Kat Von D´s Wonderland Gallery & shoppailuja



Jatketaan matkakertomuksia Los Angelesista, mutta otetaan väliin vähän shoppailujakin. Tai no, tässä on sekä että; shoppailuja ja vähän matkakohdettakin esitelty jos nimittäin yksi maailman kuuluisimmista tatuointistudioista kiinnostaa.
Olen täällä kerran aikaisemmin jo lymyillyt, mutta silloin vuonna 2009 en uskaltautunut liikkeen sisälle asti. Nyt rohkenin itse High Voltage Tattoo alias LA Inkin tiloihin, sekä seinän toisella puolella olevaan Kat Von D´s Wonderland Galleryyn.

Tatuointi studion puolelta en tunnistanut kuin yhden henkilön suositun tv-sarjan pohjalta. Tosin viimeisintä tuotantokautta en ole nähnytkään. Sen sijaan pääkohteenani oli kohtalaisen hiljattain avattu Wonderland galleria, jossa tiesin olevan myynnissä yhtä sun toista, mutta en tiennyt että sieltä saisi myös vaatesuunnittelijana jokin vuosi sitten aloittaneen Kat Von D:n vaatteita. Mutta sai! Ja sehän oli kivaa! :)
Mallistoon kuuluu itseasiassa toppien, paitojen, mekkojen ja takkien lisäksi tietysti myös legginsejä, kenkiä ja laukkuja. Eikä hintataso ollut todellakaan paha kuin olettaa olisi voinut. Topit lähti parista kympistä ylöspäin. Omista ostoksistani maksoin vajaa 100 taalaa. Ja ostin tosiaan nämä alla näkyvät kaksi paitaa ja sekä mustan kapean tuubitopin (joka näkyy tämän corallin värisen paidan alta hyvin hyvin vähän. Mutta tuubitoppi on sellainen napapaita malli, no sellainen joita Kat pitää todella usein).





  
Kuvassa Kat Von D malliston Whisper Top Coral -paita








Kuvassa Kat Von D malliston Death Top -paita

Wonderland Gallerian ja LA Ink tatuointi-studion löydät Hollywoodista La Brealta (1257 N. La Brea Avenue). Kat Von D:een löydät mm. instagrammissa. Vajaat kaksi miljoonaa muuta ja minä seuraa tätä taitavaa, monipuolista naista Instassa.


 

Mitä mieltä te olette Katista ja tuliko kenties tatuointi haaveita? :)


2 kommenttia

  1. Aivan herkku etenkin tuo punainen paita! Kelpais kyllä mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Juu se corallin värinen onkin mun suosikki noista. Siirrytään mustaan paitaan sitten vasta syksyn tullen :) Seuraavalla kerralla sitten Wonderlandiin shoppailemaan kans :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!