Viimeisiä viedään

Tasan viikon päästä tästä hetkestä laskeudumme JFK:n kentälle New Yorkiin!
Nycin asuntomme avaimet odottavat jo kuumeisesti tuossa yöpöydälläni ja mietin joka aamu ja ilta, että olisipa kamalaa jos unohtaisin ne matkasta! Tasan viikon päästä näihin aikoihin otamme metron kentältä kohti Brooklynia ja seikkailemme etsimään meidän nycin kotiamme. Reissumme ensimmäisen etappimme majapaikkaa! On se vaan kuulkaa niin jännää!
Lallattelin tänään kaatosateen keskellä että onneksi nycissä on vielä kesä. Mittari näyttää siellä vielä reilua 30-astetta. Toivotaan samaa suuntausta vielä pitkälle syyskuulle. Oi että odotan ihan vaan hengailua puistoissa, hyvää ruokaa ja auringonlaskuja Manhattanin siluettia ihaillen Brooklynin puolelta.


Ennen sitä on kuitenkin se miljoona asiaa tekemättä. En jotenkin tähän "irtiottoon" ryhtyessä osannut arvatakaan mitä kaikkea tämä vaatiikaan... Mutta järisyttävä määrä taskeja löytyy muistilapultani. Hammaslääkäriin pitäisi vielä ennättää, rokotuksen toinen osio on otettava vielä, pyykkiä on pesty, teetettävä uusia avaimia kotiin, hoidettava vakuutuksia, vietävä kukkia hoitoon (kyllä!)... Ja lista jatkuu ja jatkuu vaan. Viime päivät olen pistänyt kotiani pakettiin seuraavaa tulijaa varten. (Thank God muuten vakuumipusseille! Näistä uusista tuttavuuksista tuli kertaheitolla mun suosikkeja). Kaiken kukkuraksi pitäisi siis vielä pakata itse ne matkatavarat. Mutta sen pyhitän varmaankin perjantaille, joka onkin vikoja päiviä täällä pääkaupunkiseudulla. "To do" -listaan kuuluu nimittäin vielä auton talvisäilöön vienti Keski-Suomeen ja tietty tärkeimpänä vanhempien moikkaaminen.

Tähän viikkoon kuuluu myös jotain todella tärkeää. Isoimpana asiana se, että tämä viikko on viimeinen työviikkoni. Melkein kuusitoistavuotinen urani päättyy tulevana perjantaina. Tai ainakin se ottaa pienen sapattivapaan kaikesta ja palaa toivottavasti urilleen, tai sinnepäin ainakin jollain aikavälillä. Saan olla kyllä niin kiitollinen urastani ja työkavereistani... Katsotaanhan nyt, miten loppu viikosta selvitään :)

Kiitos muuten tästä postauksen kuvasta kuuluu jollekin työkavereistani. En valitettavasti muista ketä kiittää, mutta en ole hetkeen lentänyt näin rennosti ja hymy huulilla (no okei, silloin viime joulukuussa Bangkokiin businessluokassa lennettäessä oli hymy aika herkässä - se oli huikeeta). Tässä kuvassa lennetään duunikavereiden kanssa (siis niiden, joille joudun sanomaan nyt haikeasti moi moi) virkistymatkalle Tukholmaan. Samanlaista hymyä ja tunnetta odotan viikon päähän - täältä tullaan New York!


Eng // One week to go! One week to NYC!

6 kommenttia

  1. Ihana postaus täynnä odotusta! Vitsi tätä elämää kun se on jännää! Vielä viikko huh miten pysyttekään housuissanne hihii :) Sitten New York -postauksiakin alkaa tulemaan! Jeee <3 Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on, jännää ja kivaa! Iiiiiiiiihhhh :) Viikko enää ja sitten tallaillaan jo Nycin kaduilla...oi vitsi sitä onnea! Ja postauksiakin tulee, tottakai! Kiitos tsempeistä loppurutistukseen <3

      Poista
  2. Mä odotan innolla raporttia teidän tulevista seikkailuista! Odottaminen ja suunnittelu on kyllä puoli matkaa, niin jännää... :)

    Tsemppiä viimeiseen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Suunnittelu on niin sitä herkkua jo ja puolimatkaa! Tosin näin ison reissun osalta se alkaa käymään jo työstä, joten aloin suosiolla hölläämään ja suunnitellaan sitten tien päältä seuraavia mooveja :)
      Ihanaa kuulla että siellä odotellaan raportteja tien päältä :) Ja mää tiedän että sinunkin blogiin on tulossa vielä vaikka mitä teidän eeppiseltä reissulta. Kiitos tsempeistä Kea <3

      Poista
  3. Ostimme pari kesää sitten vakuumipusseja Walmartissa ja siitä lähtien ne ovat kulkeneet matkoilla mukana... todella käteviä! Ei ole enää montaa yötä teidän seikkailun alkuun, varmasti kutkuttaa jo mahan pohjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita vakuumipusseja täytyy ehdottomasti ostaa matkakäyttöön myös! Kiitos vinkistä Kirsi! Jätän ne ostokset jenkkien puolelle :) Nyt on enää yksi yö reissun alkuun. Huomenna jo mennään, fiiiiuh! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!