hieman ennen Angkor Watia, jossa saa varautua jonottamaan hetkisen. Lipputyyppejä on kolme 1, 3 tai 5 päivän liput. Me ostimme vain yhden päivän lipun, 20 taalaa. Sillä saa päivän passin omalla kuvalla varustettuna. Meille tuolla päivällä oli myös merkitystä, sillä vietimme samalla mieheni synttäreitä, ja nyt se on ikuistettuna meidän Angkor-passiin.





Meillä oli mukanamme hotellilta saatu temppelialueen kartta, mutta juurikaan enempää ei sinun välttämättä tarvitse tietää. Seuraat vain yön pimeydessä taskulamppujen ja puhelinten kanssa vaeltavaa kansanjoukkoa ja päädyt Angkor Watin pienen lammen eteen seuraamaan auringonnousua. Sadat, ellei jopa tuhannet, älypuhelinten ja ipadien valot vilkkuvat kohti temppelien figuureja, ja tiedät olevasi perillä. Tunnelma on odottava. Muutamat alueelle pystytetyt ravintolat kaupittelevat kahvia ja aamupalaa - perille toimitettuna. Minä odotan että nouseva aurinko tuo myös lämmön mukanaan, sillä edelleenkin lämpötila on aika alhainen. Olen kateellinen mieheni kenkävalinnasta, lenkkareista läpökkäiden sijaan. Suosittelen tätä, ja lämmintä vaatetusta, myös muille.

Jokainen päivä on aina uusi ja erilainen, niin myös auringonnousut. Uskallan sanoa, että meille tuo tuon päiväinen auringonnousu oli juuri niin upea kuin se tuona tammikuisena aamuna pystyi olemaan, mutta hiemanhan sitä toki jäi miettimään, että mitenhän huikea se huikeimmillaan voikaan olla! Tahi sitten auringonlaskut. Sitä voin vain arvuutella.
Aamun sarastaessa oli myös melkoinen yllätys nähdä mikä määrä ihmisiä meidän kanssa oli todistamassa tuota samaa auringonnousua lammen reunalla, huh. Valtava määrä.








Päivänvalon sarastaessa olikin jo turvallista tehdä lähempää tuttavuutta Angkor Watin raunioiden kanssa ja voi että niissä riittikin ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Olimme vähän ovelia kettuja, ja lähdimme vastoin opastettua kulkusuuntaa päinvastaiseen suuntaan, jolloin saimme koko temppelin hetkeksi itsellemme. Emme hetkeen nimittäin törmänneet kehenkään muuhun, paitsi munkkiin joka asetteli rukouspaikkaansa ja selkeästi turisteille tarkoitettuja rukousnauhoja riviin. Ja jotenkin tunsin että halusin kokea sen hetken ja niinpä ei aikaakaan, kuin Kambodzalainen munkki siunasi minulle ranteeseeni rukousnauhan liturgioineen. Ja ainoa mitä ymmärsin lopussa oli englanniksi sanottuna ”Happy New Year and Good Luck”. Kiitos, sitä toivotaan.





Tästä päästäänkin seuraavaan jallitukseen, jota temppeleillä tapahtuu; paikallinen ojentaa sinulle suitsukekynttilän väkipakolla käteen ja ohjaa sinut rukouspaikalle, jossa kauniisti toivotetaan hyvää onnea koskemalla tietyn kaavan mukaan jumalpatsasta. Tämä kaikki on minusta ookoo, mutta siinä vaiheessa hommalta vedetään matto alta, kun seuraavaksi katse ohjataan pienelle tarjottimelle, jonka liinan alta pilkottaa dollareita. Selvä viittaus siihen, että tämä olikin maksullista. No ei, ei elämä ole taalasta tai kahdesta kiinni. Se on ihan ookoo ojentaa heille, mutta myöhemmin temppeleillä näimme kuinka paria aasialaista naista aika vahvasti vihjattiin maksamaan ”ten dollar”, ikäänkuin pienempää vaihtoehtoa ei olisi.



Huikean Angkor Wat kokemuksen jälkeen siirryimme nälkäisinä aamupalalle tuk tuk-parkin viereiseen kahvilaan, joka osoittautuikin samaksi Blue Pumpkin -kahvilaksi, jossa olimme jo kaupungissakin käyneet. Tähän huomioitavana se, että törmäsin blogeissa paljon kirjoituksiin joissa sanottiin että kuljettaja oli yrittänyt viedä eri ravintoloihin aamupalalle ja lounaille kesken temppeleiden, kysymättä mitään. Mutta en tiedä, johtuiko siitä että varasimme tuk tukin hotellilta vai ilmoitimmeko vain niin selkeästi että menemme tähän aamupalalla, että ei meitä millään tavalla yritetty viedä minnekään. Hotelli oli muuten luvannut jättää meille respaan aamupalan, joka oltaisiin sitten temppeleillä syöty piknik-tyyliin, mutta pettymys oli melkoinen aamulla, kun ei siellä mitään eväitä ollutkaan odottamassa. Onneksi tuoltakin sai siis murua rinnan alle.


Jaksoimme aamupalan voimalla hyvin puoleen päivään saakka ja käytiin vielä Angkor Thom -temppelillä sekä Ta Prohm -temppelillä, jonka jälkeen pyysimme kuljettajaamme ajamaan takaisin hotellille. Meille riitti mukavasti aikaisesta aamusta alkaen se kahdeksan tuntia temppeleitä, mutta ymmärrän kyllä myös heitä, jotka ostavat useamman päivän passin alueelle. Tällöin on mahdollista tutusta tarkemmin ja ajan kanssa yksityiskohtaisemmin eri temppeleihin ja kokea myös auringonlaskut, vaikkapa tuplasti.

Tämä on niin monella tapaa väärin. Ensiksikin norsu turistinähtävyytenä sekä isäntä, joka räplää älypuhelintaan.

Ennen kaikkea muuten tuolla Ta Prohmin temppelillä näkee, kuinka vuosisatojen saatossa luonto on vallannut osan temppelin raunioista. Aikaisemmin temppelialue oli tiheämminkin viidakon vallassa, mutta entisöinnin ja turismin johdosta, viidakko on saanut väistyä. Samaan aikaan raunioita myös entisöidään ja sitäkin pystyi seuraamaan aika läheltä. Kuulemma rakentajat etsivät ensiksi kivikasoista sopivaa tai alkuperäistä palaa puuttuvan tilalle ja mikäli sellaista ei löydy, he pyrkivät tekemään alkuperäisen kaltaisen. Vaikea sanoa, mitä tämä valtava turismin määrä temppelin raunioille aikojen saatossa tulee tekemään. Kivihän toki materiaalina on hyvin aikaa kestävää. Temppeleillä pääsee lähes kaikkialle katsomaan ja koskemaan ja jos antaa mahdollisuuden, niin voi todella kuulla ja melkein nähdä miten seinät puhuvat historiaa ja tuota historiallista glooriaa, joita temppelit edustivat.



Olen onnellinen että olen kokenut Angkor Watin. Näissä temppeleissä on kyllä jokin taika. Ja kun katselen kuvia nyt uudestaan, niin ei sitä muuta voi kyllä todeta, kuin että aivan mieletön paikka. Huikea!


Eng // Angkor Wat temples in sunrise is worth to wakeup in 5 am. Whole temple area is just purely amazing. You just have to see it for yourself.

En oikein tiennyt mitä odottaa tai mihin oltiinkaan saapumassa, kun Vietnam Airline propellikoneen renkaat ottivat kiinni kiitorataan. Kambodzasta tiesin vuosikymmenen takaa oikeastaan sen, että näyttelijä-ohjaaja Angelina Jolie on adoptoinut ensimmäisen lapsensa Maddoxin sieltä. Sanomattakin on selvää, että kaikki tietävät Angkorin temppelit Angelinan taannoisesta leffasta. Mutta tietämykseni maasta oli siis hyvin hataralla pohjalla. Toki muutama ystäväni oli reissannut siellä ja sitä kautta olimme jutelleet maan viime vuosikymmenien surullisesta historiasta myös.

Ollaan muuten siinä mielessä varmaan monen mielestä liiankin rennolla otteella reissussa, koska ei todellakaan päntätty lukea matkaoppaita kohteistamme tulevien maiden osalta ennakkoon. Eikä sillä, ettenkö tykkäisi matkakirjoista - rakastan niitä! Ja ovatkin niitä harvoja kirjoja joita luen. Mutta se vain jäi, jo siitäkin syystä että urakka olisi tuntunut aika mahdottomalta. Niin monta uutta maata ja niin monta uutta kohdetta. Ja ehkäpä minulla ei mukamas ollut aikaa vaan lukea tietoa kymmenistä uusista kohteista, järjestellessä reissua ja siihen liittyviä muita asioita kuntoon. Siihenhän oltaisiin tarvittu toinen mokoma vapaata. Lisäksi luotettiin ja luotetaan selviytymiseen niiden kokemusten pohjalta, joita ollaan aikaisemmilla reissulla saatu - nähtävyydet ja "must see”-kohteet onkin sitten aika helppo selvittää tien päällä netin avulla. Lisäksi ollaan lueskeltu kanssabloggaajien edesottamuksia - joten blogeissa on voimaa ja luottoa löytyy!



Takaisin Kambodzaan. Siem Reap valikoitui kohteekseemme arvatenkin maailmankuulujen Angkorin temppeleiden johdosta. Lensimme Siem Reapiin suoraan Vietnamin Phu Quocin saarelta ja Kambodzaan saavuttaessa on hyvä huomioida, että rajamuodollisuudet ottavat hetken aikaa. Saavuttaessa joudut täyttämään ensiksi terveydentilapaperin (sama on ollut muuten muuallakin Aasiassa), jonka läpäistyä pääset seuraavan lapun pariin, eli viisumin täyttöön. Kambodzaan et tarvitse etukäteen hakea viisumia, vaan sen saa rahaa vastaan kentältä 30:ksi päiväksi. Lisäksi jos sinulla ei ole valokuvaa omasta takaa (joka ”vaaditaan”), senkin saa 2 taalan lisähintaan. Viisumi itsessään maksaa 30 taalaa ja se maksetaan käteisellä. AInakin Siem Reapin lentokentällä oli automaatti, josta sai nostettua rahaa, jenkkidollareita. Paikallisen valuutan lisäksi Kambodzassa voi maksaa siis jenkkitaaloilla.
Se yllätti! Vaikka asiasta tietoinen olinkin, silti, taaloilla! Ja Jenkkilältähän se meno paikoitellen kaupungissa näyttikin. Oli jenkkiketjuja ja tyylikkäitä kahviloita. Mekin kävimme yhdessä sellaisessa, Blue Pumpkin:ssa. Tykkäsin!
Hotellimme oli kiva ja kaikinpuolin tyylikäs uima-altaallinen, niinkuin itseasiassa hyvin moni Siem Reapin hotelli on. Koska rantaa ei ole, löytyy tosiaan uima-allas lähes kaikista hotelleista.


 
Meidän neljän päivän kosketuksemme Kambodzaan lyheni entisestään, kun toisena päivänä paineltiin tuk tukilla suoraan sairaalaan, minun melkein kiinni turvonneen ja punoittavan silmäni kanssa. Vietnamissa taas alkanut silmätulehdus oli ärtynyt niin pahaksi, että oli pakko siirtyä lääkärin puoleen. Ja hah, seuraa tunnustus - ja tähän väliin voisi lisätä jokin aika sitten lukemani Riku Rantalan kolumnin, siitä miten kannattaa itse mennä paikan päälle ja kokea, eikä vaan olettaa asiota (luittekohan jutun?). Minähän nimittäin oletin ja näin mielessäni kaikkia urpoja mielikuvia, miten kehnoon sairaalan joudunkaan ja miten emme tule ymmärtämään yhtään mitään koko käynnistä. Ja miten jokin epäpätevä tyyppi tarkistaa silmääni...jatkanko? En. Sillä miten sitten kävikään? Palvelu oli ensiluokkaista, sairaala kiilti uutuuttaan. Kaikki oli modernia ja hygienistä ja minua palveltiin asiakkaana ensiluokkaisesti. Kirjautumisen jälkeen, hoitajat ottivat minusta yleistiedot ja kyselivät taustoja, mittasivat verenpaineen, pituuden ja painon(!). Tämän konsultaation jälkeen pääsin vasta lääkärin puheille. Otin mieheni mukaan sinne, tai siis ”bodyguardin”, kuten hoitaja häntä leikkisästi nimitti, ihan vaan sen takia, jos oma sanavarastoni ei riitä/ymmärrä asioiden hoitoon. Lääkäri oli oikein pro, ja tutki silmäni ja siinä vaiheessa kun lekuri sanoo tutkiessaan että ”aijaijai” ja kutsuu bodyguardini myös katsomaan, silmässä täytyy olla jotain vialla. Sain lopulta tuomioksi jonkin bakteerin aiheuttaman silmätulehduksen, joka usein Aasiassa johtuu paikallisesta likaisesta vedestä, pölyävästä maaperästä tai vaikkapa auringosta, sekä antibiootit poskiontelotulehduksen jälkioireisiin. Lääkkeitä tuli matkaan siis kourallinen ja lepoa ja auringosta poissaoloa koko loppupäivä.

Minun levätessäni lääkepöllyissäni (syötiin vielä malarialääkkeitäkin samaan aikaan), mieheni lähti tutustumaan enemmän kaupunkiin. Se että eilen olimme nopeasti kiertäneet Siem Reapin keskustan Pub Streetin, jonka ympärillä oikeastaan kaikki tapahtuu ja nähneet hienojen hotellien ja kahviloiden keskellä myös kurjuutta ja kerjääviä lapsia, äitinsä kainalossa vastasyntyneen lapsen kerjäämässä rahaa maitoon, osoitti kaupunki vielä yhden kurjan puolensa miehelleni. Seksiturismin. Siis uskomatonta, että kun mies kävelee yksin kadulla niin silloin aletaan tarjoilemaan hävyttömästi ”Happy Endejä”, viidellä taalalla, ja he kuulemma olivat melkein käsiksi käyneet, kun kieltäytyi tarjouksesta, joka laski vielä neljään taalaan. Nämä tälläiset matkailun ja turismin tuomat negatiiviset vaikutukset, jotka korostuvat ennen kaikkea täällä Aasiassa, ovatkin sitten se kurjin puoli näissä maissa. Kyllä pisti inhottamaan, että tätäkö tää oli, täälläkin.





Siem Reapin kaupunki itsessään on aika pieni ja helposti käveltävissä ympäriinsä. Hiostavan kuuma aurinko ja seisova ilma tekee pitkistä kävelyretkistä kyllä aika mahdottomia. Toki ravintoloita löytyy kaikkialta ja siinäpä se oikeastaan meidän silmään olikin se kaupunki. Hotelleja, uima-altaita ja uima-allasbileitä ja ravintoloita. Ja sitten se syy, miksi olimme tulleet tähän uuteen maahan. Angkor Watin temppelit. Nuo huikeat rauniot kertomassa historiaansa. Sen takia me tänne tulimme ja heräisimme aikaisin aamulla ennen kukonlaulua ja suuntaisimme katsomaan auringonnousua temppeleille. Se oli meidän syymme tähän kaupunkiin, ja niin monen monen muunkin. Ja onneksi tulimme. Siirtyi sivuun niin moni ennakkoluulo, taas. Olen niin paljon rikkaampi, taas. Ja olen saanut kokea auringonnousun noilla ikuisilla temppeleillä. Onkohan muuten Angelina kokenut sen?



Oletko sinä kokenut Angkorin?


Eng // First timers in Cambodia.

-----------
Majoitus: Mekong Angkor Palace Hotel, 3 yötä 78 eur

Tässä viimeinkin postaus, joka kiinnostanee monia, sillä me todella lähdimme maailmanympärireissulle pelkillä käsimatkatavaroilla! Hullua, saattaisi moni ajatella. Ja niin ajattelikin... Saatiin nimittäin useita kysyviä katseita siitä, että aiotaanko ihan tosiaan lähteä pelkillä pikkurepuilla liikenteeseen? Ja jos ihan totta puhutaan, niin ihan aikojen alussa, en itsekään ollut lainkaan tämän ajatuksen kannalla. Tiesin kuitenkin ystäväpariskunnan, joka selviytyi reilun 8 kuukauden maailmanympärireissusta käsimatkatavaroilla ja kun mieheni löysi reissuun sopivan Tortuga Backpackin - ja sai vakuutettua minut tuolla laukulla, niin olin messissä!

Helsingin Rautatieasema Itsenäisyyspäivän aamuna 6.12.2014. Minä ja Tortuga Backpack.

Mikä ihmeen Tortuga Backpack? Se on laukku, jonka ovat suunnitelleet reppureissaajat, jotka kyllästyivät siihen että tavan rinkka ei mahdu käsimatkatavaroihin. Laukku on mitoitettu yleisimpien lentoyhtiöiden käsimatkatavarastandardien mukaisesti ja repun hihnat saa tarvittaessa vetoketjullisen läpän taakse piiloon. Läppärille on oma pehmustettu kotelo selkäosassa ja muutenkin laukun yksityiskohtiin on kiinnitetty paljon huomiota. Ongelmaksi muodostui enää vain se, että laukkua pystyi tilaamaan vain netistä ja sitä ei postiteta Suomeen lainkaan, sekä se, että laukku on niin suosittu, kun sitä tulee myyntiin ilmoitettu parin tuhannen kappaleen määrä, se myydään loppuun heti. Laitoimme itsemme kuitenkin Tortuga-laukun sähköpostituslistalle, jolle he ilmoittavat ensimmäisenä, kun laukkua on jälleen saatavilla. Näimpä tilasimme viime kesänä yhden laukun testiksi ystäviemme luo Kaliforniaan odottelemaan meitä. Ja kun me lokakuussa sitten Kaliforniaan saavuttiin, odotti Tortuga Backpack meitä siellä. Laukku miellytti kumpaakin sen verran, että pistettiin jonotuslistalle tilaten toinenkin ja sitten vaan jännitettiin että laukku ennättää tulla ennen joulukuun alkua ja Jenkeistä poistumista. Ennättihän se! Ja nyt meillä on sitten kummallakin - joo, tiedetään! - samislaukut. Joihin ollaan oltu kyllä pirun tyytyväisiä.

Tortuga Backpack todellisessa käytössä Palawanin saarella Filippiineillä.

Mitä sitten mukaan laukkuun pitkälle reissulle? Tein jo viime kesänä alustavaa googlailua ja tutkimusta, että mitä kaikkea sitä tulisi ja pitäisi ottaa mukaan. Aikaisemmin blogissani jo kerroinkin, kuinka Vailla Pysyvää osoitetta -blogista sain paljon apuja pakkaamisen muistilistaan. Lisäksi Tortuga-laukun sivuilta voi ladata heidän vinkkinsä pakkaamiseen (tästä, pdf). Näiden ja omien aikaisempien reissukokemusten pohjalta alkoi hahmottua lopullinen pakkauslista, joka muokkautui lopulliseen muotoonsa sillä hetkellä kun aloin laukkua täyttämään tavaroillani.


Mitä kaikkea laukkuun mahtuu? Eli tässä Tortuga Backpack -laukkuni pakkauslista.

Laukun sisältö:
4 legginsit
2 lökärihousut
2 pitkähihaista
8 toppia
5 paitaa
2 mekkoa
1 hame
2 farkkushortsit
1 urheilushortsit
1 urheilulegginsit
1 uv-paita
3 huivia
2 rantakimonoa
1 urheilutoppi
alusvaatteita
sukat
matkapyyhe (Cocoon)
kevyt toppatakki (pieneen pussiin menevä)
moskiittoverkko (Cocoon)
sukelluskello
kosmetiikkaa
kiharrin
hygieniatuotteita
lääkkeitä
järjestelmäkamera
adaptereita, latureita, usb-tikkuja yms muuta elektroniikkaa
MacBook Pro -kannettava
snokkeli ja maski
2 flipflopit
1 ballerinat
lenkkarit (lentomatkoilla jalassa, vie näin vähiten tilaa)
lippis
hellehattu
bikineitä
1 Matkaopas (Australia, ja senkin jätän painamasta pois, kunhan maa on koettu. Muita oppaita meillä ei olekaan mukana, siksi kai välillä ollaankin uudessa maassa ihan kuutamolla. Onneksi on mobiilioppaat.) 

Mitä ei saatu mukaan, mutta tiesin että oltaisiin haluttu pakata:
(tämä lista täydentyy reissun aikana, ja jahka ollaan palattua Suomeen, ajattelin tehdä vielä lopullisen pakkauslistan tärkeistä ja huomioitavista asioista, sekä plussat ja miinukset käsimatkatavaroilla reissaamisesta).

Leatherman
rantaviltti
räpylät
kynsisakset
aurinkorasvaa (Suosikkiani Australian Goldia on vaikea löytää Aasiasta, tai siis mahdotonta)
kosmetiikka, shampoot ja vartalovoiteet isommissa purkeissa (Luonnoskosmetiikan tuotteisiin tuli nyt vaan kirpaiseva, reissun mittainen tauko. Hki-Vantaalle jäi Laveran luotto Body Lotionkin. Onneksi täältä saa kookosrasvaa)

Lisäyksenä listaan, että yhdet leggarit lahjoitin Filippiineillä jo kaverilleni, mutta sen sijaan ostin kyllä yhdet lökärihousut lisää Siem Reapista. Lisäksi Thaimaan Kata Beachiltä tuli yksi mekko hommattua, että kertyyhän näitä. Ja ai niin, ostin myös pienet räpylät itselleni, jotka tulevat varmasti aiheuttamaan päänvaivaa, kun seuraavan kerran lentokentälle saavutaan. Omat, suomessa olevat pitkät sukellusräpylät kun eivät millään mahtuneet alunperin mukaan.

Tortuga Backpack. Pieni ja kompakti reppureissaajan selkäreppu.

Ps. Älkää muuten kysykö paljonko laukku painaa? En tiedä sitä itsekään, ja kauhulla odotan sitä hetkeä, kun nalli napsahtaa. Väitän nimittäin, että olen erittäin hyvä pakkaamaan, joka tarkoittaa sitä, että saan pieneen tilaan mahtumaan yllättävän paljon tavaraa. Joka ei laukun painon kannalta ole lainkaan hyvä asia. Mutta check-iniä ajatellen, minun backuppina toimii se, että poistan laukusta melkein kahden kilon painoisen MacBook Proni (haluan tarvitsen Airin), sekä järkkärini. Niistä lähtee painoa jo jonkin verran pois. Repun lisäksi meillä on kummallakin pieni kangaslaukku aina mukana. Ja minulla pieni Nycistä ostamani CK:n käsilaukku, jossa kulkee passi ja puhelin.


Pps. Syksyn kolmen kuukauden Pohjois-Amerikan reissumme reissasimme normi matkalaukuilla. Tortuga-reppuun siirryttiin vasta nyt joulukuussa Aasiasta aloitetulla reissullamme, jonka arvioitu kesto on noin kuusi kuukautta.


Ja vielä! Olen saanut jo hyvän aikaa sitten haasteen kanssa bloggaajalta reissukosmetiikasta. Se on työn alla ja lupaan, pian valmista!


Eng //  Travelling around the world only in hand luggage? Yes we are. Tortuga Backpacks has been really good choice for that.

Edit: Tortuga laukkuja on olemassa kahta eri mallia. Oma laukkuni on "Tortuga Travel Backpack" ja suora linkki tuotteeseen löytyy tästä. Lisäksi huomasin, että laukkuja toimitetaan nykyään myös Eurooppaan. Tosin postikulut olivat aika kirpaisevat.
 

Morotukset kaikille täältä Thaimaasta! Kerrankin aika realiaikaista reissupostausta luvassa! Nimittäin nämä kuvat on otettu ihan muutama päivä sitten Phi Phin saarelta. Näistä kuvista ja siitä että pääsin viimeinkin (tulehtuneen silmäni takia) pinnan alle ja että saatiin kaverit Phi Phille, tulee vaan niin hyvä fiilis, että pakko päästä hehkuttamaan!





Phi Phi on aivan ihana saari! Kolmas käyntikerta saarella sen jo kertoo. Saari on tunnettu nuorison bilesaarena, mutta se kätkee palmujen taaksensa myös upean ja rauhallisen Long Beachin. Se on se meidän paikka. Long Beachin upeisiin puoliin kuuluu muun muassa se, että rannasta pääsee helposti snorklaamaan ja kalojen määrä on uskomaton jo aivan rannassa. Kävin innoissani parina päivänä snorklaamassa ja tietysti leikkimässä tämän GoPro-kameran kanssa, muutahan toimivaa kameraa minulla ei nyt olekaan, iPhonen lisäksi. Vitsi miten siistiä! Oonko muuten sanonut, että oon varmaan ollut jonkin sortin fisu entisessä elämässä kun voisin vaan olla ja uida ja lillua vedessä. Vesi on myös elementtini, sen sanoi jo aikoinaan jokin tähtikartoista elämääni lukenut nainen. Veden täytyy olla lähelläni. Siitä syystä varmaan hieman karsastan kaupunkikohteita jotka sijaitsevat sisämaassa. En keksi ehkä muutakaan selitystä miksi esimerkiksi Pariisi ei ole minulle juurikaan kolahtanut... Pariisista joka tapauksesta takaisin pinnan alle. Tai no pitäisikö sanoa, että suoraan pohjamutiin. Yksi syy myös miksi ihailen näitä kuvia jo kaihosti, on se, että vietimme tuossa juuri näiden kuvanottohetkien jälkeen pari päivää sängynpohjalla kumpainenkin kärsien jostain ihme vatsapöpöstä, joka tyhjensi aika lailla perusteellisesti meidät molemmat, aika lailla perusteellisesti joka rööristä. Voi ziisus sentään, että olihan juhlaa, noot! Niin paljon mielummin leijuisin tuossa turvallisessa pinnan tuntumassa snorklaten kuin pohjalla... No sieltä pohjalta on nyt kuitenkin jo noustu. Energiaa saatiin sen verran, että jätettiin kaiholla unelmien Phi Phi taaksemme ja suuntasimme tänne Koh Jum:n "naapurisaarelle", joka on täydellinen vastakohta Phi Phin menolle.




Koh Jumin saaren rauhallisuus ja tekemättömyys aktivoi minut kuitenkin tänään tarttumaan tarkemmin jälleen reissukarttaamme ja aloinkin into pinkeänä tsekkailemaan lentojen hintoja Australiaan. Ensiksi ajattelimme suunnata Melbourneen, josta itse asiassa Uuteen Seelantiin Christchurchiin. Kolmisen viikkoa ajattelimme ajella tätä, kuvien ja odotusten perusteella, upeaa maata ympäriinsä, päätyen Aucklandiin. Sieltä palaamme takaisin Ausseihin, ilmeisesti Sydneyn ja siitä pohjoiseen päin Gold Coastille. Mutta herranen aika miten kaukana Great Barrier Reef onkaan, kääk! On se hyvä, että tuli tässä vaiheessa viimeistään tsekattua nyt sitten tämäkin asia, ha! Onkos muuten ideoita tuolle suunnalle? Miten ja millä sinne kannattaa mennä? Ilmeisesti kuitenkin kannattaa vai? Hurjaa on myös se, että jotkin tutkijat ovat huonoimmillaan ennustaneet että pian puolet koko Valliriutasta on vain muisto. Vaakakupissa painaa, että onko itse juuri osa sitä massaa joka sitä mahdollisesti tuhoaa, mutta suurempi ongelma tässä asiassa taitaa olla ympäristö- ja maatalousjätteet. On kuitenkin itsekästä, miten minäkin olen piiiitkän jo ajatellut että siellä olisi varmaan niin siistiä snorkala tai jopa sukeltaa.

Ja sitten, voihan vitsi! Siis Fidzi! Sinne tahtoo, mutta kovissa luokissa on lentojen hinnat paratiisiin ja/tai oikeastaan sieltä eteenpäin Havaijille. Olihan asia jollain tasolla toki tiedossa ja toisaalta, en millään malttais jättää saarta välistäkään, kun se kerta tuossa "matkan varrella" on, vaikka toinen osapuoli tuossa sellaista puoli leikillään jo ehdottelikin. Mutta sai kyllä aika nopeasti tiukan ja kysyvän katseen takaisin.
Vinkit Havaijista ovat muuten jo tässä vaiheessa myös tervetulleita! Honoluluun ilmeisesti lennetään ja siitä olis tarkoitus päästä surffiaalloille, helpoille sellaisille. Mullahan on vielä surffaukset ihan kokonaan tekemättä. Hyvä asia on se, että liikutaan koko ajan oikeille aalloille päin.



Että tälläisiä sukelluksia ja pohdintoja täällä tällä erää. Katsotaan miten luottokortti (joka ei ole muuten toiminut -kiitos OP:n- ihan hetkeen) alkaa lähipäivinä vinkumaan. On muuten veikeää, miten AirAsian ja Malaysia Airlinesin lennot ovat nyt aina ne edukkaimmat, kun hakukoneista katsoo. Mutta mene ja tiedä, voi olla että joudun silti vinguttamaan omaa korttia nyt toiselle lentoyhtiölle, vaikkakin sillä korkeammalla hinnalla... Mitä ajatuksia teillä asia herättää, lentäisittekö ja millä perustein valitsette aina lennot? Ja tosiaan, kaikki kohde- ja blogivinkit ja -linkit ovat nyt tervetulleita! Lueskelen niitä enemmän kuin mieluusti! Cheers täältä, nyt jo pinnan päältä. Life is good.


Eng // Snorkeling in Phi Phi island with my friends was so much fun. Phi Phi is an excellent place for snorkeling and having fun of course.