Pala Filippiinien Palawania #IG Travel Thursday

Kolmisen viikkoa seikkailuja täällä Filippiinien Palawanin saarella alkaa olemaan takana. Ajattelin että nostan esille muutamia paikkoja joissa olemme olleet ja käyneet. Meidän reitimme täällä kulki siis näin: Puerto Princesa - Port Barton - El Nido - Coron (Busuanga Island).

Port Parton I Pieni söpö, tähän kuvan rannan ympärille keskittynyt kylä. Todella rauhallinen, paitsi joihinkin rannan kohtiin aallot lyövät todella kovalla paukkeella. Eikä tämä ole vitsi!




German Island, Port Barton I Port Bartonista kannattaa lähteä lähialueen saarille sekä päiväksi snorkliretkille. Upea pinnanalainen maailma odottaa täällä!



Filippiineillä paikasta toiseen liikutaan tälläisellä banka-veneellä, joita on useita eri kokoja. En ole missään muualla törmännyt moiseen venemalliin, mutta nyt niillä seilanneena tiedän, että nuo sivulisäkkeet ovat syntyneet tarpeesta. Ne todella tasapainoittavat menoa ja toimivat hyvin ikäänkuin aallonmurtajina kohtalaisen aktiivisen meren ympäröimässä maassa.





Seven Commando Beach, El Nido I Tänne kauniille, lähes autiolle saarelle voi vaikka kajakoida läheiseltä rannalta. Matkaa kertyy parisen kilometriä.





Corong Corong, El Nido I El Nidon paras paikka auringonlaskulle on kyllä ehdottomasti tämä lähellä Las Cabanas rantaa oleva rantaravintola, Republica.




Malcapuya island, Coron I Malcapuya -saari on paras syy tulla Coronille. Venematka tänne kestää tosin melkein pari tuntia, mutta on niin sen arvoinen. Perillä odottaa riippukeinut ja paratiisi.



Valitettavaa vain, kuinka vaikean matkan päässä koko Palawanin saari ja sen upeat kohteet ovat. Malcapuyaa tulen kaipaamaan pitkään... ja enkä varmaan vähempää siitä syystä että se on yksinkertaisesti niin kaukana että saa todella aika koskematonta paratiisi-titteliä pitää itsellään vielä pitkän aikaa... Oletko sinä käynyt Palawanilla?


Eng //  Best part of Palawan Island, Philippines.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.


16 kommenttia

  1. "Filippiineillä paikasta toiseen liikutaan tälläisellä banka-veneellä, joita on useita eri kokoja"

    Tuollaisilla veneillä mentiin myös Balilla. Sen lisäksi että ne olivat merenkulkuun hyvin sopivia, niin ne olivat älyttömän söpöjä kuvattavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskan söpöjä kuvattavia ovat tosiaan :) Ja miten en muista lainkaan että Balilla on tuollaisia, haha :) Tosin me mentiin isommalla botskilla aikoinaan Lombokille. Täytyy ihan kaivella menneitä kuvia, että näkyiskö niissä noita veneitä. Kiitos kommentistasi Anna :)

      Poista
  2. Tuli välitön hinku riippumattoon rannalle näiden kuvien saattelemana. Harmi vaan, että nyt on parhaat talvikelit päällä, ei taida oikein olla riippumattokelit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi...se vaara näissä kuvissa saattaa olla ;) Täällä on kyllä ollut kivat riippumattokelit ja ne toivottavasti jatkuvat vaikka tässä pian maata vaihdetaankin Vietnamiin. Mukavia talvipäiviä sinulle, nauti :)

      Poista
  3. Vau mitä paratiisielämää te ootte päässy elämään siellä! Kuten Jennillä, niin mullakin tuli tunne että nyt pitäs päästä upottamaan varpaat kuumaan hiekkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paratiisielämä kuvaa kyllä hyvin Filippiinejä ja sen kauniita rantoja! Kuuma hiekka ja riippukeinut on kyllä toimiva setti! SIitä kannattaa haaveilla ;D

      Poista
  4. Huh huh, nämä kuvat ovat kyllä niin paratiisisaarikuvia että!!! Aivan mielettömiä maisemia ja kuvia! Täällä lähdetään huomenna taas hiihtelemään, yritän unohtaa yön aikana valkoiset hiekkarannat ja turkoosin meren.... ;) Hyvää uutta vuotta sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Filippiinit yllätti kyllä luonnonkauneudellaan ihan 100-0! Hei valkoiset hiekkarannat on lähes sama kuin valkoiset kinokset, joten mukavia hiihtokelejä :) Ja samoin, hyvää alkanutta uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Filippiineillä käydessäni vuosi sitten niin suuntasin juuri Palawanille Island hopping mielessäni. Ei ole kyllä maailman helpoin paikka matkustaa, varsinkin minibussin järkyttävä ralli päällystämättömillä teillä kohti El Nidoa sai sykkeen kohoamaan! :D

    Upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kat! Ihanaa kuulla jonkin muunkin mielipide siitä, miten hankalaa täällä on matkustaa paikasta toiseen. Tai tavallaan jotenkin esimerkiksi Thaimaassa paratiisit eivät välttämättä ole näin vaikeiden mutkien takana... Mutta ovat ne kyllä niin sen kaiken vaivan arvoisia sitten kuitenkin, eikö vain! :)

      Poista
  6. Anonyymi8/14/2015

    Heippa!

    Mukava lukea matkajuttuja Palawanilta, sillä olemme matkustamassa sinne joulun tienoilla. Tarkoituksena meilläkin käydä ainakin Port Partonissa ja El Nidossa :) söitteko malaria-lääkitystä Palawanilla reissatessanne?

    -Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heini! Oi ihanaa, pääsette palmujen alle :) El Nidossa onkin pari tosi kivaa ja maistuvaa ravintolaa, nam!
      Mitä tulee lääkityksiin, niin toki ne on aina loppupeleissä kunkin itsensä (ja lääkärin) päätettävissä, mutta meidän kuuden hengen porukasta ei kukaan syönyt malarialääkitystä Filippiineillä. Olimme siellä vajaa 3 vkoa. Muut peruslääkitykset olivat myös kunnossa. Hyttysiä siellä oli kyllä paljon (olimme juuri joulun ja UV:n aikaan). Port Barton on El Nidoa paljonkin alkeellisempi, mutta hyvällä suojauksella (hyttyspraylla ja hyttysverkolla) me selvittiin.

      Poista
  7. Joo Balilla oon itsekin tuollaisella veneelle kulkenu. Tosin nätiin niitä ainoastaan Lovinassa, Balin pohjois osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tosiaan käynyt Balilla, mutten muista sieltä tuollaisia veneitä olleenkaan. Mentiin isommilla botskeilla siellä kun näillä. Mutta uskon kyllä että siellä on tälläisiä. Annakin mainitsi ylempänä asiasta :)

      Poista
  8. Palawan on ihana paikka. Meillä jäi tuo Coron oikeastaan kokonaan näkemättä, ja samoin Port Barton, mutta aikaa kun on aina rajoitetusti... Ehkä ihan hyvä, että sinne on niin vaikea päästä, muuten siellä olisi varmaan paljon enemmän turisteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelpaisi nyt loikoilla Palawanilla, eli tykkäsin minäkin :) Hitsin kaukana vaan. Mutta kuten sanoit, ehkä ihan hyvä niin, niin ei pääse liikaa turistoitumaan...

      Poista

Kiitos kommentistasi!