Uusi-Seelanti: Curio Bay oli wow!

Tämän huikean leirintäalueen löytäminen Curio Bayssa oli oikeastaan ihan vahinko. Gps sekosi sillä tavalla, että ei tunnistanut alueen pieniä katuja ja ei näin osannut johdattaa meitä ennalta etsittyyn majapaikkaan, joten ajeltiin illan hämärtyessä vain tienviittojen opasteiden pohjalta johonkin leirintään ja luotettiin että kyllä sieltä ihan hyvä leirintä varmasti löytyy. No löytyi jotain paljon parempaa! Aivan huikealla sijainnilla oleva törkeän edullinen leirintäalue surffikoulun kera!




 
Campervanimme tuulilasistamme oli tosiaan tälläinen huikea näkymä suoraan merelle. Kyllä kelpasi. Meillä itsellämme ei ollut telttaa, mutta sen sai laittaa pystyyn mihin vaan nurmialueella ja tuossa edessämmekin niitä oli muutama. Muutenkin leirintäalue oli aika rennoin oloinen. Vähän ehkä alkeellinen, mutta toisaalta sopivan hippihenkinen. Ja tosiaan tällä samalla alueella sijaitsi surffikoulu. Ajattelin, että senhän täytyy olla kohtaloa. Valitettavasti surffikoulu oli kiinni sinne saavuttaessamme. Tosin sen ovessa oli ilmoittautumislistaus seuraavan päivän osallistujista ja listalla oli vielä muutama paikka vapaana. Olin aivan tulisilla hiilillä että uskallanko ilmoittautua vai en. Lista huusi nimeäni...
Mutta kun kävelimme leirinnän merenrannalla ensimmäistä kertaa ja dippasin varpaat veteen, olin saada sydärin. Merivesi oli todella jäätävää. Silloin kyllä ajattelin, että no way, en missään nimessä ole menossa surffaamaan noin jäätävään veteen. Mutta toisaalta, uiminen vedessä kiinnosti, sillä tämä oli juuri se paikka jossa voi uidessaan nähdä delfiineitä. Delfiinit kuulemma tulevat yllättävän lähelle ihmistä heidän uidessaan tuossa poukamassa. Aivan huikeaa. Meillä ei kuitenkaan kantti riittänyt hypätä tuohon jääkylmään veteen, joten tyydyttiin vaan katselemaan aavalle merelle siinä toivossa että josko nähtäisiin yhtään hyppivää delfiiniä, mutta tuloksetta sinä päivänä.

Tuloksetta kävi myös minun surffikurssin. Aamulla herätessäni ilmoittautumislista oli täynnä. Olin harmissani ja eniten inhotti menetetty mahdollisuus. Ajateltiin kuitenkin että ollaan kärppänä paikalla kun kurssi rannalla alkaa, ja niinhän me oltiinkin. Katselin kauempaa kuinka kurssilaiset kuivaharjoittelivat rannalla ja sitten siirtyivät veteen surffaamaan. Märkäpuvut päällä olevat aloittelijat nousivat aika hyvin kerta toisensa jälkeen laudalle ja olin ihan innoissani heidän puolesta! Ja tietenkin vihoissani itselleni etten rohjennut itse mukaan. Tästä harmituksesta oppineena päätinkin, että enää en halua antaa mahdollisuuksien mennä ohitseni. Enää en missaa selvää mahdollistuutta! Ja kappas, kuinkas kävikään eilen? Minähän surffasin! Näin jälkikäteenhän on helppo hymyillä, sillä toteutin unelmani viimein. Mutta kyllä tuolla Uudessa-Seelannissa ollessani harmitti, että en uskaltanut silloin jo yrittää.

Leirinnässä sai vielä kaupan päällisiksi ihailla omalla rannalla köllötteleviä merileijonia, kyllä! Sekä pienen iltalenkin päässä olevia Yellow Eyed pingviinejä, jotka rantautuvat mereltä noin ilta seitsemän ja yhdeksän välillä. Pingviinien bongausalueelle on helppo päästä rappusia pitkin ja täällä katsojat pääsevät aivan rantakallioille saakka ihmettelemään pingviinien elämää. Mekin istua kökötettiin rantakalliolla varmaan parisen tuntia katsomassa näiden kavereiden elämää, jotka kyllä aika hyvin maastoituivat rantakallioihin.


Näissä muutamissa viimeisissä kuvissa nämä kaksi pingviinipoikasta tapaavat mereltä saapuvan isänsä. ja voi että mikä piipitys kävikään kun he riensivät vastaan isukkiaan. Rannalla ollut biologi kertoi meille siis oman näkemyksensä tästä pingviini perheestä.

Ja niin, miten kävikään niiden delfiinien suhteen? Ei valitettavasti nähty itse kahden päivän aikana yhtäkään. Mutta, hassu yhteensattuma tapahtui vain joitain päiviä myöhemmin, kun eräs suomalainen tyttö löysi kuvani Instagramista ja vinkkasin delfiinipaikasta hänelle, jonka jälkeen hän oli vieraillut Curio Bayssa ja uinut delfiinien kanssa. Voitteko uskoa! Siis uinut delfiinien kanssa, ihan mieletöntä! Mutta oli kuulemma ollut jäätävän kylmää vettä. Varmasti!

Koko eteläinen Catlinsin alue ja sen rantatie oli aivan huikeaa tietää ajella. Välillä ajoimme lähes sademetsän uumeksissa ja välistä taas aavaa merta katsellen. Uusi-Seelanti on maa, jossa riittää huikeita maisemia ja joissa eläimet näyttävät saavan temmeltää ja elää uljailla niityillä ja maa joissa lehmilläkin on oma infinity pool. Katsokaa vaikka kuvaa alla.






Mitenhän näistä maisemista pääsee koskaan yli? Ei varmaan pääsekään...

Eng // This camping area in Curio Bay, NZ was amazing place with a great view.


---------------
Majoitus
Curio Bay Holiday Park, 2 yötä, 26 eur

Merileijonia Cannibal Bayssa

Etelän Newhavenin alueella yöpyessämme kävimme seuraavana aamuna katsomassa vinkin pohjalta Surat Bayssa josko nähtäisiin merileijonia. Iloksemme rannalla odottikin kolme yksilöä, jotka selvästi olivat perhe. Pikkuinen merileijona leikki ja pyöriskeli rannalla, kun selvästikin naaraalla ja uroksella oli jokin välienselvittely meneillään. Ainakin rajun näköisesti murjoivat välistä toisiaan ja näytti että uroksella ei olisi asiaa nousta rannalle lainkaan. Mene ja tiedä, mutta kaiketi kuuluu normaaliin käytökseen, tai sitten ei. Pidimme ihan suosiolla hyvää välimatkaa, sillä kaverit olivat keskenään ainakin aika aktiivisia.

Mielenkiinnosta käveltiin vielä niemen kärjen toiselle puolelle, jossa rannalla mötköttelikin päiväunillaan useampi todella iso merileijona mukaviin asentoihin ja hiekkaan peiteltynä. Lisäksi olivat vekkulit keksineet käyttää rannalle ajautuneita merilevien oksia tyynyinä. Siltä se ainakin näytti. Osa oli jo raahautunut takaisin mereen. Se näkyi selvästi jäljistä hiekassa.


Vastaantulevalta naiselta saimme vinkin että rannan niemenkärjestä pääsee niittyjen halki Cannibal Bayhin, jossa merileijonia olisi kuulemma todella paljon. Houkutus voitti ja vaikka olimme ajatelleet aamupäiväksi vain pientä nopeaa rantalenkkiä, lopulta meiltä kului kolmisen tuntia täällä, mutta kylläpä kannatti. Seuramme rannalla oli tosin hyvin hiljaista, sillä lähes jokainen näistä kavereista oli päiväunilla. Muutamien merileijonien pää hieman nousi ohi kävellessämme, mutta muuten eivät näyttäneet olevan moksiskaan meistä. Ohjeiden mukaisesti eläinten nukkuessa on hyvä pitää välimatkaa 10 metrin verran ja niiden hereillä/liikkeellä ollessaan 20 metrin välimatka on suositeltava.


 
Osa näistä nöpönenistä veteli tirsoja ihan yksikseen ja osa kumppanin kanssa ihan lusikassa. Aika söpöjä olivat. Näimme kaikkiaan reilun kolmekymmentä merileijonaa rannalla. Ihan huikeaa!

Tällä rannalla saimme myös vinkin jatkaa vielä matkaamme etelässä, Curio Bayhin, jossa kuulemma voisi uida delfiinien kanssa. Siis uida vapaasti delfiinien kanssa, whaaat! Curio Baysta lisää seuraavaksi. Mutta eivätkö ole söpöjä kölliköitä nämä kaverit?


Ps. Tässä viimeisessä kuvassa, meidän paluumatkalla näimme kuinka alussa mainitsemani perhe kölli sulassa sovussa vierekkäin. Aaaaaw...


Eng // In New Zealand south island you can see many sea lions in Cannibal Bay. Woow!

Jänskättää. Surffittaa

Nyt ollaan jännän äärellä. Onnistuin hommaamaan itseni surffikurssille. Siis täällä Australian Byron Bayssa. Ja nyt jänskättää aivan sairaasti. Kaikki nämä miljoonat vuodet oon halunnut opetella surffaamaan ja hitsi, nyt oon melkein perumassa koko jutun. Koska jän-nit-tää.
Olenhan minä surfaamista kokeillut, parikin kertaa. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2009, Los Angelesissa, paikallisten kavereiden avustuksella sekä Balilla pari vuotta myöhemmin. Helppoa se ei ollut silloin ja en usko sen helppoa olevan nyttenkään. Varsinkaan ihmiselle, jonka vatsalihasten tilalla on enimmäkseen hampurilaisia.




Eikä laji ole myöskään aina välttämättä kovin turvallinenkaan. Minun pahin pelkoni on joutua laudan mukiloimaksi. Tästä olenkin saanut jo maistiaisia tuolloin Kalifornissa, jolloin päätä jomotti koko loppupäivän. Jouduin siihen pesukonepyöritykseen, eli aallon pyöriteltäväksi, tosin ihan ranta-aalloissa. Mutta ei se kivaa ollut ollenkaan. Mutta toki turvallisempaa se on nyt mennä ja kokeilla, kun on opettajatkin mukana. Onnistuin tai epäonnistuin, niin hitsi vie, yritin ainakin!
Tiiättekö, kun surffipaikat mainostaa kurssejaan sillä, että osallistujista 99% pääsee laudan päälle. Noh, jonkunhan on myös kuuluttava siihen yhteen prosenttiin, right? Toivon toki, että hampurilaiseni jaksavat punnertaa minut laudan päältä pystyyn, mutta se jää nähtäväksi. Nyt ollaan kyllä jännän äärellä. Apua!

Onneksi lautaharrastukseni voi aina jatkua Töölönlahdella suppailun merkeissä. Se on hyvin vaaratonta ja helppoa touhua ja ennen kaikkea vaan niin siistiä. Tuleva kesä tulee olemaan siis paljon täynnä lautailua jollain tapaa kuitenkin, kunhan tästä selvitään. Vitsi miten siistiä!



Peukut pystyyn että selviän ehjänä takas. Ja kaikki viime hetken surffivinkit otetaan lämmöllä vastaan. Anyone?

Eng // I just booked surf lessons to myself and I´m freeking out.

Surffiunelmia todeksi Byron Bayssa

Osa teistä saattoi jo lukaista edellisen postauksen, jossa panikoin surffikurssille menostani. Paniikkia riitti aivan loppumetreille saakka, mutta lopulta löysin itseni Stoked-surffikoulun valkean pakun takapenkiltä matkalla kohti Lennox Headin rantaa seitsemän muun aloittelijan kanssa. Surffirantamme sijaitsi noin vartin matkan päässä Byron Baysta. Mieheni ei mahtunut täyteen pakuun mukaan, joten hän navigoi paikalle meidän omalla vuokra-autolla, jotta pääsisi ikuistamaan nämä hetket. Mun yhden unelman toteutumisen.
Automatkalla jännitys alkoi laskea ja hymähdinkin mielessäni, että tässä sitä istutaan Australiassa surffipakussa, jota ajaa aivan samanlainen surffitukkainen mies, kun Taylor Hawkins (Foo Fighterista) on. Lisäksi Taylorin vieressä istui toinen samanlainen. Hihh, Australia!



Rannalle päästyämme oltiin kaikki muutkin, kuin vain minä, jo varmasti ihan liekeissä. Automatkalla oltiin tutustuttu toisiimme, kun jokainen sai esitellä itsensä mikrofoonin puhuen. Meitä oli tyttöjä ja poikia Italiasta, Saksasta ja Israelista.
Perillä kannettiin omat lautamme rannalle, jossa ensimmäiseksi lämmiteltiin lihakset rantajuoksulla. Se olikin aikamoinen yllätys. Venytykset olen ymmärtänytkin että kuuluvat lajiin, ja teinkin venytykset jo aikaisemmin päivällä, mutta olihan ne hyvä tehdä vielä yhdessä tuossa rannalla. Sitten tietysti kuivaharjoiteltiin itse lautojen päälle nousua. Oi vitsi miten jännää kaikki oli. Yritin olla vaan tarkkana kuin porkkana ja oppia kaiken.


Sitten koittikin se kaikista jännin paikka. Näytönpaikka ja aaltoihin sukeltaminen. Opettajat olivat kyllä aivan huippuja ja auttoivat jokaista aluksi pääsemään oikeaan aaltoon pitäen laudasta kiinni ja avittamalla lähtöön. Sitten he vielä huuteli ohjeita perään kuinka toimia ja se oli myös hyvin jeesaavaa, sillä sen verran tekniikkalaji tuntuu olevan kyseessä, että meinasi unohtua missä järjestyksessä sitä olisi hyvä noustakaan laudalle. Toki kun laudalle menosta tulee rituaali, ei mitään tarvitse ajatella. Mutta näin aloittelijalle kaikki apu oli kullan arvoista.

Wohoooooo!!!! Ja se tunne, kun nouset ensimmäistä kertaa laudalle ja onnistut. Huikea huikea!!! Oon ihan liekeissä vieläkin! Koko päivä on ollut yhtä hymyä - mää surffasin tänään! I Did it!!! Te ketkä tunnette minut paremmin, tiedätte varmasti kuinka olen vuosikausia, äh, vuosikymmenen ainakin haaveillut tästä hetkestä. Ja nyt se on ikuistettuna mielessäni sekä myös näiden kuvien muodossa. I Did it! Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että näemmä vanha koirakin oppii uusia temppuja...hahaha. Tää oli huikea päivä ja menee kyllä Top10-listalle koko elämäni kokemuksista. Another dream come true.



Huikea päivä, kiitos Stoked-surffikoululle unelmani toteuttamisesta. Nyt mulla on aimo annos rohkeutta lisää jatkaa seuraaville uusille aalloille. Tämä päivä oli vaan niin paras.

Löytyykö ruudun takaa muita surffityttöjä?

Eng // I did it! I surfed today. That´s another dream come true. I´m so so happy.