Ensikosketus Kaliforniaan ja tapaaminen Malibussa

Kanadan Vancouverin viilenevien säiden jälkeen olin aika lailla onnesta soikeana, kun tiesin että pian koneemme laskeutuisi LAXiin, tuohon kirjainyhdistelmään, joka saa joka kerta sydämen sykkimään riemusta! Kalifornia ei pettänyt tälläkään kertaa. Heti koneesta poistuttuamme lämpöaalto otti meidän syleilyynsä ja lenkkarit vaihtuivat heti flip flopeihin.
Paikalliset ystävämme olivat meitä vastassa kentällä ja suuntasimmekin samoin tein syömään jo vähän kuin perinteeksi muodostuneeseen vegaaniravintolaan, Shojin:iin, (teimme saman vuosi sitten kesäkuussa). Toden totta, olin saanut odottaa reilun vuoden uutta tapaamista unelmieni Kalifornian kanssa. Mutta nyt oltiin taas täällä, ja tunne oli ihan mahtava! Kaliforniassa ja Los Angelesissa on vain jotain selittämätöntä, joka vaan toimii näemmä aina. Palmupuut ja lähestakuu varma aurinko nyt ainakin ensimmäiseksi tulee mieleen. 

Alkutekijöikseen Länsi-rannikolla ollessamme haluttiin mennä tapaamaan meidän Helsingin Kallion naapuria, jonka olen viimeksi nähnyt huhtikuussa! Ajatelkaa, huhtikuussa, jolloin vietettiin tämän neitosen läksiäisiä. Kalliota meistä kumpikaan ei ole nähnyt aikoihin, mutta ei nähty myöskään tuonakaan päivänä. Vaan nähtiin ehkä jotain paljon parempaa. Malibu Beach, surffareita ja toisemme pitkästä aikaa, woop wooop!






Olipa nimittäin niin siistiä tavata viimeinkin molempien suosikki kaupungissa! Paikassa, joka on alunperin tuonutkin meidät yhteen. Ollaan siis tavattu Amerikka-kerho NAMEn kautta. Voi että meillä riitti juteltavaa ja Malibun Pacific Coast Green -kaupasta ostetut smoothiet hurahti siinä helteessä aika hyvin alas.

Päivän Malibu beachillä löhöilyn ja jubailun jälkeen käveltiin Malibun laiturille, jonka päässä olevasta Malibu Farm-kahvilasta saatiin hyviä suosituksia. Paikka näytti erittäin lupaavalta ja ajateltiin että tänne tullaan mun synttäripäivänä takaisin, parin päivän päästä.





Pimeä tulee todella nopeaan Los Angelesissa, Noin puoli kuuden aikoihin taivas värjääntyy erilaisilla hehkuvilla pinkin sävyillä ja jo kuudelta on lähes täysin pimeää (täällä siirrettiin kelloja viikko sitten ja nyt aurinko laskee jo tuntia aikaisemmin. Se on muuten ihan pöhköä se). 
Ennen auringonlaskua päätimme ottaa auton alle ja lähdettiin katsomaan sitä viereiselle rannalle Santa Monicaan. Alla tunnelmia sieltä. 
Olin kyllä niin onnellinen tästä päivästä ja siitä että oltiin saavuttu tänne Enkelten kaupunkiin ja että meillä oli täällä kasa ystäviä joiden kanssa jakaa tämä kaikki kreisi onnellisuus. Tästä on hyvä jatkaa!




Eng // I was so happy to get finally back to sunny California. In LA we met our friend from Helsinki, Finland. So much fun! And so much more to come.



4 kommenttia

  1. Näyttää niin hyvältä! Terkut Namerikan Itärannikon konttorista :D Täällä on kyllä niin hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Länsirannikko kuittaa! ;D Täälläkin kaikki erinomaisesti ;) Ihan huikeaa lomaa teille sinne ihanaan Nyciin! Nameriikka rulez ;DDD

      Poista
  2. Ihanaa, meininki näyttää todellakin aivan täydelliseltä! Ja näytätte kyllä niin onnellisilta noissa yhteiskuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan, kaksi onnellista Cali-siskoa ;) Kiitos Inka <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!