Päätettiin viimeistellä meidän huikea maailmanympärimatkamme asiaan kuuluvasti, huipulla. Nimittäin toiseksi viimeisenä päivänämme New Yorkissa otettiin suunnaksi Manhattanin eteläkärki ja siellä toukokuun lopulla yleisölle avautunut One World Trade Centerin huipulla oleva One World Observatory. Itselleni ja varmasti monelle muullekin torni on paremmin tullut tutuksi Freedom Tower nimellään. 
Kaikkiaan 541 metriin kohoava rakennus on kuulemma ollut vuodesta 2013 saakka läntisen pallonpuoliskon korkein rakennus ja täten koko maapallon neljänneksi korkein rakennus. Yleisölle avoin observatorio sijaitsee aivan ylimmissä kerroksissa, 100–102.
Meidän vierailun aikaan torni oli ollut avoinna yleisölle vain reilun viikon ajan. Turvatarkastukset olivat mittavat ja jonotusta helpottamaan oli aulatilan seinille asennettu paljon screenejä viihdyttävine faktoineen. Screenit tiesivät kertoa muun muassa, että kuluneen viikon aikana euroopasta vierailijoita oli ollut reilut 3500 henkeä. Eli aika ensimmäisten joukossa näin Eurooppalaisina, saati Suomalaisina varmaan pääsimme tornia ja sieltä avautuvia maisemia ihailemaan.




Mutta minkäslainen itse observatorio sitten olikaan? Täytyy heti alkuun todeta, että uuden karhea rakennus oli kyllä oikein näyttävä ja toimiva. Aluksi tosin vähän epäiltiin sisäänkäynnin jonotuksen toimivuutta, sillä mehän saavuimme opasteiden saattelemana sisäkautta observatorioon lipun osoittamaa kellonaikaa puolta tuntia aikaisemmin. Virkailija totesi tähän, että meidän pitäisi oikeasti odottaa ulkopuolella kadulla kiemurtelevassa jonossa, mutta hän päästi meidät lopulta sitten oikealla kellon lyömällä tuolta alhaaltakin sisään. Kun lähtiessämme poistuimme pääovien kautta ulos, tajusimme miten hurjan pitkä jono olikaan. Vinkki vitosena siis muille tornissa kävijöille, että liian aikaisin (lipussa olevaa kellonaikaa) ei kannata tulla jonottamaan. Ja jos ulkojonotus ei kiinnosta, niin sisään pääsee myös maanalaista tunnelia pitkin, aivan pokkana.

Itse hupi alkaa oikeastaan jo hissistä, sillä matkalla korkeuksiin sinut sinne vie ”Sky Pod” -niminen hissi, jonka seinillä esitettävästä multimedia-esityksestä voi ihailla New Yorkin historiaa. Show on oikeasti todella näyttävä ja alle kuudessakymmenessä sekunnissa oletkin jo 102:ssa kerroksessa. Kätevää.

Eikä lysti lopu lainkaan tähän, eikä jonotus. Seuraavaksi marssitaan nimittäin vielä kaikki yhdessä koossa See Forever Theateriin. Ensiksi ajattelin tästä, että miksi ihmeessä tämä on pakollinen osuus, mutta nähtyäni ja koettuani tämän New Yorkin sykkeestä kertovan kolmiulotteisen videopresiksen, ymmärsin täysin. Oli nimittäin niin huikea kokemus tämä pari minuuttinen show, että suorastaan ihan herkistyin lopussa. Olin varmaan sopivissa tiloissa muutoinkin kaikesta, kuten reissun lopusta jne, että todella vaikutuin. En haluaisi oikeastaan enempää spoilata muilta tätä huikeinta kokemusta hetkeen, joten sanonpa vaan vinkkinä, että jos olette aikeissa suunnata tuonne torniin, niin älkää kurkkiko Youtubesta tai muualta enempää tuosta teatterin esityksestä. Minusta se oli niin paras yllätys, että oli hyvä että se tuli sellaisena, yllätyksenä.


Korkealta näkee kauas ja paljon, sehän on selvää. Tornin kirkkaista ikkunoista näkyi niin Vapaudenpatsas, kuin ohi lipuvat rahtilaivat sekä purjeveneet. Näkyipä sieltä huikeasti myös yllättävän pieneltä näyttävät Brooklyn Brigde, Manhattan Bridge sekä Williamsburg sillatkin. Kaikki samalla silmäyksellä. Aika huikeeta!




Ylhäältä näkee myös, että alueen rakennustyömaa on edelleen vielä kesken. Sieltä näkee myös tornin juureen rakennetut muistomerkit kahden vuonna 2001 syyskuun 11. päivä tuhoutuneiden tornien tilalle. Tummat, vettä sisäänsä imevät altaat ovat, kuten Pingviinimatkat-blogin Milla ja Juhana tässä jutussaan mainitsevatkin osuvasti, niin ahdistavia. (pst, katsokaa heidän päräyttävät kuvat syksyisestä Manhattanin eteläkärjestä linkistä!). Altaiden vieressä tulee todellakin ahdistava olo.
Altaiden reunalle on kaiverrettu jokaisen tornissa menehtyneen henkilön nimi ja tuonakin päivänä ainakin yhden henkilön nimen kohdalta löytyi altaan reunalta muistoruusu.




Saatuamme tiedon toukokuussa observatorion avautumisesta, odottelin säätietojen päivitystä aivan viime hetkille saakka, ennen lipun ostoa (liput torniin maksavat netistä 32 usd). Ja koska sää Nycissä näytti hieman sateiselta ja koleiselta meidän alkupäivien ajaksi, uskalsinkin ostaa liput vasta toiseksi viimeiselle päivällemme lauantaille, jolloin ennusteiden mukaan olisi aurinkoista. Ja niin olikin. Kuulimme tornissa, että esimerkiksi edellisenä päivänä Manhattania ei nähnyt juuri lainkaan. Eli sää kannattaa myös huomioida lippua varatessa.



Miltäpä teidän silmään näkymä New Yorkin katolta vaikuttaa ja onko kenties uusi avattu observatorio kohdelistallasi mikäli tie veisi isoon omenaan? Itse uskon että palaan tuonne korkeuksiin myös seuraavalla kerralla, vaikkapa sopivasti auringonlaskun aikaan.

New York on jotain niin mahtavaa ja henkeäsalpaavaa, että näihin tunnelmiin ja maisemiin vilkuteltiin jäähyväiset meidän kaikkien aikojen seikkailullemme, ennen kotiinpaluuta. Jutut maailmalta eivät kuitenkaan jää tähän, vaan voitte uskoa että materiaalia ja kuvia muistikortti kaupalla. Jahka tässä paluusta aletaan toipumaan ja elämä normalisoitumaan, niin lupaan että blogikin alkaa päivittymään rivakammin. Nyt kuitenkin näistä New York tunnelmista moro moro!


Eng // One World Observatory in New York was pretty nice way to finish our around the world trip.

Eilen juhlittiin Töölönlahdella Hakuna Matata SUP Rentalin SUPbailuja ja kotiinpaluujuhlia - siis Tuk Tuk Travellersin kotiinpaluujuhlia. Pojat tuk tukin takana, eli Juho ja Pyry, halusivat perustaa Suomeen katukeittiön ja päättivät hakea tuk tukin Thaimaasta ja ajaa sen Suomeen. Kolmen kuukauden reissu venyi lopulta yhdeksän kuukauden seikkailuksi, josta ei tarinaa kuunnellessa käänteitä puuttunut. Nyt kuitenkin tuk tuk on Suomessa ja eilen Töölönlahdella sen katukeittiöstä tarjoiltiin sekä kana- että kasvisruokaa. Unelmat on tehty toteutettaviksi, se jos mikä oli meissä yhteistä! Ja hah, näemmä myös yhdeksän kuukauden reissu myös.
Kotiinpaluujuhlat sattui siis sinänsä aika osuvasti omalle kohdalleni, sillä eräänlainen kotiinpaluujuhlahan tämä oli henkilökohtaisesti minullekin. Olinhan eiliseen mennessä ollut vasta vuorokauden Suomessa, joten olipa aika huikea palata suoraan tuttujen asioiden äärelle, nähdä ystäviä ja tuttuja matkabloggaajia sekä tietysti päästä hieman kokeilemaan taas suppailua, Suomessa.




Tuossa ylemmässä kuvassa näkyykin muuten tuo poikien Suomeen ajama tuk tuk. Aika huikeaa, ei voi kyllä muuta todeta! Tuk tuk toi mieleeni Thaimaan ja muutenkin aikamme Aasiassa. Päälleni laittamani Havaijilta ostettu huppari sen sijaan löysi heti Hawaii-siskon vierelleen, kun Ullalla oli suunnittelematta samantyyppinen huppari päällä. Siis eihän tähän voi muuta todeta kuin Great minds think alike... You know. Mutta voi että oli huikeaa nähdä näitä ystäviä pitkästä aikaa!

Tästä on hyvä jatkaa kesää Suomessa! Vielä ehkä jos saisi toivoa, niin lämpotilat voisi kivuta hivenen ylemmäs. Siltikin nämä valoisat pitkät illat on kyllä aivan parhautta! Eikä haittaa yhtään herätä jet lageissaan aamu neljältäkään, kun ulkona on jo valoisaa. Suomen kesä, I´m ready!


Eng //  It feels good to be back in Finland. I already went to do some SUP - thanks to Hakuna Matata SUP Rental in Töölönlahti.


Osa kuvista Deep Red Blue (Kea) sekä 50 State Puzzle (Ulla), kiitos. 

Vähiin käy, ennen kuin loppuu. On edelleenkin aivan epätodellinen tunne tietää palaavansa Suomeen aivan lähipäivinä. Viimeinen kuukausi onkin ollut yhtä hidastettua kelaa, sillä olemme viettäneet aikaa samoissa paikoissa kuin aivan reissumme alussa, vain toisessa järjestyksessä. Los Angelesissa, Torontossa ja nyt New Yorkissa. 
Bussimatka Torontosta New Yorkiin meni muuten kuin varkain. 12 tunnin yöbussi sujui ongelmitta, ja koskaan aikaisemmin ei rajamuodollisuudet ole sujuneet noin vikkelään, kuin Buffalossa sujuivat. Rajan ylityksen jälkeen nukuttiinkin bussissa lähes koko matka, muutamaa vessataukoa lukuunottamatta.
Mutta vähänkö harmitti, kun kahdeksan aikoihin aamusta saavuimme Manhattanille ja kuljettaja spiikkasi huomenet hyvissä ajoin ennen perille saapumista tyyliin sanoilla, että "Hyvää huomenta, on kirkas ja rauhallinen aamu saapua kauniiseen New Yorkiin. Manhattan näyttää kauniilta." Sain unenpöpperössä silmät raotettua sen verran, että näin kaukaa Manhattanin eteläkärjessä kohoavan One World Trade Centerin, joka näytti uljaalta mutta yksinäiseltä siluetissa. Ajattelin että ummistan silmiäni vielä hetkisen, kunnes saavutaan lähemmäksi Manhattania, ja sitten nautin näkymästä, jonka jätin haikein mielin taakseni samaisen bussin ikkunasta viime syyskuun lopulla matkalla Torontoon. Mutta miten kävikään? Uni maittoi niin makoisasti, että heräsin vasta perillä, Port Authority bussiterminaalista. Vähänkö mua harmitti!



Harmituksen jälkeen, ei auttanut kuin karistaa unihiekat silmistä ja lähteä hotellia kohden. Reilun puolen tunnin patikoinnin jälkeen Manhattanin aamuruuhkassa, ihmisiä kantamusten kanssa väistellen, päästiin viimein hotellillemme Midtowniin. Mutta aikaisesta saapumisesta johtuen, ei tietenkään saatu vielä huonettamme. Ei auttanut kuin "samoilla silmillä", tosin hyvin nukutuilla sellaisilla, lähteä kaupungille aikaa tappamaan, joka tosin New York-nimisessä kaupungissa onnistuu enemmän kuin hyvin.
Oltiin heti ensimmäisenä päivänä aivan super tehokkaita, yrittämättä sitä edes olla. Käytiin ensimmäiseksi nyciläisittäin bagel-aamiksella, josta käveltiin Grand Central Terminaaliin ihmettelemään aamuruuhkaa.



Grand Centralilta käveltiin Rockefeller Centeriä ympäriinsä ja sieltä Times Squaren turisti hälinään ja Theater Districtille. Ollaan nimittäin yritetty saada järkevän hintaisia lippuja The Book of Mormon teatteriin jo vuosia. Keväällä 2012 show oli niin tuore, että hyvä jos teatterin edessä olevan ihmismassan lävitse pääsi kävelemään. Kesällä 2013 tilanne näytti edelleen vähän samalle, eikä mistään herunut alle satasen lippuja näytöksiin. Nyt syksyllä oltiin jo lähes varmoja, että Times Squarella sijaitseva tkts-lippukoju olisi ottanut viimein näytöksen aleliput myyntiin, mutta ei vieläkään. Eikä edelläänkään nyt keväällä 2015 tilanne ollut muuttunut. Edullisin lippu olisi ollut satasen luokkaa. Ei raskittu ostaa sillä hinnalla. Kipuraja kulkee siinä jossain 70 hujakoilla. Luotetaan että kyllä ne liput joskus täytyy tulla tkts:lle myyntiin ja väijytään niitä sitten sitä kautta joku kaunis seuraava kerta Nycissä.


Teatterilla käynnin jälkeen pistettiin tossua toisen eteen kohti 34th streetiä ja Macy´s tavarataloa. Minulla oli sinne nimittäin saatu 15 taalan lahjakortti, jonka kävin törsäämässä kukkarosta pois. Tässä vaiheessa alkoi jo pienesti tuo bussissa nukuttu yö jo painamaan jaloissa ja hieman lounas nälkäkin kolkutteli masussa, joten tuumittiin että vedetään nyt raksit ruutuun monen asian kohdilta heti ekana päivänä ja otettiin suunnaksi Madison Square Park ja moni varmasti osaa jo aavistaakin, että mikä olikaan kohteemme siellä? Voi kyllä, Shake Shack hampurilaispaikkapa tietysti! Se on kyllä kivan tunnelmallinen ravintola, ollakseen ns. pikaruokala. Tosin torstainen sää New Yorkissa oli aika pilvinen ja kolea, joten hirmusen pitkään ulkoruokinnassa enempää ei olisi viihtynyt. Toisille täällä tosin näyttää nämä kelit olevan hyvinkin kesäiset. Minishortseissa ja topeissa näkee mimmejä kaduilla... Hui kamala, tänään naureskeltiin leikkisästi, että ovatkohan he koskaan olleet missään oikeasti lämpimässä, sillä nämä kelit täällä eivät ole olleet varsinaisia hellekeliä. Tai sitten suomityttö- ja poika eivät ole tarpeeksi karaistuneet. Sitä kaippa se teettää, kun ei vietä talvea Suomessa.


Tänäänkin ollaan oltu varsin tehokkaita ja taas ihan vallan vahingossa ollaan kävelty puoli Manhattania halki. Metroa emme ole käyttäneet vielä kertaakaan. Heräsimme tänään sateeseen, joten päätimme mennä leffaan heti aamupäivästä. Kävimme virtuaalimatkalla LA:ssa ja katsomassa siis Entourage-leffan. Toimi! Leffailun jälkeen sää olikin kirkastunut ja lämmennyt, joten jatkoimme jalkaisin kohti Chelseaa ja Meatpacking Districktiä. Piipahdettiin myös nopeasti noiden yläpuolella kulkevalla High Linella. Oi että, miten magea pala New Yorkia nämäkin alueet ovat!
Sopivasti illallisaikaan käveltiin vielä Union Squaren Whole Foodsiin ja sen viihtyisään ravintolatilaan, jonka toisesta kerroksesta on mukava ihmetellä vilkasta puistoelämää. Hieman ennen auringonlaskua lähdettiin kävelemään hotellia kohden Grand Central Terminaalin lähelle, jonne oli tuolta reilun 20:n korttelin matka. Mutta eihän se ole oikeastaan matka eikä mikään ja sujui aika leppoisasti ja ennätettiin vielä ennen pimeän tuloa hotellin kattoterassin ravintolaan yksille drinksuille ihastelemaan hämärtyvää Manhattania ja syttyviä valoja. Oi New York! Olet vaan niin huikea!

Huomiseksi varasimme liput korkeuksiin, nimittäin viime viikolla avattuun One World Observatoryyn. Jänskättää! Käväistään varmaan ennen sinne menoa vielä Brooklynin puolella, Williamsburgissa. Huomiseksi onkin luvattu kaiken lisäksi vielä auringonpaistetta, joten nämä viimeiset päivät täällä maailman huikeimmassa kaupungissa sujunevat mitä parhaimmin. New York harvemmin nimittäin pettää. Luotan sen vetovoimaan tälläkin kertaa.

Jos blogissa minusta ei enempiä enää ennen Suomeen saapumista kuulu, niin kiitos ihmiset! Kiitos tämän meille ikimuistoisen reissun mukana elämisestä, kaikista kommenteistanne (ne ovat lämmittäneet mieltä enemmän kuin ikinä voitte uskoakaan - varsinkin maailman toisella puolella on ihanaa tietää, että siellä on joku, jonka kanssa jakaa kokemuksia) ja kaikista hyvistä vinkeistänne iso kiitos myös. Niitä on tullut teiltä jo ennen reissua sekä sen aikana. Aivan mahtavaa! Postauksia kuluneelta maailmanympärimatkaltamme on luvassa siis vielä aivan hurja määrä. Pysykäähän siis mukana jatkossakin, joohan? Ja muistakaa, unelmat on tehty toteutettaviksi.


Eng // Couple days to go before going back to Finland. It's great to spend those last days in New York.
 

Hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille! Niin kreisiä kun se onkin, niin on tosiaan jo kesäkuu. Yhtä kreisiä on kyllä mielestäni myös se, että syyskuussa alkanut reissumme saa päätöksensä tasan viikon päästä kun saavumme Suomeen. Ei, en ehkä kestä. Enitenhän tässä hirvittää se, että miten aika voikaan mennä näin nopeasti? 
Toki on aivan superia saapua Suomeen ja nähdä kaikkia kavereita ja vanhemmat ihan livenä, mutta kyllä tämä reissuaminen on näemmä niin verissä, ja vaikka asia tulisi monelle yllätyksenä, niin minä voisin kyllä jatkaa vielä tätä matkaa. Nyt ainakin tuntuu sille.
Ja tavallaan matkahan jatkuukin - kokainen Suomen kesä kärpäsineen ja hyttisineen ja vihreine niittyineen odottaa siellä! 
Totta puhuakseni, ei me kyllä ihan liian kauaa ennätetä siellä maaperällä edes olemaan, kun jo heti Juhannuksen jälkeen koittaa uusi reissu, kun lähdetään kohti Belgiaa ja Rock Werchter -festivaaleja. On tässä vielä muitakin reissukuvioita vireillä, mutta niistä lisää myöhemmin.

Trinity Bellwoods Park, Toronto Kanada 05/2015

Meidän viimeinen viikko tullaan viettämään täällä Toronton esikaupunkialueella, jossa päätettiin osittain pakon sanelemista syistäkin jatkaa vielä muutamalla päivällä, koska New Yorkista oli niin tuskaisen kallista saada järkevää majoitusta. Tänään onneksi saimme kuitenkin vahvistuksen yhdestä AirBnB-kohteesta ja pääsemme majoittumaan sinne loppuviikosta eteenpäin. Joten aikamme New Yorkissa harmikseni kutistui, mutta pääasia on, että sinne edes päästiin. Matka sinne taittuu viime syksyiseen tapaan greyhoundin bussilla. Eikä matka-aikakaan ole kuin vaivaiset 12 tuntia, hah! Huomaa muuten hyvin, että matkakassan pohja alkaa jo vilkkumaan ja nyörejä kiristellään (myöhäistä!), sillä minuun iski totaalinen nuukuus Nycin hotellien osalta. En halunnut lainkaan maksaa alle viikosta Nycissä tonnia, kun ajattelin vain koko ajan, että sehän on saman verran kuin uusi suppilauta! Ja onhan se. Kokonaisbudjetissa yhden viikon majoitus katoaisi kyllä sopivasti muiden sekaan, mutta selvästikin aloin näkemään jo muita mahdollisuuksia tuolle rahalle. Ja suppilauta olisi tämän kesän todellinen haave ja ei tosiaankaan haittaisi jos kirstun pohjalle jäisi sen verran :)

Mutta miten on, joko siellä on kesä ihan täydessä loistossaan ja mitä kesäsuunnitelmia teillä on?


Ps. Houkuttimeksi itselleni, olen tässä kevään aikana makustellut ja kerännyt kaikkia parhaita juttuja, joita osaan nyt jo vähän kaivata. Kaikkien ystävien ja perheen näkemisen lisäksi odotan siis Suomesta ruisleipää, omaa keittiötä, omaa sänkyä, Espresso Edgen sandwicheja, suppailuhetkiä Töölönlahdella, jopoilua, Döner Harjun seitania, Kauppahallin Lentävä lehmä-juustokauppaa, Laveran tuotteita, meikkaamista (itselle ja toisille, ehkä toisille enemmän), kodin sisustamisesta, Herbie yrttienkasvatuslaitetta, smoothien tekoa, valoisia päiviä ja öitä, merenrantoja, uimista, jätskiä, mansikoita, grillaamista. Aika perusjuttuja, mutta aika mahtijuttuja! Täältä tullaan #kesä2015


Eng // I can´t believe that we only got like one week left..

Yksi aurinkoinen sunnuntai, asuessamme Santa Monicassa, ajattelimme että käväistään nyt kerran tälläkin reissullamme legendaarisella Santa Monica Pierillä. Lähes joka päivä näimme kyllä laiturin, sillä aamulenkkimme sijoittuvat rannalle, joko Santa Monicaan tai Venicen suuntaan.
Lähtiessämme, en osannut lainkaan aavistaa, että tuona sunnuntaina rannat ja laituri olivatkin aivan tupaten täynnä. Vietettiin äitienpäivää! Jotenkin sitä ajatteli suomalaisittain, että näin pyhäpäivänä laiturilla ei varmasti olisi juuri ketään, ja saisimme kerrankin ihan rauhassa kävellä siellä ja ottaa kuvia. Kuinka väärässä olimmekaan! Tuntui, että juuri tuona päivänä, kaikki olivat liikenteessä. Muutenkin koko Santa Monican 3rd Streetin ostoskatukin oli aivan tupaten täynnä. Siis toisin kuin Suomessa, täällä näemmä perheet juhlivat äitienpäivää ulkona rannoilla, ravintoloissa ja shoppaillen.



Santa Monican laituri on monessakin mielessä legendaarinen. Tähän päättyy mm. Route 66-tie, joka aikoinaan oli ensimmäinen päällystetty tie, mikä kulki Amerikan halki (Chicagosta alkaen). Ollaan muuten vuoden 2009 Coast-to-Coast Road Tripillä mukailtu Route 66-reittiä siltä osin kun se on mahdollista. Nykyisinhän tie on korvattu usealta osin suurilla valtateillä.
Santa Monican suositulla laiturilla on yllättävän paljon kaikenlaisia toimintoja, aina ravintoloista ja kahviloista, huvipuistoon saakka. Vietinpä minäkin ikimuistoiset synttärini täällä viime vuonna.

En ollut muuten koskaan aikaisemmin käynytkään aivan laiturin päässä saakka sekä sen päädyn toisessa kerroksessa, tai en ainakaan pystynyt muistamaan sitä. Että siinä mielessä käynti laiturilla oli oikein hauska. Aivan päädystä löytyy vielä pieni Route 66 matkamuistokauppakin.
Tuona sunnuntaina väkeä oli kuin pipoa tuolla laiturilla. Hetken mietin jo ihan, että mitenhän tämä laituri kestää meidät kaikki. Mutta löytyypä laiturilta jopa parkkipaikkakin, että aikamoisen painokuorman tämä 100-vuotias laituri kantaa.

Kivaa sunnuntaita kaikille täältä Kanadan helteistä! On tosiaan ollut hassua, että täällä on toistaiseksi ollut lämpimämpää kuin Kaliforniassa. Tosin tänään pihakukkia ostaessamme iski kunnon vesisade niskaan ja sadetta onkin jatkunut pitkin iltaa.
Sade siis ropisee kattoon täällä ja minä yritän samalla kuumeisesti löytää jotain majoitusta New Yorkista. Meidän viimeisestä kohteestamme tällä maailmanympärireissulla! Iiiiks! Ja aina sama juttu - Miksi ihmeessä Nycin hotellit on niin hintavia?


Eng // Mother's Day in Santa Monica Pier.